Ystäväni jakoi seinällään Helsingin sanomien uutisen liittyen kuntien aikomukseen lomauttaa opettajia. Aukaisin muutaman uutisen alla olevista linkeistä ja hämmästelin verkkokeskusteluja aiheesta. Ahon hallituksen aikana 90-luvulla kun kuntapuoli lomautti laajasti, käytiin saman sisältöistä keskustelua; kun lomautetaan niin lomautetaan kaikki työntekijäryhmät tasa-arvon nimissä. Keskusteluhan pitäisi käydä siitä onko kuntalaisen oikeusturvan ja turvallisuuden nimissä lomauttaminen asianmukaista. Mitä seuraamuksia on terveys- ja sosiaalipuolen lomautuksilla, opetuspuolen . päivähoidon ja varhaiskasvatuksen lomautuksilla. Kaikkien edellä mainittujen toiminta perustuu normeihin. Niiden kautta on määritelty toiminnan rajat. Lähes poikkeuksetta kun aluehallintovirasto on saanut tehtäväkseen tutkia esimerkiksi opetuspuolen lomautusten aikana tapahtuvan opetuksen asianmukaisuus niin järjestelyt eivät täytä perusopetuksen lainsäädännön kriteereitä. Seurakunnallisissa ja kunnallisissa luottamustehtävissä yli kymmenen vuoden ajan toimineena, on kuntien osalta todettava yksikantaan että voimassa oleva kuntalaki määrittää selkeästi kunnan tehtävät. Laissa määrättyjen tehtävien hoitaminen on ensisijainen tehtävä. Kuntatalouden haaste on rahoituspohja, verovarat ovat ensisijainen tulonlähde. Jonkin verran tuloja kertyy erilaisista maksuista kuten päivähoito tai muu vastaava tulonlähde. Kun veropohja kapenee on sillä vaikutus kuntien tulopuoleen. Laissa määriteltyjen tehtävien hoitamisvelvoite ei kuitenkaan poistu. Kuntien täytyy miettiä tarkasti missä määrin se omassa toiminnassaan osallistuu muihin kuin sille säädettyihin tehtäviin. Mitä riskejä sisältyy sen alueella toimiviin yrityspuistoihin, teollisuusalueisiin ja millä panostuksella ollaan mukana. Edellä mainittujen onnistuessa ja toimiessa ratkaisut tuottavat verotuksen kautta tuloja ja mahdollisesti muuta synenergiaa. Toisaalta tässä maassa on surullisen kuuluisia esimerkkejä myös vääränlaisesta riskinotosta myös hyvinäkin aikoina. Suomalaiseen kuntapuoleen kuuluu voimakkaasti kansanvallan ja demokratian toteutuminen. Haastavaksi sen tekee osaaminen, enkä puhu nyt siitä hallintolain mukaisesta muoto-osaamisesta vaan asiaosaamisesta. Yksittäisen kylän valaistus tai tieosuus asiat ovat kyllä jotenkin konkreettisia ja ymmärrettäviä asioita, näitä aloitteita on aikoinaan tullut kuulleeksi, mutta iso kuva kunnan taloudesta ja sen toiminnasta on merkityksellisin. Luottamustehtävissä pääsee käyttämään valtaa ja valtaan kuuluu olennaisena osana vastuu, vastuun toteuttaminen lisämääräraha-arvioina ei vastaa omaa käsitystäni vastuusta, joskin on avoimesti myönnettävä että myös ennakoitamattomissa olevia asioita on luottamustehtävissä tullut vastaa.
Kuntakentällä vellova keskustelu kuntaliitoksista on tasoltaan vaihtelevaa. Kun lehdestä lukee ettei pääkaupunkiseudun asukas huomaa kuntarajoja niin herää monta kysymystä. Meri on yhtä sininen matkalla Helsingistä Espooseen ja tie yhtä harmaa Vantaalle ajaessa mutta millaisen palvelun kuntalainen saa? Millaista on vantaalaisen koululaisen opiskelu, millaista on terveydenhoito Espoossa? Rajakyltin poisto ei ratkaise mitään vaan palvelun laajuus ja sisältö.
Ajatukseni tiivistyy seuraaviin kysymyksiin. Onko suomalaisten kuntien palvelutuotannon ohjaaminen ja johtaminen ollut ajan tasalla ja laadukasta. Tuottaako kuntien poliittinen päätöksenteko neljää vuotta kestävämpiä ratkaisuja. Pitäisikö poliittisessa päätöksenteossa kunnissa pyrkiä ammattimaisempaan suuntaan. Antaako tulokset kuntaliitoksista viitteitä siihen että ratkaisut ovat olleet oikeita. Miten laajalla alueella sijaitseva kunta selviytyy, keskittyykö palvelut säästöjen ja tehokkuuden nimissä keskuksiin.
Viime päivien hyvä uutinen on ollut että hallituksen kanssa oppositio istuu keskustelemaan siitä suunnasta mihin tässä maassa pitäisi nyt mennä. Itse toivon että keskusteluun liittyy myös työllisyys ja sitä tukevat toimenpiteet; innovaatiot ja suomalaisen osaamisen nosto.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti