Syksyn uutisvirrassa on kiitettävästi, niin sosiaalisessa mediassa kuin verkkouutisissa, noussut koulutuksen, tasa-arvon ja vanhusten asiat. Olen ilkikurisesti joskus sanonut että eduskuntavaalien lähestyminen lisää koulutuksen kavereita. Koulutuksen ja opetuksen näkyvyydestä täytyy antaa kiitosta omalle ammattijärjestölle. Itse lukeudun niihin rivijäseniin jotka osallistuvat äänestämällä. Onneksi ammattikunnassa on niitä innokkaita jotka valvovat etujamme. Parikymmentä vuotta sitten vierähti pari vuotta luottamusmieshommassa, mielenkiintoinen mutta haastava työ jonka tekijöitä tarvitaan. Tyytyväisyydellä olen laittanut merkille että tasa-arvon asiat nostavat uutisvirrassa päätään. Tasa-arvo on moniulotteinen ja monella suureella mitattava asia yhteiskunnassamme, mutta on terveellistä että naisten ja miesten välisten palkkaerojen ja työurien kehitys nostaa taas uutisvirrassa päätään. Eräs tuttavani kertoi että heidän perheessä isä oli jäänyt hoitovapaalle lasten kanssa. Hieno ratkaisu ja kannatettava. Itse olin lasten ollessa pieniä puoli vuotta kotona hoitamassa.Kun puolison kanssa molemmat toimivat opettajina, ei asiaa tarvinnut kovasti laskeskella. Taloudellisesti yhtä kannattavaa tai kannattamatonta, miten sitten asian haluaa nähdä. Ehdottomasti kuitenkin yksi parhaimmista ratkaisuista omassa elämässä. Moni varmaan joutuu perustamaan ratkaisunsa siihen että perheessä isä on enemmän tienaava ja talouden realiteetit ohjaavat hyvinkin perinteisiin ratkaisuihin. On siis tavoittelemisen arvoista että sukupuolten välistä palkkakuilua kurotaan ja naisen työllistymistä edistetään. Suomessa asumisen hintataso ja elinkustannukset ohjaavat suuressa määrin siihen että lasten ollessa pieniä molempien pitää hakeutua työelämään nopeasti ja varhaisessa vaiheessa. Uskon että tällä myös menetämme paljon. Kysymys on monella tapaa haastava; millä keinoin voisimme tukea ja mahdollistaa jomman kumman huoltajan kotona olemisen lasten ollessa pieniä. Vieraillessani Hollannissa pari vuotta sitten, kiinnitin kouluissa huomiota siihen että luokan opettamisesta vastasi usein kaksi opettajaa. Luokassa oli esimerkiksi alkuviikosta opettaja joka hoiti alkuviikon lapsia ja hänen työtään jatkoi loppuviikon opettaja joka oli hoitanut lapsiaan alkuviikon. Toimintakulttuuri suosi tätä eikä herättänyt ihmetystä esimerkiksi huoltajien keskuudessa. Monellakin tapaa perhekeskeistä kulttuuria suosittiin. Hyvänä esimerkkinä oli yhteiselle päivälliselle kokoontuminen. Itse tulkitsen sen niin että työelämä edistää toimintakulttuuria missä perheen ajalle annetaan arvo. Miten Suomessa sitten perheen arvostaminen näkyy on täysin riippuvaista siitä millaisia päätöksiä me teemme. Onko meillä aidosti perhepolitiikkaa? Kysymys ei ole helppo. Se kietoutuu työmarkkinoihin, hallitusohjelmaan ja yhteiskunnassa vallitseviin arvoihin. Uutiset oikeutetusti tällä hetkellä kietoutuvat maan talouteen.Tosiasia on että eduskuntavaalit ovat ovella ja odotan niistä arvovaaleja.Tätä siis mielenkiinnolla odottelemme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti