Raketista pashaan

Pääsiäisen aikana mieleeni tulee entisen oppilaani kysymys vuosikymmenen takaa. Pääsiäisen lähestyessä oppilas kysyi: " onko nyt rakettien ampumisen aika ".Parhaan kykyni mukaan yritin kertoa hänelle mitkä perinteeet ja tavat kuuluvat suomalaisiin juhlaperinteisiin.Yritin peitellä omaa hämmennystäni kysymyksen johdosta. 1960-luvun lapset asuinpaikasta riippumatta olivat kasvaneet juhlapyhien perinteisiin, kuka tiedostaen kuka tiedostamattaan.Suomalainen yhteiskunta on tässäkin suhteessa muuttunut parin vuosikymmenen aikana. Nuoruudesta muistan että joulun aikaan vasta Tapaninpäivänä lähdettiin rientoihin ja sitä edeltävä aika vietettiin tiivisti perheen ja läheisten kesken.Kaksi vuotta sitten joulun aikana taksiautoilija kertoi että jouluaattona löytyy auki olevia ravintoloita ja takseilla on kiireinen ilta. Taksari oli samanikäinen ja jakoi saman kokemukseen omasta nuoruudestaan.Pääsiäisestä muistan myös perinteitä jotka tosin Pohjanmaalla ovat säilyttäneet  asemansa perinteiden joukossa; pääsiäisvalkeat, trullittelu.Paremman puoliskon puolelta myös itäiset perinteet ovat löytäneet jalansijaa omassa pääsiäisen vietossa.Monen suomalaisen juhlapyhän alkuperä on kristillinen ja perinteiden historia ulottuu pitkälle.Ymmärrystä toki löytyy sille  asialle että moniarvoistuvassa ja monikulttuuristuvassa Suomessa koulussa tulee asian suhteen haasteita. Samaan hengenvetoon on sanottava että jotkin asiat kuten suvivirsi on erottamaton osa perinnettä ja kulttuuria, siitäkin huolimatta että musiikin juuret ovat kristilliset.Mikä juhlapyhissä olisi sitten sellaista mikä yhdistää mutta ei erota, sanoisin että perheen yhteinen aika ja lepo.Tämä olisi asian jonka toivon yhdistävän kaikkia vakaumuksesta riippumatta silloin kun vapaata on.

Suomalaisen koulun ja evankelisluterilaisen kirkon yhteinen taival on pitkä. Ennen kansakoululaitosta kirkko monellakin tapaa ja eri muodoin vastasi lukemaan opettamisesta. Kyllä seitsemän veljeksen lukkarinkouluun liittyy myös piirteitä oman aikansa lukemaan opettamisesta.Koulukinkereillä, päivänavauksilla ja muulla yhteistyöllä on pitkät perinteet. Ajan saatossa myös kirkon sisällä on lapsi- ja nuorisotyössä virinyt sellaisia toimintatapoja jotka eivät edusta perinteistä kirkon toimintaa kuten ryhmäyttäminen ja sosiaaliset harjoitteet.Kirkon ja koulun suhde on siis pitkä, eikä tänä päivänä mutkaton koska moni kirkkoon kuulumaton perhe voi kyseenalaistaa seurakunnan ja koulun yhteistyön. Suomalainen yhteiskunta on siis monellakin tapaa muuttunut , ei tarvitse katsoa kauas 30-40 vuotta riittää. Ilmiö ei kuitenkaan ole kansallinen vaan myös eurooppalainen. Keskustellessani skotlantilaisen kollegan kanssa, hän kertoi saman kehityksen olevan nähtävissä Skotlannissa. Meillä molemmilla oli yhteinen näkemys että koulun tehtävä on tarjota myös lapsille ja nuorille arvopohja. Miten tuo arvokasvatus ja eettinen kasvatus hoidetaan on oma kysymyksensä, siitähän meillä Suomessakin tällä hetkellä keskustellaan. Rehellisesti pitänee sanoa etten minä ainakaan tiedä, mikä olisi se yksi ja ainoa oikea tapa.Jotenkin ajatus siitä että kouluaikana olisi tarkoituksenmukaista jossain vaiheessa kaikkien oppilaiden omasta uskontokunnasta ja perheen vakaumuksesta huolimatta tutustua muihin uskontoihin saa kannatusta,Tieto hälventää epäluuloisuutta ja lisää ymmärtämystä. Kaikkiin suuriin uskontoihin sisältyy eettiset periaatteet,Eräs ystäväni kertoi että alkuperäinen ja aito islam on toisen kunnioitusta korostava, ongelma on vaan osittain sama kuin kristinuskon historiassakin, ihminen käyttää uskontoa omiin tarkoitusperiinsä ja vallan välineenä, väärässä ympäristössä ja väärässä kontekstissa.

Kirkko ja kaupunki lehden pääkirjoituksessa oli Seppo Simola päätomittaja pukenut ajatuksen hienosti sanoiksi:

Yhteiskunnalla on edessä loputon via dolorosa. kärsimystie jos joudumme jatkuvasti vänkäämään ,mitä seuraavaksi kielletään uskonnon harjoittamisena. No synkäksi pitkäperjantain tunnelmissa viihtyväksi kansaksihan meitä syytetäänkin.Vaihtoehto voisi silti olla iloinen vapaus nauttia kaikesta siitä arvokkaasta jota usko  ja siihen liittyvä perinne elämäämme antavat. Kaikki irti joulusta ja pääsiäisestä. miksei ramadanistakin. Suklaamunakin voisi olla meille paljon makoisampi jos tajuaisimme sen olevan ,uuden elämän ja ylösnousemuksen symboli.

Hyvää pääsiäistä kaikille miten sitten sitä viettättekään