kv

Kansainvälisyystyö- ja kasvatus kouluissa on omalla työuralla ollut yksi sydäntä lähellä oleva aihe. Olen puhunut asiasta eri yhteyksissä ja kirjoittanut aiheesta muutaman jutun. Joku voisi kysyä; miksi se kansainvälisyydestä kirjoittaa kun koulussa on isoja asioita ja muutoksia meneillään. Uuden opetussuunnitelman jalkauttaminen alkaa, digitalisaatiota pitää kehittää oppimisen apuna ja kiusaamisen vastainen työ sekä kouluviihtyvyys haastavat työhön. Kansainvälisyyskasvatuksen arvopohja on syy miksi koen työn tärkeäksi tässä ajassa ja tulevaisuudessa. Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeuksien julistus toisen maailmansodan jälkeen kiteyttää arvoista tärkeimmän ihmisarvon. Ihmisarvo merkityksellisyydessään ylittää poliittiset, ideologiset ja uskonnolliset rajat.Koulun tehtävä globaalisti on edistää ihmisarvoa ja hyväksymistä globaalisti.Tosiasia on että maailmassa ollaan hyvin erilaisissa asetelmissa ja lähtökohdissa ihmisarvon suhteen siksi tuleviin sukupolvien pitää koulutuksen ja kansainvälisyyden kautta vaikuttaa. Vaikka monella maalla olisi annettavaa toisille maille siinä ,miten suvaitsevaisuutta ja erilaisuuden hyväksymistä voidaan edistää ja kehittää niin viime kädessä muutos lähtee aina peiliin katsomalla, Näin on myös Suomessa.On kysyttävä edistämmekö kouluna erilaisuuden ymmärtämistä ja monimuotoisuuden hyväksymistä. Pelkkä koululaitoksen itsearviointi ei riitä, on pystyttävä peilaamaan koko yhteiskuntaa. Kun olen puhunut tai keskustellut tästä aiheesta, huomaan usein keskustelun kääntyvän siihen kysymykseen että monimuotoisuus yhteiskunnassa asetetaan vastakkain suomalaisen kulttuurin ja kulttuuriperinnölle kanssa. Kimurantiksi aiheen tekee ae että suomalainen kulttuuri edustaa ja tarkoittaa monelle niin erilaisia asioita. Ja kyllä!Minäkin haluan että siirrämme tuleville sukupolville kansalliseepoksemme Kalevalan tuntemusta, suomalaista juhlaperinnettä, suomalaista saunaperinnettä ja liudan muitakin suomalaisina pidettyjä asioita mutta ei edellämainitut asiat ole esteenä sille etteikö muihin kulttuureihin tutustuttaisi. Kansainvälisyyskasvatus koulussa on moniulotteinen asia.Omalla koulupolulla lähdin aikoinaan liikkeelle yhteistyöstä kotimaan rajojen ulkopuolelle. Se on ollut antoisaa, enkä kadu valintaa mutta kaikkien vuosien jälkeen on pakko todeta että kansainvälisyyskasvatus koulussa lähtee arkipäiväisistä asioista; erilaisuuden hyväksymisestä ympärillämme, tiedon siirtämisellä. Parasta mitä koulu voi tehdä, on hoitaa opetus missä sivutaan maita ja kansoja,uskontoja ja kulttuureja laadukkaasti ja monipuolisesti. Vihapuheen juuret ajassamme ovat ennakkoluuloissa ja suvaitsemattomuudessa jotka syntyvät tiedon puutteesta.