Oman ikäluokkani eläköityessä vuosikymmenen vaihteessa uskon että työuralta 1990-luvun talouden taantumaa ja sen vaikutusta koulunpitoon ei unohda kukaan. Juhlapuheissa julkisin varoin ja kaikille tarkoitettua peruskoulua kehutaan, onhan se kansainvälisissä vertailuissa paikkansa lunastanut.Vaikka tahtotila suomalaisesta koulusta on vakaa, niin julkisin varoin ylläpidettty toiminta on herkkä talouden suhdannevaihteluille. Koulun kehittäminen rahassa mitattuna tapahtuu usein hankerahoituksien kautta. Hankkeet näyttäytyvät hyvinkin pysyvänä ilmiönä. Olisiko siis tarkasteltava perusrahoituksen tasoa jos vuodesta toiseen hankerahoituksiin löytyy raha.
Omat kolmikymppiset lapset ovat ikäluokka joka käytti 2000-luvulle tultaessa luontevasti irc-galleriaa ja meseä, nykyisten sosiaalisten medioiden edelläkävijöitä. Tuo samainen ikäluokka jätti jo Facebookin ja siirtyi erilaisten suoratoistopalvelujen snapshat ym. käyttäjiksi. Näinhän myös suurin osa meistä asioi pankissa, verkkokaupoissa ja muissa palveluissa chatin kautta.Koulukaan ei voi pestä käsiään siitä kehityksestä mitä ympärillämme tapahtuu. Me olemme se meri, ei saari ulkopuolella. Koulu tulee hiukan jälkijunassa kehityksessä. Tietotekniikka on hyvä esimerkki tuosta kehityksestä. Suomalainen teollisuus otti tuotannossa askeleita automaatioon ja tietotekniikkaan jo 60-luvulla. 1980 luvun loppuvuosina kouluissa alkoi kehitys tietotekniikan hyödyntämiseksi.Se on monin tavoin ollut pitkä ja kivinen tie. On vaikea pysyä kehityksen vauhdissa. Digitaalisuudella on koulutyössä välineellinen arvo. En itse usko että se lopullisesti syrjäyttäisi perinteistä oppikirjaa tai kynää. Viimeisen parin vuoden aikana on ollut vaikea ymmärtää sitä kiihkeää keskustelua digitaalisuuden ympärillä.Ymmärrän niitä argumenttejä missä ollaan huolissaan poikien opiskelusta, kynätaitojen katoamisesta ja vaikutuksesta ajatteluun. Asiat eivät ole mustavalkoisia. Keskusteluja seuratessa siltä mielikuvalta ei voi aina välttyä
Peruskoulun haasteet ovat mielestäni suuremmat kuin koskaan. Me kaikki alalla työskentelevät jaamme varmaan saman arvomaailman.Peruskoulu on kaikille ja jokaisen tarpeet huomioiva. Inkluusio koulussa on lähtökohtaisesti hyvä asia. En usko että tässä ajassa se olisi asennekysymys. Taustalla lähikouluperiaatteessa on ajatus mahdollisuus käydä koulua oman lähiympäristönsä ja yhteisönsä samanikäisten kanssa, ei siis karsinoida oppilasta jonkin tuen haasteen takia.Tämä nähdään subjektiivisena oikeutena ja hyvä niin. Silti pitää uskaltaa asettaa kysymys lapsen oppimisen oikeuden toteutumisesta, toteutuuko se inkluusiossa. Kolmella vuosikymmenellä olen saanut seurata Skotlannin ylämaan koulujen muutoksia.Trendit ovat globaaleja ajoittuen kuitenkin kansallisesti eri tavalla. Skotlannissa inkluusiota alettiin toteuttamaan ennenkö inkluusio sana nousi huulille Suomessa. Eläköitynyt kollega kiteytti asian näin.Onnistuimme toteuttamaan lähikouluperiaatteen mutta emme oikeutta oppimiseen. Jos tarvittava osaaminen puuttuu, on koulu lapselle säilytyspaikka palkatun avustajan kanssa. Tuen tarpeen kirjon ollessa mittava ,opettajien osaamisenkin tulisi olla mittava. On siis pohdittava tarkoin ja syvällisesti ratkaisuja joilla on lapsen tai nuoren oppimsen näkökulmasta elinikäiset vaikutukset.
Seurasin hetken mielenkiintoista keskustelua yhtenäisestä peruskoulusta. Lähtökohtaisesti koko peruskoulu on sitä 9-vuotinen kokonaisuus, missä vuosiluokkien 1-6 opetus tapahtuu pääsääntöisesti luokanopettajien antamana ja 7-9 luokilla aineenopettajien antamana. Millaisen lisäarvon samojen seinien sisällä annettu opetus antaa ja miten yhtenäisyys näkyy. Malleja ja tapoja on varmaan yhtä monta kuin on yhtenäistä peruskoulua. Huomioiden että 1-9 kouluja on ollut maassamme verraten pitkään, aihe tarjoaisi tutkimukselle monta eri lähestymistapaa.
Summa summarum ; vain huolenaiheita lukemalla voisi päätellä että suomalainen peruskoulu on hukassa ja harhateillä. Onneksi näin ei kuitenkaan ole. Suomalaisissa opettajissa on kasvamassa sukupolvi joka uskaltaa hiukan pöllyttää asioita, lähestyä uudella raikkaalla tulokulmalla; Pekka Peura, Kaisa Vuorinen ...
