Poimintoja vähän sieltä ja täältä

Suomalaisessa koulukeskustelussa on aiheita jotka nousevat uudestaan ja uudestaan keskusteluun. Yksi näistä aiheista on lukuvuoden työaikojen ja lomien rytmitys. Itse olen sukupolvea joka nykymallilla opiskeli ja sittemmin opetti. Totutusta on tullut tapa eikä muusta ole tietoa. Skotlannin yhteistyö on tuonut tutuksi tavan rytmittää lukuvuosi toisin. Rehtorikollega vitsaili Skotlannissa että kun koko vuoden sataa,niin on yhdentekevää miten rytmitetään. Keskiverto skotti ottaa äkkilähdön lämpimään joka tapauksessa.Seurailin hetken ajan keskustelua alan ihmisten keskutelupalstalla. Minua häiritsi että asia yksinkertaistettiin koska muutoksen vaikutuksilla olisi kerrannaisvaikutuksia joita pitäisi arvioida ja tutkia. Itse en näe kysymystä yksinkertaisena.Muutoksen vaikutukset tulisi arvioida isommassa kontekstissa huomioiden vaikutukset yhteiskunnan eri aloilla, ei vaan kotimaan matkailun näkökulmasta. Henkilökohtaisesti sopii että mennään näin. Katsotaan mitä tuleman pitää.

Mielenkiintoinen juttu oli taannoin myös oikeusasiamiehen tukistus liittyen syysloman valmisteluun liittyvässä oppilaiden kuulemisessa.En ole salaliittoteorioiden ystävä, mutta en voinut välttyä ajatukselta että syysloman pituteen liittyvässä väännössä ns. häviäjien puolelle jääneistä jokin olisi vinkannut että tälläinenkin puute valmistelusta löytyy. Kyllähän se erikoiselta tuntuu että yksittäisen kunnan toiminnasta tälläinen seikka nostetaan, entäs ne muut Suomen kunnat ja asian valmistelu niissä.Kestäisikö asian valmistelu ja päätöksenteon osallistuttaminen julkisen tarkistelun niillä periaatteilla mihin päätöksessa viitataan.

Taakse katsoen, olen osallistunut opetussuunnitelmatyöhön neljällä vuosikymmenellä. En muista että keskustelu OPS ympärillä olisi ollut niin vilkasta, kun se on ollut viimeiset kaksi vuotta. Ammutaan alas vaan vaikkei ole lentoon päästy.Ruotsalaista tutkijaa siteerattiin ,"varokaa ettette toista Ruotsin virheitä uudistuksissa". Vaikka naapurimaan koululaitoksessa on paljon samaa,on hyvä muistaa että eroavaisuuksia on. Silti kuuntelisin herkällä korvalla kokemuksia ja miettisin , mitä tämä tarkoittaa meillä.

Ilmassa pieniä merkkejä kaikista tulevista vaaleista. Toivottavasti mikään puolue ,ei ala lupailemaan koulutukseen hyvää ja satumaata. Ikävä sanoa mutta pakko sanoa, hallituspohjasta huolimatta koulutuksesta on leikattu. Perusrahoitus tulisi saattaa kuntoon. Koulutuksen hankerahat ovat myönteinen asia, mutta aikamoinen viidakko, entäpä parempi perusrahoitus ja korvamerkinnällä.

Suomalainen koulu on murroksessa, ei hukassa (toivottavasti). Positiivisuus ja myönteinen julkisuuskuva ovatkin kantavia asioita muutosta tehdessämme. En tiedä johtuuko iästä vai keväästä, mutta myönnän että kriittinen uusikyläläisyys nousee itsessäni, yritän silti välttää kyynistymistä. Meillä lähtökohtaisesti on asiat hyvin mutta muutoksen suunta koulussa on hiukan hukassa.Se mikä toimi luokassa 30 vuotta sitten,ei toimi tässä ajassa. Lapsia ei voi pyytää tarkistamaan asiaa tietosankirjasta, niitä ei juuri paineta. Googlataan ja katsotaan.Lapset ovat medialukutaitoisempia ja kriittisempiä tiedon suhteen kuin ennen. Absoluuttista hiljaisuutta ei ole kuin kirjallisessa koetilanteessa.Maailma on muuttunut ja lapsetkin sitä myöden, opettajienkin pitäisi jaksaa muuttua. Tosin se tuttu ja vanha turvallinen kun on mieluista, se vaan ei tahdo enää toimia. Perusasioiden juurella pitäisi olla nöyränä ja pienenä ; lukutaito, kirjoitustaito ja matikan perusteet ovat kirjasivistyksen alkeet.Ei silti unohdeta sydämen sivistystä , niilä ihmisyys viime kädessä punnitaan.

Mitä tulevaisuus tuo tullessaan

Pari viikkoa sitten rehtoreita johdateltiin tulevaisuuden haasteisiin koulussa ja johtamisessa. Mielessä on sen jälkeen pyörinyt kaksi asiaa; tulevaisuus ja opettajien koulutus. Olen pohtinut näitä yhdessä ja erikseen. Tulevaisuus on mielenkiintoinen aihe. Tässä ajassa näkyy mitä kohti ollaan menossa.Oma kysymyksensä on päädymmekö sinne mihin merkkejä ja trendejä tulkitsemalla oletimme päätyvän. Muutokset koulussa ovat aika hitaita. Meillä on turvauduttu usein turvalliseen ja tuttuun ja muutokset ovat vain korulauseita paperilla. Meidän yhteiskunnan muutokset ovat olleet hillittyjä ja vanhaa toimintatapa peruskoulussa on saanut vain kosmeettisia parannuksia. On vaikeaa sanoa, emmekö osaa lukea muutoksen merkkejä ja sitä miten ne vaikuttavat koulutukseen, ovatko jotkut muutokset vain nopeita tai puuttuuko meiltä ennakoinnin osaaminen. Käytän usein esimerkkinä tietotekniikan rantautumista kouluun.Commodore 64 pelaajat olivat vanhoja tekijöitä ja suomalainen yritysmaailma tietotekniikan hyödyntäjä kun koulu otti ensiaskelia tietotekniikassa. Tilanne ei ole parantunut. Digiloikkaa on tehty viimeiset 20 vuotta vaihtelevalla menestyksellä. Koulujen eriarvoistumisessa on onnistuttu asian suhteen. Toki tietotekniikka on vain yksittäinen asia. Erityisesti tällä vuoskymmenellä alueiden eriarvoistuminen on jatkunut. Kun kasvukeskukset jatkavat kasvamistaan , niin samanaikaisesti jotkut alueet ovat toistuvan muuttotappion alueita. Muuttovirrat Euroopassa tuovat kriisialueilta lisää ihmisiä ja näiden massojen vastaanotto luo omat haasteensa kouluille. Suomalainen koulu elää muutospaineessa ja odotusten ristipaineessa. Ovatko odotukset realistisia ja näkemys selkeä. Kuka näkee tulevaisuuteen. Vastaukseni on ettei kukaan täydellisesti. Uudenlainen aika tuo uudenlaisia haasteita. Valmistusaikojen toivotaan lyhentyvän koska joillain aloilla työvoimapula on huutava. Silti eräs ammatillinen opettaja ilmaisi huolensa siitä että toisen asteen ammatillisessa koulutuksessa piilee riskejä. Tuntien vähentäminen ja youtubeopiskelu eivät voi korvata opetusta. Ystäväni näki sähköalan koulutuksessa isoja riskejä. En tunne toisenalan ammatillista koulutusta niin hyvin , mutta tälläistä viestiä olen kuullut muualtakin. Oppimisen tapoja on toki hyvä kehittää ja lisätä , mutta eivät ne voi korvata opetusta.

Kysymys tulevaisuudesta on siis haastava. Meidän pitäisi yhteiskunnan tasolla osata lukea ja tulkita niitä merkkejä , mihin maailma on menossa ja hahmottaa tulevaisuutta ennakoivasti ja pystyä päättämään mitä toimenpiteitä se tarkoittaa. Helpommin sanottu kuin tehty.

Mitä ennakointi koulun kohdalla voisi tarkoittaa. Opettajien koulutuksessa pitäisi asia huomioida. Jos sanotaan että kasvatamme tulevaisuuden sukupolvea, niin pitäisi olla visio ja käsitys siitä , mitä se tarkoittaa. Olen arvostellut opettajien koulutusta omasta opiskeluajastani lähtien. Myönnän että se on täysin subjektiivistaa ja epäreiluakin koska arvostelu kohdistuu vain asioihin joita pitäisi kehittää. Näkemykseni taustalla on kaksi tekijää. Kenttäharjoittelijoiden ohjaus 1990-luvulla ja 2000-luvulla sekä uusien opettajien rekrytointi ja keskustelut ensimmäisen työvuoden aikana.
Lähes poikkeuksetta samat kertomukset toistuvat opiskelijoilla. Samoja tuntisuunnitelmia väännetään minuuttitarkkuudella kuin viimeiset 50 v.Kunnia suunnittelulle, siihen työ perustuu. Kun opettajan työssä ollaan tekemisessä pienten ihmisten kanssa jotka eivät käyttäydy oletusarvosi ja suunnitelmasi mukaisesti, tuntuu ihmeelliseltä nuorten opettajien kertomukset siitä , miten joku liikunnan lehtori on palautteessa jahkannut jonkin toimintapisteen jättämisestä liikuntaradasta.Pkle, ei näin.
Ammatillinen kasvu ja sen tukeminen edellyttää keskustelua ja tasa-arvoista vuorovaikutusta ja mielellään didaktikon jonka opetuskokemus on tuore. Kun opettajankoulutus antaa perusteet opettamiselle niin muihin asioihin ei jää aikaa. Koulun rutiinit, huoltajayhteistyö , opetushallinnon perusteet käytännössä, ei sitä lakitekstiä pelkästään, valvonnat, yhteissuunnittelu. Nämä asiat opetetaan sitten siellä käytännössä ja opitaan. Aloittavalle opettajalle tulisi olla mentori. Oikea mentori, ei kollega joka välitunnilla pikaisesti ohjaa vaan mentori jolla olisi aikaa. Meidän ovtes vain ei oikein taivu tälläisiin tehtäviin
Tehdään tulevaisuus mutta tehdään se järkevästi

Kun ei tiedä, mitä mieltä olisi

Monen nuoren elämään kuuluu harrastukset koulutyön lisäksi ja valitettavasti joidenkin nuorten elämästä ne puuttuvat. Moni nuori harrastuksessaan pääsee pitkälle, ehkä tuorein esimerkki on vihtiläislähtöinen kiekkoilija Eeli Tolvanen. Lahjakkuuuden lisäksi mittava määrä harjoitusta takana ja harrastusta tukeva perhe. Harjoittelu lienee avainsana menestykseen. Miten sitten sovittaa koulunkäynti harjoitteluun. On tunnustettu tosiasia että urheilupiireissä tunnistetaan koulunkäynnin merkitys ja se korostuu aktiiviuran jälkeen. Kysymys on aika hankala.Viime kädessä puhutaan kuitenkin siitä mitä suomalaisessa yhteiskunnassa arvostetaan.

Suomalaisessa yhteiskunnassa kansan syvissä riveissä urheilulla on paikkansa suomalaisten sydämissä.Itse esittäisin kysymyksen;onko taiteet ja kulttuuri samalla lähtöviivalla urheilun kanssa.Jos nostamme jonkin asian , painammeko samalla jotain toista asiaa alas. Vaikuttaa siltä että menestys vaatii yhä aikaisemmin aloitettua ja intensiivistä harjoittelua, olipa sitten kysymys liikunnasta tai taiteesta. Mikä sitten on muuttunut ? Suomalainen yhteiskunta on tuottanut lahjakkaita urheilijoita ja kulttuurin osaajia ennenkin. Missä määrin koulu ja harrastusten tukeminen pitäisi nivoa toisiinsa. Pääkaupunkiseudun kunnissa tälläisiä ratkaisuja ollaan hakemassa enkä tiedä rehellisesti sanoen mitä asiasta ajatella. Itse edustan sitä koulukuntaa missä koulunkäynnin arvo on arvo ja prioriteetti numero yksi. Onko huippu-urheilu ja siinä menestyminen arvo ? Kunnes evidenssiä löytyy riittävästi niin näkisin koulun ja harrastusten erillään pitämisen tarkoituksenmukaisena ja turvallisena ratkaisuna.

Trendejä tulee ja menee

Kolme vuosikymmentä hallintotyötä. Johtamisessa näkyy kuten kaikessa muussakin toiminnassa trendejä. Tulosjohtamisesta yhteistoiminnalliseen johtamiseen ja kaikkea siltä väliltä. Jotensakin agendalla tänä päivänä on voimakkaasti ihmisten johtaminen. Johtajalta odotetaan tunneälyä, empatiaa ja myönteistä otetta. Johtajalle tärkeitä ominaisuuksia, mutta viime kädessä johtajan pitää johtaa ja olla tarvittaessa se " less nice guy ". Työelämän ykkösasia kun on kuitenkin se työ. Itse näen pienen sudenkuopan siinä jos keskustelu työelämästä kietoutuu vain työhyvinvoinnin ympärille. Silloin on vaarana että työn tuottavuus ja innovatiivisuus kärsii.Edellinen lause kirvoittaa varmaan vastaväitteitä siitä miten työhyvinvointi lisää tuottavuutta ja innovatiivisuutta. Saattaa jopa näin jossain määrin ollakin mutta suomalaiseen työelämään kuuluu suorittaminen ja jonkinasteinen johtaminen ja managment by sisu ja perkele.

Onko sitten tapahtunut muutosta kolmen vuosikymmenen aikana esim. koulun kaltaisen asiantuntijaorganisaation johtamisessa ja toiminnassa. Opettajayhteisöissä näkyy paremmin kaverin tukeminen toimintatapa. Se on ehkä radikaalein muutos , kun muistelee omaa ensimmäistä työpaikkaa. Aloittava opettaja oli aika yksin ja kokemusten jakaminen oli aika minimaalista. Nuoren opettajan tukeminen on tänä päivänä enemmän sääntö kuin poikkeus. Paljon on menty eteenpäin mutta opettajuuteen tarvittaisiin rentoa otetta enemmän. Al Pacinon leffarepliikki " there are no mistakes in tango like in life, you just tango on" sopisi myös kouluun. Virheetön ja virheettömyyttä tavoitteleva opettaja on pahin mitä oppilaalle ja opettajalle itselleen voi tapahtua. Virheistä vain voi oppia. Ne kuuluvat osana kasvamiseen ja kehittymiseen työelämässä.

”Johtajuus on yhdistelmä strategiaa ja luonnetta. Jos pitäisi valita vain yksi, unohda strategia.”
Kenraali H. Norman Schwarzkopf

Kestoteema

Johtaminen nousee säännöllisesti esille keskusteluun kaikilla aloilla. Mikä sitten tekee johtamisesta laadukasta ja hyvää on aihe mistä lienee kirjoitettu oppaita kirjastollisen verran. Voisiko seniorina ja uran coaching- vaiheessa kertoa jotain kokemusperäistä asiasta. Jotain ajatuksia kolme vuosikymmentä herättää ja ehkä niistä nuorempi johtamista miettivä kollega voisi jotain hyötyä.

1 Johtajaksi pitää haluta eikä siihen pitäisi ajautua. Jos asiasta käy itsensä kanssa sisäistä keskustelua ja on epävarma haluaako esimiesasemaa ,kannattaa kokeilla ja tehdä kokeilun jälkeen omat johtopäätökset.

2 Johtajaksi ei pidä haluta vääristä syistä. Gloriaa tai suitsutusta nimike ei tuo mutta työtä ja jatkuvan sidosryhmien arvioinnin kohteena olemisen johtajuus tuo. Hyvä itsetunto ,nöyryys ja sitoutuminen auttavat tehtävässä.

3 Johtaminen on palvelutehtävä jonka taustalla on oltava kirkas visio omasta tehtävästä. Jos aamulla astuu työpaikan ovesta suorittamaan rutiineja ,astuu sisään vääristä syistä.Jos taustalla on kirkas kuva siitä mitä suurempaa tehtävää palvelee, on ajatukset oikeilla raiteilla.

4 Johtajan tehtävä on auttaa kaikkia loistamaan omassa yhteisössään.

5 Rekrytoidessa pitää uskaltaa olla rohkea, palkkaa itseäsi parempia. Se ei ole sinulta pois.

6 Ihmisen kohtaaminen johtamistyössä on perusta onnistumiselle.

7 Minä-kielen asemasta hyvä työyhteisö kuvailee toimintaansa Me-kielellä.

8 Johtamisen polku ei ole sarja voittoja ja onnistumisia vaan erehdyksiä ja virheitä ja niistä oppimista.

9 Viesti säännöllisesti ja kuvaa sekä kirkasta tavoitteita. Matti Alahuhdan työskennellessä Nokian johdossa hän viesti joskus koko henkilöstölle kirjein.

10 Johtaminen on yhteistoiminnan elementeistä huolimatta yksinäistä puuhaa. Verkostoituminen auttaa analysoimaan ja ratkaisemaan johtamisen haasteita.

11 Paineensietokyky ja rauhallisuus auttavat johtamistyössä. Asioiden epäonnistuessa katseet useinkin kohdistuvat johtajaan ja johtamiselle asetetaan joskus myös epärealistisia ja kohtuuttomia odotuksia.

12 Loppupeleissä teot ratkaisevat eivät puheet. Muista katsoa tekoja ja niiden määrää, niillä sinut punnitaan.

13 Yhteisen vision luominen ja sitouttaminen ovat johtamistyössä haastavia. Joskus visio mihin on helppo sitoutua syntyy helposti, joskus sen luominen on kuin kuopan kaivaminen lusikalla.

14 Ilman itsetuntemusta ja omien heikkouksien tunnistamista ei voi onnistua johtamistyössä.

15 Luottamus on kaksipuolinen peili, johtajan on sen ansaittava mutta toisaalta onnistuminen johtamisessa edellyttää että lähelläsi on ihmisiä joihin voit luottaa sataprosenttisesti.

16. Johtamisen taustalla on aina arvot. Katso säännöllisesti peiliin, onko johtamisesi arvojesi mukaista.

Yksinkertaiset asiat kompleksisessa maailmassa

Itselläni on tapana yksinkertaistaa asioita. Näin välttyy hienoihin sanoihin hukkumiselta. Koulusta ja kasvatuksesta puhuttaessa olen hyötynyt yksinkertaistamisesta yhteistyössä huoltajien ja opettajien kanssa. Meidän pitää muistuttaa välillä itseämme perusasioista , niistä asioista jotka tekevät meistä ihmisen.

Tulen teon taidon jälkeen yksi tärkeimmistä taidoista ihmiskunnassa on kyky viestittää ja lukea mitä halutaan viestittää. Koulussa me puhumme kirjoitus-ja lukutaidosta. Varhaisimmat viestit ovat kalliomaalauksia. Niillä ovat asukkaat halunneet maalausten avulla kertoa elämästä. Pitkässä kehityksessä kertomisen halu on jalostunut kirjoitetuksi tekstiksi. On vaikea ymmärtää sitä keskustelua mitä käydään viestimien tavoista ja välineistä. Käytämmekö tablettia vai lyijykynää. Pahin mitä voi tapahtua on kuitenkin viestittämisen tai lukemisen rapautuminen. Jos poikalapsi lukee Aku Ankkaa on se voitto lukutaidolle verrattuna siihen ettei lue mitään. Hienojen tavoitteiden ja sisältöjen keskellä on uskallettava laittaa tavoitteet tarvittaessa matalalle.

Keskustelussa mielellään syyllistetään kaksi tahoa huoltajat ja viihdeteollisuus. Olen kuullut sanottavan että vanhemmuus on kateissa. Vanhemmuus on aika syvällä oleva tunne meissä kaikissa. Minusta pitäisi puhua enemmänkin siitä että kasvatustaitoja tulis tukea ja kehittää. Viihdeteollisuus peleineen tai ohjelmineen ei sinänsä ole hyvä tai huono. Kysymys tässäkin on juuri niistä kasvatuksen taidoista. Oletko läsnä lapsellesi vai ulkoistatko ajan tietsarille tai tableteille.

Tiedän että koululta odotetaan paljon ja odotukset ovat myös epärealistisia, pakko kai se on sanoa. Me haluamme kansainvälisesti,valtakunnallisesti ja paikallisesti parhaan koulun. Mitä se sitten tarkoittaa, onkin oma kysymyksensä. Tavoitellaanko koulussa oikeita asioita ? Tietoja ja taitoja väheksymättä , kasvaminen ihmisyyteen ja eettisyyteen on viime kädessä parasta mitä koulu voi tarjota.

Olen ollut erilaisten alusten ruoreissa. Mitä isompi alus sitä hitaampi käännös. Suomalainen koulu on tuo tankkeri. Se kääntyy hitaasti ja Kielin kanavassa liikkeet pitää olla pieniä. 40 vuotta koulussa , oppilaana ja opettajana. Opseja on tullut ja mennyt mutta suomalainen opettaja on helposti vielä yksin puurtaja. Uskallus heittäytyä kokeilemaan ja virheiden pelko on vieläkin suuri.
Pedagoginen vapaus on ollut yksi opettajuuden kulmakivi, silti niin väärin ymmärretty.Pitää puhua pedagogisesta vastuusta, niistä tavoista jotka palvelevat oppilasta.

Suuruuden palvonta on haastava asia. Tunnusluvuilla mietittynä iso yksikkö tuottaa resursseja. Siinä on puolensa mutta valitettavasti se voi johtaa raha edellä etenemiseen hallinnossa kun pitäisi mennä ihmisen mittainen palvelu edellä.Kouluverkot ovat tästä hyvä esimerkki.

Koulumaailmassa puhutaan mielellään pedagogiikasta, unohtaen kuitenkin sen ettei pedagogiikka ole kaiken kattava ja ratkaiseva asia.Kouluun pitäisi rantautua enemmän aikuisia ammattikasvattajia, nuorisotyöntekijöitä. Meidän työehtosopimuksemme tosin ei tahdo taipua näihin nimikkeisiin

Pisa on menneen talven lumia jos keskitymme vain ja ainoastaan aineisiin. Meidän pitäisi keskittyä myös siihen mitä koulun kasvatustyö tuottaa, kysyä rohkeasti itseltämme, millaista inhimillistä pääomaa ja osaamista koulutuksemme tuottaa.

Mihin peruskoulu on menossa?

Palvelusvuosia suomalaisessa peruskoulussa on vähemmän edessä kuin takana. Koulu on monin tavoin ollut näköalapaikka suomalaiseen yhteiskuntaan. Yhteiskunta on monin tavoin muuttunut viimeisten vuosikymmenien aikana. Muutokset näkyvät koulussa niin hyvässä kuin pahassa.
Oman ikäluokkani eläköityessä vuosikymmenen vaihteessa uskon että työuralta 1990-luvun talouden taantumaa ja sen vaikutusta koulunpitoon ei unohda kukaan. Juhlapuheissa julkisin varoin ja kaikille tarkoitettua peruskoulua kehutaan, onhan se kansainvälisissä vertailuissa paikkansa lunastanut.Vaikka tahtotila suomalaisesta koulusta on vakaa, niin julkisin varoin ylläpidettty toiminta on herkkä talouden suhdannevaihteluille. Koulun kehittäminen rahassa mitattuna tapahtuu usein hankerahoituksien kautta. Hankkeet näyttäytyvät hyvinkin pysyvänä ilmiönä. Olisiko siis tarkasteltava perusrahoituksen tasoa jos vuodesta toiseen hankerahoituksiin löytyy raha.
Omat kolmikymppiset lapset ovat ikäluokka joka käytti 2000-luvulle tultaessa luontevasti irc-galleriaa ja meseä, nykyisten sosiaalisten medioiden edelläkävijöitä. Tuo samainen ikäluokka jätti jo Facebookin ja siirtyi erilaisten suoratoistopalvelujen snapshat ym. käyttäjiksi. Näinhän myös suurin osa meistä asioi pankissa, verkkokaupoissa ja muissa palveluissa chatin kautta.Koulukaan ei voi pestä käsiään siitä kehityksestä mitä ympärillämme tapahtuu. Me olemme se meri, ei saari ulkopuolella. Koulu tulee hiukan jälkijunassa kehityksessä. Tietotekniikka on hyvä esimerkki tuosta kehityksestä. Suomalainen teollisuus otti tuotannossa askeleita automaatioon ja tietotekniikkaan jo 60-luvulla. 1980 luvun loppuvuosina kouluissa alkoi kehitys tietotekniikan hyödyntämiseksi.Se on monin tavoin ollut pitkä ja kivinen tie. On vaikea pysyä kehityksen vauhdissa. Digitaalisuudella on koulutyössä välineellinen arvo. En itse usko että se lopullisesti syrjäyttäisi perinteistä oppikirjaa tai kynää. Viimeisen parin vuoden aikana on ollut vaikea ymmärtää sitä kiihkeää keskustelua digitaalisuuden ympärillä.Ymmärrän niitä argumenttejä missä ollaan huolissaan poikien opiskelusta, kynätaitojen katoamisesta ja vaikutuksesta ajatteluun. Asiat eivät ole mustavalkoisia. Keskusteluja seuratessa siltä mielikuvalta ei voi aina välttyä

Peruskoulun haasteet ovat mielestäni suuremmat kuin koskaan. Me kaikki alalla työskentelevät jaamme varmaan saman arvomaailman.Peruskoulu on kaikille ja jokaisen tarpeet huomioiva. Inkluusio koulussa on lähtökohtaisesti hyvä asia. En usko että tässä ajassa se olisi asennekysymys. Taustalla lähikouluperiaatteessa on ajatus mahdollisuus käydä koulua oman lähiympäristönsä ja yhteisönsä samanikäisten kanssa, ei siis karsinoida oppilasta jonkin tuen haasteen takia.Tämä nähdään subjektiivisena oikeutena ja hyvä niin. Silti pitää uskaltaa asettaa kysymys lapsen oppimisen oikeuden toteutumisesta, toteutuuko se inkluusiossa. Kolmella vuosikymmenellä olen saanut seurata Skotlannin ylämaan koulujen muutoksia.Trendit ovat globaaleja ajoittuen kuitenkin kansallisesti eri tavalla. Skotlannissa inkluusiota alettiin toteuttamaan ennenkö inkluusio sana nousi huulille Suomessa. Eläköitynyt kollega kiteytti asian näin.Onnistuimme toteuttamaan lähikouluperiaatteen mutta emme oikeutta oppimiseen. Jos tarvittava osaaminen puuttuu, on koulu lapselle säilytyspaikka palkatun avustajan kanssa. Tuen tarpeen kirjon ollessa mittava ,opettajien osaamisenkin tulisi olla mittava. On siis pohdittava tarkoin ja syvällisesti ratkaisuja joilla on lapsen tai nuoren oppimsen näkökulmasta elinikäiset vaikutukset.

Seurasin hetken mielenkiintoista keskustelua yhtenäisestä peruskoulusta. Lähtökohtaisesti koko peruskoulu on sitä 9-vuotinen kokonaisuus, missä vuosiluokkien 1-6 opetus tapahtuu pääsääntöisesti luokanopettajien antamana ja 7-9 luokilla aineenopettajien antamana. Millaisen lisäarvon samojen seinien sisällä annettu opetus antaa ja miten yhtenäisyys näkyy. Malleja ja tapoja on varmaan yhtä monta kuin on yhtenäistä peruskoulua. Huomioiden että 1-9 kouluja on ollut maassamme verraten pitkään, aihe tarjoaisi tutkimukselle monta eri lähestymistapaa.

Summa summarum ; vain huolenaiheita lukemalla voisi päätellä että suomalainen peruskoulu on hukassa ja harhateillä. Onneksi näin ei kuitenkaan ole. Suomalaisissa opettajissa on kasvamassa sukupolvi joka uskaltaa hiukan pöllyttää asioita, lähestyä uudella raikkaalla tulokulmalla; Pekka Peura, Kaisa Vuorinen ...