Näkökulmaa kv-toimintaan koulussa

Myönteiset omakohtaiset kokemukset koulujen kansainvälisyystoiminnasta ja kiinnostus asiaa kohtaan innostavat lukemaan asiaan liityviä kirjoituksia ja artikkeleita.Taannoin silmiini osui kirjoitus missä kirjoittaja esitti näkemyksen että kansainvälisyyskasvatus ja globaalikasvatus ovat nuorison mielipiteen muokkausta monikulttuuriseen yhteiskuntaan missä suomalaisuudella ei ole mitään erityisasemaa. Ajatuksenakin edellä mainittu on kaukana siitä mitä kansainvälisyyskasvatuksella tavoitellaan. Kirjoitan muutaman asian ajattelun tueksi liittyen kansainvälisyyskasvatukseen. Taustana asialle voi pitää Unescon perustusasikirjaa. Järjestön yhdeksi tehtäväksi kirjattiin kansojen välisen yhteistyön edistäminen sekä rauhan ja turvallisuuden ylläpitäminen. Unesco Charter vuodelta 1945 oli perusta modernille kansainvälisyyskasvatukselle. Unescon lisäksi monet tahot ovat aktiivisia toimijoita kansainvälisyyskasvatuksen saralla. Kaikkien toimijoiden yhteisenä tavoitteena on antaa valmiudet tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Opetusministeriö on linjannut 2000 luvulla samansisältöisiä tavoitteita kansainvälistyvälle yhteiskunnalle. Opetus-ja kulttuuriministeriön julkaisussa 2010 hahmoteltiin ehdotusta kansallisen kansainvälisyyskasvatuksen toimenpideohjelmaksi.Tiivistetysti ehdotus sisälsi seuraavia asioita: - näkökulmavalinta: sisällytetään kansainvälisyyskasvatuksen näkökulma keskeisiin koulutus-, tutkimus- ja kulttuuripoliittisiin sekä yhteiskuntapoliittisiin linjauksiin - prioriteetteina varhaiskasvatus, koulut ja oppilaitokset, opettajankoulutus: vahvistetaan kansainvälisyyskasvatuksen toteuttamista käytännössä varhaiskasvatuksessa, kouluissa, oppilaitoksissa sekä opettajankoulutuksessa - sekä kansalaisjärjestöt ja muut kansalaisyhteiskunnan toimijat: lisätään tukea kansalaisjärjestöille ja muille kansalaisyhteiskunnan toimijoille heidän tehtävässään kansainvälisyyskasvattajina - tutkimus, yliopistot, korkeakoulut: tuetaan kansainvälisyyskasvatuksen tutkimusta ja korkean asteen koulutusta - verkostot ja kumppanuudet - toimijoiden yhteistyö: vahvistetaan kumppanuutta julkisen hallinnon, yritysten, medioiden sekä kansalaisjärjestöjen ja muiden kansalaisyhteiskunnan toimijoiden kesken Kansainvälisyyskasvatuksen voidaan katsoa rantautuneen kouluihin laajemmin 1970- luvulla.Kansainvälisyyskasvatuksen määritelmä on pysynyt hyvin samanlaisena kuin Erkki Viljanen esitti 70-luvulla kasvatustieteen sanastossa:" oppilaiden varustamista sellaisilla asenteilla, tiedoilla ja taidoilla jotka tekevät mahdolliseksi heidän osallistumisensa kansojen väliseen yhteistyöhön ja vuorovaikutukseen sekä yksityshenkilönä että kotimaansa kansalaisina " Elementit ovat pysyneet hyvin samalaisina vuosikymmenien ajan. Vuoden 2002 Maastricht Declaration sisältää samoja asioita kuin Viljasen määritelmä. Kansainvälisyyskasvatus on laaja-asia.Sillä on erilaisia ilmenemismuotoja ja näkökulmia.Unescon kansainvälisyyskasvatuksen perusta on globaalissa kehityksessä ja sen suositukset nojaavat voimakkaasti Yk:n ihmisoikeuksien yleismaailmalliseen julistukseen. Kansainvälisyyskasvatusta Suomessa 1970-luvulla toteutti esimerkiksi Suomen Yk-liitto.Järjestö oli valtionhallinnosta riippumaton.Koulun kansainvälisyyskasvatus ei millään muotoa ollut kuitenkaan ulkoistettua koska silloisen opetussunnitelman perusteissa löytyi perusteet toiminnalle. 1980-luvun opetussuunnitelmassa näkyy myös selkeästi perusteet koulujen kansainvälisyystyölle. Erilaiset teemapäivät ja viikot tulivat näkyvimmin osaksi koulujen toimintaa. 1990-lukua voidaan monellakin tapaa pitää virstanpylväänä. Suomen Eu-jäsenyys ja Cimon perustaminen avasivat uusia ovia; opettajien ja oppilaiden liikkuvuus Euroopassa. Kansainvälisyyskasvatuksen teoriamäärittelyssä erilaisia määritelmiä. Viljasen 1970-luvun määritelmä kestää ajan hampaan. 1990 -luvulla ja 2000-luvulla käsittenä on perinteisen määritelmän rinnalle tullut interkulttuurikasvatus ja monikulttuurikasvatus, jälkimmäinen Suomessa erityisesti 1990-luvulta lähtien. Yhteistä kaikille on pyrkimys kulttuurien tuntemukseen ja ennen kaikkea ymmärrykseen. Koulujen kansainvälistyminen ei ole itsetarkoitus.Muuttuvassa ja globalisoituvassa maailmassa se on mahdollisuus kulttuuriseen osaamiseen ja myös kielitaidon kehittymiseen. Kv-toiminta ei ole myöskään pois oman maan tuntemuksen ja kulttuurin tuntemuksesta, parhaimmillaan se tukee myös sitä erilaisten projektien kautta. Kouluissa on hyvä muistaa ettei kansainvälinen toiminta ole yksinomaan liikkuvuutta vaan siinä on selkeästi erilaisia tasoja jotka OPH ja Cimo ovat yhdessä määritelleet 2009 1 kansainvälisyys alkaa yksilön asenteista ja tiedoista sekä taidoista 2 Kotikansainvälisyys tuo maailman kouluun 3 Kansallinen kansainvälisyys on osaamisen vaihtoa kotimaassa 4 Henkilöliikkuvuus ja hanketoiminta vievät yli maan rajojen Lopuksi, opettajien ja koulun tehtävänä on kasvattaa oppilaista kansalaisia globalisoituvaan maaailmaan. Koulu tarjoaa sen tietämyksen ja kulttuurisen osaamisen mitä tarvitaan maailmassa

Lukio ja toinen aste

Lukiokoulutuksesta kirjoittamista voisi verrata heikoilla jäillä kävelemiseen.Substanssiosaamista asiasta kun ei allekirjoittaneella ole. Kokemukset lukiosta rajoittuvat omaan lukioaikaani 1977-1980 ja kokemuksena kahden lukiolaisen isänä 2000-luvun lopussa.Kirjoittamiseen innoitti kuitenkin lukion rehtorikollegan sanat. Onnitellessamme valtakunnallisesti menestyneen lukion kollegaa, hän totesi että kiitos kuuluu koko koulupolulle alakoulusta lukioon asti. Kommentti teki minuun ainakin vaikutuksen, katsottiin koko metsää , ei vain sen yksittäistä puuta. Vuosien saatossa olen yrittänyt säännöllisin välein muistuttaa itseäni siitä että on kysymys koko suomalaisesta koulutusjärjestelmästä , ei vain siitä asteesta tai koulumuodosta mitä itse edustaa.Toinen kirjoittamaan innoittava syy oli Hesarissa ollut kysymys; estääkö ylioppilaskirjoitukset lukion kehittymistä/kehittämistä. Kysymys on aika mielenkiintoinen.Itse olen aina pohtinut sitä että lukion oppimäärän suorittamisesta voi saada todistuksen ja toisaalta koulumuoto tähtää ylioppilaskirjoitukseen mikä omassa nuoruudessa oli kriteeri jatko-opinoille.Koulu heijastaa aina yhteiskunnan trendejä, tämä on näkynyt myös lukiossa.1977 keskikoulunsa/peruskoulunsa päättävällä oli karkeasti jaotellen seuraavat vaihtoehdot a hakea lukioon b hakea ammattikouluun c hakea kauppaopistoon. Mikään valinnoista ei estänyt jatko-opintoja mutta työtä ja omaa aktiivisuutta ne vaativat koska valmiita väyliä ei ollut.Tiedän yhden tohtorin joka valmistui ensin ammattikoulusta . Sen jälkeen tentti yksityisesti oppikoulun. Oppikoulusta tie jatkui yliopistoon ja akateemiset opinnot huipentuivat tohtoritutkintoon. Olen tavannut omia oppilaitani jotka ovat puurtaneet sekä ammattitutkinnon että ylioppilastutkinnon. Paljon on menty eteenpäin niistä päivistä kun oma lukioaika sujui koulumaisesti.Kurssimuotoisuus on arkea tämän päivän lukiolaisille. Hesarissa oli taannoin myös juttua siitä ,pitäisikö lukiossa olla mahdollisuus keskityä vain osaan aineista. Mielenkiintoista nähdä mihin suomalainen lukio etenee.