Koulumiehen elämänpolulta poimittua. Kirjoitan enimmäkseen ajatuksistani, kokemuksistani ja muistoistani työuran varrelta.
tiistai 25. syyskuuta 2018
Ympyrä sulkeutuu
Nuori opettaja pienessä kunnassa tulee helposti vedetyksi seuratoimintaan, seurakuntaan ja politiikkaan. Harva myös osaa kieltäytyä kohteliaasti. Minä en aikoinani osannut sanoa ei. Vuosista erilaisten yhdistysten kokoonpanoissa voisi sanoa ; se antaa ja ottaa. Usein osallistuminen osuu vielä elämän ruuhkavuosiin. Muutto työn ja vaimon perässä vapautti kerralla 2009 kaikista velvotteista. Viimeiset kohta 10 vuotta onkin ollut oman paikan etsimistä ja löytyihän se lopulta pellon laidasta. Muutama viikko sitten kävi kutsu lähteä mukaan seurakuntavaaleihin. Omalla kohdalla se on jonkinlainen ympyrän sulkeutuminen, koska yhteisiin asioihin osallistuminen lähti juuri seurakuntatyöstä 90-luvun alussa kestäen aina vuoteen 2009.Suurempia kampanjoita en aio käydä, yhteisellä asiallahan tässä ollaan ja katsotaan miten käy. Väkisinkin tulee tässä yhteydessä mieleen vitsi Pohjanmaalta. Isäntämies oli tullut valituksi kirkkovaltuuston ja oli kovasti miettinyt miten esittelisi itsensä ensimmäisessä kokouksessa. Kun arvovaltaisessa joukossa oli ollut opettajaa, kirkkoväärtiä, ja muitakin hienohelmoja niin isäntä omalla esittelyvuorollaan oli sanonut, mä oon kuulkaa se syntisten erustaja. Näin Pohojanmaalla.
torstai 13. syyskuuta 2018
Miksi hanke tai projekti onnistuu
Viran puolesta ja omasta tahdosta on päässyt tai joutunut erilaisiin projekteihin tai hankkeisiin. Osasta on jäänyt myönteiset muistot ja osan mielellään unohtaisi. Kun miettii sekä onnistumisia ja epäonnistumisia , niin muutamia ajatuksia onnistumisen taustalta nousee.
1 Asenne ratkaisee. Olisipa aina nuoren abiturientin asenne kun tulee ensimmäisen kerran sijaiseksi kouluun. Kaikki käy ja usko onnistumiseen on horjumaton. Suurin osa risikitietoisista on asenteen jo kadottanut.
2 Usko onnistumiseen. Jos ei usko vankasti että tämä onnistuu, niin ei kannata lähteä projekteihin.
3 Työnteko ja yrittäminen. Meistä harva josko kukaan on tuo sarjakuvan Hannu Hanhi jolla on aina myötäinen onni. Tarvitaan tylsää, raskasta, pelkkää työtä.
4 Suunnitele oikeita asioita ja fokusoi.Olen istunut työryhmissä missä loputtomasti suunnitellaan tavoitteita ja arvioidaan riskejä. Pahimmillaan se tarkoittaa että sisältö ja operatiivinen toiminta on kadoksissa. Tavoitteet ovat niin korkealentoisia että ajatus siitä mitä käytännössä pitäisi tehdä on kadoksissa.
5 Katso maailmaa ja asioita vähän erilaisten silmälasien kautta. Siellä misssä muut näkevät ongelman ja mahdottomuuden, yritä nähdä mahdollisuus.
6 Löydä rohkeus. Kunnalla ja valtiolla alasta riippumatta on moni asia säädelty. Joskus joutuu liikkumaan harmaalla aluella. Tarkastele sitä mistä ei ole säädetty tai määrätty. Jos asiasta ei ole erillistä ohjetta luota itseesi ja harkintaasi.
7 Oikeat syyt Projekteissa voi olla hauskaa ja kivaa mutta niistä syistä ei pidä olla mukana tai lähteä mukaan. Mitä tavoitellaan ja hyödytään ovat syitä miksi kannattaa lähteä mukaa.
8 Oikeat arvot. Taustalla pitäisi aina olla arvot ei vastikkeelisen hyödyn tai rahan tavoittelu.Jos keskustelu lähtee siitä että tähän osallistuminen tuo rahaa, niin lähtökohta ei ole hyvä. Mihin asiaan rahoitus hankkeen tai projektin onnistumisen kautta tuo lisäarvoa , on oikea lähtökohta.
9 Tiedottaminen. Kaikesta muusta melkein selviää mutta tiedottaminen on haastavaa oli kysymys sitten työryhmien sisäisestä viestinnästä tai ulospäin tiedottamisesta. Sote- tiedottaminen tällä hallituskaudella lienee parhaimpia esimerkkejä tiedottamisen haasteista.
10 Epäonnistunut haaste ja projekti on myös oppimisen ja kasvamisen paikka. Ylpeyden nieleminen, pettymyksen sietäminen ja häviämisen taito ovat tärkeitä selviytymisen taitoja.
Tälläisiä asioita tuli mieleen taakse katsoessa
1 Asenne ratkaisee. Olisipa aina nuoren abiturientin asenne kun tulee ensimmäisen kerran sijaiseksi kouluun. Kaikki käy ja usko onnistumiseen on horjumaton. Suurin osa risikitietoisista on asenteen jo kadottanut.
2 Usko onnistumiseen. Jos ei usko vankasti että tämä onnistuu, niin ei kannata lähteä projekteihin.
3 Työnteko ja yrittäminen. Meistä harva josko kukaan on tuo sarjakuvan Hannu Hanhi jolla on aina myötäinen onni. Tarvitaan tylsää, raskasta, pelkkää työtä.
4 Suunnitele oikeita asioita ja fokusoi.Olen istunut työryhmissä missä loputtomasti suunnitellaan tavoitteita ja arvioidaan riskejä. Pahimmillaan se tarkoittaa että sisältö ja operatiivinen toiminta on kadoksissa. Tavoitteet ovat niin korkealentoisia että ajatus siitä mitä käytännössä pitäisi tehdä on kadoksissa.
5 Katso maailmaa ja asioita vähän erilaisten silmälasien kautta. Siellä misssä muut näkevät ongelman ja mahdottomuuden, yritä nähdä mahdollisuus.
6 Löydä rohkeus. Kunnalla ja valtiolla alasta riippumatta on moni asia säädelty. Joskus joutuu liikkumaan harmaalla aluella. Tarkastele sitä mistä ei ole säädetty tai määrätty. Jos asiasta ei ole erillistä ohjetta luota itseesi ja harkintaasi.
7 Oikeat syyt Projekteissa voi olla hauskaa ja kivaa mutta niistä syistä ei pidä olla mukana tai lähteä mukaan. Mitä tavoitellaan ja hyödytään ovat syitä miksi kannattaa lähteä mukaa.
8 Oikeat arvot. Taustalla pitäisi aina olla arvot ei vastikkeelisen hyödyn tai rahan tavoittelu.Jos keskustelu lähtee siitä että tähän osallistuminen tuo rahaa, niin lähtökohta ei ole hyvä. Mihin asiaan rahoitus hankkeen tai projektin onnistumisen kautta tuo lisäarvoa , on oikea lähtökohta.
9 Tiedottaminen. Kaikesta muusta melkein selviää mutta tiedottaminen on haastavaa oli kysymys sitten työryhmien sisäisestä viestinnästä tai ulospäin tiedottamisesta. Sote- tiedottaminen tällä hallituskaudella lienee parhaimpia esimerkkejä tiedottamisen haasteista.
10 Epäonnistunut haaste ja projekti on myös oppimisen ja kasvamisen paikka. Ylpeyden nieleminen, pettymyksen sietäminen ja häviämisen taito ovat tärkeitä selviytymisen taitoja.
Tälläisiä asioita tuli mieleen taakse katsoessa
tiistai 26. kesäkuuta 2018
Loma kutsuu
Juhannussää ei päässyt yllättämään tänäkään vuonna. Kun viimeiseen 15-20 vuoteen keskikesän juhla on tullut vietettyä ulkomailla, niin tämä kotimaan juhannus vahvisti että lomaratkaisut ovat olleet hyviä. Säästä huolimatta mieli on iloinen,juhannuksen jälkeen alkaa virkarehtorin loma. Mieli on silti vielä käymistilassa; ajatukset harhailevat työasioihin. Jäikö jotain tekemättä. Tunne kuuluu asiaan, lomamieli valtaa mielen kun aamulla tajuaa ettei tarvitse lähteä töihin.Malttia vaatii myös oman mielen ohjaus, loma ei ole kodin rästitöitä varten vaan lepoa pitää olla. Erilaisia mielenkiintoisia juttuja on odotettavissa loman jälkeen. Linkedin tili tuottaa yllätyksiä, sain pyynnön kirjoittaa erääseen ulkomaiseen julkaisuun englanniksi artikkelin pedagogisesta johtamisesta. Nyt kuitenkin lomaillaan ja nautitaan.
tiistai 19. kesäkuuta 2018
kutsuja
Työsähköpostiin ja henkilökohtaiseen sähköpostiin tulee tasaisin välein kutsuja erilaisiin tilaisuuksiin, työpajoihin ja alan tilaisuuksiin. Kaikki ovat lähes poikkeuksetta mielenkiintoisia.Aika kuluisi rattoisasti osallistuen, mutta kun on varsinainen työ ja ikääntyessä alkaa arvostaa omaa vapaa aikaa, niin on tehtävä valintoja ja valikoitava.Viikko sitten sain haastattelukutsun eräältä koulutusalan startup yritykseltä. Halusivat kysellä ja kuulla ajatuksiani pedagogisesta johtamisesta.Kun rehtorien työnkuva on muuttunut siten että yleishallinnon asiat vievät tutkitusti yhä enemmän aikaa, niin tunsin huonoa omaatuntoa aihepiiristä. Koska tärkeysjärjestyksessä pedagoginen johtaminen on kuitenkin numero yksi, lähdin mielelläni tapaamiseen.Ennen haastattelua ehdin hiukan jäsentää ajatuksiani sillä pedagoginen johtaminen on niin moniuloitteinen ja laaja asiana että siitä riittäisi sanottavaa tunneiksi, jos ei päiviksi.
Mitä sitten tuli sanottua ja sanoitettua kun pyydettiin määrittelemään pedagogista johtamista ja periaatteita:
Pedagogisen johtamisen kulmakivi koulussa on oppilaan tarve oppia ja oppimisen mahdollistaminen oppilaalle. Opettajien usein käyttämä termi "pedagoginen vapaus" on hyvä termi jos ymmärretään sen merkitys ja tarkoitus.Olen kirjoittanut useasti että pitäisi puhua pedagogisesta vastuusta oppilasta kohtaan. Vapauden irvikuva on pahimmillaan opettajalle itselleen sopiva työtapa toimia luokassa. Mikä sopii yhdelle lapselle luokassa, ei sovi kaikille. Oppilaasta lähtevä opetustapa tai oppimisen järjestelyt sisältää ajatuksen siitä että opettaja huomioi jokaisen oppilaan tarpeet ja yksilölliset haasteet.
Johtaessaan yksikköään rehtorille avainasemassa on yhteinen keskustelu erilaisista asioista kuten arvioinnista, opetussuunnitelmasta ja yhteisistä toimintatavoista. Yhteinen keskustelu ja sopiminen luo ne yhteiset puitteet ja toimintatavat. Yhtenäinen toimintakulttuuri tekee koulunkäynnin lapsille tasa-arvoiseksi. Ei ole ns " mukavat opettajat vs paska opettajat".
Pedagoginen johtaminen edellyttää toisaalta suunnnitelmallisuutta mutta myös riittävän pientä vauhtia. Uusi opetussuunnitelma on ollut iso muutos. Lähtökohdiltaan se on erilainen. Sen perusteissa ihmiskuva ja kasvun arvopohja nousee eri lailla keskiöön kun vanhoissa opseissa. Se haastaa myös aineiden osalta siten että vanhoista sisältöluetteloista on menty taitojen opettamiseen millä arvioinnin kannalta on aivan uusi merkitys. Ei mitata sisältöjen osaamista vaan taitoa ja sovellusta. Tämä on iso kulttuurinen muutos arvioinnissa.
Opettajat haluaisivat keskittyä perustyöhön ja luokkatyöhön.Siksi on säännöllisin välein keskusteltava siitä mistä me puhumme kun puhumme perustyöstä. Sellainen ammatti missä tultiin aamulla kouluun ja lähdettiin iltapäivällä opetustuntien jälkeen kotiin, sitä ei ole. Opettajan työssä oma työpari , luokka-asteryhmä ja yhteisö ovat entistä tärkeämmässä roolissa. Rehtorina ajattelen itse sitä miltä koulu näyttää ulospäin huoltajiin päin, ei niinkään yksittäinen luokka tai luokka-asteet. Koulu ei voi olla yhteiskunnasta erillään oleva saareke siksi on mielestäni merkityksellistä jokaisen opettajan työn kannalta että mielletään koulun laajempi tarkoitus ja tehtävä yhteiskunnassa kun koulu vain yksittäisen opettajan tai luokan työskentelynä
Kun asenne ja arvot ovat kohdallaan on pedagoginen johtaminen myös käytännön tekoja rehtorille.Yksi peagoginen työkalu on lukujärjestysohjelma. Rehtorilla on suuri valta järjestää opetus pedagogisin perustein toimiviksi viikoiksi tai jaksoiksi. Itse olen käynyt sitä perinteistä Jaakobin painia perinteisten kysymysten kanssa; onko lukuaineet tarkoituksenmukaista sijoittaa aamupäiviin vaan lähestyäkö asiaa toisin järjestämällä liikuntaa vaikka poikavoittoisille luokille. Nämä ovat pedagogisia kysymyksiä joita rehtorit punnitsevat työjärjestyksiä suunnitellessaan.
Osana pedagogista johtamista on tärkeää miettiä miten tuetaan kouluttamalla opettajien osaamista.Viimeiset vuodet ovat tietotekniikan asiat olleet keskiössä mutta yhä enenevässä määrin on pohdittava sellaisia koulutuksia millä vahvistetaan ryhmien hallintaa.
Tässä maistiaisiksi muutamia asioita joita puhuin. Kerron kun on ajankohtaista mihin startup -yritys tietoja käytti
Mitä sitten tuli sanottua ja sanoitettua kun pyydettiin määrittelemään pedagogista johtamista ja periaatteita:
Pedagogisen johtamisen kulmakivi koulussa on oppilaan tarve oppia ja oppimisen mahdollistaminen oppilaalle. Opettajien usein käyttämä termi "pedagoginen vapaus" on hyvä termi jos ymmärretään sen merkitys ja tarkoitus.Olen kirjoittanut useasti että pitäisi puhua pedagogisesta vastuusta oppilasta kohtaan. Vapauden irvikuva on pahimmillaan opettajalle itselleen sopiva työtapa toimia luokassa. Mikä sopii yhdelle lapselle luokassa, ei sovi kaikille. Oppilaasta lähtevä opetustapa tai oppimisen järjestelyt sisältää ajatuksen siitä että opettaja huomioi jokaisen oppilaan tarpeet ja yksilölliset haasteet.
Johtaessaan yksikköään rehtorille avainasemassa on yhteinen keskustelu erilaisista asioista kuten arvioinnista, opetussuunnitelmasta ja yhteisistä toimintatavoista. Yhteinen keskustelu ja sopiminen luo ne yhteiset puitteet ja toimintatavat. Yhtenäinen toimintakulttuuri tekee koulunkäynnin lapsille tasa-arvoiseksi. Ei ole ns " mukavat opettajat vs paska opettajat".
Pedagoginen johtaminen edellyttää toisaalta suunnnitelmallisuutta mutta myös riittävän pientä vauhtia. Uusi opetussuunnitelma on ollut iso muutos. Lähtökohdiltaan se on erilainen. Sen perusteissa ihmiskuva ja kasvun arvopohja nousee eri lailla keskiöön kun vanhoissa opseissa. Se haastaa myös aineiden osalta siten että vanhoista sisältöluetteloista on menty taitojen opettamiseen millä arvioinnin kannalta on aivan uusi merkitys. Ei mitata sisältöjen osaamista vaan taitoa ja sovellusta. Tämä on iso kulttuurinen muutos arvioinnissa.
Opettajat haluaisivat keskittyä perustyöhön ja luokkatyöhön.Siksi on säännöllisin välein keskusteltava siitä mistä me puhumme kun puhumme perustyöstä. Sellainen ammatti missä tultiin aamulla kouluun ja lähdettiin iltapäivällä opetustuntien jälkeen kotiin, sitä ei ole. Opettajan työssä oma työpari , luokka-asteryhmä ja yhteisö ovat entistä tärkeämmässä roolissa. Rehtorina ajattelen itse sitä miltä koulu näyttää ulospäin huoltajiin päin, ei niinkään yksittäinen luokka tai luokka-asteet. Koulu ei voi olla yhteiskunnasta erillään oleva saareke siksi on mielestäni merkityksellistä jokaisen opettajan työn kannalta että mielletään koulun laajempi tarkoitus ja tehtävä yhteiskunnassa kun koulu vain yksittäisen opettajan tai luokan työskentelynä
Kun asenne ja arvot ovat kohdallaan on pedagoginen johtaminen myös käytännön tekoja rehtorille.Yksi peagoginen työkalu on lukujärjestysohjelma. Rehtorilla on suuri valta järjestää opetus pedagogisin perustein toimiviksi viikoiksi tai jaksoiksi. Itse olen käynyt sitä perinteistä Jaakobin painia perinteisten kysymysten kanssa; onko lukuaineet tarkoituksenmukaista sijoittaa aamupäiviin vaan lähestyäkö asiaa toisin järjestämällä liikuntaa vaikka poikavoittoisille luokille. Nämä ovat pedagogisia kysymyksiä joita rehtorit punnitsevat työjärjestyksiä suunnitellessaan.
Osana pedagogista johtamista on tärkeää miettiä miten tuetaan kouluttamalla opettajien osaamista.Viimeiset vuodet ovat tietotekniikan asiat olleet keskiössä mutta yhä enenevässä määrin on pohdittava sellaisia koulutuksia millä vahvistetaan ryhmien hallintaa.
Tässä maistiaisiksi muutamia asioita joita puhuin. Kerron kun on ajankohtaista mihin startup -yritys tietoja käytti
perjantai 15. kesäkuuta 2018
Kun saa siteerata itseään
Kun kirjoittelee jonkin verran, tulee päivä jolloin saa siteerata omia tekstejään. Jostain syystä keskustelu oppivelvollisuusiän nostamisesta jatkuu. Kaivoin kirjoittamani blogin vuoden 2014 elokuusta. Nuorten syrjäytymisestä keskusteltiin silloinkin ja lääkkeeksi tarjottiin samaa oppivelvollisuusiän nostoa. Hiukan hymyilytti kun asiasta kirjoitti Martti H ja Pete J taannoin Hesariin ja kaima Opetushallituksesta kynäili myös muutaman rivin.Syrjäytyminen on ongelma ja huolestuttava asia. Se on yksilön ja yhteiskunnan näkökulmasta tragedia henkilökohtaisella tasolla ja yhteiskunnalle taloudellinen menetys. Ongelma on kuitenkin marginaalinen, suurin osa nuorista tietää esimerkiksi peruskoulun jälkeen opiskelupolkunsa toiselle asteelle. Näitä nuoria kohtaan oppivelvollisuusiän nosto olisi mielestäni rangaistus. En valitettavasti näe siinä logiikkaa että kouluunsa kypsynyt nuori joka mahdollisesti on osan jo koulupolustaan pinnannut tai ei käytännössö käy koulua ollenkaan hyötyisi pakollisesta lisävuodesta. Kysymys ei ole pelkästän tästä nivelvaiheesta vaan syrjäytyminen on alkanut aikaisemmin. Laajassa katsannossa syrjäytymisen haasteet ovat yhteiskunnalliset eivät koulusta johtuvia. Usein on kysymys perheen syrjäytymisestä ja taustalta löytyy monia syitä;köyhyys, työttömyys, alkoholi, päihteet.
Syrjäytyminen on siis monitahoinen käsite ja ilmiö. Toki koululla on tehtävänsä myös sen ehkäisemiseksi. Tasa-arvoiset mahdollisuudet, yksinäisyyteen, kiusaamisen ja huonoon oloon puuttuminen. Summa summarum, olen samaa mieltä oppivelvollisuus iästä kuin olin neljä vuotta sitten. Oikeat konstit oikean ongelmaan, ei pakkoa.
Syrjäytyminen on siis monitahoinen käsite ja ilmiö. Toki koululla on tehtävänsä myös sen ehkäisemiseksi. Tasa-arvoiset mahdollisuudet, yksinäisyyteen, kiusaamisen ja huonoon oloon puuttuminen. Summa summarum, olen samaa mieltä oppivelvollisuus iästä kuin olin neljä vuotta sitten. Oikeat konstit oikean ongelmaan, ei pakkoa.
perjantai 8. kesäkuuta 2018
Sama kaiku on keväiden,kyllä rexit tuntee sen
Oli vain ajan kysymys milloin jokakeväiset aiheet putkahtavat esille. Lukuvuoden lopun lähestymisen varma merkki on arvionnista ja sen oikeudenmukaisuudesta nouseva keskustelu. Vaikea kysymys mihin en ole löytänyt uran aikana vastausta, vaan eipä ole muutkaan.Niin kauan kun koulussa arvioidaan, tavalla tai toisella, niin tämä on kestoaihe.
Kari Uusikylä muistutti meitä blogissaan taas tärkeästä asiasta, arvosana seitsemän oppilas ei ole arvosana seitsemän ihminen. Siitä rexi sai puheessaan lähteville kuutosille arvokkaan teeman.Ja totuttuun tapaan suvivirsi keskustelu onnistui taas kerran nostamaan myös päätään. Opetushallitus linjasi muutama vuosi sitten ettei kysymys sen laulamisessa ole uskonnon harjoittamisesta vaan perinteestä, no nämä on näitä kestoaiheita.
Koulutuskeskustelu nousee julkisuudessa taas myönteisesti esille.Puheet ovat kauniita kuten ennenkin.Tosin tässäkin asiassa teot vain merkitsevät niin paikallisesti kuin valtakunnallisesti. Kaikki teemat eivät kolahda meikäläiseen hyvyydestään huolimatta. Tulevaisuuden näkökulmasta kestävä kehitys ( 2030 ), sosiaaliset taidot ja arvot/hyveet ovat ihmisten ja ihmiskunnan näkökulmasta ratkaisevia asioita.
Mittarissa alkaa olla ikää sen verran että kollegaa eläköityy tihenevään tahtiin.Läksiäisissa hymyilyttää ,miten vuosikymmenien aikana koulumaailmassa on koettu ja jaettu samat murheet ja ilot. Ne tulevat puheissa selkeästi esille. Maailman muutos näkyy myös selkeästi. Työelämään astuva opettaja tai aloitteleva rehtori kohtaa uudenlaisia haasteita. Aamulla töihin ajellessa mietin yhtä stereotypiaa syrjäytymisestä. Vanhassa ajattelussa syrjäytyminen nähtiin työttömyydestä, alkoholismista ja köyhyydestä nousevina asioina ja niiden vaikutus on toki kiistaton. Katsoisin myös asiaa toisesta näkökulmasta , vaurauteen ja varakkuuteen liittyy usein myös huoltajilla pitkät päivät , elämän myymistä työlle. Ne voivat myös aiheuttaa turvattomuutta lapselle jota ei voi kompensoida kivoilla "hilavitkuttimilla ja härpäkkeilla "
Yhdestä asiasta sitä koulutusalan ihmisenä haaveilee; jospa jokainen eläköityvä opettaja/ rehtori kirjoittaisi edes yhden viisauden tai pedagogisen oivalluksen muistiin jälkipolville, niin meillä olisi huikea aarre käsissämme.Hyvää osaamista valuu hukkaan ja unholaan.
Kari Uusikylä muistutti meitä blogissaan taas tärkeästä asiasta, arvosana seitsemän oppilas ei ole arvosana seitsemän ihminen. Siitä rexi sai puheessaan lähteville kuutosille arvokkaan teeman.Ja totuttuun tapaan suvivirsi keskustelu onnistui taas kerran nostamaan myös päätään. Opetushallitus linjasi muutama vuosi sitten ettei kysymys sen laulamisessa ole uskonnon harjoittamisesta vaan perinteestä, no nämä on näitä kestoaiheita.
Koulutuskeskustelu nousee julkisuudessa taas myönteisesti esille.Puheet ovat kauniita kuten ennenkin.Tosin tässäkin asiassa teot vain merkitsevät niin paikallisesti kuin valtakunnallisesti. Kaikki teemat eivät kolahda meikäläiseen hyvyydestään huolimatta. Tulevaisuuden näkökulmasta kestävä kehitys ( 2030 ), sosiaaliset taidot ja arvot/hyveet ovat ihmisten ja ihmiskunnan näkökulmasta ratkaisevia asioita.
Mittarissa alkaa olla ikää sen verran että kollegaa eläköityy tihenevään tahtiin.Läksiäisissa hymyilyttää ,miten vuosikymmenien aikana koulumaailmassa on koettu ja jaettu samat murheet ja ilot. Ne tulevat puheissa selkeästi esille. Maailman muutos näkyy myös selkeästi. Työelämään astuva opettaja tai aloitteleva rehtori kohtaa uudenlaisia haasteita. Aamulla töihin ajellessa mietin yhtä stereotypiaa syrjäytymisestä. Vanhassa ajattelussa syrjäytyminen nähtiin työttömyydestä, alkoholismista ja köyhyydestä nousevina asioina ja niiden vaikutus on toki kiistaton. Katsoisin myös asiaa toisesta näkökulmasta , vaurauteen ja varakkuuteen liittyy usein myös huoltajilla pitkät päivät , elämän myymistä työlle. Ne voivat myös aiheuttaa turvattomuutta lapselle jota ei voi kompensoida kivoilla "hilavitkuttimilla ja härpäkkeilla "
Yhdestä asiasta sitä koulutusalan ihmisenä haaveilee; jospa jokainen eläköityvä opettaja/ rehtori kirjoittaisi edes yhden viisauden tai pedagogisen oivalluksen muistiin jälkipolville, niin meillä olisi huikea aarre käsissämme.Hyvää osaamista valuu hukkaan ja unholaan.
lauantai 26. toukokuuta 2018
Kynän voimaa
Aloittaessani nykyisessä tehtävässä, mietin miten tavoittaa neljässä rakennuksessa työskentelevä henkilöstö. Olen tiukasti pitänyt kiinni tavasta kirjoittaa henkilöstölle viikkokirjeitä. Halusipa tai ei, niin kirje tulee. Lukukausien lopussa muistan henkilöstöä joulukirjeellä ja kevätkirjeellä. Yritän muistutella itseäni että niissäkin on kiitoksen aika ja paikka. Kovin henkilökohtaisella tasolla niissä yhteisökirjeissä ei pysty kiitoksia jakamaan .Niille on oma paikkansa. Johtajan työ on loppujen lopuksi aika yksinäistä hommaa ja kiitokset harvassa, mutta niillä harvoilla kiitoksilla elää pitkään. Voisi kai kutsua itseään tässä hetkessä oman elämänsä Hannu Hanheksi koska lyhyen ajan sisällä on saanut myönteistä palautetta omasta työstä kolmelta eri taholta. Kiitoksia ei varsinaisesti odota, pessimisti kun ei pety vai miten se menikään, mutta kiitosta kohdatessa se tuntuu aina yhtä hyvältä. Kiitosta tuli kansainvälisyysasioiden edistämisestä mistä voisin puhua jo elämäntyönä, johtamisesta ja tuen huolehtimisesta sitä tarvitseville. Tässä kohtaa voisi kiittää myös blogin lukijoita. Pieni on kaunista siksi jaan vain harvakseltaan tekstejä ryhmiin mutta huomaan sosiaalisen median ystävissä oman uskollisen lukijajoukon, kiitos siitä
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)