Joulua kohti

Talvipäivänseisauksen lähestyessä suupielet kääntyvät väkisinkin pieneen hymyyn.Päivä alkaa pidentyä ja kevättä kohti mennään. Tälläisellä 60-luvun lapsella on syvään iskostunut mielikuva että talvet ovat lumisia ja valkoinen hanki valaisee maan. Ilmatieteen laitoksen tilastot saattavat kertoa muutakin, mutta mielikuva on vahva.Kesäihmiseksi ja kesälapseksi tunnustautuvalle pitkä ja pimeä syksy on haaste. Välillä tuntee läheistä sukulaisuutta karhun kanssa; herääminen pimeään aamuun ja töistä palatessa sohvan syleilyyn. Ennen kristinuskon rantautumista Pohjolaan, näihin vuoden- aikoihin sytyteltiin kynttilöitä ja tulia tuomaan valoa pimeään. Edellisellä viikolla olin etuoikeutettu päästessäni seuraamaan kaksia joulujuhlaharjoituksia ja joulujuhlaa. Tänä vuonna juhla oli rakennettu joululaulujen historian ja perinteen ympärille. Harjoituksia kuunnellessani muistot veivät mielessäni ensimmäiseen opettajavuoteen 1981-1982.Armeijasta kotiutunut nuori mies pestautui lukuvuodeksi väliaikaiseen luokanopettajanvirkaan.Syyslukukauden päätös huipentui kyläkoulun joulujuhlaan.Juhlasta jäi monta muistoa, erityisesti joululaulujen esittäminen.Samoja lauluja soi koulujen joulujuhlissa edelleenkin.Kuten monessa muussakin joulun perinteessä niin myös lauluissa on ei kristillisiä aineksia.Joulun sanoma kristikunnalle on muuttumaton mutta jouluviettotapamme ovat suloinen sekoitus ruotsalaista,saksalaista, germaanista jopa kelttiläista tapaa juhlia. Lukuvuoden loput ovat aina kiireisiä. 31.työvuosi koulussa vahvisti taas kerran asian.Tekisi mieli syyttää pimeätä syksyä mutta on kai tunnustettava (edes vähäsen) että ikäkin alkaa vaikuttaa.Bloggaamiseen ei ole riittänyt energiaa ja kävi mieli mielessä josko moisen lopettaisi. Taidan silti jatkaa kirjoittelua. Iän myötä on tullut vakuuttuneeksi muutamista asioista elämässä: on tärkeää dokumentoida.Toinen asia on koulutuksen puolesta puhuminen.Välillä puolestapuhujat ovat vähissä. Jos omalta pieneltä ja vaatimattomalta osaltaan voi pitää keskustelua koulutuksen asioista yllä,niin hyvä koska keskustelua tarvitaan.

Kirjasto verraton yhteistyökumppani

Viime vuosina olen huolestuneena seurannut kirjastojen lakkauttamista.Kirjastolla on merkittävä rooli lukuharrastuksen tukemisessa. Kaikilla ei ole lukulaitteita tai tabletteja. Kirjojen ostaminen ei ole kaikille mahdollista , eikä tarkoituksenmukaista. Kirjastot ovat myös päivittäneet ilmettään ja monipuolistuneet. Olin tänään viidesluokkalaisten kutsumana katsomassa kirjatrailereita. Lähikirjastosta oli jalkautunut kolme kirjastovirkailijaa joiden opastuksella syntyi ipadeilla kirjatrailerit. Olipa hieno yhteistyökuvio. Ulkopuolelta koulun asiantuntija ja yhteistyökumppani. Digioppimista, tiedonhakua, äidinkieltä, kuvaamataitoa ja vinkkejä toisille oppilaille.Esitysten jälkeen pieni palaute oppilailta. Esittelytrailerit olivat tehneet tehtävänsä , moni aikoi mennä lainaamaan niitä kirjoja jotka herättivät kiinnostuksen. Onneksi on kirjastoverkosto, toivottavasti kirjastoverkosto on tulevaisuudessakin kaikkien ulottuvilla.

Loppukiri lukukauden loppuun

Lukukauden loppu ei päässyt yllättämään tänäkään vuonna. 190 koulupäivää jakautuen kymmenelle kuukaudelle ja kiire kasautuu lukukausien kahdelle viimeiselle viikolle. Osa kiireestä on rakenteellista liittyen arviointeihin ja koulun juhlakulttuuriin ja osa itse aiheutettua. Perjantaiaamuna katsoin työpöytää ja lohduttelin itseäni juuri julkaistulla tutkimuksella että epäjärjestys työpöydällä kertoo älykkyydestä. Lohtu oli lyhyt. Kirjasin tekemättömyydet paperille, laitoin ne tärkeysjärjestykseen ja iltapäivällä pöytä oli siisti. Vanha viisaus johtamisesta pitänee paikkansa; johtaaksesi muita johda ensin itseäsi.Perjantaina vietimme koulussa itsenäisyysjuhlaa.Siirsimme suomalaista juhlaperinnettä uudelle nousevalle sukupolvelle. Täytyy myöntää että pohjalainen herkistyi itsekkin puhuessaan juhlaväelle veteraanien ja isänmaan puolesta henkensä antaiden panoksesta isänmaalle. Tämä itsenäisyyspäivä jää mieleen muutenkin.Iloisesti yllättyneenä otin vastaan tiedon että presidentti on myöntänyt Suomen Valkoisen ruusun ansioristin. Tästä mennään kohti joulua ja lukuvuoden katkoa.Lukuvuotta taakse katsoen näyttää hyvältä ja eteenpäin katsoessa vähintääkin yhtä hyvältä. Blogin kirjoittamista on vuoden loppuun mennessä tullut tehtyä kaksi vuotta. 8000 lukijan raja lähestyy. Olen pitänyt piirin pienenä. Nyt on harkinnassa jatkuuko kirjoittaminen 2016. OP

Toimintakulttuurin muutoksen vaikutus koulujen itsearviointiin

Perusopetuksen lainsäädännön päivityksessä 1999 koulujen itsearviointi ja opetuksen järjestäjän velvoite arvioida järjestämäänsä koulutusta ohjasivat arviointia lainsäädännön kautta. Opetushallituksen laatukriteerien työstäminen alkoi ja aluehallintovirastojen edeltäjien läänin kouluosastojen rooli oli myös merkittävä. Länsi-Suomen Jyväskylän ja Vaasan sekä Turun toimipisteet yhdistivät voimansa toteuttaen koulutuksen aiheeseen. Kangasojan Matti Jyväskylästä kokosi asiasta julkaisun mihin allekirjoittanutkin pääsi kirjoittamaan oman artikkelin asiasta. Laatukriteerit ovat edelleenkin hyvät mutta uskon että itsearviointi tarvitsee ennemmin tai myöhemmin päivityksen. Uuden opetussuunnitelman perusteet ohjaavat selkeästi uudenlaisen toimintakulttuurin luomiseen. Arviointi tulee rakentua perusteille ja sille miten ne koulun arjessa toteutuvat. Laatukriteerit monelta osin ovat käyttökelpoisia mutta oppilaan kohtaaman toiminan yhtä laatukorttia opetus ja oppimisjärjestelyt täytyy tarkastella uusien opetussuunnitelmien perusteiden valossa.Vaikka laatukriteerien päivitys OPH:ssa on suhteellisen tuore, pitänee niitäkin uskaltaa tarkastella uudessa valossa kuten opetussuunnitelmaa.

Koodaus- parempi asia kuin kuvittelin

Heinäkuussa 2014 kummastelin blogissani hehkutusta liittyen koodaukseen kouluissa. Mediassa asia tarjoiltiin mahdollisuutena. Roviossa nähtiin uusi Nokia. Tähän päivään asti olen nähnyt kyseisen taidon hiukan irralisena ja teknisenä asiana. Tällä iällä on kuitenkin mukavaa että voi tarkistaa käsityksiään ja myös muuttaa niitä tarvittaessa. Mikä jäärän päätä sitten käänti.Alkuopetuksen luokassa käydessäni silmiin osui lastenkirjailija Linda Liukkaan kirja " Hello Ruby" tarinan muotoon oli yksinkertaistettu mistä koodamisesta on kysymys. Yksinkertaisesti sanoen loogisesta ajattelusta ja siitä miten eri vaihtoehtoja punnitessamme koodamme tosiasiassa toimintaamme arjessa. Samaan aikaan sijaiseksi sattui vielä luokanopettaja- opiskelija jonka lopputyö käsitteli koodaamista koulussa. Ei tämä koodaus nyt niin huono asia ollutkaan kun sitä tarkastellaan arjen ratkaisujen ja käytännön kautta.

Näetkö mahdollisuudessa ongelman vai ongelmissa mahdollisuuksia?

Suomen akatemian rahoittamassa tutkimuksessa käy ilmi että lähes puolet 12-vuotiaista suhtautuu kyynisesti koulunkäyntiin. Koulua ja koulunkäyntiä ei koeta merkityksellisenä. Nuoret kokevat ettei heidän tapansa käyttää ja hyödyntää digitalisaatioita kohtaa koulujen käytäntöjä.Itseäni tulos ei yllätä. Kukaan ei meistä voi ennustaa tulevaisuutta mutta sähköiset palvelut ja digiasiat ovat yhä enemmän tulevaisuuden kansalaisten käytössä. Tutkimuksen mukaan peli ei ole menetetty vaan yhdessä tehden voidaan luoda merkitystä koulunkäynnille huomioiden paremmin nuorten osaaminen ja kiinnostus.Tutkimuksessa mukana ollut professori Katariina Salmela-Aro kiteyttää asian hienosti. Meillä ei ole varaa menettää tätä sukupolvea.Salmela-Aron mukaan tulee varmistaa, että nuoret kokevat merkityksellisyyttä ja oppimisen intoa, joka kantaa heitä tulevaisuuteen. Nuori kokee intoa, kun haasteita on sopivasti suhteessa kykyihin. Nuorten pitäisi kehittää taitoja, joilla he voivat luotettavasti suuntautua ja navigoida tulevaisuuden yhä epävarmemmassa digitaalisessa ja globaalissa työelämässä. Kolme ässää eli sosiaaliset taidot, sisukkuus, ja sopeutumiskyky ovat avaintekijöitä. ”Onnistumisten ja virheiden kautta nuoret oppivat. Usein juuri virheet ja epäonnistumiset luovat pohjaa oppia ja kehittyä. Lannistamisen sijaan tulee kuitenkin kannustaa ja löytää nuorten vahvuuksia. Koulujen pitää valmistaa nuoria mahdollisiin epäonnistumisiin ja kehittää heidän pystyvyysuskomuksiaan ja innostustaan kohti töitä, joita ei ole vielä luotu, teknologiaan, jota ei ole vielä kehitetty, sosiaalisiin ongelmiin, joita emme vielä tiedä tulevan.” Paljon puhuttu digiloikka on yksi askel tähän suuntaan vaikka mielummin puhuisin askeleista.Valitettavasti liian usein vieläkin digiasiat nähdään vastakkain oppilaan sosiaalisen kasvun kanssa mutta nähtyäni yli luokkarajat ylittävää työskentelyä missä eri-ikäiset työstävät ja kommunikoivat opittavien asioiden kanssa digitaalisia laitteita käyttäen, olen myös itse joutunut tarkistamaan omia näkemyksiä digitaalisen oppimisen ja sosiaalisen kehityksen yhteydestä.

Sipulista tulppaaniksi-tekemisen meininkiä

Syyslukukauden loppua voinee pitää lukuvuoden välitilinpäätöksenä, en viittaa tällä rahaan vaan toiminnallisuuteen.Lukuvuoden alkaessa ja matkan varrella on miettinyt useasti, miten ajan ja voimavarat koulussa saa riittämään.Elokuussa kylvetään monelle asialle siemen.Tässä vaiheessa on nähtävissä asioissa kasvua ja kukoistusta. Lukuvuosien alussa kirjoitan saatekirjeen missä sanoitan keväällä yhteisesti sovitut tavoitteet tulevalle lukuvuodelle. Opetussuunnitelmatyö hallitsee monin tavoin kuluvan lukuvuoden ajankäyttöä. Se mitä on tavoiteltu eli keskustelu uuden opetussuunnitelman perusteista on edennyt toivotulla tavalla. Toinen selkeä tavoite on miettiä oppilaan osallisuutta oman opiskelun suunnittelussa. Lukuvuotta aloittaessa listasimme niitä rakenteellisen osallistamisen tapoja jotka usein koskettavat tiettyä ikäluokka ja osaa oppilaista.Sellaisia asioita on pitkä lista; kummitoiminta 1,2 ja 5,6 luokilla, välituntilainaamovastuut 5-6 luokka, ruokasalijärjestäjät 3-4 luokat, kirjastoapulaiset 4-6 luokat,tvt-tutorit, versosovittelijat, oppilasparlamentin jäsenet. Monenlaista siis koulun rakenteissa ja silti on mietittävä että jokainen vuosiluokkien 1-6 aikana osallistutetaan johonkin. Kummioppilastoiminta on ehkä selkein toimintamuoto minkä piirissä jokainen on alakoulun aikana.Uutena haasteena ennakoiden tulevaa lukuvuotta on ollut pilotoida oppilaan osuutta oman oppimisen suunnittelussa. Vielä asialle ei ole rakenteita vaan olemme kokeilleet erilaisia tapoja. Alkuopetuksen liikunnassa ( 2lk) keväällä oppilaat osallistuivat liikuntatunnin suunnitteluun ja saivat toteuttaa keksimiensä leikkien ohjaamista liikunnassa. 4 luokka on syksyn aikana kokeillut työtapojen ja työjärjestyksen valintaa annetuissa aiheissa .Opettaja on pitkälti valinnut aiheet ja sisällöt mutta tarkoitus on lisätä oppilaiden osuutta sisällön ja aiheiden valinnassa. 2 luokka opetteli koodamista jo ensimmäisellä vuosiluokalla ja toimi opettajina 4 luokkalaisille. Monenlaisia mielenkiintoisia asioita on luokissa meneillään. Tämä on hyvää pohjustusta kun mietitään mitä voidaan ottaa rakenteisiin. Koulumme on yksi kehittyvien toimintaympäristöjen pilottikouluista .Marraskuun ajan ideariihessä on ollut ilmiöt.Kuusi erilaista ilmiötä on pohdittuna ja lisää on vielä pari tulossa. Keväällä on sitten tarkoitus kaikilla luokka-asteilla toteuttaa vähintään viikon kestävä ilmiöpohjaisen oppimisen jakso