7 lihavaa vuottaa 80 -luvulla ei kuitenkaan koskaan seurannut 7 laihaa vuottaa vaan puhuisin parista kymmenestä laihasta vuodesta, silti tuohon ajanjaksoon mahtuu Pisa -nousu. Meidän ei pitäisi määritellä itseämme tai järjestelmää Pisan kautta. Uusikylä taannoin kirjoituksessaan muistutti ranking -listojen hävittämisestä.
Suurempi huoli on siitä onko meillä jokin suunta ylipäätään olemassa. Uusi opetussuunnitelma on hyvä askel . Tosin kukaan ei jaksa lukea monisataista suunnitelmaa ja kieleltään se on kapulakieltä. Kaksi asiaa näen merkityksellisenä oppimisesta puhuminen ja yhteisöllisyys. Kaikki muu tahtoo valitettavasti hukkua sivuille.
Meillä on Suomessa jonkinlainen Graalin maljan etsintä koulutuksessa. Me haemme ratkaisua hyveistä, vahvuuksiista, positiivisesta pedagogiikasta, digitaalisuudesta ja nipusta monia hyviä lähestymistapoja ja keinoja. Menetelmäuskolliset puolustavatkin omia lähestymistapoja ja se on oikein. Yhden sadun sankaritarinaa ei kuitenkaan ole vaikka moni niin mieluusti puolustaisi yhden opin totuutta , josku jopa tutkimuksiin nojautuen. Tilanne on kieltämättä paradoksaalinen ,samalla kun puhutaan yhteisöllisyydestä ja yhteisestä toimintatavasta, ollaaan kuitenkin valmiita puolustamaan yhtä tapaa. Näkyvymmin se on näkynyt kissanhännän vedossa digitaalisuudesta. Onkohan sitä tullut jo vanhaksi ja haaveilee jostain sellaisesta koulussa mitä ei koulussa ole ollut sitten 80 luvun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti