Aloittaessani luokanopettajan työtä vanhempi kollega kuunteli mielenkiinnolla kertoessani Montessori-pedagogiikasta. Hän kehotti minua nuorempaa kollegaa kokeilemaan kaikkea, mutta totesi että hän jatkaa totutulla tyylillä. Hän oli oman opettajankoulutuksensa lapsi niin kuin minäkin. Ei 80-luvun koulutus tarjonnut mitään uutta ja järisyttävää verratuna vanhemman kollegani seminaariaikoihin. Seniori opettaja toteutti työssään suomalaisen opettajuuden perustaa, pedagogista vapautta toteuttaa oppitunnit. Onko lähtökohta sitten oikea jos oppitunnin toteutus lähtee opettajan pedagogisesta vapaudesta. Olen aina hiukan vierastanut tuota sanayhdistelmää pedagoginen vapaus , pitäisikö puhua pedagogisesta vastuusta. Siitä vastuusta mikä opettajalla on valita toimintatavat jotka lähtevät oppilaan tarpeesta ja erilaisuudesta. Onko sana opetus oikea sana kuvaamaan sitä toimintaa millaisena uusi opetussuunnitelma näkee koulun?
Suomalaisen opettajuuden yksi perusta on ollut pedagoginen vapaus. Siihen kuuluu muun muassa oppituntien itsenäinen valmistelu ja toteutus. Opettajilla on perinteisesti ollut oikeus myös päättää, mitä oppikirjaa ja opetusmenetelmää hän käyttää. Se mikä toimii yhdellä opettajalla, voi toiselle olla mahdottomuus. Vain opettaja itse tietää, millä tavalla hän saa oppilaansa. oppimaan ja kasvamaan. Sitä tietoa ei ole hankintatoimistoissa.
Pedagoginen vapaus oikein ymmärrettynä tarjoaa mahdollisuuden luoviin opettamisen ja oppimisen tapoihin erilaisissa oppimisympäristöissä. Se mahdollistaa myös kunkin oppilaan ja oppilasryhmän tarpeiden huomioon ottamisen. Parhaimmillaan tämä luo opetustapahtuman, joka innostaa oppilaita siten, että tieto ja taito kehittyvät heissä tehokkaasti.
Pedagoginen vapaus tarjoaa mahdollisuuden luoviin opettamisen ja oppimisen tapoihin erilaisissa
oppimisympäristöissä. Se mahdollistaa myös kunkin oppilaan ja oppilasryhmän tarpeiden huomioon ottamisen. Parhaimmillaan tämä luo opetustapahtuman, joka innostaa oppilaita siten, että tieto ja taito kehittyvät heissä tehokkaasti .Opettaja hyväksyy ja pyrkii ottamaan huomioon oppijan ainutkertaisena ihmisenä. Opettaja kunnioittaa oppijan oikeuksia ja suhtautuu häneen inhimillisesti ja
oikeudenmukaisesti.
oppimisympäristöissä. Se mahdollistaa myös kunkin oppilaan ja oppilasryhmän tarpeiden huomioon ottamisen. Parhaimmillaan tämä luo opetustapahtuman, joka innostaa oppilaita siten, että tieto ja taito kehittyvät heissä tehokkaasti .Opettaja hyväksyy ja pyrkii ottamaan huomioon oppijan ainutkertaisena ihmisenä. Opettaja kunnioittaa oppijan oikeuksia ja suhtautuu häneen inhimillisesti ja
oikeudenmukaisesti.
Vapauteen kuuluu myös vastuu ja jonkinlainen sisäinen kontrolli: sääntöjä ja toimintatapoja luodaan yhdessä oppilaiden kanssa, eikä niin, että ulkopuolelta tuleva auktoriteetti sanelee säännöt ja ohjeet ilman perusteluja. Näin oppilaat myös saavat jo koulussa kokemuksen siitä, että voivat vaikuttaa omiin asioihinsa ja ympäristöönsä
Vapaus vaatii opettajalta uskallusta luottaa siihen, että asiat järjestyvät. Oppilaslähtöisessä opetuksessa on aina läsnä tietty spontaanisuuden elementti, jonka hyväksymällä opettaja voi mahdollistaa esimerkiksi sen, että oppilaiden omaan elämään liittyvät asiat voidaan tuoda kouluun. Oppilaan kunnioittaminen ihmisenä ja yhteisön jäsenenä voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että kuunnellaan mitä oppilas tuo mukanaan ja otetaan se vakavasti.
Koulussa tulisi antaa vapaus tulla eri asiantuntijoiden paikalle ja opettajan ei tarvitse ajatella, että minä osaan kaiken.Tämän kaltaisessa yhteistyössä opettajalla on edelleen pedagoginen vastuu, mutta asiantuntijan käyttö voi syventää erityisen sisältöalueen käsittelyä. Opettaja voi löytää itsensä myös uudesta roolista ja tarkastella luokan toimintaa eri näkökulmasta.
Rehtorina joutuu usein pohtimaan että opettajien kehittämisintoa on vaikea hyödyntää, koska pohjalla on niin vahva oletus pedagogisesta vapaudesta. Pedagoginen vapaus on tärkeä asia, mutta sisältääkö se määrityksen siitä, mikä on kouluinstituution tai kyseisen koulun suunta ja tavoite? Vai voiko jokaisella opettajalla olla oma suunta?
Mitä on innostuneiden opettajien hyödyntäminen? Jos se on sitä, että rehtori antaa mahdollisuuksia toimia oman innostuksensa suuntaisesti, se on kyllä mahdollista. Kun innostuksesta kumpuava toiminta törmää toisten "pedagogiseen vapauteen", syntyykö siinä konflikti yhteisön suunnasta ja tavoitteesta? Onko niin, että jokaisella on pedagogista vapautta niin paljon kuin sitä pystyy käyttämään törmäämättä toisen vastaavaan vapauteen?
Hankalia kysymyksiä joihin ei löydy vastausta apteekin hyllyltä. On punnittava pedagogisen vapauden ja vastuun suhdetta. Mikä on yhteisön suunta ja tie. Miten laveaa kaistaa edetään vaan edetäänkö tiukasti kaistojen sisällä.
.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti