Uuden OPS:n yhteydessä on puhuttu ja kirjoitettu enemmän oppimisesta, ei vain opettamisesta. Riippumatta siitä miten oppiminen ymmärretään tai käsitteellistetään, olen iloinen että se on noussut asiana esille. Opetuksesta ja opettamisesta on kyllä puhetta riittänyt. Uutisten virrasta nousee ajoittain asioita joista on puhuttu vähän tai ei juuri lainkaan. Yksi tälläisistä asioista oli
kirjoitus herkistä poikalapsista. Kuunnellessani eilen eduskunnan keskustelua kertaalleen hyväksytystä avioliittolaista, tuli mieleeni kaksi kysymystä ; onko asioiden priorisointi kohdallaan kun tulisi keskustella työllisyydestä .Toinen mielessä pyörinyt kysymys oli ,lokeroimmeko elämän kanssakulkijat ? Jälkimmäiseen tiedän vastauksen. Kyllä, lokeroimme ihmiset.Koulussa on lokeroitu niin kauan kun oma muistini riittää vuosiin kansakoulussa ja siitä eteenpäin. Ketkä olivat futareita, ketkä painijoita ja liuta monia muita lokeroinnin perusteita.
Vaatii paljon lapselta olla oman tiensä rohkea kulkija. Pitää olla hyvä itsetunto, rohkeus ja oma tahto. Kaikilta lapsilta ei siihen löydy tahtoa, eikä rohkeutta vaan on helpompi mukautua lokeroon, löytää oma viiteryhmänsä. Kun Jorma Uotista haastateltiin Pori-Arennan yhteydessä, muisti hän lämmöllä liikunnan opettajaa joka ei herkkää kaveria pakottanut kontaktilajeihin vaan mahdollisti kävelyn tai muun korvaavan liikunnan. Nosta tälle hattua, löytyi aito pedagogi.
Koulussa pitäisi tunnistaa ja vahvistaa yksilön ominaisuuksia.Herkkyys pitäisi kääntää voimaksi , hyväksytyksi ominaisuudeksi, ei pyrkiä muokkaamaan samalla valumuotilla kaikkia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti