Navigare necesse est

60-luvun alkuvuosista seitsemänkymmentä luvun puoleen kesiin kuului lomailu enon mökillä Loviisassa. Moni asia mökkeilystä on noista mökkeilykesistä jäänyt muistona mieleen. Mökiltä oli hyvät näkymät Svartholman linnakesaaren länsipuolella kulkevalle syväväylälle Valkon satamaan. Ajan hengestä kertoivat itänaapurin lipun alla kulkevat rahtilaivat joiden kiikaroiminen oli ajanvietettä. 70- luvulla Loviisan ydinvoimalan rakentaminen toi itäisiä naapureita turvallisen kiikarointimatkan päästä sienestämään ja marjastamaan lähimetsään. Muistelen jonkun naapurin kertoneen että kansainvälisin käsimerkein oli pitänyt myös kertoa ettei laiturin päähän ole sopivaa rantautua ongelle. Ydinvoimalaitoksen turvatoimet olivat hyvät jo rakennusvaiheessa, isän ja enon kanssa ajoimme veneellä katsomaan rakennusvaiheessa olevaa laitosta eikä mereltä päin alueelle päässyt” avoimien ovien periaatteella”  samaahan Greenpeace on yrittänyt ydinvoimaloihin ,onneksi yhtä huonolla menestyksellä kuin mekin aikoinaan. Jos ydinvoimalaan oli mahdoton päästä niin Svartholman linnakkeelle pääsi vaivattomasti ja vapaasti. Museoviraston telineitä Svartholmassa oli 60-luvulla pystyssä joskaan ketään en muista telineillä koskaan nähneeni. Hiljaa kuitenkin hyvää tulee ja mainoksesta luin että linnakesaarelta löytyy tänä päivänä museo, kahvila, vierasvenesatama ja kesäisin säännöllinen lauttayhteys, 40 vuoden projekti ei siis mennyt hukkaan. Mainoksen mukaan tänä päivänä Svartholmassa saa opastettuja kierroksia mutta 40 vuotta sitten saari tuli tutuksi itseopastuksella.5 hevosvoimainen Johnsson kuljetti kilometrin päähän joutuisasti. Saarella löytyi opastustauluja ja niistä erityisesti yksi jäi mieleen;Henrik Renqvist toimi täällä vankilapappina. Silloin tällöin uutiskynnyksen ylittää tapaukset missä tuomiokapituli saa puitavakseen sielunpaimenien edesottamuksia tai tyytymättömän lauman valituksia paimenensa sopivuudesta tai sopimattomuudesta. Renqvistin oli Porvoon piispa passittanut Svartholmaan ja käytännössä sitä voi verrata vankeuteen.1820 luvun linnakesaari oli kalsea paikka talvikuukausina mutta Renqvist selvisi 9 vuoden ajastaan saarella.

Suhde mereen ja merellä liikkumiseen syntyi uudestaan veneen hankkimisen myötä vaikka elämästään on puolet viettänyt Pohjanlahden vieressä. Veneilyn myötä Suomenlahdesta on kiinnostunut enemmän kuin ennen. Onko aika kullannut muistoja, en tiedä mutta välillä tuntuu että näkyvyys meressä oli parempi 70- luvulla. Loviisassa lukemani mukaan ydinvoimalan lauhdevedet ovat lisänneet rehevöitymistä. Hiukka huolestuneena olen seurannut Helsingin suunnitelmia rakentaa Vartiosaareen, eiköhän rakentamatonta maata löydy muualtakin kun parhaimmista ulkoilusaarista. Käsitys Helsingistä on muuttunut huomattavasti kun sitä on päässyt katsomaan mereltä päin , kaunis kaupunki ja kaunis saaristo.

Veneilykesää odotellen