Lastu lainehilla

Viikon sisään laineet ovat vieneet mennessään edunvalvonnan asioihin ja johtamisen asioihin. Oikeastaan kolikon katsomista molemmilta puolin. Edunvalvonta mielletään liian usein työntekijäpuolen asiaksi.Tälläisessä ajassa se koskettaa ,se koskettaa operatiivista johtoa kuten strategistakin johtoa. Työtehtävät kun lisääntyvät entisestään ,eikä monellakaan alalla vapaa-aikaa voi hinnoitella.Raha ei ole ainut autuaaksi tekevä ratkaisu vaikkei sen merkitystä pidä vähätellä. Olen aina arvostanut niitä jotka jaksavat ja ovat sitoutuneet hoitamaan yhteistä edunvalvontaan. 80- 90 lukujen vaihteessa toimin kahden koulun yhdysopettajana luopuen tehtävästä aloittaessani ensimmäistä johtajapestiä. Kun nuorempi rehtorikollega kysyi kiinnostusta pari vuotta sitten ammattiyhdistyksen rehtorijaostoon ajattelin että katsotaan. Vuosi sitten tulin valituksi yhdistyksen hallitukseen. Hallituspaikka on mielenkiintoinen näköalapaikka isoon kenttään. Suomalaisen rehtorin pätevyysvaatimuksiin kuulu oman asteensa opettajakoulutus. Poikkeuksetta kaikki rehtorit ovat tehneet myös uran opettajina joten kyky asettua opettajan asemaan onnistuu matalalla kynnyksellä. ir="ltr" style="text-align: left;" trbidi="on">

Niin työnantaja kuin työntekijäpuoli tietävät että opetusalan virkaehtosopimus istuu huonosti tähän aikaan missä uusi OPS pitää jalkauttaa . Se on haaste kouluissa niin rehtoreille kuin opettajille. Tällä sopimusmallilla keskustelu menee helposti lillukanvarsiin. Vuosityöaika olisi ratkaisu, signaaleja siihen positiiviseen suuntaan ilmassa, toivottavasti asiat nytkähtivät siihen suuntaan. Ennen muutosta olemme kaikki puun ja kuoren välissä.Dialogin tärkeys on nyt tärkeintä puolin ja toisin.

Lainehille vei myös oman viiteryhmän rehtorien seminaari.Me olemme isojen haasteiden edessä. Vertikaalinen johtamismalli on aikansa elänyt ja verkostojen hallinta sekä niistä riippuvuus on arkipäivää.Johtamiskulttuurin näkökulmasta delegoinnista pitää pyrkiä kohti yhteistoiminnallista toimintamallia. Ajan riittävyys on se pirullinen dilemma tässäkin asiassa. Välillä nostalgiset muistot kyläkoulusta missä uran alkuvaiheessa tepastelin koulun käytävällä villatossut jalassa ja etenin kiireettömästi oppilaiden kanssa palaavat mieleen. Voisiko ajan kelloa edes pikkuisen vääntää taaksepäin.

Seppä ilman ahjoa

Selailin uutisia ja kävi mielessä että digiloikasta puhuminen pitäisi toistaiseksi kieltää. Ei siksi että se olisi huono asia vaan siksi että valtakunnallisesti tilannetta voisi verrata sepän pajaan ilman ahjoa, kokeilkaapa huviksenne raudan työstöä ilman ahjoa," oon meinaan pari kertaa sen virheen tehny ja aina on sanomista tullu" ( lainaus legendaarisen Pulkkinen -sarjan piispan kommentista)

Omalta kohdalta en valita isommasti, on sen verran iso työnantaja ja toimija takana. Tuttuja on kuitenkin tässä maassa etelästä pohjoiseen ja maailma näyttää kyllä erilaiselta muualta katsoen. Kyllä se tutorointi on oikea askel oikeaan suuntaan mutta perusasiat valtakunnallisesti pitää saattaa kohdalleen. Sisäinen opettaja kuiskuttelee; pedagogiikka on tärkeää ei rauta mutta sisäinen Ruutsoni sanoo notta rautaa pöytähän ja nopiasti ja joka kylähän

storming, forming and norming

Lähes poikkeuksetta erilaisten ja erikestoisten kurssien jälkeen on takki tyhjä.Sitä kysyy itseltään;mitä jäi mieleen vai jäikö mitään.Alitajunta ei kuitenaan lakkaa hämmästyttämästä ajoittain.Leppilammen Asko veti 90-luvulla yhteistoiminnallista kouluttajakoulutusta ja pitää muuten asian tiimoilta kera kelpo kumppanien kanssa aiheesta FB-sivustoa. Erityisesti mieleen jäi ryhmän muotoutumisen vaiheet; myrskyää,muotoutuu, normiutuu. Sopii muuten moneen asiaankin.Sellainen joka blogiini on eksynyt useammin kuin kerran, tietää miten vaivautunut olen ollut siitä keskustelusta mikä velloo digioppimisen ja yleensä digitalisaation ympärillä. Jokseenkin haastavaa on ollut koko digioppimisen määrittely. Sen tiimoilta onkin vielä tekemätä videoleike missä kyselen asiasta arkikäsityksia, jäi vähän vaiheeseen.

Minusta kuitenkin asian ympärillä on vihdoin noustu poteroista ylös. Keskustelu on rakentavampaa kuin vuosi sitten.Polun laidoilla on nähty että tuossa keskelläkin kulkee polku. Askelmerkit ovat hyvät .Tutoropettajia tulossa joskin niistä ei ole apua ilman koneita.
Uusikylän Kari jaksaa myös kirjoituksillaan piristää. Sivuaa digiasioita, lanseerattuja käsitteitä. Joistakin kirjoitukset saattavat tuntua provosoivilta tai kehityksen vastaisilta. Siitä tuskin on kysymys.Uusikylä oli peruskoulun puolustajia siloin kun se kritiikin kohteena oli. Emeritus vaan terveellä tavalla muistuttelee että pyörä on keksitty vaikka se välillä nimetään uudestaan. UUden opsi asioista suurin osa oli 70-luvun opsisssa eri nimillä tosin ,vrt oppimiskokonaisuudet. Kun menee lujaa, on hyvä että joku palauttaa miettimään perusasioita ja perustavien kysysmysten äärelle joiden juuret on humanismissa ja ihmisen kasvussa

Ei nimi miestä pahenna

1990-luvun alussa osallistuin silloisen Vaasan läänin sivistysosaston järjestämään uusien rehtorien ja koulunjohtajien alkukoulutukseen. Vauhdikkaimmat koulutuspäivät vietimme Lipiäisen Toivon seurassa. Ensin päivämenot ja päälle iltamenot. Vuosikymmenen alussa elettiin vaikeita taloudellisia aikoja. Tarvittiin vuoropuhelua työnanantajien ja tekijöiden kanssa. Varsinaisen ohjelman ulkopuolella puhe usein kääntyikin hankalaan tilanteeseen maassamme ja sen ajan vastuunkantajiin Aho, Viinanen Ihalainen.

Topi sanoi Lauri Ihalaisesta osuvasti " olkoon hää mitä puoluetta onkin, hää on hyvä poika" Opetushallitukseen pääjohtajaksi oli ehdolla monta hyvää poikaa ja tyttöä, olkoot he mistä puolueesta tahansa. Ansioutuneita politiikassa, työssä, tehtävissään. Kaikilla oli näkemystä suomalaisesta koulusta ja koulutuksesta, tosin hiukan erilaisista näkökulmista. Valinta on tehty joten nyt pulinat pois kuten eräs poliitikko aikoinaan lausui. Monien suosikki jäi ehkä rannalle tai joku näkee poliittisia virkanimityksiä, en lausahtaisi kovin suureen ääneen viimeksi mainittua , eiköhän sitä ole tässä maassa ollut laidasta laitaan. Nyt uutta rakentamaan 1.1.2017 ja työrauha.
Näillä tuumin OPH

Sekulaarinen yhteiskunta

Istuin taannoin tekemässä ryhmätyötä ja puhe ryhmässä kääntyi hetkellisesti sekularismiin. Nykyistä Turkkia on pidetty hyvänä esimerkkinä valtiosta missä uskonto ja valtio on erotettu Ataturkin ajoista alkaen.Erdogan yrittää nyt suuntaa kääntää ja seuraukset ovat nähtävissä. Suomessa kirkon ja valtion suhde on omalla tavallaan kompleksinen. Kirkolla suhteessa jäseniinsä on veronkanto-oikeus, koulun ja kirkon suhde on ollut tiivis. Meillä Suomessa kirkolla on ollut suuri yhteiskunnallinen merkitys lukutaidon edistäjänä ja juurruttajana kansan syvissä riveissä.

Samaa sukupuolta olevien avioliittolain käsittely on hyvä esimerkki siitä miten maallinen ja hengellinen päätöksenteko ja sen sovittaminen yhteiskuntaan lyö korkeita laineita. Se ei liene ainoa haaste.Kirkon oma hallintorakenne pyrkii sisäisesti ratkaisemaan työoikeudellisia asioita mutta asioiden kärjistyessä maallisen oikeuden ovi myös heilahtaa.

Kävin lukemassa vapaa-ajattelijoiden sivuilta muutamia ajatuksia ja näkökulmia ymmärtääkseni myös toisenlaista näkökulmaa

Valtion tulee olla oikeudellisesti sitoutumaton suhteessa uskontoihin ja vakaumuksiin
On oikeus uskoa tai olla uskomatta erilaisiin uskontoihin tai vakaumuksiin.
Uskontokunnalla ei lainsäädännössä tule ola erityistä asemaa.
Argumentit ovat mielestäni järkeviä ja kestävät tarkastelun. Kritiikki ei kohdistu uskontoon vaan kirkon asemaan Suomessa. Yhdysvallat ja Ranska ovat hyviä esimerkkejä kirkon ja valtion selkeästä erosta. Silti Yhdysvalloissa kirkko voi hyvin ja sillä on vaikutusvaltaa , käynnissä oleva presidenttikampanja kertoo siitä omaa kieltään.

Vaikka uskontokuntia ei pitäisi laitaa ranking-järjestykseen , niin Suomessa kristillisyys on ainakin tilastollisesti vahvoilla. Oma kysymyksensä on kuinka moni on kristitty tilastossa ja kuka oikeasti. Meillä kun on myös voimakas tapakristillisyyden perinne. Tosin ei tässä pidä ensimmäistä kiveä heittää.
Koulujen uskonnonopetus sisältää myös paljon historiallista ainesta mikä auttaa osaltaan ymmärtämään länsimaisen kulttuurin muovautumista.

Mitä siis tapahtuisi jos kirkko ja valtio erotettaisiin ja veronkanto-oikeus poistuisi. Kylmiä seiniä ja työttömiä sielunpaimenia luultavasti tai sitten yhteisönsä tukema hyvinvoiva kirkko.

Tähän kohtaan kai sopisi sanonta, ei maalata piruja seinille. Kirkolla on tarpeeksi haasteita ilman kauhukuvien maalausta.
Miten kirkon sana lähimmäisen rakkaudesta toteutuu ., miten kirkko rantautuu ihmisten luo.Ehkä paremmin kun ennen.
Tähän loppuun sopinee arkkipiispamme puheesta Naantalista pieni lainaus:

Juuri nyt yksi niistä kysymyksistä, joissa kirkko kohtaa oman identiteettinsä syvärakenteet, koskee avioliittoa. Niin tapahtuu monissa kirkoissa, niin tapahtuu luterilaisissa sisarkirkoissa ja niin tapahtuu meillä. Avioliittokeskustelun yhteydessä käsitellään koko luterilaista perintöä aina raamatuntulkinnasta kirkon ja valtion välisiin suhteisiin saakka. Sellainen meidän kirkkomme on: kirkon teologinen perinne ja kirkon jäsenten elämänkokemus ja moraalitaju asettuvat vuorovaikutukseen. Ajattelen, että tätä varten tarvitaan sellainen turvallinen henkinen ja hengellinen tila, jossa keskustelua ei käydä vain rohkeiden ja varmojen ehdolla, vaan siinä ovat mukana myös ne äänet, jotka ovat hiljaisia ja arkoja ja itsestään epävarmoja. Tila, jossa kaikkien kokemuksilla, peloilla, unelmilla, uskolla ja epäilyksellä on olemassaolon ja todesta otetuksi tulon oikeus. Se ei ole itsestään selvää. Yritän omasta puolestani tehdä työtä, että sellainen on mahdollista. - See more at: http://www.arkkipiispa.fi/avioliittokeskustelu-koskee-luterilaista-identiteettia/#sthash.szYpkkv6.dpuf

Tulkinnan sietämätön keveys

30 vuotta sitten allekirjoittanut sai Helsingin yliopiston teologiseen tiedekuntaan opinto-oikeuden luokanopettajan erikoistumisopintoja varten. Parasta oli että opinnot pystyi suorittamaan kesäyliopistossa Oulussa. Opintojen parasta antia oli Miikka Ruokasen pitämä raamatun tulkinnan ja eksegetiikan kurssi. Pitäjällä oli asiasta substanssiosaaminen kohdallaan ja esitys oli kansantajuista.Mielenkiintoista on että jo alkukristillsellä ajalla kirjaa tulkittiin kahden linjan mukaisesti;kirjaimellinen ja historiallinen tulkinta sekä allegorinen tulkinta (eli kertomuksia ei tulkita kirjaimellisesti). Näiden alkukristillisten tulkintojen jälkeen on pyhää kirjaa sitten tulkittu monella eri tapaa. Eri aikakausina tulkinnat ovat myös vaihdelleet.

Raamattu on myös kirja jota lienee tulkittu eniten omaksi hyväksi. Tästä tulee sanonta " lukea kuin piru raamattua". Yksittäisestä sanasta ja jakeesta haetaan pontta omille näkemyksille ja käsityksille. Nainen vaietkoon seurakunnassa oli aikoinaan naispappeuden vastustajien suosikkijae. Ruokanen sanoi hyvin, raamatun synty on kontekstissa aikaan ja paikkaan missä se on syntynyt Oman aikansa tuotos myös omalla tavalla ja evenkeliumimien kohdalla suulliseen perimätietoon nojaava. Vanhin evankeliumi lienee syntynyt vuosien 60-70 lukujen aikana joten Jeesusksen aikalaisia ei kukaan kirjoittajista ole ollut. Historilallisesta Jeesuksesta tiedetää hyvin vähän mutta kuoleman ajankohdaksi on ajateltu 30-luku ajanlaskun alusta , mikä sekään ei ole eksaktia tietoa.

Olen tavannut niitä joille raamatun tulkinta on tulkintaa sanasta sanaan( pohjoisen poikia) ja jokaisella on toki oikeus uskoa siihenkin tulkintatapaan. En tiedä miten tuo kielitieteelisen tarkastelun kestäisi kun raamttu on käännetty hepreasta ja kreikasta nykykielelle ja suomen kielessä vuosisatojen kaikana moneen otteeseen

Tälläinen maallikkoteologi on taipuvainen seuraavaan tulkintaan, Raamattua pitäisi tulkita allegorisesti;kertomuksia ei voi lukea kirjaimellisesti vaan ne viittaavat johonkin muuhun sisältäen opetusta.

Tulkinta-asiat tässä nousivat mieleen kun kohina avioliittoasioista velloo otsikoissa

Isompi konteksti

Opetusalan erilaiset keskustelufoorumit sosiaalisessa mediassa ovat
lähtökohtaisesti mukavia foorumeita; tarjoavat käytännön vinkkejä , ajatuksen vaihtoa ja hienoja keskusteluja. Alan ihmisille hieno tilaisuus kohtaamiseen. Pienet kurkistukset jäsenlistoihin paljastaa jäsenistön olevan enimmäkseen alan ihmisiä. Vaikka jäseninä palstoilla on opetusalataustaisia vaikuttajia, jää hyvät asiat monelta vaikuttajalta piiloon. Ehkäpä jotkut sisällöt maallikoille jäisivät vaikeaselkoiksi jos substanssiosaamista koulusta ei ole.
Siksi muulloinkin kun vaalien alla kannattaisi koulutuksen asioista kirjoittaa kansantajuisesti ja liittää ne isompaan laaja-alaiseen yhteiskunnalliseen kontekstiin. Itseäni ainakin lämmittää kaikki ne papit jotka puhuvat kansantajuisesti teologiasta eivätkä sorru " jargoniin"


Ehkäpä koulutksen merkityksestä tulisi puhua ja kirjoittaa enemmän kansantajuisesti ja painottaa sen yhteiskunnallista merkitystä:

1 Millaisia haasteita on niissä maissa missä koulutustaso on alhainen. Minkälainen on tasa-arvo tilanne on näissä maissa, miten rikollisuus ja syrjäytyneisyys aiheuttaa ongelmia.

2 Millaista yhteiskunnallista kehitystä koulutus edistää.

3 Miten koulutus palvelee yksilön kasvua ja kehittymistä

4 Onko koulutuksesta haittaa ?

5 millainen olisi kouluttamaton kansakunta

Mietippä näitä !