Vuosi pulkassa

Vuosi hurahti nopeasti. Mitä jäi käteen? Koulumme oli yksi Keto - hankeen pilottikouluista ja myönnän olleeni asiasta innostunut, potien kuitenkin lievää huonoa omaatuntoa panoksesta koulukohtaisen opetussuunnitelman valmisteluun osallistumisesta, joskaan asia ei ole mustavalkoinen, olihan Keto-hankkeessa kysymys myös uuden opetussuunnitelman jalkauttamisesta etupainotteisesti. Syksyn tullessa huomaan pysyneeni uskollisena niille asioille joita nuorena opettajana pidin tärkeinä 1986 siis kolmekymmentä vuotta sitten. Pois pulpetista, ylös ja ulos, Opi myös muilta ja muista. Kun opettajat liikkuvat aherasti Kulps retkillä ja maailma rantautuu kouluun, voi myhäillä tyytyväisena.Koulussa on toki miljoonia muitakin tärkeitä asioita , joita noin viran puolesta pääsee hoitamaan, mutta oman työssä jaksamisen kannalta on tärkeää pitää jostakin innostuksen liekkiä yllä.


Onhan se arki myös tasapainoilemista, muistutan itseäni ja opettajia entisen kollegani Martin viisaista sanoista" meillä on tätä uutta opsia aikaa viedä ja jalkauttaa 10 vuotta. Pieni ahdistus nousee välillä pintaan vain katsoessa niitä koulutuksia ja hypetystä uuden OPSin ympärillä.
Toisaalta pitäisi kai olla iloinen ja tyytyväinen siitä miten koulusta halutaan tehdä vielä parempaa;vahvuuksilla, hyveillä, digitalisoinnilla, ihmisenä kasvun tuella.Pahoinvointi kun lienee este oppimiselle ja kasvamiselle. Silti tunnistan itsessäni Uusikyläläisen kapinoitsijan joKa välillä kysyy, kuka puhuisi siitä perustyöstä," vanhanaikaisesta " opettamisesta. Dinosauruksille pitää myös olla tilaa, aikansa ja paikkansa.

Lueskelin pienen tauon jälkeen alan somejulkaisuja.Niitä lukiessa tulee väkisinkin mieleen , onko meillä mitään suuntaa tai yhteistä käsitystä suomalaisen koulun suunnasta.Jos tämä nyt ketään lohduttaa niin näinhän on ollut pitkään. Loppujen lopuksi kysymys on ehkä suhtautumisesta, keskustelu on hyvästä niin kuin erilaiset mielipiteetkin.

Uuden vuoden alkaessa taas miettii, jatkaisiko blogikirjoittelua, mutta eiköhän se jatkune edelleen. Kiitos lukijoille, 10 000 menee kohta rikki ja hyvää alkavaa vuotta

OP

Perustuslaki

Olen pariin otteeseen kirjoittanut ruotsin kielen asemasta Suomessa. Maassamme käydään ajoittain keskustelua muiden kielivähemmistöjen asemasta ja oikeudesta, sekin on tervettä keskustelua. Sveitsiläiset ovat mallikkaasti asian järjestäneet, kiitos kantonien rajojen ja historian. Meillä Suomessa tuntuu unohtuneen että perustuslaissa on määritelty kansalliset kielet ja oikeus saada palvelua näillä kansalliskielillä. Asia koskettaa myös henkilökohtaisesti. Osa äidin puoleisesta suvusta on käynyt koulutuksensa ja opiskelunsa ruotsiksi ja vaimon kautta ruotsinkieleen on tuntuma .Keskustelu Vaasan keskussairaalan asemasta yllättää. Tuntuu että päätöstä tehdessä olosuhteiden tuntemus puuttuu. Ymmärrettävää jos alueen erityisolosuhteita ei tunne, mutta jos alueen kansanedustaja osoittaa ymmärtämättömyyttä, niis se harmittaa. Ruotsin kieli näyttäytyy tässä maassa hiukan erilaisena kehä 3 sisällä katsoen verrattuna läntiseen rannikkoon. Moni ruotsinkielinen kollega pääkaupunkiseudulta vaihtaa helposti kielen ruotsista suomeen, ehkä myös muussakin asioinnissa ja ruotsinkieli ei kuulu arjessa. Tästä huolimatta toki heilläkin tulee tarvittaessa olla mahdollisuus palveluun omalla kielellä. Pohjanmaalla asia kuitenkin näyttäytyy hiukan erilaisena. Monelle vaihto äidinkielestä suomeen ei onnistu mutkattomasti ja sairaanhoidosta puhuttaessa hätätilanteessa ihminen puhuu äidinkieltään ja siihen tulee ennen kaikkea olla oikeus. Ymmärrän että asia herättää tunteita oikeutetusti. En välttämättä pidä puhelinsoittokierrosta Seinajoen sairaalan oikeana tapaa ratkaista asiaa mutta en myöskään yleistämistä tai leimaamista yksittäisten henkilöiden perusteella.

Ruotsinkielisten asiointi Seinäjoella ei välttämättä ole paras ratkaisu .Suhtaudun epäilevästi tuohon kielisitoumuksen täyttymiseen ja Turku missä kielellistä osaamista löytyy on kaukana ruotsinkieliseltä Pohjanmaalta katsoen. Tämä alueellistaminen ja maakuntaratkaisut ovat kieltämättä ongelmallisia ja niiden valmistelua on leimannut päättämättömyys ja kiire. Vaasan seutu on ollut hallinnon rakennemuutosten kohteena. Puolustusvoimien rakennemuutos koski aikoinaan Vaasan varuskuntaa ja sillä oli moninaisia vaikutuksia. 12+1 malli olisi ollut oikea ratkaisu. Vaasan keskussairaala saattaa näivettyä erikoisosaamisen ja terveydenhoidon valuessa Seinajoelle tai Turkuun.Olen toki sitä mieltä että yhteistyö on suotavaa mutta Pohjanmaalla Vaasan ja Seinjoen kilpailu on ehkä enemmän erottanut kun yhdistänyt vaikka yhteistyö toisi enemmän. Itse lähestyn asiaa kielinäkökulmasta suhteessa perustuslakiin, mutta näen asiassa myös voimakkaan aluenäkökulman ja huolen alueen palvelujen kehittämisestä vs näivettämisestä. Ymmärrän Pohjanmaan ruotsinkielisten huolen asiasta ja olen harmissani eräiden kokoomuslaisten ulostulosta tässä asiassa. Valitettavasti media revittelee asian myyvillä otsikoilla ja objektiivisen käsityksen muodostaminen on hankalaa. Vahinko on tapahtunut niijn valmistelu kuin päätösvaiheessa, Voiko sitä korjata Vaasan alueen kannalta tarkoituksenmukaisella tavalla? Siinäpä kysymys

Pisan juurella

Kesäkuussa 1982 seisoin Pisan tornin juurella katsellen kallistuvaa tornia. Vaikka torni järin korkea ei olekkaan, sai se ihmislapsen tuntemaan itsensä pieneksi. Pisa-tulokset tulivat viime viikolla ja nekin saavat kunnan virkamiehen tuntemaan itsensä pieneksi.Tulokset me tiesimme ja arvasimme ennen julkistusta, mutta kukaan ei oikeasti tiedä mitä pitäisi tehdä vai pitäisikö tehdä mitään ?

Väkisinkin mielessä pyörii ajatus; pyöriikö koulutus Pisaa varten ja elämmekö Pisasta. Kirkkain palkintopalli jäi saavuttamatta mutta olemme edelleen huippujoukossa. Olo on vähän kuin sillä oppilaalla joka saa kuvaamataidosta seitsemän ja uskoo loppuelämänsä ettei osaa piirtää tai osaa kuvaamisen taidetta. Kansallinen itseruoskinta jäi onneksi tämän julkistamisen jälkeen vähemmälle.

Kun Suomessa vaaditaan rahalle vastinetta, halutaan nojautua mittauksiin tai tutkimuksiin. Tässä Pisassa olisi taas kerran evidenssiä mihin suomalaisen yhteiskunnan tulisi investoida. Nostan muutamia asioita Pisan ympäriltä jotka me kaikki tiedämme.


1 onko meillä yli vaalikausien ja vaikeiden aikojen yli ulottuvaa strategiaa koulutuksesta ?

2 alueelliset erot kasvavat entisestään

3 tyttöjen ja poikien erot kasvavat

4 meillä on yhden asian missioita joiden sekaan hukkuu monia merkittäviä asioita esim. digiloikka

5 yksittäiset asiat rikastuttavat koulua mutta opettajan rooli myös opettajana sanan varsinaisessa merkityksessa on tärkeä; digiloikat , ilmiöt eivät nosta koulua

6 kun yhteiskunta voi huonosti , voi koulukin huonosti

7 meiltä puuttuu se kultainen keskikaista,ajamme mielellään vauhtikaistaa

8 viihtyvyys koulussa ei ole viihdyttämistä

9 katosiko inkluusion ajatus euroon? oikeus lähikouluun vs oikeus saada tarvitsemaansa tukea

10 mitä hyvää oli " vanhassa koulussa " / väärin ymmärretty OPS

Ei ne seuraukset vaan syyt

Keskustelu koulutuksen haasteiden parissa jatkuu vilkkaana. Lähestyvät kuntavaalit tulevan soten alla, ohjaavat väkisinkin päättäjien mielenkiinnon focusta kouluasioihin. Kun digikeskustelussa selvästikin eletään välirauhan aikaa, kääntyy keskustelu työrauhaan, kiusaamisasioihin ja muihin koulun arkipäivän haasteisiin. Mikään edellä mainituista ei kouluissa ole uusia asioita vaan yhtä vanhoja kuin koulukin. Lukkarin piiska on vaan vaihtunut muihin menetelmiin . Lähimmäisen kohtaamisen haasteet lienevät yhtä vanhat kuin ihmiskuntakin.Historian aikana on yritetty rakentaa ja toteuttaa utopiaa ihanteellisista yhteiskuntamalleista mutta täydellinen on vieläkin löytämättä. Ihmiskunta lienee kehittynyt vuosituhansien saatossa mutta onhan meillä vielä tarve kehittyä.

Keskustelu työrauhan ympärillä liikkuu kovasti keinojen ympärillä ja opettajan näkökulmasta kysymys on tärkeistä työkaluista.Itseä kuitenkin kiusaa keskustelun puute siitä miksi rauhattomuus koulussa ja yhteiskunnassa lisääntyy.Hoidammeko vain oireita ja lievitämme vai pureudummeko syihin. Rauhattomuus kertoo enemmän ajastamme ,arvoistamme ja maailman menosta. En lähde siihen keskusteluun etkä saa minua mukaan politiikan syntipukkien etsimiseen. USAn kahtiajakautuneisuus vaalien jälkeen kertoo kahtia jakautuneesta maasta. Suomen monipuoluejärjestelmä tekee omasta politiikastamme monipuolisempaa ja tuo asioiden eri puolet ja näkemykset esiin.Kaikki siis tarvitaan heilutitpa millaista puoluekirjaa tahansa. Kun keskusteluun on nostettu keinot erottaa oppilas rehtorin päätöksellä määräajaksi, on se toki keino tilanteen tilapäiseksi rauhoittamiseksi mutta entäs sitten , tilannehan on jo päässyt liian pitkälle ja miksi? Missä ovat ne syyt jos tähän turvaudutaan. Kysymys on varmaan monisyinen vyyhti missä pitäisi uskaltaa katsoa asiaa kaikista ikkunoista eikä etsiä syitä pelkästään koulusta. Olen kysynyt tämän joskus ennenkin , mitä yhteiskunnallisia päätöksiä pitää tehdä perheiden tukemiseksi. Neuvos -ystävä Pohjanmaalta sanoi hyvin , tässä asiassa ei pidä ruveta jeesustelemaan. Olen samaa mieltää, täytyy olla keinovalikoimia ,eikä seuraamuksia tai tukikeinoja kumpaakaan pidä sulkea pois. Kysymys on aina myös yksilön lisäkisi ryhmäm oikeuksista turvalliseen opiskeluun

Ruuhkaa

Aamun työmatkojen ratoksi autoradiosta kuuluu Radio Nova. On yksi harvoja kanavia joista liikennetiedotteet tulevat realiaikaisina. Taannoin viikolla aamuradiossa puhe kääntyi ruuhkavuosiin. Ajanjaksoon elämässä jolloin uran rakentaminen ja perheen perustaminen käyvät käsi kädessä.Jäin kyllä miettimään että ruuhka ei välttämättä katoa elämästa lasten vartuttua, se vain muuttaa muotoaan.

Työssä kulunut syksy on ollut poikkeuksellinen.Kun lokakuussa on aikaisemmin ollut rehtorin työssä ja koulussa jonkinlainen suvantovaihe niin tänä syksynä sitä ei tullut. Osa kiirestä on tullut annettuna ja osa otettuna. Kiireen keskellä on kuitenkin aina hyvä pysähtyä katsomaan ja miettimään asioita joista voi olla iloinen.Kanadan matkasta poiki yhteistyö 5-6 luokkien kanssa perinteisellä kirjeenvaihdolla aloittaen.Vanhempainyhdistys jaksoi ponnistaa huomiseksi yhdessä oppilaiden kanssa lauantaikoulupäivän. Tietokoneluokan kalustus vei tilan uudelle vuosituhannelle, on osoittaa ryhmätyöskentelyyn edes yksi soveltuva tila.

Hyvällä hapetuksella tästä jouluun

Kanadassa

Itseään voisi pitää kai onnekkaana, koska monet hyvät asiat ovat tapahtuneet by accident.Pari kesää sitten vastaanottaessani koulun alun kynnyksellä kanadalaisen rehtorin Albertan provinssista, en arvannut että tapaaminen johtaisi vierailuun häneen kouluunsa. Täällä kuitenkin ollaan ja olen saanut tavata opettajia ja keskustella heidän kanssaan.Lukiessani tänään paikallista opettajalehteä olin yllättynyt miten Suomen koulujärjestelmä kiinnostaa ja siitä löytyi tuoreessa numerossa useampi sivu.Vaikka Suomesta ei keltaisia koulubusseja tai koulun urheilutiimeja loydy samalla tavalla kuin Kanadasta,olen kollegani kanssa paatynyt siihen tulokseen etta meilla on yllattavan paljon yhteista. Tasa-arvo suunnitelmat, monialaiset oppimiskokonaisuudet ja laaja-alaisuus nayttaytyvat hyvin samanlaisina vaikka termisto hiukan poikkeaa toisistaan. Saadessani kateen tuoreen kirjan collaborative methods niin silmaily paljasti etta Leppilammem Askon ja kumppanien oppeja eri kielella. Haasteet monella tavalla ovat myos samanlaisia, ehkapa nuorison keskuudessa suurin riski talla hetkella Kanadassa on kovien huumeiden leviaminen.Kotouttamisessa korostui taalla kaksi asiaa yli muiden .1 perheiden mukaan saaminen ja koulujen aktiivinen ensiaskel asiassa on tarkea 2 mikali kotoutettavat lapset tulevay sotaolosuhteista pakolaisina on ensimmaiseksi hoidettava emotionaalinen puoli ja traumat, ilman sita ei tapahdu oppimista eika myoskaan kotoutumista
ltr" style="text-align: left;" trbidi="on">

Lastu lainehilla

Viikon sisään laineet ovat vieneet mennessään edunvalvonnan asioihin ja johtamisen asioihin. Oikeastaan kolikon katsomista molemmilta puolin. Edunvalvonta mielletään liian usein työntekijäpuolen asiaksi.Tälläisessä ajassa se koskettaa ,se koskettaa operatiivista johtoa kuten strategistakin johtoa. Työtehtävät kun lisääntyvät entisestään ,eikä monellakaan alalla vapaa-aikaa voi hinnoitella.Raha ei ole ainut autuaaksi tekevä ratkaisu vaikkei sen merkitystä pidä vähätellä. Olen aina arvostanut niitä jotka jaksavat ja ovat sitoutuneet hoitamaan yhteistä edunvalvontaan. 80- 90 lukujen vaihteessa toimin kahden koulun yhdysopettajana luopuen tehtävästä aloittaessani ensimmäistä johtajapestiä. Kun nuorempi rehtorikollega kysyi kiinnostusta pari vuotta sitten ammattiyhdistyksen rehtorijaostoon ajattelin että katsotaan. Vuosi sitten tulin valituksi yhdistyksen hallitukseen. Hallituspaikka on mielenkiintoinen näköalapaikka isoon kenttään. Suomalaisen rehtorin pätevyysvaatimuksiin kuulu oman asteensa opettajakoulutus. Poikkeuksetta kaikki rehtorit ovat tehneet myös uran opettajina joten kyky asettua opettajan asemaan onnistuu matalalla kynnyksellä. ir="ltr" style="text-align: left;" trbidi="on">

Niin työnantaja kuin työntekijäpuoli tietävät että opetusalan virkaehtosopimus istuu huonosti tähän aikaan missä uusi OPS pitää jalkauttaa . Se on haaste kouluissa niin rehtoreille kuin opettajille. Tällä sopimusmallilla keskustelu menee helposti lillukanvarsiin. Vuosityöaika olisi ratkaisu, signaaleja siihen positiiviseen suuntaan ilmassa, toivottavasti asiat nytkähtivät siihen suuntaan. Ennen muutosta olemme kaikki puun ja kuoren välissä.Dialogin tärkeys on nyt tärkeintä puolin ja toisin.

Lainehille vei myös oman viiteryhmän rehtorien seminaari.Me olemme isojen haasteiden edessä. Vertikaalinen johtamismalli on aikansa elänyt ja verkostojen hallinta sekä niistä riippuvuus on arkipäivää.Johtamiskulttuurin näkökulmasta delegoinnista pitää pyrkiä kohti yhteistoiminnallista toimintamallia. Ajan riittävyys on se pirullinen dilemma tässäkin asiassa. Välillä nostalgiset muistot kyläkoulusta missä uran alkuvaiheessa tepastelin koulun käytävällä villatossut jalassa ja etenin kiireettömästi oppilaiden kanssa palaavat mieleen. Voisiko ajan kelloa edes pikkuisen vääntää taaksepäin.