Talonpoikaissäädystä virkamiehiksi

Yhteiselo äidin vanhempien kanssa ja arjen jakaminen teki isovanhemmista läheisiä. Lapsuudessa toinen isoisäni Onni jäi vähän vieraammaksi mutta 80-luvulla eri yhteyksissä kohtaaminen korvasi määrän laadulla. Armeijan jälkeinen viransijaisuusvuosi Paavolassa oli elämän suunnan kannalta merkittävä työkokemus mutta myös merkittävä matka omille juurille ja historiaan. Työstä päin oli mahdollisuus käydä tapaamassa isoisä Onnia. Tapaamisilla oli suuri merkitys sillä kipinä sukututkimukseen ja oman suvun vaiheisiin syttyi noista tapaamisista. Entinen oppilaani Tuomo Paavola kirjoitti tilaustyönä Lapuan Tiistenjoen historian. Hän kirjoitti osuvasti että Tiistenjoella suullisella perimätiedolla ja kerronnalla on ollut vankat ja pitkät perinteet. Isoisäni kertoi suvun esivanhemmista ja osasi luetella kahdeksan sukupolvea esivanhempia taaksepäin. Tietoisuus siitä ketjusta johon kuuluu konkretisoitui kertomusten kautta. Kaupungissa tai niin kuin Lapualla sanotaan ” kylällä” kasvaneelle valkeni miten syvällä maassa ja savessa juuret on. Isoisä ymmärrykseni mukaan oli ylpeä talonpoikaisjuurista jotka ulottuvat 1500-1600 luvulle asti. Toisaalta tarinoissa eli arkirealismi siitä miten rankkaa talonpoikien elämä oli ollut ja lohtua oli tuonut pitkässä historiassa joko pullo tai uskonto, ensin mainittu huonoin seurauksin. Sotaväenotot olivat pitkässä historiassa olleet myös talonpoikien velvoitteena. Vapaussodan aikana isoisä oli talosta laitettu mieheksi ja osallistunut taisteluihin. Kauppiasura katkesi talvisodan vuosiin ja nuo kokemukset olivatkin väistämättä muovanneet ajatusmaailmaa. Ukrainan uutisia kuunnellessa tulee väistämättä Onnin sanat mieleen siitä miten sota on turha keino ongelmien ratkaisuun, toisaalta hänen puheissaan kävi selkeästi esille että talvisodan aikana tehtiin mitä piti tehdä.

Oman suvun historiaa tutkiessa kirjailija Antti Tuurin lause Pohjanmaa elokuvasta ” vanhois naisis asuu viisaus” pitää paikkansa. Kahdesti lähes viidensadan vuoden historiassa naiset ovat nostaneet ja pitäneet suvun ja nimen hengissä. Sukellus historiaan toi esille että esi-isistä löytyi myös säätypäivien talonpoikaisedustaja vuodelta 1668, Tuomas Ämmälä Ämmälän ja Hiipakan talojen isäntä. Jos Tuomas oli kunnon isäntä, niin löytyy suvusta myös niitä isäntiä jotka kievarissa istumalla saivat talonsa lähes rappiotilaan. Tuomaksen Tukholman edustusmatka oli mitä ilmeisemmin mennyt hyvin koska 1681 oli ollut vielä pitäjän edustajana Salossa missä ruotujärjestelmää oli yritetty saada talonpojille myönteisemmäksi.

1900-luvulla perinteinen talonpojan ja emännän ura ei ollut enää itsestään selvyys. Isoisän sisaruksista kaksi hakeutuivat seminaariin ja siitä opettajauralle Seuraavissa sukupolvissa kouluttautuminen oli  yleistä. Koulutuksen vähyys ei menneissä sukupolvissa ollut kuitenkaan este osallistumiselle ja vaikuttamiselle. Oma suku muiden vanhojen paikallissukujen kanssa oli osallistunut osuuskassan ,meijerin, nuorisoseuran ja monen toiminnan aloittamiseen

Isoisän tarinoissa nousi esille perinteiset talonpoikaisarvot, perhe, kotiseutu ja uskonnosta kumpuava arvopohja. Niiden arvojen varaan elämä oli rakentunut . Sukututkimus on monellakin tapaa mielenkiintoinen harrastus.

Helposti alkuun pääsee  HisKi tietokannasta.