tvåspråkiga skolor

Vasabladet lehdessä oli taannoin artikkeli aiheesta tvåspåkiga skolor.Tutkija Kjell Herberts piti Suomessa käytävää keskustelua aiheesta ainutlaatuisena. Keskustelua käydään ensisijaisesti siitä voivatko suomenkieliset ja ruotsinkieliset käydä koulua saman katon alla.

Ruotsinkielisten keskuudessa on vallalla käsitys, jonka mukaan yksikielinen koulu on ainoa keino taata se, että ruotsin kirjakielen osaaminen säilyy. Tällöin kaksikielisyys johtaa yksikielisyyteen. Jotta niin ei käy, täytyy ruotsinkielisille olla oma tila, jossa he voivat toimia ilman suomenkielisiä. Kielen oppimista enemmän kyse on identiteetin säilymisestä, siitä, mihin kieliryhmään identifioidutaan. Koulun lisäksi kaverit ja harrastukset vaikuttavat tähän. Identifioituminen kieliryhmään vaikuttaa moniin tulevaisuuden valintoihin, esimerkiksi opiskelupaikan ja puolison valintaan. Kaksikielisessä koulussa ruotsinkielinen identiteetti olisi uhattuna. Suomessa on yli 20 koulukampusta, joissa suomen- ja ruotsinkieliset koulut ovat yhdessä. Niissä tehtyjen tutkimusten mukaan kieliryhmät säilyvät erillisinä, eivätkä oppilaat juuri kommunikoi kielirajojen yli. Yleensä niissä ei ole kieliryhmille yhteistä opetusta, ja osassa välitunnitkin ovat eri aikaan. Edes opettajat eivät välttämättä tapaa yli kielirajojen.

Kysymys on hankala kun kokemuksia maailmalta ei juuri ole kuten Herberts Vasabledetin kirjoituksessa toteaa. Asia ei ole helppo eikä yksiselitteinen. Kielen säilyttämisen ja ylläpidon näkökulmasta katsoen on koulu keskeisessä roolissa kielen ylläpidossa. Onko tutkimustiedon puute ja kokemusten puute peruste olla kokeilematta koulunkäyntiä saman katon alla on oma kysymyksensä mutta ymmärrän huolen mikä asiaan liityy ja ajatuksen riskeistä kielisyyden näkökulmasta. Kielisyys asiassa koulun lisäksi vaikuttaa myös perheen kielistatus; onko perhe yksikielinen vai kaksikielinen. Ongelmallisin tilanne lapsen kannalta on puolikielisyys jolloin perheessä vanhemmat ovat puhuneet sekaisin kahta kieltä.Parhain tulos saavutetaan aidon kaksikielisyyden saavuttamiseksi saadaan kuin vanhemmat johdonmukaisesti ja tinkimättömästi puhuvat omaa äidinkieltään. Tunnen monia perheitä missä näin on tehty ja lapset ovat saattaneet käydä koulun toiseen asteeseen esimerkiksi suomen kielellä mutta korkeakouluopintoihin hakeutuneet opiskelemaan toisella kotimaisella.

Porvoossa Hinthaaran koulukeskuksessa suomen -ja ruotsinkieliset ovat opiskelleet saman katon alla ja samoin myös Sipoon Sakarinmäessä.Kokemuksia siis löytyy ja myös myönteisiä.On tietenkin aina syytä kysyä, onko ratkaisujen pohjalla pedagogiikka vai talous. Mikäli kieliryhmät saman katon alla ovat taloudellisista syistä ainoastaan, ei se lähtökohtana ole hyvä. Olen yli kolmekymmentä vuotta miettinyt miksi monessakaan kaksikielisessä kunnassa ei rohkeasti ja ennakkoluulottamasti tartuta mahdollisuuteen luonnollisilla tavoilla kylvettää lapsia kahteen kieleen, enkä tarkoita tällä koulussa tapahtuvaa kielikylvetystä vaan harrastuksia,kulttuuria ja kaikkea missä vain mielikuvitus on rajana. Pitänee uskaltaa kirjoittaa että joskus se on asenteistakin kiinni molemmissa kieliryhmissä, tyvär.

Artikkelissa Herberts tuo esille sen minkä moni tietääkin.Ruotsin kieli näyttäytyy kuten suomen kielen osaaminen erilaisena pääkaupunkiseudulla ja Pohjanmaalla. Hän viittaa myös Kanadaan ja baskimaakuntaan. Itse olen käynyt baskimaakunnassa kahdesti tutustumassa kouluihin. Kouluissa opetus tapahtuu baskin kielellä. Opettajaystäväni kuitenkin kertoi että toisen asteen jälkeen espanjan kielen taito on niin vahva että moni nuori hakeutuu korkekouluopintoihin maakunnan ulkopuolelle Espanjassa. Hän näki asialle kaksi perustetta ; espanjan opetus koko kouluajan ja ympäristö missä espanja kuuluu ja näkyy arjessakin.


He

kamppaile kyynisyyttä vastaan, puolusta positiivisuutta

Taannoin lehdessä oli juttu missä jutun päähenkilö kertoi tehneensä somelakon ja oli tyytyväinen elämäänsä. Somekin on kuin työväline, viilaa ei pidä käyttää puun katkaisuun kun saha on keksitty. Somen kanssa on vähän sama juttu Kaikki kirjoitettu ei ole laadukasta sen enempää kuin viihdyttävääkään. Jos lukee kaiken somessa kirjoitetun niin kyynistyy ja tulee negatiivisiä fiiliksiä.Jotensakin maailma vain on mennyt kummalliseksi, kaikki revittelevät otsikot ja räävittömyydet kerää huomion , niin tabloideissa kun somessa. Hyppään siis yli kaiken revittelyn ettei kyynisyys iske ja poimin positiivista. Ennen somea viisat ajatukset ja kokemukset täytyi poimia kirjoista ,omaelämäkerroista.Nyt itseäni ilahduttaa se 50-60 luvulla syntynyt sukupolvi joka jakaa ajatuksiaan. Mukava lukea nuorten opettajien juttuja , tuntuu ettei päätä kylmää ja vain taivas rajana.Toisaalta on myös mukava lukea oman ikäluokan juttuja. Luultavimmin kaikki virheet tai ainakin suuri osa työuralla on jo tehty ja niistä on opittu. Meillä on valtava potentiaali osaamista ja kokemusta kouluissa. Älä siis häpeile nostaa kokemuksia ja osaamistasi.
.Tuo ilon aiheet ja onnistumiset esille , sitä tarvitaan 100- vuotiaassa Suomessa enemmän kuin ennen.

Uudelle kosiomatkalle

Aloitin opettajana 1986.Viimeiset 26 vuotta olen katsellut koulua myös hallintoihmisen silmin. Opetusalan virkaehtosopimus on nykymuodossaan aikansa elännyt. Se sopii huonosti tähän aikaan ja muutokseen. Kun allekirjoittanut oli nuorempi, viljeltiin kielessämme konsensus sanaa. Työmarkkinoilla neuvoteltiin ja haettiin ratkaisua. Neuvottelijan osa ei ole helppo. Aina kipukynnys tulee vastaan ennemmin tai myöhemmin. Ei päästä sopuun rahasta tai ehdoista. Hiukan harmittaa että KT ja Oaj neuvottelut työaikakokeilusta kariutuivat. Syyllisiä tai syyttömiä on turha etsiä, kipukynnys tuli vain vastaan puolin ja toisin. Kun pöly laskeutuu , olisi hyvä aloittaa uusi "kosioretki". Kysymys on tärkeästä asiasta joka on molempien intresseissä.

olet hyvä juuri sellaisena kuin olet

Viittä vaille valmis luokanopettaja ,sukulaistyttö kirjoitti miten uudet luokanopettajat ovat valmennettu uuteen opsiin. Meillä ei siis ole huolta siitä etteikö koulutuksen tulevaisuuden tekijöitä olisi. Allekirjoittaneen opettajasukupolvesta moni tuntee lievää ahdistusta siitä mitä kaikkea pitäisi osata ja ottaa haltuun. Olenko siis hyvä opettaja vaikka en ole diginatiivi, monialaisten mestari ja laaja-alaisten lordi. Voin vain kirjoittaa sen minkä olen monelle ikätoverille ja nuoremmalle lausahtanut; armahda itsesi.Tämän valmiimmaksi ei voi tulla.

Otetaan haltuun asioita pitkällä aikataululla ja inhimillsellä näkökulmalla. Kun lukee erilaisia ideasivustoja on hyvä muistaa ettei kaikkea voi toteuttaa vaikka mieli tekisi, se on vähän kuin seisovasta pöydästä ruuan haku, silmät söisi mutta maha ei enää. Muista olet hyvä juuri sellaisena kuin olet.

Uutisvirrasta poimittua

Lääkärin vala pohjautuu Hippokrateen valaan ja sisältää eettisen lupauksen. Educassa opettajat saivat oman valan,Comeniuksen valan.Se sisältää samanlaisen eettisen lupauksen kun lääkärien oma vala. Kaksi asiaa lämmittää sydäntä erityisesti; kehittämisen edistäminen omien taipumusten mukaisesti niin että jokainen voi kasvaa taipumusten ja lahjojen mukaiseen ihmisyyteen ja sitoutuminen yhteisiin tavoitteisiin sekä kollegan tukemiseen.Aika isoja asioita eikä mitenkään keveitä, mutta oleellisia ja tärkeitä. Entinen kollega oli Turussa puhumassa siitä miten kouluissa voidaan huonosti.Hän kiteytti asian hienosti ihmisen neljään perustarpeeseen; tulee saada oppia,tulee saada olla oman toiminnan käynnistäjä, tulee saada huomiota ja tulee saada auttaa.Tärkeitä asioita kaikki. Itseä puhuttaa tässä ajassa tuo huomion saaminen. Kuinka tärkeää onkaan saada huomiota ja tulla huomatuksi. Monella lapsella on "aikuisen nälkä" ja koulussa tuota huomioita haetaan usein myös ei toivotulla tavalla, se kun on niin varma ja helppo tapa saada huomio.

Uusikylä kirjoitti taannoin nasevasti " Hyvä kasvattaja kuuntelee lasta, välittää ja rakastaa. Hän asettaa rajat, mutta ei telje lasta komeroon. ". Monella tapaa siis uutisvirrasta poimittu kiertää kehää saman asian ympärillä eli toisen ihmisen kohtaamisen ja kunnioittamisen. Kanssaeläjän taitoja ei voi koskaan väheksyä. Alkuopetuksessa kenttäharjoittelussa olleille opettajille olen usein sanonut ja korostanut että kaikki lähtee luokan ryhmäyttämisestä ja yhteisistä pelisäännöistä, lukemaan ja laskemaan ehtii kyllä oppia.

Positiivisia muutoksia

Oppilaitosten itsearviointi on kirjattu perusopetuslakiin. Arviointityö lähti liikkeelle aikoinaan opetushallituksen laatukriteereistä. Voisi kai sanoa että tässäkin asiassa on elännyt ajan alkuvaiheista tähän päivään. Arvioinnin ydin on kutakuinkin pysynyt samana.Arvioinnilla pyritään kehittämiseen ja löytämään kehittämisen alueita. Vuosien saatossa työkalut arvioinnissa ovat muuttuneet. Usein niitä on vaivannut valuvika, ne ovat liian laajoja ja raskaita. kuten koko prosessin läpivienti. Uusi opetussuunnitelma tuo myös uusia haasteita. Siksi on hyvä että arviointivälineet kehittyvät uusien haasteiden myötä.Tänään julkistettiin tieto että koulutoimessamme siirrytään uuteen tapaan arvioida, hiukan kevyemmin ja karsien vanhaa. Hyvä uutinen mistä olen iloinen. Vielä kun perusopetuslain uudistaminen nytkähtäisi käyntiin niin sekin olisi askel oikeaan suuntaan

Opetushallituksesta opetusneuvos Paula Mattila vieraili koulussamme viikko sitten tutustumassa kansainvälisyystoimintaan.Esittelin asioita joita olin kirjannut koulumme kansainvälisyys-vuosikelloon. Suunnittelupohja on käytössä kolmatta lukuvuotta. Kävimme kolmannessa luokassa tutustumassa samban rytmeihin ja etnomusiikkisoittimiin. Ruokalassa on esillä kielipäivän satoa syyskuulta; kartta ja tervehdyksiä oppilaiden kotikielillä.

Meillä jäi myös aikaa keskustella kansainvälisyyskasvatuksen tasoista. Ensimmäisellä tasolla on yksilö ja siitä kotikansainvälisyyden kautta edetään hankkeisiin ja henkilöliikkuvuuteen.Malli on tuttu kaikille jotka opetushallituksen kv-hankkeissa ovat olleet mukana tai tutustuneet materiaaliin opetushallituksen verkkosivuilla. Oma kv-historiani opetustyössä alkaa vuodesta 1986 ja työuran aikana olen elännyt kansainvälisyystoiminnan kehittymisen vuodet tähän hetkeen. Merkittävä virstanpylväs oli Suomen liittyminen Euroopan Unioniin. Vuosikymmenien jälkeen yksi asia nousee mieleeni ja sen merkitystä ei voi koskaan korostaa liikaa. Kansainvälisyys koulussa on moniulotteinen ja monitahoinen asia mutta yksinkertaisimmillaan ja parhaimmillaan , se on monipuolista ja hyvää opetusta uskonnossa , historiassa , kielissä ja maantiedosssa sekä kaikissa aineissa missä muita kulttuureita sivutaan esim. musiikissa. Jos aineet käsitellään vain läpäisyperiaatteella ilman syvällisempää otetta, ne jäävät hajatiedoksi.

Jos aikaa olisi ,kirjoittaisin koulujen kansainvälisyystoiminnasta kirjan, mutta vielä sitä ei ole.Haluan kuitenkin taas kerran muistutella siitä että kv-toiminta ei ole irrallista puuhastelua. Uuden opetussuunnitelman yleisessä osioissa laaja-alaisen osaamisen 2 kohdassa kulttuurinen osaaminen,vuoraovaikutus ja ilmaisu löytyy perusteet kv-toiminnalle. Tässä ajassa ja muutoksessa maailmassa ne ovat ajankohtaiset ja tärkeät.