Ilmiöpohjaisuus ?

Koulumme yhteissuunnitteluajalla käsittelimme ilmiöpohjaista oppimista.Vieraasta asiasta opettajille ei ole kysymys. Moni tunnisti kysymyksen olevan tutusta asiasta mistä eri aikoina on käytetty erilaisia nimityksiä; eheyttävät kokonaisuudet, kokonaisopetus, vertikaalinen integraatio. Ilmiöpohjainen oppiminen on yksi tapa toteuttaa monialaisia oppimiskokonaisuuksia.Olen yrittänyt itselleni jäsentää käsitteen määrittelyä.Työkaverini esitys sai asian jäsentymään mielessä käsitteen tasolla. Muotoilisin asiaa näin: Ilmiöitä tarkastellaan kokonaisina, aidossa kontekstissa, ja niihin liittyviä tietoja ja taitoja opetellaan oppiainerajat ylittäen. Lähtökohta poikkeaa perinteisestä oppiainejakoisesta koulukulttuurista, jossa opeteltavat asiat on usein hajotettu suhteellisen pieniksi ja ehkä irrallisiksikin palasiksi. Ilmiöpohjaisuus avaa isompaa ikkunaa maailmaan ja sen ymmärtämiseen Ilmiöpohjaisessa opetuksessa ilmiötä lähdetään yhdessä hahmottamaan ja tarkastelemaan esitettävien kysymysten tai ongelman asettelun pohjalta (esim. Miksi lentokone lentää ja pysyy ilmassa?). Parhaimmillaan ilmiökeskeinen oppiminen on ongelmakeskeistä oppimista, jossa oppijat yhdessä rakentavat vastausta heitä kiinostavaan ilmiöön liittyvään kysymykseen tai ongelmanasetteluun. Ongelmat ja kysymykset ovat oppijoiden yhdessä asettamia – oppijoiden aitoja mielenkiinnon kohteita Vain lukemisen tai teorian tasolla opittu tieto (esim. ulkoa opitut fysiikan kaavat ja laskusäännöt ilman aitoa kontekstia ja ongelmanasettelua) jää usein oppijoilla pinnalliseksi ja erilliseksi yksityiskohdiksi ilman tiedon (ja sen taustalla olevan reaalimaailman ilmiön) kokonaisvaltaista ymmärtämistä ja merkityksen sisäistämistä. Mikä sitten muuttuu jos asia on tunnettu ja " vanha". Oman työyhteisön kanssa sanoitimme asian näin. Oppijan ( tuttavallisesti oppilaan) osuus on keskiössä. Lähdetään oppilaiden kysymyksistä ja kiinnostuksen kohteista sekä ongelman asettelusta. Mikä tästä tekee haastavan oppimisen tavan ? Ilmiöpohjaisella tarkastelulla tulee olla selkeä yhteys opetussuunnitelmaan.Nykyisten oppikirjojen ja materiaalin käyttö oheismateriaalina vaatii aineksen poimimista.Toisaalta on niin että toteutus ei vaadi kirjoja koska pyrkimys on monipuolinen tiedonhankinta. Digimateriaalit eivät tässä asiassa ole mitenkään autuaaksi tekevä asia. Tiedonhankinnassa vierailut, haastattelut ja muut työtavat ovat yhtä arvokkaita. Ilmiöpohjaiseen opppimiseen tulee kytkeä saumattomasti arviointi. Oppilas arvioi myös ja focus on prosessin arvioinnissa , ei pelkästään lopputuotoksessa. Perinteinen pulpetissa työskentelyn tapa , ei tuota parasta tuotosta vaan on ymmärettävä oppimisympäristö laajana käsitteenä. Kävimme myös hyvän keskustelun työkavereiden kanssa siitä että hyvät perustaidot ja niihin satsaaminen alkuopetuksen vuosina luovat pohjan ilmiöpohjaiselle työskentelytavalle. Perusidea on mielessä jäsentynyt mutta kun pitäisi nimetä jokin ilmiö mitä vuosiluokilla 1-6 voisi käsitellä , niin myönnän että aivot raksuttavat vielä tyhjää. Ehkäpä Pelle Pelottoman lamppu vielä syttyy pään yläpuolella.