Boxin ulkopuolelta

Tuoko ikä ja virkavuodet viisautta ja ymmärrystä. Siihen olen kyllä jäävi vastaamaan omalta osaltani. Sen verran voi sanoa että työtä arvioidessa varttuneemmalla iällä ei arvioi tunteella.Kaikkea ei voi myöskään täydellisesti hallita vaan sattumalla ja inhimillisellä elämänkululla on sormensa pelissä, niin hyvässä kuin pahassa. Olen yrittänyt työuran ajan pitää kiinni taidosta katsella asioita boxin ulkopuoleta. Miten uskottavasti tai objektiivisesti siinä on onnistunut, sen arvioitkoot muut.Pojasta joka ei halunnut kouluun tuli koululaitoksen palvelija. Tuota palvelua on kertynyt 32 vuotta ja rapiat päälle. Matkan varrella on kyselty ja houkuteltu muuhun, mutta olen halunnut pitää kiinni tästä ,joskus kivisestäkin , polusta. Leikittelen joskus omaksi ilokseni ajatuksella; millaiselta suomalainen koulu näyttäisi jonkun muun ammatin edustajan /huoltajan näkökulmasta. ,Millaisia ajatuksia pyörisi mielessä ?

Puhutaanpa ensin mielikuvasta. Mielikuvaa koulusta ja koulutuksesta muokkaa voimakkaasti julkisuuden luoma kuva koulusta, erityisesti niillä joilla ei ole omia lapsia , lasten lapsia, kummilapsia tai muuta viiteryhmää mielikuva syntyy julkisuudesta. Julkisuuden kiro piilee siinä että koulusta on aina houkuttelevampaa tehdä myyvä ja raflaava juttu kiusauksesta tai muusta vastaavasta. Niiden nurja puoli on siinä että esille tulee vain yksi näkökulma. Koulu kun ei oppilaitoksena tai sen edustajansa opettajan tai rehtorin suulla voi koskaan kommentoida yksittäisen oppilaan asiaa. Kuinka paljon lehdet, televisio tai verkkomediat tuovat niitä onnistumisia ja mukavia juttuja, no joskus. Voin silti hyvin kuvitella että ikäiseni tai vanhempi pohtisi tässä ajassa. Eivätkö ne vieläkään ole onnistuneet karsimaan kiusausta kouluista.

Millaisena koulu näyttäytyy huoltajalle riippuu mielestäni siitä millaisen kuvan koulu antaa. Totuus on ettei koulu ole, eikä voi olla yhteiskunnasta erillään oleva saareke. Omasta toiminnasta täytyy riittävällä ja selkeällä tavalla tiedottaa. Tämän asian opin 90-luvun alussa kun akvaario-kokeilu antoi mahdollisuuden rikkoa totuttuja toimintatapoja ja kaavoja. On hyväksyttävä joskus kuitenkin se että jos viesti ei tiedonsaajaa miellytä niin tiedotuksen määrällä ei ole merkitystä. Tämä kuuluu muutokseen sekä viestintään ja sen kanssa on vain opittava elämään.

Kun koulu löytää tapansa viestiä Wilmalla, kotisivulla, sosiaalisella medialla ja kutsumalla vanhempia osallistumaan , niin se on tehnyt paljon. Paljon jää myös huoltajan vastuulle ja aktiivisuuden varaan. Opetussuunnitelma uudistuksesta kerrottiin mediassa paljon ja myönteisellä tavalla. Ainakin hetkellisesti suomalainen koulu ja sen muutos oli median fokuksesa

Jos katselisin boxin ulkopuolelta näkisin luultavasti näitä asioita: " meidän Maijan ja Matin koulussa on tabletteja, heillä on uusi opetussunnitelma, harmi että koulussa on vielä kiusaamista ". Näkisin varmaan paljon muutakin mutta em.asiat mausteeksi.

Boxin sisäpuolella koulumaailma näyttäytyy myös samanlaisena joskin vähemmän pelkistetyltä. OPS-muutoksen keväänä olen miettinyt useasti Leppilammen Askoa. 90-luvun alkuvuosina hän veti yhdessä Ulla Piekkarin kanssa akvaariokoulujen vastaaville 10 opintoviikon kouluttajakoulutuksen. Harjoittelimme koulutuksessa yhteistoiminnallista oppimista. Silloin asia oli verraten uusi, monet saattoivat pitää höpöhöpö juttuna, mutta on todettava että muutoksessa yhteisöllisyydellä ja yhteistoiminnalla on paikkansa ja tilauksensa. Tälläinen "vanhan kansan " rehtori ja kunkku on jo kauan sitten joutunut toteamaan että me kaikki tarvitsemme toisiamme, ei tätä yksin voi tehdä