huonoja häviäjiä ja väärin sammutettu

Syysistuntokauden aluksi eduskunta keskusteli kauan jo kertaalleen hyväksytystä avioliittolaista mikä mahdollistaa samaa sukupuolta olevien avioliiton. Kansanedustuslaitoksen tehtävä on käyttää maallista valtaa. Universaalina ilmiönä avioliitto ensisjaisesti on yhteiskunnallinen instituutio missä on kahden aikuisen välille solmittva liitto oikeuksineen sekä velvoitteineen. Miten lainsäädäntö sitten suhtautuu samaa sukuouolta olevien avioliittoon on kansallinen kysysmys. Eduskunnan hyväksyessä lain Suomi liittyi niiden maiden joukkoon missä lainsäätäjä on asialle antanut hyväksynnaän. Tästä on päätetty. Miten päätetään sitten adoptio-oikeudesta tai muista vastaavista kysymyksistä on on oma kysymyksensä ja prosessinsa.

Pappisystäväni totesi kaksi vuotta sitten että ennemmin tai myöhemmin Piispainkokous joutuu ratkaisemaan asiaa kirkon näkökulmasta. Piispat päättivät odotetusti. Kirkon näkökulmasta pitäydytään siinä kirkon opissa ja perinteessä mitä kirkko edustaa. Evankelisluterilainen kirkko ei ei tässä suhteessa poikkea muista kritillisistä kirkoista. Voiko muuta tulkintaa olla tai tulla? se näkee ken elää. Ottihan kirkkomme naispappeuteen selkeän kannan vaikka vastustajat aikoinaan etsivät raamatusta kaikki argumentit asiaa vastaan.

Kirkolle asia lieneee vaikea. Espoonlahden kirkkoherra Jouni Turtiainen kirjoittikin joskus kotimaa24 sivulla osuvasti; olisiko vielä kompromissin mahdollisuuksia ja millainen voisi olla kompromissi joka kelpaisia kaikille. Vaikeita kysymyksiä ovat.

Poimin helmen uutisvirrasta

Uuden OPS:n yhteydessä on puhuttu ja kirjoitettu enemmän oppimisesta, ei vain opettamisesta. Riippumatta siitä miten oppiminen ymmärretään tai käsitteellistetään, olen iloinen että se on noussut asiana esille. Opetuksesta ja opettamisesta on kyllä puhetta riittänyt. Uutisten virrasta nousee ajoittain asioita joista on puhuttu vähän tai ei juuri lainkaan. Yksi tälläisistä asioista oli kirjoitus herkistä poikalapsista. Kuunnellessani eilen eduskunnan keskustelua kertaalleen hyväksytystä avioliittolaista, tuli mieleeni kaksi kysymystä ; onko asioiden priorisointi kohdallaan kun tulisi keskustella työllisyydestä .Toinen mielessä pyörinyt kysymys oli ,lokeroimmeko elämän kanssakulkijat ? Jälkimmäiseen tiedän vastauksen. Kyllä, lokeroimme ihmiset.Koulussa on lokeroitu niin kauan kun oma muistini riittää vuosiin kansakoulussa ja siitä eteenpäin. Ketkä olivat futareita, ketkä painijoita ja liuta monia muita lokeroinnin perusteita.

Vaatii paljon lapselta olla oman tiensä rohkea kulkija. Pitää olla hyvä itsetunto, rohkeus ja oma tahto. Kaikilta lapsilta ei siihen löydy tahtoa, eikä rohkeutta vaan on helpompi mukautua lokeroon, löytää oma viiteryhmänsä. Kun Jorma Uotista haastateltiin Pori-Arennan yhteydessä, muisti hän lämmöllä liikunnan opettajaa joka ei herkkää kaveria pakottanut kontaktilajeihin vaan mahdollisti kävelyn tai muun korvaavan liikunnan. Nosta tälle hattua, löytyi aito pedagogi.


Koulussa pitäisi tunnistaa ja vahvistaa yksilön ominaisuuksia.Herkkyys pitäisi kääntää voimaksi , hyväksytyksi ominaisuudeksi, ei pyrkiä muokkaamaan samalla valumuotilla kaikkia.

Kuin muurahaispesässä

Koulua voisi lukuvuoden alkaessa verrata muurahaispesään. Kaikki liikkuvat ristiin rastiin vauhdikkaasti.

Rehtorin tehtävät ovat aika samansisältöisinä säilyneet joskin kirjoituskone vaihtui aikoinaan tietokoneeseen.Alkavassa lukuvuodessa on kuitenkin jotain erilaista verrattuna aikaisempaan. Uusi opetussuunnitelma askarruttaa, mietityttää ja ehkä vähän pelottaakin. Monen huulilla on kysymys ;mitä kertoa huoltajille.Tässä vaiheessa voi tietenkin kertoa ne välittömät muutokset.Ruotsin kieli alkoi 6. luokilla, lukuvuoden aikana on vähintään viikko monialaisisia oppimiskokonaisuuksia ja 4-6 luokkiin pyörii viikottain valinnaisaineet. Me olenmme jakaneet ne tasaisesti lukuvuodelle , mutta muitakin tapoja olisi. Katsotaan nyt vuosi rauhassa. Huoltajille voi ehkä kertoa senkin ettei Ops-uudistus ole sormia napauttamalla tapahtuva yhtäkkinen muutos vaan prosessi. Rauhallisuutta rakastavana ihmisenä voi myhäillä tyytyväisenä. Kukaan ei ole paniikisssa uudesta opsista.

Digitaalisuus, digioppiminen se vaan jaksaa puhuttaa alan keskustelupalstoilla. Kuten olen kirjoittanut monasti;keskustelu on tervetullutta, poteroihin kaivautuminen ei.Tähän vuoteen liittyy positiivinen asia. Koulujen ict -kanta paranee merkittävästi ja ollaan hyvän kysymyksen edessä . Mitä niillä laitteilla tehdään. Huoli pois, kyllä koulut sen tavan löytävät ja moni on jo löytänytkin.

Arjen haasteita vielä kohtuullisesti, bloggaan taas enemmän jos arki tästä vielä tasaantuisi.

Hitaasti mutta varmasti

Lukuvuoden alkaessa olen virittäytynyt tunnelmaan ja työmoodiin lukemalla alan blogeja ja uutisointia. Uusi opetussuunnitelma ylitti uutiskynnykset.Alan uutiset ja avaukset ovat tervetulleita muulloinkin kun vaalien alla. Hyvin monipuolisena käy keskustelu kesän jälkeen palstoilla.
Muuttuuko koulu, vastaako opettajankoulutus haasteisiin, onko meillä koulutuspolitiikkaa ja lukematon määrä muita hyviä kysymyksiä.

Kaikkiin kysymyksiin ei välttämättä löydy yhtä ja oikeaa vastausta. Koulun suunasta ja koulutuspolitiikasta ajatukset vaihtelevat.Olemmeko yksimielisiä mistään on hyvä kysymys.Kun asiat monimutkaistuvat on hyvä yksinkertaistaa ja palata perusasioihin.

Meillä on peruskoulu joka tarjoaa yhtenäisen koulutuksen. Sitä päivitetään, sen ylläpitoon liittyy haasteita.Silti se on yksi arvostetuimpia maailmassa. Se ei ole valmis eikä täydellinen.

Koulu muuttuu hitaasti ,se ei ole kenenkään syy tai vika vaan monien asioiden summa. Se liittyy opettajakoulutukseen, joskus perinteen taakkaan, uskallukseen tai sen puutteeseen, muutoksen hankaluuteen, arvoihin ,oppimiskäsitykseen,
Muutosta silti tapahtuu ja usein oikeaan suuntaan. Rahtilaivakin kääntyy mutta hitaasti ja pienin liikkein.

Koulutuksesta ja kasvatuksesta pelkästään Suomessa on tehty lukuisia tutkimuksia, olen tutustunut niistä osaan kuten luulen suurimman osan tehneen, silti uskon diversiteettiin. Meillä on monia tapoja,menetelmiä ja erilaisia tulokulma asioihin.Arvostan niistä suurinta osaa mutten usko yhteen tapaan ja totuuteen järjestää opetusta.

Koululle on sälytetty lukematon määrä tehtäviä.Koululta odotetaan paljon mutta perustehtävä lukemaan opettamisessa ,kirjoittamisessa ja matematiikan perusteissa on ydintehtävä, edelleen.

Koululle ja opettajille on tarjolla monenlaisia apuja, lähestymistapoja ja menetelmiä. Kaikkea emme voi toteuttaam, eikä asioiden pitäisi kilpailla keskenään. Pientkin askeleet tehdä asioita toisin koulussa ovat askeleet toimintakulttuurin muutokseen. Armahda itsesi OPS -muutos ei tapahdu sormen napsautuksella.

Ruoho aidan toisella puolella näyttää aina vihreämmältä mutta omaa työtä ja omaa koulua pitää arvostaa.Vaikka jossain tehtäisiin eri lailla , joitain asioita jopa paremmin, usein helmet ovat nenän edessä ja ulottuvilla. Jokaisen pitää etsiä työstään ne omat helmet.

Opsista kun löytää yhden asian jota kokeilee opettajana ja kouluna , on löytänyt jo paljon ja hyvän alun.








Ly

Miten tähän on tultu

Lähi-idästä kotoisin oleva ystäväni kertoi keväällä että Suomessa vietettyjen vuosikymmenten jälkeen hän ensimmäisen kerran törmäsi Suomessa tuijotteluun julkisissa liikennevälineissä. Syyksi hän arveli median nostot maahanmuuttokeskusten ympärillä.Ystäväni oli asiasta näräkästynyt. Yli kaksi vuosikymmentä Suomessa työntekijänä ja veronmaksajana ja suomalaiseen yhteiskuntaan integroituneena ystäväni harmistus on ymmärrettävää. Olemme monet kerrrat istuneet pohtimassa elämän menoa. Ystäväni sanoi että vähemmistöön kuuluvan ikävänä osana usein on leimatuksi tuleminen. Kun yksittäinen etniseen tai uskonnolliseen vähemmistöön kuuluva töpeksii, leimataan kaikki . Tästähän meillä on kotikutoista kokemustakin. Kaikki romanit harrastavat hevosia ja varastavat, vai miten se menikään.

Viisas ystäväni sanoi että tiedon puute lisää ymmärryksen puutetta ja ennen kaikkea pelkkoa.Islamin uskoisen ystäväni kanssa olemme aidosti kiinnostuneita toistemme uskonnoista ja enemmän olemme löytäneet yhteisiä asioita ja pohjaa kun erottavia asioita. Hänen mukaansa ongelma kautta historian aina tähän päivään saakka on ollut uskonnon käyttö poliittisiin pyrkimyksiin ja vallan tavoitteluun. Uskonnon varjolla tehdään asioita jotka ovat kaukana uskonnon aidosta olemuksesta tai tarkoituksellisesti tulkitaan väärin. Toinen ongelmana liittyy uskonnon ja kulttuurin sekoittamiseen. Osa kulttuurisista asioista tulkitaan uskonnollisiksi asioiksi. Islamin maailma ei myöskään ole homogeeninen vaan näyttäytyy ei puolilla maailmaa erilaisena Saudi-Arabiassa, Turkissa tai Ranskassa Pohjoismaista puhumattakaan.
Syrjäytymisen esto nuorten kohdalla onkin yksi tärkeistä asioista estää radikalisoitumista.

Muutama vuosi sitten päällisin puolin maailma näytti siltä että suomalainen yhteiskunta olisi suvaitsevaisempi ja kansainvälisempi. Miten oma historia on niin kadoksissa. Sotien jälkeen järjestettiin siirtokarjalaisten asuttaminen, autettiin niitä joilta kaikki oli viety. En ole viitsinyt enää lukea ala-arvoisisa kirjoituksia maahanmuuttoon liittyen. Miten tähän on tultu että äänenpainot ja asenteet ovat niin kovia.

Positiivisesti esillä

Kouluun ja koulutukseen liittyvät asiat eivät aina mediassa näyttäydy myönteisinä. Terve kritiikki on aina paikallaan kun se kohdistuu oikeisiin asioihin. Koulun kynnyksellä on ollut ilo huomata että valtamediassa uusi opetussuunnitelma herättää kiinnostusta ylittäen uutiskynnyksen radiossa, televisiossa ja Hesarissa. Positiivista suhinaa on muutenkin meneillään, espoolaisia poliitikkoja yli puolerajojen oli pitämässä keskustelua koulutuksen tulevaisuudesta. Täällä kertaa aikataulut eivät antaneet myöden vaikka olis ollut mukava osallistua.

Uusi lukuvuosi alkamassa ja nyt pitäisi opetussuunnitelmaa jalkauttaa käytäntöön .Entinen kollega julkaisi somessa 100 vinkkiä joista osaa aioin kokeilla. Kyllä se tästä, alkaa työmoodi vihdoinkin löytyä.

Kokoomus valitsi kesäkokouksensa aikana hakemuksen perusteella jäseniä erilaisiin vaikuttajaverkostoihin. Työelämä on pitänyt allekirjoittaneen tiiviisti yli 30-vuoden ajan sivistyksen ja koulutuksen asioiden parissa. Olin positiivisesti yllättynyt saadessani tiedon että olen valittu ja omalta pieneltä osaltani voin ainakin yrittää vaikuttaa siihen millainen on tulevaisuuden koulu. On kaiketi kohtuullista kirjoittaa heti alkuun että koulutuspolitiikka ei mielestäni voi olla yhdenkään puolueen masinoimaa politiikkaa vaan suomalainen koulutus on arvo sinänsä jonka taakse tulee sitouttaa koko poliittinen kenttä väristä ja puolueesta riippumatta, anteeksi siis etukäteen epäpoliittisuuteni.

Kun puhutaan koulutuspolitiikasta niin se herättää aina ristiriitaisia tunteita. Pitäisi aiheellisesti kysyä; onko meillä koulutuspolitiikkaa. Suomalainen peruskoulu näyttää opetussuunnitelmissa hyvältä, on aina näyttänyt. Isoa kirjaa siteeraten voisi kuitenkin kysyä, onko sana muuttunut lihaksi. Teemmekö mitä lupaamme suunnitelmissa ja onko se ylipäätään mahdollista. Yksittäinen opettaja ja koulukin tunnistaa paineet joita opetukseen kohdistuu. Meidän pitäisi mahdollistaa yksilön kasvu, unohtamatta että yhteiskunta asettaa koulutukselle erilaisia odotuksia ja jopa vaatimuksia. Kun yhteiskunta asettaa odotuksia koululle, tulisi järjestelmän huolehtia että puitteet ovat kunnossa. Olen jo monta vuotta sivuuttanut niin kunta-ja eduskuntaehdokkaiden lupaukset koulutuksesta. Julkisin varoin tuettu koulu elää talouden syklien mukaan. Kun menee huonosti heijastuu se aina kouluun. Ydinkysymys onkin mistä leikataan. Varsin usein leikkaukset kohdistuvat varsinaiseen toimintaan eli tunteihin. Koulujen ikääntyminen ja huono kunto ovat myös aikapommi joka monessa kunnassa on lauennut tai on laukeamaisillaan. Perusopetuksen vaikuttajaryhmässä yhtenä tehtävänä on ollut miettiä nelikenttäanalyysiä suomalaiselle koulutukselle.Edellä kirjoittamaani viitaten yksi uhkakuva on että koulutus nähdään vain kulueränä eikä investointina.

Toinen uhkakuva joka mielestäni osittain on toteutunut on eriarvoistuminen kansallisella tasolla, rikkaat kunnat vs köyhät kunnat.Kolmas uhkakuva liittyy kehittämisen tuen puutteeseen.Itse uskon lapsenomaisesti siihen että koululla ja opettajilla on vilpitön halu kehittyä eikä "jämähtää sementtiin ". Meillä on Suomessa meneillään hienoja hankkeita kouluissa, isoja ,pieniä, mielenkiintoisia. Ne kertovat omaa kieltään halusta kehittyä mutta muutoksen tuki ja mahdollistaminen pitää olla kunnossa. Neljäs uhkakuva on ettei koulu muutu.Eihän suomalainen koulu huono ole mutta sen täytyisi olla aidosti paikka kaikille lapsille. Jokainen voisi kasvaa omien edellytystensä ja vahvuuksien pohjalta ja uusikyläläisesti jokainen löytäisi oman lahjakkuutensa.

Jos meillä on uhkakuvia, aika isojakin,niin meillä on paljon vahvuuksia. Sellaisia vahvuuksia jotka tekevät suomalaisesta koulusta tunnetun.Kun ensimmäisten Pisa-tulosten jälkeen viimeiset epäilevät Tuomaat joutuivat tunnustamaan että suomalainen peruskoulu on hyvä, niin Suomessa on sitouduttu yhtenäiseen koulujärjestelmään. Säännöllisesti päivitettävä opetussuunnitelma määrittää kansallisesti opetuksen sisällöt ja tavoitteet. Koulujen itsearviointi on lähtökohtaisesti hyvä asia jos sitä vertaa muissa maissa oleviin arviointi-ja tarkistusjärjestelmiin. Se kertoo myös omaa kieltään että kouluihin ja opettajiin luotetaan. Opettajien autonomia ja pedagoginen vapaus ovat myös hyviä asioita kunhan tietyt reunaehdot täyttyvät. Vapauteen liitty vastuu valita oppilaan kannalta oikeat tavat ja autonomiaan liittyy myös vahvasti velvoite itsensä kehittämiseen ja yhteisöllisyyteen.Yhtenä vahvuutena voi nähdä sen että suomalaisia kouluja johtavat opettajakoulutuksen saaneet henkilöt. Millaisia ovat sitten mahdollisuudet kun ajatellaan suomalaista koulua. Meillä on hyvä koulu mutta siitä voidaan tehdä vielä parempi kun huomioidaan jokaisen oppilaan mahdollisuudet, vahvuudet ja tarpeet.Suomalaisessa koulussa on aineksia vientituotteeksi mutta kuten joskus aikaisemmin olen kirjoittanut koulua sellaisenaan ei voi viedä muualle, mutta hyvät asiat ovat viennin ja brändäämisen arvoisia. Millaisia heikkouksia löytyy.Vaikea kysymys vastata kun tarkastelun alla on kokonaisuus.Näitä asioita ainakin tulee mieleen; Uskalluksen puute on yksi heikkous. Uskallusta puuttuu niin arjen tasolla kuin strategisella tasolla.Moni on mielummin tuulimylly kuin niitä vastaan taisteleva Don Quioute. Perusrahoituksen rittämättömyys jos erilaisten asioiden järjestäminen hoidetaan lukemattomilla hankkeilla. Turha byrokratia; jos lapsi tarvitsee apua niin tarvitaanko nykyisen kaltaista lomakeviidakkoa. Muutosten hitaus ja talouden vuoristoradalla kulkeminen ylös ja alas. Johtajuuden puutetta;missä ovat ne laivan kapteenit jotka katsovat horisonttiin Tälläisiä ajatuksia pelkistetymmin laitoin nelikenttään ja eteenpäin.