perjantai 25. maaliskuuta 2016

24/7 yhteiskunta

Myönnän kuuluvani siihen joukkoon joka kannatti kauppojen aukioloaikojen vapauttamista.Monille ammattiryhmille kirkollisten juhlapyhien aika on ollut työntäyteistä; pelastusala, hoitoala, logistiikka,ym ja kirkkoon kuulumattomille vapaapäivä muiden joukosssa.Silti myönnän tuntevani pientä hämmennystä uudesta tilanteesta missä pääsiäispyhien aikana kaupat ovat auki. Tuoreesssa muistissa on pääsiäisen pyhät jolloin jonkin elintarvikkeen päästessä loppumaan on epätoivoisesti etsinyt elintarvikekioskia.Menetetäänkö jotain uudessa tilanteessa; hiljaisuutta, pysähtymistä ja isojen kysymysten ääreen pysähtymistä. Aika näyttää miten pysähtymätön kauppa muuttaa perinteisiä tapojamme. Pääsiäisen aikana ollaan kuitenkin kristinuskon ydinkysymysten äärellä.Ajassa missä vannotaan tieteen nimiin ja haetaan asioile vahvistusta tieteen tuloksista, on poikkeuksellista että ihminen joutuu tieteen ulottumattomissa olevien asioiden kanssa vastakkain.Pääsiäisenä itse kukin kristityksi itseään kutsuva joutuu pohtimaan, uskonko että puusepän poika joka ristiinnaulittiin nousi kuolleista ja meitäkin maallisen vaelluksen jälkeen odottaa taivaallinen vaellus. Mielenkiintoinen kysymys jonka kanssa moni kamppailee , ehkä koko elämänsä. Kristinuskon parhaita puolia on kuitenkin toivo. Pääsiäisen tavat ja perinteet muistuttavat meitä uudesta ja jatkuvuudesta. Mustasta mullasta nousee rairuoho, kevätaurinko muistuttaa pimeän talven taittumisesta. Hyvää pääsiäistä

lauantai 5. maaliskuuta 2016

Jakamista ja uuden oppimista

Yksi sosiaalisen median hyödyistä on jakaminen. Opetusalalla seminaarisalit ja kammiot ovat vaihtuneet oman alan ryhmiksi missä voidaan jakaa ja oppia toisilta. Jokainen voi oppia uutta ja se yllättää ja ilahdutta aina posittivisesti. Lyhyen ajan sisällä olen oppinut yrityksen ja erehdyksen kautta imovien käyttöä. Alun haparoinnin jälkeen on syntynyt jo pieniä pätkiä. Yritän omalta osaltani edelleenkin jakaa ja laittaa hyvää kiertoon.Kevään aikana haastattelen opetusalan ihmisiä ja jaamme yhdessä ajatuksia ja vinkkejä.

tiistai 23. helmikuuta 2016

Näkökulmaa kv-toimintaan koulussa

Myönteiset omakohtaiset kokemukset koulujen kansainvälisyystoiminnasta ja kiinnostus asiaa kohtaan innostavat lukemaan asiaan liityviä kirjoituksia ja artikkeleita.Taannoin silmiini osui kirjoitus missä kirjoittaja esitti näkemyksen että kansainvälisyyskasvatus ja globaalikasvatus ovat nuorison mielipiteen muokkausta monikulttuuriseen yhteiskuntaan missä suomalaisuudella ei ole mitään erityisasemaa. Ajatuksenakin edellä mainittu on kaukana siitä mitä kansainvälisyyskasvatuksella tavoitellaan. Kirjoitan muutaman asian ajattelun tueksi liittyen kansainvälisyyskasvatukseen. Taustana asialle voi pitää Unescon perustusasikirjaa. Järjestön yhdeksi tehtäväksi kirjattiin kansojen välisen yhteistyön edistäminen sekä rauhan ja turvallisuuden ylläpitäminen. Unesco Charter vuodelta 1945 oli perusta modernille kansainvälisyyskasvatukselle. Unescon lisäksi monet tahot ovat aktiivisia toimijoita kansainvälisyyskasvatuksen saralla. Kaikkien toimijoiden yhteisenä tavoitteena on antaa valmiudet tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Opetusministeriö on linjannut 2000 luvulla samansisältöisiä tavoitteita kansainvälistyvälle yhteiskunnalle. Opetus-ja kulttuuriministeriön julkaisussa 2010 hahmoteltiin ehdotusta kansallisen kansainvälisyyskasvatuksen toimenpideohjelmaksi.Tiivistetysti ehdotus sisälsi seuraavia asioita: - näkökulmavalinta: sisällytetään kansainvälisyyskasvatuksen näkökulma keskeisiin koulutus-, tutkimus- ja kulttuuripoliittisiin sekä yhteiskuntapoliittisiin linjauksiin - prioriteetteina varhaiskasvatus, koulut ja oppilaitokset, opettajankoulutus: vahvistetaan kansainvälisyyskasvatuksen toteuttamista käytännössä varhaiskasvatuksessa, kouluissa, oppilaitoksissa sekä opettajankoulutuksessa - sekä kansalaisjärjestöt ja muut kansalaisyhteiskunnan toimijat: lisätään tukea kansalaisjärjestöille ja muille kansalaisyhteiskunnan toimijoille heidän tehtävässään kansainvälisyyskasvattajina - tutkimus, yliopistot, korkeakoulut: tuetaan kansainvälisyyskasvatuksen tutkimusta ja korkean asteen koulutusta - verkostot ja kumppanuudet - toimijoiden yhteistyö: vahvistetaan kumppanuutta julkisen hallinnon, yritysten, medioiden sekä kansalaisjärjestöjen ja muiden kansalaisyhteiskunnan toimijoiden kesken Kansainvälisyyskasvatuksen voidaan katsoa rantautuneen kouluihin laajemmin 1970- luvulla.Kansainvälisyyskasvatuksen määritelmä on pysynyt hyvin samanlaisena kuin Erkki Viljanen esitti 70-luvulla kasvatustieteen sanastossa:" oppilaiden varustamista sellaisilla asenteilla, tiedoilla ja taidoilla jotka tekevät mahdolliseksi heidän osallistumisensa kansojen väliseen yhteistyöhön ja vuorovaikutukseen sekä yksityshenkilönä että kotimaansa kansalaisina " Elementit ovat pysyneet hyvin samalaisina vuosikymmenien ajan. Vuoden 2002 Maastricht Declaration sisältää samoja asioita kuin Viljasen määritelmä. Kansainvälisyyskasvatus on laaja-asia.Sillä on erilaisia ilmenemismuotoja ja näkökulmia.Unescon kansainvälisyyskasvatuksen perusta on globaalissa kehityksessä ja sen suositukset nojaavat voimakkaasti Yk:n ihmisoikeuksien yleismaailmalliseen julistukseen. Kansainvälisyyskasvatusta Suomessa 1970-luvulla toteutti esimerkiksi Suomen Yk-liitto.Järjestö oli valtionhallinnosta riippumaton.Koulun kansainvälisyyskasvatus ei millään muotoa ollut kuitenkaan ulkoistettua koska silloisen opetussunnitelman perusteissa löytyi perusteet toiminnalle. 1980-luvun opetussuunnitelmassa näkyy myös selkeästi perusteet koulujen kansainvälisyystyölle. Erilaiset teemapäivät ja viikot tulivat näkyvimmin osaksi koulujen toimintaa. 1990-lukua voidaan monellakin tapaa pitää virstanpylväänä. Suomen Eu-jäsenyys ja Cimon perustaminen avasivat uusia ovia; opettajien ja oppilaiden liikkuvuus Euroopassa. Kansainvälisyyskasvatuksen teoriamäärittelyssä erilaisia määritelmiä. Viljasen 1970-luvun määritelmä kestää ajan hampaan. 1990 -luvulla ja 2000-luvulla käsittenä on perinteisen määritelmän rinnalle tullut interkulttuurikasvatus ja monikulttuurikasvatus, jälkimmäinen Suomessa erityisesti 1990-luvulta lähtien. Yhteistä kaikille on pyrkimys kulttuurien tuntemukseen ja ennen kaikkea ymmärrykseen. Koulujen kansainvälistyminen ei ole itsetarkoitus.Muuttuvassa ja globalisoituvassa maailmassa se on mahdollisuus kulttuuriseen osaamiseen ja myös kielitaidon kehittymiseen. Kv-toiminta ei ole myöskään pois oman maan tuntemuksen ja kulttuurin tuntemuksesta, parhaimmillaan se tukee myös sitä erilaisten projektien kautta. Kouluissa on hyvä muistaa ettei kansainvälinen toiminta ole yksinomaan liikkuvuutta vaan siinä on selkeästi erilaisia tasoja jotka OPH ja Cimo ovat yhdessä määritelleet 2009 1 kansainvälisyys alkaa yksilön asenteista ja tiedoista sekä taidoista 2 Kotikansainvälisyys tuo maailman kouluun 3 Kansallinen kansainvälisyys on osaamisen vaihtoa kotimaassa 4 Henkilöliikkuvuus ja hanketoiminta vievät yli maan rajojen Lopuksi, opettajien ja koulun tehtävänä on kasvattaa oppilaista kansalaisia globalisoituvaan maaailmaan. Koulu tarjoaa sen tietämyksen ja kulttuurisen osaamisen mitä tarvitaan maailmassa

lauantai 20. helmikuuta 2016

Lukio ja toinen aste

Lukiokoulutuksesta kirjoittamista voisi verrata heikoilla jäillä kävelemiseen.Substanssiosaamista asiasta kun ei allekirjoittaneella ole. Kokemukset lukiosta rajoittuvat omaan lukioaikaani 1977-1980 ja kokemuksena kahden lukiolaisen isänä 2000-luvun lopussa.Kirjoittamiseen innoitti kuitenkin lukion rehtorikollegan sanat. Onnitellessamme valtakunnallisesti menestyneen lukion kollegaa, hän totesi että kiitos kuuluu koko koulupolulle alakoulusta lukioon asti. Kommentti teki minuun ainakin vaikutuksen, katsottiin koko metsää , ei vain sen yksittäistä puuta. Vuosien saatossa olen yrittänyt säännöllisin välein muistuttaa itseäni siitä että on kysymys koko suomalaisesta koulutusjärjestelmästä , ei vain siitä asteesta tai koulumuodosta mitä itse edustaa.Toinen kirjoittamaan innoittava syy oli Hesarissa ollut kysymys; estääkö ylioppilaskirjoitukset lukion kehittymistä/kehittämistä. Kysymys on aika mielenkiintoinen.Itse olen aina pohtinut sitä että lukion oppimäärän suorittamisesta voi saada todistuksen ja toisaalta koulumuoto tähtää ylioppilaskirjoitukseen mikä omassa nuoruudessa oli kriteeri jatko-opinoille.Koulu heijastaa aina yhteiskunnan trendejä, tämä on näkynyt myös lukiossa.1977 keskikoulunsa/peruskoulunsa päättävällä oli karkeasti jaotellen seuraavat vaihtoehdot a hakea lukioon b hakea ammattikouluun c hakea kauppaopistoon. Mikään valinnoista ei estänyt jatko-opintoja mutta työtä ja omaa aktiivisuutta ne vaativat koska valmiita väyliä ei ollut.Tiedän yhden tohtorin joka valmistui ensin ammattikoulusta . Sen jälkeen tentti yksityisesti oppikoulun. Oppikoulusta tie jatkui yliopistoon ja akateemiset opinnot huipentuivat tohtoritutkintoon. Olen tavannut omia oppilaitani jotka ovat puurtaneet sekä ammattitutkinnon että ylioppilastutkinnon. Paljon on menty eteenpäin niistä päivistä kun oma lukioaika sujui koulumaisesti.Kurssimuotoisuus on arkea tämän päivän lukiolaisille. Hesarissa oli taannoin myös juttua siitä ,pitäisikö lukiossa olla mahdollisuus keskityä vain osaan aineista. Mielenkiintoista nähdä mihin suomalainen lukio etenee.

lauantai 16. tammikuuta 2016

Läksyt ikuisuuskysymys

Eläkkeellä oleva kollegani oli aamu-tv:ssä puhumassa miten lasta voidaan tukea koulunkäynnissä. Keskustelussa puhuttiin myös läksyistä. Kotitehtävät lienevät yksi koulunkäyntiin liittyvä kestosuosikkiaihe, arvioinnin lisäksi, vuosikymmenestä toiseen.Muistelin opettajan uran alkuaikojen vanhempainiltoja. Lähes poikkeuksetta läksyistä keskusteltiin aina. Mielipiteet huoltajilla saattoivat olla yhtä kaukana kuin pohjoisnapa ja etelänapa toisistaan. Mielipiteet eivät voi olla absoluuttisesti oikeita tai vääriä ja opettajan tehtäväksi jäikin usein saada keskustelijat navoilta päiväntasaajan paikkeille.Mikko Saari bloggasi myös aiheesta taannoin. Asian suhteen joudun minäkin kirjoittamaan mututuntumalla. En ole tutustunut aiheesta oleviin tutkimuksiin.Oppimista ja lahjakkuutta käsittelevissä kirjoituksissa kertaamisen ja harjoittelun merkitys on tunnustettu yhtenä osatekijänä. Läksyt ovat sikäli hankala asia ettei asiasta ole yleisohjetta tai erillisiä määräyksiä. Harkinta asiassa on opettajalla. Harkinnassa tulee kuitenkin huomioida perusopetuslain lähtökohdat iäastä ja kehitystasosta ja riittävästä levosta.Luokkien heterogeenisyyttä ajatellen läksyt eivät välttämättä ole yhteismitallisia ,eri oppilaila voi olla eri määrä läksyjä. Mihin läksyjä oikeastaan tarvitaan? Eikö koulu ole nimenomaisesti oppimista varten. Naapurimaa Ruotsin alan lehtiä tulee satunnaisesti silmäiltyä ja sama keskustelu on siellä jo käyty.Pyrkimyksenä oli erottaa selkeästi lapsen ja perheen vapaa-aikaa lapsen koulutyöstä luopumalla ja vähentämällä läksyjä. Onko läksyistä hyötyä. Äkkiseltään mieleen tulee kaksi asiaa.Kasvatuksellinen merkitys vastuun ottamisena omasta työstä ja ainakin alkuopetuksen vuosina huoltajat voivat seurata koulutyön etenemistä. Onko läksyistä hyötyä oppimisen kannalta.Tätä voisi kai tarkastella kahdesta vinkkelistä; missä oppiaineessa hyötyä on selkeästi ja tarkastella itse läksyjä, mitä ne ovat.Viitteitä on että lukutaidon ja matematiikan taitojen kehittymiseen läksyillä on merkitystä. Millaisia läksyjen tulisi olla. Mieleen tulee seuraavanlaisia asioita; läksyn tulisi olla mielenkiintoinen ja sillä on oltava selkeä yhteys ja funktio opittavaan asiaan. Läksyistä voi käydä ja on suositeltavaa keskustella oppilaiden kanssa, läksyjä voisi antaa ryhmäläksyinä ja mahdollistaa niiden tekemistä kerhomuotoisesti tai kummi/tukioppilaiden kanssa.Oppilaan mielekkääksi kokema läksy lisää parhaimmillaan oppimisen iloa ja onnistumisen kokemusta.Vaikka läksyjä tulee lähestyä jo uuden opetussuunnitelman vuoksi uudenlaisesta tulokulmasta niin taitaa silti löytyä asioita missä perinteinen harjoittelu tuottaa tuloksia, kertotaulu taitaa olla niistä kuuluisin esimerkki vaikka joku matemaatikko saattaa tästä minule ärähtää.Vieraskielisten sanojen opettelu perinteisesti pänttäämällä sopii ainakin osasta oppilaille. Itselläni on ollut ilo seurata yhden vuosiluokan kokeilua viime syksyn aikana. Vieraan kielten opiskelua lukuun ottamatta opiskelua on tapahtunut koulussa ilman läksyjä ja oppimisen näkökulmasta ollaan päästy hyviin tuloksiin. Uskon että läksyt jatkossakin jakavat mielipiteitä.

tiistai 12. tammikuuta 2016

70-luku, kansakoululaisesta oppikoulun kautta peruskoululaiseksi

Rinnakkaiskoulujärjestelmän väistyessä pohjoisesta etelään vyöryneen peruskoulun tieltä oli allekirjoittanut saavuttanut oppivelvollisuusiän.1968 keväällä äidin kanssa kävimme ilmoittamassa minut kansakouluun. Kotona kun isoäiti puhui oppikoulusta, tuntui kansakoulu vain ikävältä välivaiheelta ennen oppikoulua. Keväällä 1972 ei oppikouluun enää järjestetty pääsykokeita vaan sisäänotto tapahtui kansakoulun päästötodistuksen keskiarvon perusteella.Opintie oppikouluun meinasi katketa ennenkö se oli alkanutkaan. Keskiarvon perusteella opiskelupaikkaa ei keväällä herunut.Ratkaisun tilanteeseen toi lähestyvä peruskoulu-uudistus. Kaikille halukkaille tarjottiin aloituspaikka oppikouluun koska tiedossa oli että 1974 uudistus koskettaisi myös kotikunnan koululaitosta. Voi kai hyvällä omallatunnolla sanoa että peruskoulun ansioista tie oppikouluun aukeni Vaikka olen kiitollisuudenvelassa velassa peruskoululle, olen myös vahvasti sitoutunut sen ideologiaan.Silti muistelen lämmöllä kahta vuotta silloisessa oppikoulussa. Ikäluokat olivat kohtalaisen pieniä ja vahva oppimisen halu ja innostus tarttui allekirjoittaneeseen. Itselle sopi opettajien vaihtuminen ja uudet oppiaineet jotka tulivat siirryttäessä kansakoulusta oppikouluun.Opettajana ja pedagogina olen usein uran aikana miettinyt, miten poikien kypsyminen opiskeluun poikkeaa tyttöjen tavasta opiskella. Oppikoulussa opinnot alkoivat sujua ja päästötodistuksessa keskikoulun oppimäärän mukaan oli keskiarvo noussut lähes kahdella numerolla. Opintojen jälkeen työelämään siirtyessä peruskoulu oli vakiinnuttanut paikkansa.Siitä murroksesta mitä peruskoulun tulo Suomessa merkitsi, ei ole omakohtaisia kokemuksia opettajana.Olen tutustunut jonkin verran kirjallisuuteen aiheesta ja aikalaisten haastatteluihin. Suppean ja ehkä pintapuolisenkin aiheeseen tutustumisen perusteella voi kirjoittaa että muutos on ollut iso ja merkittävä. Yhteisesti verovaroilla ylläpidetyn koulun ansiosta koulunkäynti ei ollut kiinni rahasta.Muutos oli myös haastava koulutuksen järjestäjille. Pitihän entisten kansakoulun, kansalaiskoulun, keskikoulun ja lukion opettajien sijoittamista ja sijoittumista miettiä. Aihe sivuaa itseä läheltä siten että enoni toimi Lapuan oppikoulussa matematiikan opettajana ja muutostilanteessa opettajana järjestelyt liittyivät myös häneen. Isoäitini kuului niihin jotka epäilivät uudistuksen järkevyyttä ja tarkoituksenmukaisuutta. Hänellä oli näkemys että pitkällä aikavälillä muutos vaikuttaisi kädentaitajien vähentymiseen ja loppumiseen.Ajatuksessa oli toki tottakin, syyt kädentaitajien vähenemiseen johtunevat kuitenkin enemmän automaation ja koneellistumisen lisääntymisestä. Kun muistelen muutosta 1974 oppikoululaisen näkökulmasta niin olihan se iso muutos. Oppikoulun tokaluokkalaisesta tuli kesän jälkeen peruskoulun seitsemäsluokkalainen. Ikäluokka joka oli kahdessa erillisessä oppikoulussa ja yhdessä sivukylän keskikoulussa yhdistettin yhteen vanhoista oppikouluista ja lukioikäiset yhdistettiin yhdeksi ikäluokaksi toisessa oppikoulussa. Muutokset niin henkilöstöön kuin hallintoon ovat olleet isoja ja haastavia.Oppilaan näkökulmasta muutos näkyi isompana ja äänekkäämpänä joukkona.Niille jotka siirtyivät kansalaiskoulusta muutos merkitsi varmasti teoreettisempaa koulunkäyntiä.Positiivisena asiana muistan sen että tasokurssit eivät koskettaneet omaa ikäluokkaa. Muistan että tasokursseista aiheutui myöhemmin nuoremmille ikäluokille hankaluuksia lukioon siirryttäessä. Tasokurssit olivat varmaan oman aikansa lapsi, peruskoulun tuotos mistä onneksi luovuttiin. Kuten kirjoitin ja olen kirjoittanut, olen sitoutunut peruskouluun ja sen ideologiaan koko kansan kouluna.Peruskoulussa on kysymys myös kansallisesta tahtotilasta. Silti heitän ilkikurisuuttani ilmaan sen ajatuksen jota joskus heittelen. Mitä oikeasti tapahtuisi jos täysin markkinavetoinen koulu saisi järjestämisluvan. Olisi kalliit lukukausimaksut, kalliisti palkatut opettajat ja valtavat kiinteistö- sekä ylläpitokulut. Oppilaat patsastelisivat pihalla samanlaisissa koulupuvuissa. Keneltä se olis pois ja mihin se johtaisi.Jonkinlaisen kustannusrakenteen hahmottavana alan ihmisenä vastaisin. Ei tapahtuisi mitään , ei johtaisi mihinkään.

maanantai 11. tammikuuta 2016

80-luku koulussa

Edellisen vuoden lopussa mietin kuumeisesti, jatkaako bloggaamista. Onko kaikki kirjoitettavan arvoinen kirjoitettu ja muistot muisteltu. Pienen tauon ja pohdinnan jälkeen tulin kuitenkin siihen tulokseen että kirjoitettavaa ja muisteltavaa on niin paljon ettei tiedä mistä taas aloittaisi. Jos minulta kysytään: mikä vuosikymmenistä työuralla koulussa on parhaiten jäänyt mieleen? Vastaan vieläkin 90-luku. Vuosikymmen herättää edelleen ristiriitaisia tunteita.Uskon että moni kollega ja aikalainen jakaa tunteen kanssani. Kouluun kohdistui ennennäkemättömät säästöpaineet mutta toisaalta vuosikymmenessä oli koulun kehittämisen pioneerihenkeä. Tuota pioneerihenkeä vahvistettiin opetushallituksen akvaarioprojektilla ja haasteella profiloida kouluja. Akvaarioprojektista ja kehittämisestä olen kirjoittanut aikaisemmin 90-lukua käsittelevissä blogeissa. 1980-luku oli vuosikymmen jolloin koulua voin tarkastella lukiolaisen, opiskelijan ja työntekijän näkökulmista.Vuosikymmeneen liittyy ensisijaisesti myönteisiä muistoja. On ehkä hyvä katsoa mitä suomalaisessa yhteiskunnassa ja maailmassa tapahtui ymmärtääkseen myös sen mitä suomalaisessa koulussa tapahtui. Idän ja lännen välinen jännite lientyi ja kylmä sota voitiin katsoa loppuneeksi. Puolassa alkoi vuosikymmenen alussa solidaarisuus-liikkeen liikehdintä.Mihail Gorbatsov käänsi uuden lehden Neuvostoliiton historiassa ja liikehdintä itäisessä Euroopassa piirsi Euroopan ja naapurin kartan uusiksi 90-luvulle tultaessa. Tekniikassa commodore 64 aloitti tietotekniikan marssin koteihin. Suomessa Kekkosen pitkän kauden loppu oli erään aikauden loppu. Toinen iso muutos oli rahamarkkinoiden vapautus; kun rahaa oli ollut jopa vaikea saada niin markkinoiden vapauduttua sitä suorastaan tyrkytettiin. Kaikilla oli kaveri Kansallisosake-pankista kuten mainos sanoi.Kansantalous kasvoi ja talousveturi puuskutti. 1970 öljykriisi oli vain kalpea muisto. Vauhti vain oli liian kova ja pudotus korkea markkinoiden ylikuumennettua surullisen kuuuluisin seurauksin. Peruskoulu sai osansa hyvästä talouskasvusta. Kouluverkkoa oli varaa ylläpitää, maaseudulla löytyi kylästä koulu. Armovuosilla käyviä alle 12-oppilaan kyläkouluja pidettiin loppuun asti.Peruskoulua kohtaan esitetty kova kritiikki tasaantui ainakin hetkeksi. 90-luvulla äänenpainot taas kovenivat sitä myöden kun raha väheni. Kuntien ja valtion taloudessa alkoi normipurku 1980-luvulla. Kouluissa se näkyi jonkinasteisena kuntien vapautena päättää enemmän opetuksen järjestämisestä kuin ennen.Valtionhallinnossa läänintason koulujen tarkistustoiminta lopetettin. Kenttäharjoittelussa 1984 kenttäkoululle saapui vielä tarkastaja ja lajissaan tarkastus oli viimeinen.Suuntana oli nähtävissä oman itsearvionnin lisääminen mikä myöhemmin lakiin myös kirjattiin 1990 -luvulla. 1985 lakimuutokset olivat myös merkittäviä. Ei puhuttu enää apukoululaisista vaan käyttöön tulivat Eha,Esy Emu muutokset. Selkärankaa peruskoulussa työlle antoi myös tasokurssien poisto. Ensimmäiseen työpaikkaan astuminen opintojen jälkeen 1986 oli mukava kokemus. Kerhotoimintaan ja tukeen oli resursseja. Opsia oli päivitetty. Uuden opetussuunnitelman jalkauttamisessa läänien sivistysosastoilla oli merkittävä rooli. Eri aineissa oli lääninkouluttajia. Kouluissa oli ohjaava opettaja järjestelmä. Itse pääsin verkostoitumaan ja kouluttautumaan 3-6 luokkien ohjaavan opettajan ominaisuudessa. Vaikka aika henki muutoksen halua niin opetus oli aika opettajajohtoista.Vaihtoehtoisiin pedagogiikkoihin suhtauduttiin hiukan epäillen. Muistan pari kertaa ehdottaneeni läänintason tapaamisissa että voisimme kuulla tuulahduksia myös sieltä suunnalta. Lopulta myös saimme asiantuntijoita kertomaan Montessori-pedagogiikasta vanhan Vaasan läänin ohjaavien opettajien tapaamiseen Kauhajoelle.Yksi vakaimmista ja seesteisimmistä ajanjaksoista uralla osuu vuosiin 1986-1990. Peruskoulussa oli vakaata ja turvallista.Suurimmat haasteet opettajana liittyivät niinä vuosina leirikoulun järjestämisiin. Tänä päivänä ne ovat monissa kouluissa arkipäivää ja linjaukset niiden järjestämiseen on tehty niin työnantajan kuin ammattiliiton puolesta.Ahvenanmaalle lähteminen oli aika kova juttu 80-luvulla. Ei hassumpi vuosikymmen