Työstä kokemusta, kokemuksella työtä

 Vanhan kotikuntani ja työnantajani ilmoitti työllistävänsä tulevana kesänä 70 nuorta. Kuntatalouden haasteista huolimatta viesti nuorille ja kuntalaisille oli oikeansuuntainen, nuorien työllistymisestä  kannetaan huolta. Vaikka määrällisesti on kysymys vain pienestä osasta ikäluokkaa niin asia on merkittävä. Media-ja uutiskynnyksen ylittää usein meidän työssä olevien palkkaukseen tai eläkeikään liittyvät asiat, nuorten työllistymisellä ja työpaikoilla on  merkitys suomalaisen yhteiskunnan ja hyvinvoinnin kannalta. Onhan kysymys tulevaisuutemme tekijöistä. Tilanne teollisuuspaikkakunnilla voi olla toisen asteen ammatillisten opiskelijoiden kannalta helpompi puhuttaessa kesätyöpaikoista tai harjoittelupaikoista, tämäkään ei ole itsestäänselvyys rakennemuutoksen kourissa kamppailevilla paikkakunnilla. Valitettavan usein ammattiinsa valmistuvan nuoren on kuullut sanovan ettei ole saanut työpaikkaa koska ei ole työkokemusta ja pahimmillaan työkokemusta ei ole kertynyt kesälläkään koska kesätyöpaikat ovat miehitetty työkokemuksen omaavilla hakijoilla. Tähän kierteeseen tulee vastata tarjoamalla mahdollisuuksia nuorille. Niin työnantaja kuin työntekijäkeskusjärjestöjen yhteisenä huolena pitää olla nuorten asia. Toisaalta kolikolla on aina kääntöpuoli , nuorten on myös hyvä tutustua erilaisiin töihin, sitä kautta syntyy arvostus ammatteja kohtaan. Oma  jälkipolvi pääsi kokeilemaan kesinä rakennustyömaata, tehdasta ja varastotyötä. Kokemukset ovat olleet arvokkaita koska töiden monimuotoisuus ja erilaisuus konkretisoituu .

Lukioaikaiset työt ovat jääneet itsellä mieleen kasvattavina ja kokemuksia antavina. Kun siivousfirman palveluksessa puhdisti lasipintoja niin oppi arvostamaan siivoustyöntekijöitä, siivoukseen ei valitettavasti syttynyt kipinää mutta syntyi arvostus siihen miten tärkeätä työtä tehdään viihtyvyyden hyväksi. Toinen lukioaikainen työ vei  Seinäjoelle Kyrkösjärven tekoallas työmaalle. Mittaporukan apumiehenä  pinna kasvoi uusiin mittoihin, ajoittain ketuttavasta välineiden kannosta oli hyötyä seuraavana syksynä palveluksen alettua.

 

Toivotaan ja toimitaan sen suuntaisesti että mahdollisimman moni nuori saa kipeästi tarvitsemaansa työkokemusta.  

finska och svenska

Kun J V  Snellmanin syntymästä oli kulunut sata vuotta 1906 niin kirjailija Johannes Linnankoski oli voimakkaasti vaikuttamassa siihen että 1906 ja sitä seuranneina vuosina sukunimiä suomalaistettiin. Vaikka Snellman varsinaisesti ei ollut fennomaani oli nimimuutos jatkoa Snellmanin aloittamalle työlle. Niinpä äidin puoleisen isoäidin perhe muutti Forsström sukunimen suomenkieliseen muotoon Muutos lienee tehty enemmän kulttuurisista syistä ja yhteisöllisistä syistä kuin kielellisistä. Muutos ei liene mummin perheessä ollut kannanotto kieleen , siitä kertoo omaa kieltään kortit, kirjeet ja värssykirjat niin suomeksi kuin ruotsiksi.  Mummille oli syntynyt vahva näkemys molempien kansalliskielien oikeutuksesta Suomessa ja niiden osaamisen tärkeydestä. Omaa kieltään asiasta kertoi lapsuuden ja  nuoruuden muistot . Hänen vaikutuksensa on kantanut yli kolmen sukupolven ja näkynyt monin tavoin jälkeläisten koulutuksessa ja työelämässä.

Mediassa on  viimeisten vuosien aikana ruotsinkielen asema Suomessa esitetty etuoikeutena. Kysymys on kuitenkin perustuslaillisesta oikeudesta. Oikeus saada opetusta, koulutusta ja palveluja omalla kielellä. Ymmärrän sen että itäisessä Suomessa runsaan rajakaupan vuoksi on virinnyt keskustelu venäjän kielen tärkeydestä, onhan kaupan ala perinteisesti ollut aloja missä kielitaito on edesauttanut  kaupan sujumista.  Eurooppalaisessa mittakaavassa  maan uskottavuus suvaitsevaisuudessa ja arvomaailmassa mitataan usein suhteessa oman maan vähemmistöihin olivat ne sitten kielellisiä, etnisiä tai muita vähemmistöjä. Vieraillessani Kreikassa kreikkalainen kollega vastasi kysymykseeni Kreikan kielivähemmistöistä ettei heillä ole niitä vaan kaikki puhuvat kreikkaa, väite joutui hiukan outoon valoon matkatessani Ioanninan  kaupungista Metsovoon. Rooman vallan ajoista Vlachit eli aromaanit olivat puhuneet latinanpohjaista romanialle sukua olevaa kieltä. Matkalla Epiruksen alueella Ionanninasta pohjoiseen kävi ilmi että alueelta löytyi myös albanian puhujia. Euroopan unioni antoi jossain vaiheessa hiukan pyyhkeitä Kreikalle siitä että kansallisten vähemmistökielien aseman parantamiseksi ei oltu tehty mitään.  Kesällä 1983 ollessani Sveitsissä asiointi pankissa Luzernissa teki vaikutuksen , virkailijan kanssa sai valita kolmesta kielestä itselleen sopivan vaihtoehdon, sama toistui myös Italian ja Saksan raja-alueella Bolzanossa. Suomalainen keskustelu erityisesti ruotsinkielen asemasta saa mielen apeaksi. Keskustelussa  nostetaan mielellään vasta-argumentit kieltä vastaan. Median kynnyksen toivoisi läpäisevän myös argumentit kielen puolesta ja hyödyistä. Kun Kjell  Westön  romaanista Drakarna över Helsingfors tehtiin elokuva niin ennen tv-ensi-iltaa haastateltiin Pirkka –Pekka Peteliusta joka kertoi  omista haasteistaan näytellä ruotsin kielellä. Maria Ylipään hieno suoritus ruotsalaisessa teatterissa oli positiivista mainosta ruotsin kielelle. Kannustavia esimerkkejä tarvittaisiin enemmän. Jos ruotsin kieltä mitataan suomalaisessa yhteiskunnassa vain menoeränä näkemättä sitä myös  osaamisen pääomana niin huonosti menee. Meillähän mielellään perustellaan että englanti on  se kieli mikä avaa ovat paikkaan kuin paikkaan. Yksipuolinen osaaminen kielissä pitkällä aikavälillä on  näköalatonta.

Mummin arvostus kieliä kohtaan ei rajoittunut pelkästään ruotsiin vaan hänen sukupolvensa piti saksan taitoja arvossa.

Hämmästelen joskus sitä miten ruotsin kielestä keskustelu Suomessa liikkuu niin tunteita nostattavalla tasolla. Itse näen siihen kaksi syytä. Meillä on historian painolasti suhteessa ruotsin kieleen. Olihan maallisen ja osittain hengellisten virkojen haltijat ruotsinkielisiä vielä autonomian aikana ennen vuotta 1917, tämä on ollut yksi syy stereotypioiden syntymiseen  ” bättre folk”.  Toinen asia peilipinnan puuttuminen asiassa. Kun  toisen sukupolven suomalaiset lopettivat suomen puhumisen kodeissa niin kolmas sukupolvi ei suomea enää osannut tai osasi puutteellisesti. Sama voi tapahtua ruotsin kielelle Suomessa mikäli sitä ei ylläpidetä. Tässä yhteydessä on tietenkin sanottava että samalla lailla kuin kauhavalainen nuori opettelee yläkoulussa ruotsin perusteet niin ikätoverinsa Närpiössä on opeteltava yläkoulussa suomen kielen perusteet, kuuluu yleissivistykseen.

Till slut:

 Enligt språklagen har var och en rätt att använda sitt eget språk,d.v.s. finska eller svenska, i kontakter med statliga myndigheter och myndigheter itvåspråkiga kommuner. Myndigheterna ska för sin del betjäna allmänheten på bådaspråken utan att man särskilt ska behöva begära det. De ska också se till att skyltar,blanketter, broschyrer och motsvarande finns synliga på båda språken.

Sopu sijaa antaa

Miettiessäni merkityksellisiä asioita lapsuudesta niin ensimmäisenä mieleen tulee kolmen sukupolven yhteiselo saman katon alla. Yhteiseloa kesti lähes parin vuosikymmenen ajan mummin poisnukkumiseen asti. Asioilla elämässä on aina puolensa, haasteellinen puolensa ja vähemmän haasteellinen puolensa. Tämä pätee myös yhteiseloon. Jälkeenpäin punniten  vaaka kallistuu hyvien kokemusten puolelle enemmän kuin arjen haasteiden puolelle. Vanhuuden ja ikääntymisen näkeminen , vanhempien kunnioitus, kärsivällisyyden hyveen oppiminen, arvokkaita eväitä elämänpolulle.

Isoäiti oli syntynyt 1900-luvun alussa ja elänyt niin kansalaissodan kuin sodan ajan. kuten kaikilla saman sukupolven ihmisillä tapahtumat olivat jättäneet muistonsa mieliin. Vuosikymmeniä myöhemmin hänen kertomuksena yhdistyivät mielessäni itsenäisen Suomen historiaksi kansalaissodasta aina 70-luvulle. Katsoessani elokuva versiota Linnan täällä Pohjantähden alla romaanista tai lukiessani kirjaa niin  fiktiivisyydestä huolimatta teoksessa on tiivistetty ne asiat joista isoäiti kertoi; kansan jakaantuminen kansalaissodan aikana, suomalaisuusaatteen nousu ja moni muu itsenäisyytemme alkuajan historiaan liittyvä asia.

Mummin syntymästä on kulunut yli 100 vuotta ja suomalainen yhteiskunta on monellakin tapaa eri näköinen kun 1903. Suomi on monimuotoisempi ehkä ilmapiiriltään vapaampi. Yksi asia on kuitenkin säilynyt mummin nuoruudesta tähän päivään, koulutusta arvostetaan. Mummi arvosti koulutusta ja opiskelua. Jotain on varmaan muuttunutkin, kun kotona pidettiin tärkeänä  ruotsin kielen opiskelua  ja mummi nosti sen tärkeyden usein esille, on asenneilmasto tässä asiassa muuttunut kielteiseen suuntaan Suomessa. Tässä yhteydessä ei asiasta enempää, asiana se on oman bloginsa arvoinen.

Kun Suomi tiivistyy etelään ja kaupunkeihin, niin pienoinen huoli nousee siitä miten tämän päivän lapset kohtaavat ja missä kohtaavat vanhusväestöä. Erilaiset tarhavaarit ja mummit ovat hieno oivallus. Pidetään kukin tahoillamme huolta että sukupolvet kohtaavat

Mutkamäestä kaukalon laidalle

Laskettelu ei helposti piirry mielikuvissa Pohjanmaasta puhuttaessa. 60-luvulla laskettelu oli harvojen huvia, en muista sen aikaisista ystävistä kun yhden perheessä laskettelua harrastettavan.  Laskettelukeskukset olivat aika lailla painottuneet pohjoiseen. 70 –luvulla tapahtui muutos parempaan suuntaan. Pohjanmaalla Vimpelissä Lakeaharjun laskettelukeskus avasi rinteensä ja keräsi harrastajia aina rannikkoa myöten kuten Vaasasta. Kiitos television  laji tuli tutuksi myös  laajemmin. Oma ikäluokkani muistaa varmasti läntisen naapurin Ingemar Stenmarkin joka antoi lajille pohjoismaiset kasvot . Mikäli muistan oikein hän edusti Ruotsia talviolympialaisissa. Esimerkki ja lajin tunnettavuuden lisääntyminen herätti myös oman kiinnostuksen lasketteluun. Omalle äidille kuuluu kiitos että viikonloppuisin kyyti Lapualta Lakeaharjulle järjestyi, edestakaista matkaa kertyi 104 kilometriä ja odottelut päälle. Omia jälkeläisiä jääkiekkohallilla odottaessa yritin itseäni muistuttaa tylsyyden vallatessa että tästähän vanhemmuudessa on kysymys. Laskettelumahdollisuudet  lisääntyivät huikeasti Pohjanmaalla 80-luvulla. Seinäjoella rinne rakennettiin vanhalle kaatopaikalle. Kuvaa myös pohjalaisuutta, sitä mitä meillä ei oo ,se me teherän ,olipa sitten kysymys järvestä tai rinteestä, seinäjokiset tekivät molemmat. Lapualle tehtiin rinne 80-luvun puolessa välissä ja laskettelun mahdollisuudet ovat  alueella loistavat. Ehkä lisääntynyt harrastajien määrä  on lisännyt myös onnettomuusriskejä. Aloittaessani harrastusta hiihtokoulua ei ollut. Omat pojat laitettiin ensi töiksi laskettelukouluun. Itseään voisi kai luonnehtia itseoppineeksi laskettelijaksi mutta jälkiviisaana on pakko myöntää että laskettelukoulu harrastuksen alussa olisi ollut paikallaan. Rukalla olen joskus katsellut itäisen naapurin ensi kertaa rinteessä olevia laskettelijoita ja miettinyt että tuolta varmaan omat ensimmäiset laskut näyttivät. Paino taakse niin että kontrolli suksista häipyy ja hallitsemattomasti syöksyen alas.

 Huoltajilla on iso merkitys harrastusten tukemisessa.  Vaikka kannatan harrastamista, kuten edellisistä blogeista voi päätellä, käy joskus mielessä että tämän päivän lapsilla niitä voi olla liikaakin joissain perheissä. Mihin katosi löhöily ja perheen yhteinen aika ? Toinen ihmetyksen aihe on harrastuksiin kuskaaminen kävelymatkan päähän. Onko aika kullannut muistot vai ei, niin väittäisin että 60-70 luvuilla harrastuksiin mentiin kävellen ja pyöräillen, olipa kysymys sitten  luistelusta tai kitaratunneista.

Kelejä kaikille mitä sitten teettekään

Teit isäin astuman

Vuoden alussa 12000 uuden alokkaan aloittaessa varusmiespalveluksen eri puolustushaaroissa toteutu kansallinen tahtotilamme siitä miten maanpuolustus järjestetään yleiseen asevelvollisuuteen nojaten. Suomen kielen sanassa maanpuolustus kiteytyy kaksi tärkeää asiaa maa ja sen puolustaminen. Itsenäisellä suvereenilla valtiolla on moraalinen ja eettinen velvoite suojella koskemattomuutta ja ennen kaikkea sen kansalaisiaan. Miten se järjestää puolustuksensa on pitkälti kansallinen kysymys. Perustuuko varautuminen yleiseen asevelvollisuuteen, ammattiarmeijaan ja tarvittaessa liittoutumiseen on jokaisen maan ratkaistava itse. Sanaa varautuminen on korostettava, lähtökohtana tulee olla ennakointi ja sellainen globaalitoiminta mikä ehkäisee kriisien syntymisen. Naapurimaamme Ruotsi on geopoliittisen asemansa vuoksi välttynyt sodilta ja omassa varautumisessaan turvautunut ammattiarmeijaan. Ruotsissa on nousut huoli puolustuskyvystä vähäisen miesvahvuuden vuoksi. Naapurissa ei varmaan uskota meidän sen enempää kuin norjalaisten invaasioon mutta aseteknologian kehittyminen ja kyberuhkat asettavat aivan uusia haasteita. Osallistuessani maanpuolustuskurssin täydennyskurssille puolustusvoimien edustaja puhui arvostavasti suomalaisista nuorista, kansainvälisten vieraiden osallistuessa tarkkailijoina tai vierailijoina armeijan harjoituksiin niin suomalainen palvelustaan suorittava nuori on kielitaitoinen ja pystyy kertomaan harjoitusten kulusta vieraiden haastatellessa. Erityisen tyytyväisenä on seurannut sitä kehitystä missä palveluksensa aloittavien nuorten osaamista ja kiinnostusta pyritään palveluksessa hyödyntämään. Suomalaiset korkeakoulut ovat ottaneet myös askelia yhteistyössä hyväksyessään esim. johtamisopintoja osana tutkintoa. Haasteena vieläkin lienee parantaa reserviin siirryttäessä taloudellisen aseman parantamista, yksi keskustelun aihe on kotouttamisraha. Siviilipalvelus on myös monen nuoren valinta. Vaihtoehtoon pääseminen on helpompaa kuin ennen 80-lukua jolloin hakijan vakaumus selvitettiin. Monesti olen miettinyt sitä että tarjoaako palvelus sellaisia valmiuksia joita todellisessa kriisitilanteessa tarvitaan yhteiskunnan keskeisten toimintojen ylläpitämiseen. Mikä syy saa sitten nuoren kieltäytymään molemmista vaihtoehdoista on ymmärrykseni ulkopuolella. Yhteiskunnan kehittyessä ja siirtyessä verkkoon myös puolustusvoimat on seurannut kehitystä kertomalla toiminnastaan, soveltamalla tietotekniikka opetuksessa ja asejärjestelmissä. Suomalainen varusmies palvellessaan esimerkiksi tykistössä käyttää elektronisia laitteita joiden käytöstä muualla vastaa ammattisotilas. Omaa palvelustani suorittaessa puolustusvoimien Keskussääasemalla vanhemman ikäluokan kokelaissa oli matematiikan opiskelija joka kehitteli taskulaskimelle sovellusta tykistön sääsanomille.10 vuotta myöhemmin kertausharjoituksissa sääkontti syötti valmista dataa tulenjohdon käytettäväksi. Siskolla on tapana sanoa että hän tuntee vain kaksi jotka ovat viihtyneet armeijassa; minä ja lankomies. Viihtyminen on varmasti myös kiinni siitä mitä itse on valmis tekemään ja toteutuuko omat koulutustoiveet. Onhan palvelus myös mielenkiintoinen kokemus siinä mielessä että suomalainen yhteiskunta pienoiskoossaan näyttäytyy armeijassa. Nuoria eri puolelta Suomea, eri yhteiskuntaluokista ja erilaisilla taustoilla. Vääpelini Olli Laine ennusti leikkisästi että armeija käydään vielä kirjekurssilla mutta onneksi tulen tekoa kamiinaan harjoitellaan vielä tänäkin päivänä autenttisissa olosuhteissa. Oman jälkipolven astuessa valtion saappaisiin huomasi varustuksen ja palvelusvaatteiden huiman kehityksen. Sarkamanttelia sen enempää kuin sarkahousuja ei ollut, onneksi. Armeija-aika on myös aikaa jolloin koetellaan yksilön kykyä toimia ryhmässä ja sopeutua ryhmään. Sellainen nuori joka on osallistunut yhteisöllisiin harrastuksiin, joukkuepelit, partio tms. selviää todennäköisesti helposti ryhmässä. Armeijan johtamisopit ovat myös kehittyneet vuosien saatossa. Armeijan palveluksessa uran tehnyt Vesa Nissinen lanseerasi käsitteen Syväjohtaminen, oppeja jotka sopivat myös kasarmien ulkopuolelle.

Mielekästä ja hyvää palvelusaikaa tuntemattomien ja tuttujen lapsille missä sitten suoritattekaan kansalaisvelvollisuutta

Eväitä elämään harrastuksista

Talouselämän vaikuttaja Björn Wahlroosin nuoruuteen kuului partio kuten monen muun suomalaisen vaikuttajan; Jorma Ollila, Sari Baldauf, Helvi Sipilä ja pitkä lista suomalaisia vaikuttajia. Kun ykköskanavan haastattelussa Wahlroosilta kysyttiin hänelle tärkeitä arvoja, vastauksena oli rehellisyys, tehokkuus ja perhe. Samat arvot kumpuavat myös partiotoiminnasta. Helsingin Sanomien listatessa lasten ja nuorten harrastusten hintoja oli partio yksi edullisimmista. Yhteiskunnan muuttuessa myös partio on muuttunut, pääkaupunkiseudulla sen toiminnan pariin pyritään saamaan myös monikulttuuristen perheiden lapsia. Tämä on merkittävä muutos koska partion taustayhteisönä on usein ollut seurakunta ja on varmaan vieläkin mutta katto on korkealla ja seinät leveällä.

Oli harrastus mikä tahansa niin merkityksellistä on että jokainen löytäisi  harrastuksen. Muissakin kuin perinteisiissä yhteisöllisissä harrastuksissa voi löytää saman henkisen ja saman kiinnostuksen jakavan viiteryhmän. Postimerkkeilijät tai muut keräilyn harrastajat voivat löytää toisensa netissä. Harrastuksessa  missä kohdataan muita ja tavataan viikottain on myös puolensa. Opitaan sosiaalisia taitoja, toimitaan ryhmänä ja ryhmäydytään.

Oma partioharrastukseni alkoi 10 vuoden iässä Simpsiön Karhut lippukunnassa, Majava-vartiossa. Harrastusta kesti pari vuotta kunnes pianon soiton vapaan säestyksen tunnit ja kitaratunnit veivät voiton kiinnostuksessa. Partion pariin tuli kutsu vielä 90- luvulla Ahjopartion hallitukseen missä vierähti pari vuotta. Partioaika on jäänyt mukavana mieleen, partiossa oli ensimmäisen kerran mahdollisuus opetella johtamista ja vastuuta pienten vastuutehtävien avulla. Monia kädentaitoja myös harjoiteltiin tosin vain merimiessolmu saattaisi  enää luonnistua.

Opetushallituksen kädenojennus koulujen kerhotyön kehittämiseksi ja ylläpitämiseksi on ollut merkittävä. Mitä enemmän nuoria saadaan ohjatun toiminnan pariin sitä paremmin voimme ainakin yrittää ehkäistä sosiaalista syrjäytymistä. Haasteellisin tehtävä syrjäytymisen ehkäisemisessä on varmaan ikäluokassa 15-18.Syrjäytyvä nuori on aina koko yhteiskunnan tappio. Yhteiskunnan poliittinen tahtotila vasemmalta oikealle on merkityksellinen jos haluamme tuloksia. Työuran herättävimmät hetket ovat olleet kouluampumiset. Ensireaktio oli voiko suomalaisessa hyvinvointivaltiossa tapahtua näin. Seuraavaksi kysyttiin mitä olisi pitänyt tehdä toisin. Herääminen olisi vain pitänyt tapahtua ennen traagisia tapahtumia.

Siis kannustamaan ja auttamaan lapsia ja nuoria löytämään oma juttunsa, oma harrastuksensa. Syrjäytymistä harrastukset eivät yksinomaan ratkaise, onhan kysymys laajasta ongelmien ja toimenpiteiden vyyhdistä mutta pienistä puroista virtakin kasva

 

Ilmojen halki 40 v

Iän karttuessa monista elämäntapahtumista on kulunut vuosikymmeniä. Keväällä tulee kuluneeksi 40 vuotta ensimmäisestä lentäen tehdystä ulkomaanmatkasta. Selaillessani sanomalehteä silmiini osui matkanjärjestäjän mainos perhematkasta  ja mieleeni palautui elävästi ensimmäinen omien vanhempien kanssa tehty matka Mallorcalle 1974. Oppikoulun kakkosluokkalaisesta tähän päivään on nähnyt ja kokenut muutoksen matkustamisessa .Monellakin tapaa se on tullut helpommaksi ja joustavammaksi, onhan se usein klikkauksen päässä valtavasta tarjonnasta. Rennompi olisi varmaan oikea sana kuvailemaan suomalaista matkaajaa, vielä 70-luvulla isä sonnustautui pukuun ja solmioon ulkomaille matkustettaessa. Matkailulla lienee kääntöpuolensakin, onhan hiilijalanjälki isontunut vuosikymmenien saatossa ja bailupaikat ovat toistensa kopioita ympäri maailmaa. Ensimmäinen matka on jäänyt monellakin tapaa mieleen, olihan se ensikontakti muuhun kuin pohjoismaiseen kulttuuriin. Erilainen ruoka, erilaiset ihmiset ja ainutlaatuiset kokemukset kuten härkätaistelu tekivät vaikutuksen 12 vuotiaaseen. Hyvät kokemukset ensimmäisestä lasten kanssa tehdystä matkasta luultavasti kannustivat omia vanhempiani ottamaan meidät mukaan jatkossakin. Vuosina 1974-1982  matkustimme  Välimeren alueella, Kanarialla, Madeiralla ja Keski-Euroopassa. Jälkeenpäin voi sanoa että on ollut etuoikeutettu saadessaan lapsuuden ja nuoruuden vuosina mahdollisuuden tutustua vieraisiin kulttuuureihin.70-luvun Suomi  ja Lapua olivat erilaisia, monikulttuurisuudesta ei puhuttu. Kun itse miettii mitä isänä ja vanhempana siirtää omille lapsilleen arvoja ja tapoja niin omista vanhemmista voi sanoa että tietäen tai tiedostamattaan he siirsivät minulle ja siskolle kipinän matkailuun ja uuden näkemiseen. Tuosta kipinästä poiki monta muutakin hyvää asiaa. Jatkuva kiinnostus kieliin on säilynyt läpi elämän. Rehtorin työssä joutuu usein sanomaan että matkoja tulee harkita koulujen loma-aikoihin kun oppilaat ovat lomalla. Yrittäjäperheessä kasvaneena tietää kuitenkin että monien ammattiryhmien lomat eivät noudata koulun lukuvuosirytmiä ja on suotavaa että kaikilla perheilla on mahdollisuus yhdessäoloon.

Lukion ensimmäisen vuoden keväällä menin kysymään edesmenneeltä rehtori  Arvi Suutalalta lomaa ulkomaanmatkaa varten, jännittäen tietenkin miten anomukseen suhtaudutaan. Arvi tuumasi että kyllä reissussa enemmän oppii kuin viikossa lukiossa joten asia oli sillä selvä.

Bon Voyage kaikille joita matkat kutsuu

Ensimmäinen tv-sukupolvi

Television välittämä nuorten leijonien menestys jääkiekossa lievitti varmasti monen tuskaa tv-veron maksamisesta. Jatkuvat uusinnat ja ties monettako kertaa pyörivät elokuvat saavat ainakin joskus miettimään mitä vastinetta kuluttajana rahalleen saa mutta käsi sydämellä on tunnustettava ettei ilman televisiota pärjäisi. Tiedon valtavirta internetissä on huikea mutta televisiouutisten korvaajaa on vaikea löytää. Meitä 60-luvulla syntyneitä voinee kiistatta kutsua ensimmäiseksi tv-sukupolveksi. Television vallatessa 60-luvun alkupuolella suomalaisia olohuoneita oli lapsuuden koti ensimmäisten  television hankkijoiden joukossa, itse en muistaa aikaa ettei kotona olisi ollut televisiota. Tv:n vaikutus oman ja seuraavien sukupolvien elämään on kiistaton. Onhan se muovannut kulutustottumuksiamme, muotia ja tietoisuutta.

Jotain on kuitenkin muuttunut lähes viiden vuosikymmenen aikana. Monessa taloudessa lienee tänä päivänä useampi vastaanotin eli jokainen voi katsoa mieleistään ohjelmaa. 60-luvulla katsominen oli enemmän yhteisöllinen ja sosiaalinen kokemus. Meillä kotona kolme sukupolvea kokoontui ohjelman ääreen. Kotona oltiin  melko liberaaleja sen suhteen mitä televisiosta sai katsoa mutta ehkä ohjelmatkin ovat muuttuneet vuosikymmenien saatossa. Jännitys ja kauhu ovat aivan muuta kuin tämän päivän ohjelmissa. Hämärissä muistikuvissa lapsuudesta on että juontaja sanoi joskus ennen ohjelman alkua ettei ohjelmaa suositella perheen pienimmille. Maailma tuli television ansiosta lähemmäksi. Muistan ainakin itse kuvat Vietnamin sodasta, Yhdysvaltain rotumellakoista ja Afrikan nälänhädästä. Sen ajan uutiset synnyttivät lapsen mielessä tietoisuuden siitä mitä muualla tapahtuu ja nälkä ja sota saivat konkreettiset kasvot. Itselle ei tuon ajan uutisista ole jäänyt ”traumoja ”.  Asettelisin kysymyksen ehkä niin että suojelemmeko tämän päivän lapsia liikaa. Tietoisuus ympäröivän maailman hädästä ei ole vahingollinen asia.

Omien poikien ollessa pieniä televisiossa pyöri lauantain piirretyissä Transformers,myöhemmin piirretystä tuli elokuva ja joulun ajan hittituote oli varma; muuntuva auto. Lapsuuden sankari Batman lienee ensimmäinen tuotteistettu sankari. Jouluna 1966 ja 1967 jokaisen pojan toiveisiin kuului naamio , viitta, paita ja kaikki oheistuotteet.Vanhoja lapsuuden valokuvia katsellessa kaksi myyttistä hahmoa Batman ja Joulupukki kilpailevat linssin suosioista.

Toinen lapualainen Miljoonasateen Heikki Salo lauloi aikoinaan hitiksi noussutta lennä Juri Gagarin. Toinen lapsuuden ajan kova juttu jonka televisio toi olohuoneisiin oli Apollo-ohjelma. Vielä tänä päivänäkin on sanottava että ensimmäinen kuukävely oli kova juttu, oli silloin ja on vieläkin. Ilman televisiota saavutus ei olisi saanut sille kuuluvaa huomioita ja arvostusta. Meitä sen aikakauden poikia avaruusohjelma innoitti, itse muistan ne lukuisat pahvista kyhätyt rakettimallit ja luonnokset.

Television haitallisuudesta keskusteltiin aikoinaan ja vieläkin  samalla tavalla kun me keskustelemme diginatiivien haluttomuudesta käydä koulua. Tappio pitää kääntää voitoksi niin kuin aikoinaan tehtiin television kanssa. Koulutv:n ohjelmat tekivät televisiosta salonkikelpoisen pedagogisen välineen.

Tehdashallista kämmenelle

Ipadiä pidellessä muistuu mieleen 70-luvun alun poikavuosien vierailu enon työpaikalla Nokia Electronicsillä.
Tietokoneita " Matti Meikäläinen" oli nähnyt vain lähetyksistä Houstonista Apollo-ohjelman yhteydessä ja tietenkin ainoan oikean Batmanin Adam Westin lepakkoluolasta, joskin jälkimmäiset taisivat olla loistavia lavasteita. Eno oli mennyt 60-luvun alussa silloiselle Suomen Kaapelitehtaalle joka myöhemmin muuttui Nokiaksi. Elinkeinoelämä ja teollisuus hyödynsivät jo silloin tietotekniikkaa mutta matka kodin ja koulun apuvälineeksi kesti lähes 30-vuotta. Tietokone Nokian  toimipaikassa oli  kokonaisen huoneen tilan vievä laite, näyttö ja näppäimistö muistuttivat etäisesti nykyistä jälkeläistään.
Ensimmäisessä tyopaikassa Mustasaaren Keskuskoulussa tuli seuraavan kerran mahdollisuus tehdä tuttavuutta Sok:n koulupalvelun IBM.konenn kanssa vuonna 1987. Koneen sai kyllä kasattua mutta toimintakuntoon saattaminen vaati c-komentoja, Onneksi luokan Commodore 64 koneella pelanneilta pojilta homma luonnistui.
Parin vuoden kuluttua windowsin graafiset käyttöjärjestelmät uusiutuivat ja paranivat versio versiolta. Kehitys on ollut huikeaa kun mikroprosessorien ansiosta koneista tuli joka kodin välineitä.
Liikkuvuus ja langattomuus ovat muuttaneet laitteet osaksi arkeamme. Kun me kovasti mietimme ja murehdimme nuorten laitteiden käyttöä niin lienee hyvä muistaa että jokaisella sukupolvella on ollut omat koukuttajansa. Onhan televisio ollut oman sukupolveni , jonka haitallisuutta pohdittiin 60-70 luvuilla.