Suomessa kirkolla ja valtiolla on erityinen suhde. Lainsäädännössä sekä evankelisluterilaisella että ortodoksisella kirkolla on erityisasema. Nimitys kansankirkko tai valtakirkko ovat usein käytettyjä nimityksiä puhekielessä. Kirkon siivu yhteisöverosta, väestötötietojärjestelmän käyttö, koulujen uskonnonopetus ja moni muu asia kertoo tiiviistä suhteesta kirkon ja valtion välillä. Suuria ennustajan lahjoja ei tarvittu kertomaan että eduskunnassa tasa-arvoisen avioliittolain käsittely herätti tunteita kirkon jäsenten parissa. Ilmaisu puuron ja vellin sekaisin menemisestä lienee oikea ilmaisu tässä kohtaa. Kirkon avioliittokäsitys nojautuu raamattuun ja sen tulkintaan. Vain kirkko itse voi ottaa kantaa siihen mikä sen tulkinta avioliitosta on kristilliseen oppiin nojautuen. Joutuihan kirkko ratkaisemaan tulkintansa naispappeuskysymykseen. Mielessä on vieläkin miten raamatun teksteihin nojaten sekä vastustajat että puolustajat perustivat argumenttinsa asiasta. Yleisen teologian peruskurssilla Miikka Ruokanen aukaisi kuulijoilleen hyvin raamatun tulkinnan haasteet. Raamattu on kirjallisena tuotoksena myös oman aikansa tuote ja suhteessa kulttuuriin missä se on syntynyt.
Eduskunnan käsittely on kuitenkin yhteiskunnan kannanotto avioliittoon instituutiona. Avioliittolaki on määritellyt sen tähän asti miehen ja naisen välisenä oikeudellisena sopimuksena ja tapahtumana. Kysymys on siis lain sanamuodosta ja siitä mitä sen muuttaminen tarkoittaa samaa sukupuolta oleville. Sen lisäksi että määritellään oikeudellista asemaa , määritellään myös yhteiskunnan suhtautumista ja yleistä ilmapiiriä.
Arkkipiispaan kohdistunut arvostelu on mielestäni ollut kohtuutonta. Hän on selkeästi tuonut esille sen että kirkon käsitys avioliitosta nojaa siihen tulkintaan ja perinteseen mikä kirkolla asiasta on. Haasteena kuulijakunnassa lienee se että avioliitto mielletään niin voimakkaasti " papin aameneen" vaikka meillä Suomessa on myös pitkä perinne siviilivihkimiselle. Mielestäni arkkipiispa on viestittänyt sanomallaan humanistista sanomaa. Siitähän kristillisyydessä viime kädessä on kysymys. Hyväksymisestä ja kunnioituksesta sellaisina kuin olemme. Kirkosta eroaminen ei eduskunnan
päätöstä muuta, eikä Mäkinen huono paimen ole. Eduskunnan äänestyksen jälkeen oli presidentiltä hyvä avaus pohtia; voisiko avioliiton sijasta käyttää ilmaisua pariliitto.
Eduskunnan käsittely on kuitenkin yhteiskunnan kannanotto avioliittoon instituutiona. Avioliittolaki on määritellyt sen tähän asti miehen ja naisen välisenä oikeudellisena sopimuksena ja tapahtumana. Kysymys on siis lain sanamuodosta ja siitä mitä sen muuttaminen tarkoittaa samaa sukupuolta oleville. Sen lisäksi että määritellään oikeudellista asemaa , määritellään myös yhteiskunnan suhtautumista ja yleistä ilmapiiriä.
Arkkipiispaan kohdistunut arvostelu on mielestäni ollut kohtuutonta. Hän on selkeästi tuonut esille sen että kirkon käsitys avioliitosta nojaa siihen tulkintaan ja perinteseen mikä kirkolla asiasta on. Haasteena kuulijakunnassa lienee se että avioliitto mielletään niin voimakkaasti " papin aameneen" vaikka meillä Suomessa on myös pitkä perinne siviilivihkimiselle. Mielestäni arkkipiispa on viestittänyt sanomallaan humanistista sanomaa. Siitähän kristillisyydessä viime kädessä on kysymys. Hyväksymisestä ja kunnioituksesta sellaisina kuin olemme. Kirkosta eroaminen ei eduskunnan
päätöstä muuta, eikä Mäkinen huono paimen ole. Eduskunnan äänestyksen jälkeen oli presidentiltä hyvä avaus pohtia; voisiko avioliiton sijasta käyttää ilmaisua pariliitto.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti