Sopu sijaa antaa

Miettiessäni merkityksellisiä asioita lapsuudesta niin ensimmäisenä mieleen tulee kolmen sukupolven yhteiselo saman katon alla. Yhteiseloa kesti lähes parin vuosikymmenen ajan mummin poisnukkumiseen asti. Asioilla elämässä on aina puolensa, haasteellinen puolensa ja vähemmän haasteellinen puolensa. Tämä pätee myös yhteiseloon. Jälkeenpäin punniten  vaaka kallistuu hyvien kokemusten puolelle enemmän kuin arjen haasteiden puolelle. Vanhuuden ja ikääntymisen näkeminen , vanhempien kunnioitus, kärsivällisyyden hyveen oppiminen, arvokkaita eväitä elämänpolulle.

Isoäiti oli syntynyt 1900-luvun alussa ja elänyt niin kansalaissodan kuin sodan ajan. kuten kaikilla saman sukupolven ihmisillä tapahtumat olivat jättäneet muistonsa mieliin. Vuosikymmeniä myöhemmin hänen kertomuksena yhdistyivät mielessäni itsenäisen Suomen historiaksi kansalaissodasta aina 70-luvulle. Katsoessani elokuva versiota Linnan täällä Pohjantähden alla romaanista tai lukiessani kirjaa niin  fiktiivisyydestä huolimatta teoksessa on tiivistetty ne asiat joista isoäiti kertoi; kansan jakaantuminen kansalaissodan aikana, suomalaisuusaatteen nousu ja moni muu itsenäisyytemme alkuajan historiaan liittyvä asia.

Mummin syntymästä on kulunut yli 100 vuotta ja suomalainen yhteiskunta on monellakin tapaa eri näköinen kun 1903. Suomi on monimuotoisempi ehkä ilmapiiriltään vapaampi. Yksi asia on kuitenkin säilynyt mummin nuoruudesta tähän päivään, koulutusta arvostetaan. Mummi arvosti koulutusta ja opiskelua. Jotain on varmaan muuttunutkin, kun kotona pidettiin tärkeänä  ruotsin kielen opiskelua  ja mummi nosti sen tärkeyden usein esille, on asenneilmasto tässä asiassa muuttunut kielteiseen suuntaan Suomessa. Tässä yhteydessä ei asiasta enempää, asiana se on oman bloginsa arvoinen.

Kun Suomi tiivistyy etelään ja kaupunkeihin, niin pienoinen huoli nousee siitä miten tämän päivän lapset kohtaavat ja missä kohtaavat vanhusväestöä. Erilaiset tarhavaarit ja mummit ovat hieno oivallus. Pidetään kukin tahoillamme huolta että sukupolvet kohtaavat