Jos ekaluokkalainen Olli-Pekka Hiipakalle olisi 1968 sanottu että isona sinusta tulee opettaja niin allekirjoittanut olisi hämmentynyt ,ehkä ahdistunut. Pitkän uran aikana on nähnyt monta aloittavaa ikäluokkaa jotka innolla ja malttamattomana odottavat koulun alkamista. Itse kuulun siihen pieneen vähemmistöön joka ei halunnut kouluun eikä koulun alkaminen kiinnostanut. Olisi ehkä liioiteltua sanoa että koulu olisi ollut erityisen inhon aihe mutta ei se suoranaisesti kiinnostanut tai sytyttänyt. Vika ei toki ollut koulussa sen enempää kuin opettajissa vaan kiinnostuksen puutteesta. Kansakoulu oli ehkä mielikuvissa jonkinlainen ikävä välivaihe ennen oppikoulua, olihan kotona mummi puhunut vain oppikouluun menemisestä. Jollakin tapaa ymmärrystä löytyy niitä nuoria kohtaan joiden mielestä moni asia koulun ulkopuolella ja verkossa on kiinnostavampi kuin itse koulu. Mielenkiintoisempana kuin koulun muistan avaruuden valloittamisen uutiset ja pienen pojan haaveet astronautin urasta. Oppikoulun alkamisessa 1972 oli jotain hohdokasta varsinkin kun pääsy oppikouluun ei ollut mitenkään itsestään selvää, todistukset kun kertovat myös kiinnostuksesta. Muistan tunteneeni lievää pettymystä kun peruskoulu-uudistus kotikaupungissani mylläsi lukiot ja koulut uuteen kuosiin, jokin hohto katosi kun perinteikkäästä oppikoulusta, missä parin sukupolven ajan perheestä oli opiskeltu, muuttui peruskouluksi. Lukioaika monellakin tapaa on jäänyt mieleen kouluajalta parhaimpana aikana ja kokemuksena. Olihan lukio koulumuoto missä valinnanvapaus ensi kertaa todella toteutui. Lukion jälkeen oma suunta ja tie oli vielä monella tapaa hakusessa. 11 kuukautta isänmaan palveluksessa antoi onneksi miettimisaikaa ja mahdollisuuden kypsytellä ajatuksia. Selkeä käsitys oli muotoutunut siitä ettei yrittäjän ura ollut vaihtoehto. Monenlaista ehdotusta sai kuulla lähipiiriltä. Onnenpotkuna voinee pitää armeijan loppuvaiheessa tullutta pyyntöä lähteä sijaisopettajaksi Paavolan kouluun. Monella tapaa kokemus oli käänteentekevä uravalinnassa. Poika joka ei ollut edes halunnut kouluun ekaluokalle innostui työstä ja sen haasteista ja taival koulussa on venähtänyt 46 vuoden mittaiseksi ekaluokan aloituksesta laskien. Jos taaksepäin katsoo koulua ja miettii mitä omalta kouluajalta on jäänyt mieleen niin ystävien lisäksi yksittäiset opettajapersoonat ovat inspiroineet ja jättäneet jälkensä . Anni Kojola joka opetti kansakoulussa englantia inspiroi kielten opiskeluun, Muilun Heikki eli Jönssi haastoi historian ja yhteiskuntaopin tunneilla lukiossa miettimään syys- ja seuraussuhteita. Olen miettinyt että jos työuransa aikana edes yhden oppilaan elämässä on onnistunut olemaan vaikuttaja ja suunnan näyttäjä niin ura ei ole mennyt hukkaan. Ilkikurisesti olen joskus sanonut entisille oppilailleni, jotka ovat kertoneet hakeutuvansa opettajankoulutukseen, että ” älä ole hullu ”. Puolustuspuheenvuorot ovat kuitenkin olleet vakuuttavia; tiedän että vaativaa työtä mutta tykkään lapsista ja haluan tehdä sitä. Voiko tulevilta opettajilta muuta odottaakaan. Tietoisuus työn haastavuudesta, halu opettaa ja lapsista tykkääminen .Moni tuttu ja ansioitunut kollega kirjoittaa opetuksesta ja kasvatuksesta. Jonkinlainen käsitys vuosien varrella oman työn kautta aiheesta on syntynyt ja jossain vaiheessa kirjoitan blogissani ” omat teesini” asiasta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti