Korkea-aste

Yritän aina mahdollisuuksien mukaan välttää kirjoittamasta kolmesta asiasta; uskonnosta, politiikasta ja maahanmuutosta. Niistä kirjoittamalla voi päästä helposti kavereista eroon ja saada leiman otsaan, jos sitä ei vielä satu olemaan. Niistä kirjoittaminen on kuin liikkuisi heikolla jäällä. Yliopistosta ja korkea-asteesta kirjoittamisen kanssa on vähän sama juttu kun heikkojen jäiden kanssa. Ei minulla niistä tietoa ole muuta kuin se minkä normikansalainen mediasta päättelee ja omat kokemukset 30 vuoden takaa sekä jälkikasvun seuraaminen korkea-asteella.

Suomalainen koulutuskenttä kokonaisuudessaan on liikkeessä ja myllerryksessä. Esiopetuksen varhaistaminen, peruskopetuksen OPS, toisen asteen ratkaisut ja ammatillinen koulutus puhuttavat ja näkyvät uutisissa. Yliopistomaailman tapahtumat näyttäytyvät suurelle yleisölle vain harvakseltaan ja ei ehkä niin valoissa merkityksessä; ammatikorkeakouluverkon tulevaisuus, lakkautetut yksiköt esim. opettajaankoulutuksessa, munaukset opiskelijavalinnoissa. Silloin tällöin uutinen siitä miten suomalainen yliopisto sijoittuu kansainvälisissä ranking listoissa . Uuusikyläläisesti voisi tietenkin kysyä; onko se hyvä asia.

Suomessa koko koulutuskentän tulisi olla valtiovallan suojeluksessa yksi prioriteeteistä. Kansallinen osaaminen ja sivistys rakentuu koulutuksen pohjalle. Meidän haaste on ollut koulutuksen riippuvuus markkinavetoisuudesta ei arvopohjasta tai arvopohja on ollut väärä. Moniko kunta on sanonut talouden pohjamudissa; koulutuksesta emme leikkaa , se on investointi tulevaisuuteen. Ikääntyessä alkaa arvostaa Kari Uusikylän tyylisiä kavereita jotka ovat kuin sadun Keisarin uudet vaatteet sadun pikkupoika. Muiden ihastellessa ja huudellessa tuo pikkupoika huutaa Keisarihan on alasti.

Yliopistomaailmaa ajatellessa tulee väkisinkin mieleen ajatus; onko se suomalaisen korkea-asteen kehto vai markkinavetoinen laitos jonka rahotuksen määrittelee perustutkintojen määrä ja valmistumistahti.Vain tohtoritutkinto tuottaa rahaa jatkotutkinnossa. Pari vuotta sitten kyselin muutamasta yliopistotosta, olisko lisurin tekeminen mahdollista. Vastaukst olivat nihkeitä syystä ettei se tuota yliopistolle mitään, harrastusmielessä ei siis voi opiskella jos et sitten hae mahdollisuutta tohtoriohjelmaan, minusta sääli,henkilökohtaisesti.

Suomessa on aina puhuttu yliopistojen autonomiasta. Mitä se autonomia on ? Me puuhastelemme parhaaksi katsomalla tavalla? Autonomiaan liitty vastuu ja miten tuon vastuun totettamista valvotaan. Onko eri yliopistoissa samaa tutkintoa suorittavien opiskelijoiden näkökulmasta ja oikeusturvasta katsoen opiskelun sisältö ja vastaavuus yhtenäinen. Millainen on opiskelijan oikeusturva ?

Kuten jo kirjoitin tietämätön taas huutelee puskista, mutta mielikuvilta ei voi välttyä jotka media omalta osaltaan luo, eikä kirjoitustani pidä tulkita yliopistovastaiseksi, moni tuttu tekee siellä arvokasta ja hyvää duunia. Ehkä korkea-asteen oppilaitosten , niin ammattikorkeakoulujen kuin yliopistojenkin pitäisi tulla aktiivisemmin julkisuuteen ja kirkastaa kuvaa.