Tiedon tuskaa

Suomalaisessa yhteiskunnassa eri viranomaisten järjestelmissä on kansalaisista tallennettua tietoa. Meiltä löytyy väestörekisteri, terveydenhuollon tietojärjestelmät, puolustusvoimien järjestelmä,poliisin tietokannat ja paljon muita rekistereitä. Tiedon säilyttäminen on muuttunut ja helpottunut .Paperiarkistoista on siirrytty sähköisiin arkistoihin. Arkistoinnin tarkoitus on kuitenkin palvella kansalaisia, ei kerätä tietoa tiedonkeruun vuoksi. Koulut ja oppilaitokset eivät tee tässä suhteessa poikkeusta muihin yhteiskunnan toimijoihin verrattuna. Koulu käsittelee erilaista henkilötietoa toiminnassaan. Tiedon käsittelyssä on noudatettava  ohjeistuksia ja  tarkoituksenmukaisuutta. Sähköisessä tallentamisessa on etunsa. Oppilastietorekisteri tallentuu Primus-järjestelmään. Aloittaessani hallintotehtävissä tiedot olivat paperisilla korteilla joista otettiin varmentamiseksi kopioita. Arkistohyllymetrit täyttyivät nopeasti.
Koulu tuottaa toiminnastaan runsaasti " dataa". On mittaustietoa äidinkielen ja matematiikan osaamisesta, on lukuvuosittain tuotettua arviointitietoa toiminnasta: lukuvuoden arviointia, erilaisia luokan sosiometrisiä kyselyjä ,itsearvioinnin tuloksia ja perinteistä oppilasarvioinnin tuottamaa tietoa.
Huomaan pohtivani nykyään usein; onko  tietoa liikaa, onko käytössä oleva tieto validia toiminnan ja kehittämisen näkökulmasta,  onko kaikki tieto tarpeellista, Kun kouluissa on vilpitön pyrkimys viedä työskentelyä pois pirstaleisuudesta kokonaisuuksiin tutkivalla otteella innostuneesti, niin on pystyttävä arvioimaan myös sitä mikä on tärkeää ja toiminnan kannalta merkityksellistä.
Tiedolla voi johtaa ja ohjata mutta mikä on se johtamisen kannalta merkityksellisintä tieto, tätä on hyvä aika ajoin miettiä ja pohtia.