kv

Kansainvälisyystyö- ja kasvatus kouluissa on omalla työuralla ollut yksi sydäntä lähellä oleva aihe. Olen puhunut asiasta eri yhteyksissä ja kirjoittanut aiheesta muutaman jutun. Joku voisi kysyä; miksi se kansainvälisyydestä kirjoittaa kun koulussa on isoja asioita ja muutoksia meneillään. Uuden opetussuunnitelman jalkauttaminen alkaa, digitalisaatiota pitää kehittää oppimisen apuna ja kiusaamisen vastainen työ sekä kouluviihtyvyys haastavat työhön. Kansainvälisyyskasvatuksen arvopohja on syy miksi koen työn tärkeäksi tässä ajassa ja tulevaisuudessa. Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeuksien julistus toisen maailmansodan jälkeen kiteyttää arvoista tärkeimmän ihmisarvon. Ihmisarvo merkityksellisyydessään ylittää poliittiset, ideologiset ja uskonnolliset rajat.Koulun tehtävä globaalisti on edistää ihmisarvoa ja hyväksymistä globaalisti.Tosiasia on että maailmassa ollaan hyvin erilaisissa asetelmissa ja lähtökohdissa ihmisarvon suhteen siksi tuleviin sukupolvien pitää koulutuksen ja kansainvälisyyden kautta vaikuttaa. Vaikka monella maalla olisi annettavaa toisille maille siinä ,miten suvaitsevaisuutta ja erilaisuuden hyväksymistä voidaan edistää ja kehittää niin viime kädessä muutos lähtee aina peiliin katsomalla, Näin on myös Suomessa.On kysyttävä edistämmekö kouluna erilaisuuden ymmärtämistä ja monimuotoisuuden hyväksymistä. Pelkkä koululaitoksen itsearviointi ei riitä, on pystyttävä peilaamaan koko yhteiskuntaa. Kun olen puhunut tai keskustellut tästä aiheesta, huomaan usein keskustelun kääntyvän siihen kysymykseen että monimuotoisuus yhteiskunnassa asetetaan vastakkain suomalaisen kulttuurin ja kulttuuriperinnölle kanssa. Kimurantiksi aiheen tekee ae että suomalainen kulttuuri edustaa ja tarkoittaa monelle niin erilaisia asioita. Ja kyllä!Minäkin haluan että siirrämme tuleville sukupolville kansalliseepoksemme Kalevalan tuntemusta, suomalaista juhlaperinnettä, suomalaista saunaperinnettä ja liudan muitakin suomalaisina pidettyjä asioita mutta ei edellämainitut asiat ole esteenä sille etteikö muihin kulttuureihin tutustuttaisi. Kansainvälisyyskasvatus koulussa on moniulotteinen asia.Omalla koulupolulla lähdin aikoinaan liikkeelle yhteistyöstä kotimaan rajojen ulkopuolelle. Se on ollut antoisaa, enkä kadu valintaa mutta kaikkien vuosien jälkeen on pakko todeta että kansainvälisyyskasvatus koulussa lähtee arkipäiväisistä asioista; erilaisuuden hyväksymisestä ympärillämme, tiedon siirtämisellä. Parasta mitä koulu voi tehdä, on hoitaa opetus missä sivutaan maita ja kansoja,uskontoja ja kulttuureja laadukkaasti ja monipuolisesti. Vihapuheen juuret ajassamme ovat ennakkoluuloissa ja suvaitsemattomuudessa jotka syntyvät tiedon puutteesta.

Olipa lukuvuosi

Lomaa odottaa aina mutta tänä kesänä sitä on erityiseti odottanut,tuntuu erityisen ansaitulta. Koulukohtainen OPS johtokunnassa hyväksytty, Ketohanke maalissa, paljon otti mutta enemmän antoi, ekoayn hallitusta ja rehtorijaostoa, onnistunut rekrytointi ja paljon mukavia pedagogiikkaan liittyvia asioita tulossa syksyllä. Hyvä fiilinki, hyvä meininki

Kehityskeskustelut

Aloittaessani mykyisessä työssä lupasin itselleni ja työyhteisölleni että joka vuosi pidämme kehityskeskutelun. Näennäisesti pienessä työyhteisössä pitäisi olla helppo järjestää, mutta kun viimeiset keskustelut ajottuvat toukokuulle tavoitteeksi asetetun maalis-huhtikuun sijaan , niin tavoite asetetun ajankohdan osalta ei toteudu. Muutamaa työelämää käsittelevässä kirjoituksessa kehityskeskustelu on nähty menneen ajan jäänteeksi ja korostetaan jatkuvaa akitiivista vuoropuhelua yksittäisen tapaamisen asemasta. Ajatuksena kyllä ihan järkeenkäypä, mutta haluaisin tehdä benchmarkin vierailun sinne missä se oikeasti toteutuu,Itse arvostan perinteistä tapaa missä kohdataan kasvokkain ja luottamuksellisesti keskustellaan työn haasteista ja sisällöistä

Tulipa tehtyä

Opiskelun jälkeen muistan ajatelleeni että opiskelut saavat riittää. Työuralla on monasti joutunut toteamaan ettei opinnot riittäneet vaan osaamista on päivitettävä.Työnantajaa on kiitettävä ja kehuttava jÄrjestelmällisestä johtamistyön koulutuksesta ja kehittämisestä.Johtamisen peruskurssin ja Leader-kurssin jälkeen ajattelin että nyt riittää, mutta kun kolmannen kerran kävi kutsu Jet-koulutukseen , vedin johtopäätöksen että pitänee hakea.Ehdotus siitä että voisiko tämän hoitaa keskustelulla ei tuottanut toivottua tulosta. Vielä viime metreillä piti ottaa lusikka kauniisti käteen ja tehdä näytöt ohjeen mukaan. Suosittelen silti koulutusta, pitkän esimieskokemuksen jälkeen opintokokonaisuudella oli paljon tarjottavaa. Kiitokset työkavereille, esimehelleni Tommi Tuomiselle avusta. Tänä keväänä valmistuneet: Hellsten Mimmu Hiipakka Olli-Pekka Hindsberg-Karkola Viktoria Juvanen Sari Kaidesoja Sari-Nina Korhonen Marikka Lappalainen Eila Marttila Erna Nieminen Sanna Nikkari Riikka Pirinen Mirja Poukari Sanna Rättyä Anne Saarelainen Sanna Sipiläinen Jani Tahvanainen Ilkka Wilenius Eva Zinne Marja TULIPA TEHTYÄ

Kohta lukuvuoden maalissa

On ihmisiä jotka valittavat ja niitä jotka eivät.Itse kuulun jälkimmäiseen ryhmään. Silti on pakko ilmaista tyytyväisyytensä siihen että lukuvuosi on melkein lopussa. Työntäyteisyys on kuvaava sana lukuvuotta taakse katsoen. Pieni väsähdys tuntuu kuitenkin hyvältä, johtuuhan se hyvistä syistä.Kehittyvien toimintaympäristöjen hanketta on viety eteenpäin ja käteen jäi muutakin kuin " luu ". 12 viikkoa ilmiöpohjaista opiskelua ykkösestä kuutosen asti, oppilaiden ja opettajien huikea panos viikkojen onnistumiseksi, oppilaiden osallistuminen otti pitkän loikan eteenpäin( kehtaa sanua notta meillä kersat häärii kaikenmoosta), uusia verkostoitumisia ja sparraamista. Hyvä fiilis kun on aidosti saanut työskennellä pedagogisten asioiden kanssa, pelkkä virkamiesrooli näivettäisi allekirjoittaneen. Kiitos kaikille hyville sparraajile ja kumppaneille.

Perustehtävä?

Yksi lukuvuosi lähenee loppuaan ja taakse katsoen sitä voi kuvailla työntäyteiseksi. Kaikkihan ne lukuvuodet ovat työtä täynnä mutta kuluneeseen vuoteen on opetussuunnitelman koulukohtaisen osion valmistelu tuonut oman lisänsä, ehkä kuormittavankin.Muutostilanteessa puhe kääntyy herkästi koulun perustehtävään.Jokaisella alan ihmisellä lienee arkikäsitys siitä mitä koulun perustehtävä on.Itselläkin siitä jonkinlainen arkikäsitys on muodostunut.Tukea perustehtävälle voi aina hakea koulutuksen lainsäädännöstä mutta keskustelussa koulun perustehtävästä unohtuu joskus se näkökulma mistä perustehtävää tarkastellaan. Kuka on siis asianomistaja perustehtävässä; opettaja vai oppilas.Jos opettaja valitsee opetuksensa työtavat opiskelijan lähtökohdista ja näin käyttää pedagogista vapautta vastuullisesti ,niin hyvä näin. Voiko perustehtävä olla vain edellä mainittua. Perustehtävän kuuluu myös itsensä ja työnsä kehittäminen. On totta että koulun arki on ajoittain hektistä, mutta koulu tai opettajan työ ei ole paikallaan pysyvää.Tästä syystä on paikallaan keskustella säännöllisesti , mitä ymmärrämme perustehtävällä.

Vähän sieltä ja täältä

Kouluissa eletään taas aikaa jolloin kuluvaa lukuvuotta laitetaan pakettiin ja katseet sekä focus ovat jo tulevassa lukuvuodessa.Satunnaiset hetket oman alan blogien parissa saavat mietteliääksi.Olen yrittänyt pitkään ymmärtää miksi sana digitaalisuus herättää vastaikkainasettelua ja keskustelua puolesta ja vastaan. Täysin subjektiivinen tuntemukseni on että keskustelua hallitsee ääripäät.Missä on se ääripäiden välissä oleva iso, joskus vähän harmaakin massa, joka lähestyisi digitaalisuutta koulussa neutraalisti. Missä on se keskustelu missä puhutaan diversiteetistä, tunnistetaan hyödyt mutta tunnustetaan myös haitat tai uhkakuvat. Arvostettu tutkija Liisa Keltikangas-Järvinen kirjoitti taannoin mahdollisista haitoista ( lapualainen muuten ). Kirjoitus oli hyvä vaikka sen jokunen heti teilasi.Minusta on tervettä että keskustelua käydään, pitäisi vaan muistaa tehdä se erilaisia mielipiteitä kunnioittaen. Arvostamani opettaja puhuu usein lapsuuden arvosta ja siitä miten lapsuutta ja viattomuutta pitää suojella. Kun yli 30-vuotta on takana, tulee väkisinkin miettineeksi muutosta yhteiskunnassa ja koulussa. Olen miettinyt pariinkiin otteeseen loppuuko lapsuus aikaisemmin kuin ennen vai onko lapsuus saanut uuden sisällön tai merkityksen.Kun 60-lukulaisen kotona mietittiin tv-ohjelmien sopivuutta lapsille niin tässä ajassa missä lapsen älypuhelimessa on saatavilla kaikki sopimaton sisältö voi vaan miettiä selviääkö koti ja koulu roolistaan opastajana ja ohjaajana.Moni asia on rahalla korjattavissa mutta rikkinäistä lasta ei voi korjata rahalla. Toisaalta ei pidä syyllistää esim.älypuhelimia tai kasvattajiakaan. Kysymys on paljon laajemmasta asiasta. Onko yhteiskunnassa arvot kohdallaan ja olemmeko laajassa merkityksessä lapsiystävällinen yhteiskunta. En ole varma edellisessä esittämästäni kysymyksestä. Kun kaikki yhteen ääneen sanoivat vaalien jälkeen että koulutuksesta ei leikata, niin voi tietenkin kysyä realisoituiko lupaukset.On kyseenalaista sanoa että koulutuksesta leikataan näin paljon jos samalla kuntien valtionapuja leikataan.Kuntahan pyörittää kahta isoa asiaa koulutusta ja sosiaalipuolta. Kun Sote-uudistus toteutuu ja peruskuntien tehtäviä siirtyy alueille niin kuntapolitiikot eivät juuri päätä muusta kuin koulutuksesta. Tälläisen skenaarion kuulin, jää nähtäväksi mitä tapahtuu. En usko hetkeäkään etteikö kuntien valtionavun pienenminen leikkaisi myös koulutuksesta lisää jo tehtyjen säästöjen lisäksi. Suuria ennustajan lahjoja ei tarvittu kun kirjoitin blogissani että on mielenkiintoista nähdä mitä lukioissa tapahtuu. Kannatan kaikenlaista kokeilua ja kehittämistä, eihän tätä työtä muuten jaksaisi tehdä. Onko vauhti vaan liian kova jos yleissivistävässä koulussa esimerkiksi oppilas ei lukisi lukiovuosinaan historiaa.syntyykö sivistyksen vajetta. Koululla on perustehtävänsä. Sen toteuttaminen tapahtuu perinteisesti mutta myös uusilla tavoilla ja asenteella. Uusia tapoja tarvitaan ja asennetta.50-luvun Suomisen Olli elokuvan koulua ei enää ole, toivottavasti ei? Blogeissa vilahtaa yhteistoiminnallisuus, monialaisuus, ilmiöt, hyveet, positiivinen pedagogiikka, NDLP,digioppiminen. Paljon uusia sanoja ja käsitteitä, paljon vanhoja tuttuja asioita jotka nostetaan esille. Kehityksen ja historian syklin toistumista kouluissa. Mikä on yläkäsite, mikä on alakäsite, mikä asia sijoitetaan jollekin alisteisesti.Vuodet koulussa saavat sormen menevän suuhun, kaikkien näiden vuosien jälkeen. Pointti on kuitenkin se että seinien tulisi olla laveat, kaikki hyvät asiat löytävät paikkansa, pirstaloimatta kokonaisuutta , näin uskon.onko vääriä ratkaisuja sitä en lähtisi edes spekuloimaan.