Aina takuuvarma puheenaihe

Joistakin asioista keskustelu voi olla haastavaa. Politiikka, uskonto ja maahanmuutto kuuluvat kategoriaan haastavat aiheet. Viimeksi mainitusta  keskusteleminen Suomessa julkisesti on ongelmallista. Keskustelua on leimannut usein ääripäät. Leimasimia on kaksi ; kukkahattutäti -kuvalla varustettu ja rasisti-kuvalla varustettu.
Mietin että mistä asiasta voi keskustella universaalisti. Asia mikä yhdistää universaalisti yli kieli-ja kulttuurirajojen on sää. Sää kohtelee meitä kaikkia samalla tavalla. Joskus se näyttää parhaat puolensa ja joskus huonot puolensa. Kiinnostus sääasioihin alkoi Puolustusvoimien Keskussääasemalla. Koulutus oli monipuolinen ja antoisa. Yleisen sääpalvelun synoptinen sääsähke tuli tutuksi, pääsi tutustumaan sekä manuaaliseen että automaattiseen sääluotaukseen, perinteinen säähavainnointi ja välineistön käyttö opetettiin sekä ballistiikan perusteet käytiin läpi. Vilho Petteri Nenosta voidaan pitää suomalaisen sotilassääpalvelun " kummisetänä". Matemaattisesti lahjakas Nenonen ymmärsi varhaisessa vaiheessa sään vaikutukset  tykistöaselajiin. Nenonen määräsi myöhemmin tykistössä käytettäväksi eversti Unto Petäjän käyttämän korjausmuuntimen. Tulenjohdossa palvelleet tietävät mistä kirjoitan. Suomi on kuitenkin maantieteellisesti niin pieni että sotilassääpalvelu nojautuu ilmatieteen laitoksen palveluihin ja päinvastoin.
Monessa koulussa löytyy tänä päivänä oma sääasema. Moni koulu on mukana Globe-verkostossa ja tuottaa mittaustietoa globaaliin säätutkimukseen. Monessa koulussa se löytyy opetustarkoituksessa.
Meidän koulustamme löytyy myös sääasema. Siitä saa ajantasaista tieto lämpötilasta, tuulesta, sademäärästä ja ilmanpaineesta. Jakaisin tiedon jos pystyisin , mutta tiukat tietoturva-asetukset estävät tiedon jakamisen verkossa, portit ovat niin sanotusti kiinni. Kuvassa oleva malli voidaan yhdistää PC:hen ja tiedot heijastaa Smart-Boardilta

Autolla ja ilman

Maanantain kansainvälinen autoton päivä vaihtui tiistaina Helsingissä metrottomaan päivään. Pääkaupunkiseudun joukkoliikenne on toimivaa ja päivittäin  tuhansia työmatkalaisia käyttää julkisen joukkoliikenteen palveluja. Toimivista yhteyksistä huolimatta tunnustan käyttäväni omaa autoa työmatkoihin. Ajallisesti saatu hyöty päivittäin on 30-40 minuuttia omaa autoa käyttäen. Julkisen liikenteen ja yhteyksien kehittäminen ovat tärkeitä asioita, mutta Suomi on kovin erilainen katsottaessa asiaa kehä kolmosen ulkopuolelta. Harvaan asutuilla seuduilla auton omistaminen on usein välttämättömyys työn ja asioinnin kannalta.
Kateellisena katsoin taannoin kun kaveri oli päivittänyt autohistoriansa kuvineen Facebook- seinälle.
Pikainen valokuvakansion selaus tuotti laihan tuloksen. Löytyi vain kuva Mazda 3 farmarista vuodelta1991. Kuva sai kuitenkin miettimään ensimmäisiä muistikuvia autosta ja autoilusta. Hetken tuumailun jälkeen tulin siihen lopputulokseen, että varhaisimmat muistikuvat autosta ovat jo lapsuudesta. Autoilu ja autot ovat muuttuneet vuosien saatossa. En muista lapsuudessa kenenkään valittaneen bensan hinnasta. Nykyään polttoaineen hinta on takuuvarma aihe autoilusta puhuttaessa. Turvallisempaan suuntaan autoissa on varmasti menty. 60-luvulla farmariauton takakontissa niin lapset kuin koirat olivat sulassa sovussa makuupussien päällä . Yhtä varmasti kun lapsuuden kesinä auto suuntasi Loviisaan niin yhtä varmasti se suuntasi myös kotimaan kesäkohteisiin. Aikuisiällä potee ajoittain huonoa omaatuntoa siitä että kotimaan matkailu jää vähälle. Tyytyväisenä muistelee nyt  sitä että lapsuudessa vanhemmat kierrättivät kotimaan kohteita .Punkaharju ,Imatran koski, Napapiiri ja monet kansallismaisemat tulivat tutuiksi. Tosin autoilun kustannus ei taida olla se ainut kustannus mikä nakertaa kotimaan matkailua.Hotelli- ja ravintola-ala kun hinnoittelee itseään ulos kilpailussa rantalomien kanssa. Meitä yksityisautoilijoita lohduttaa laihasti Helsingin sanomien tieto että Norjassa autoilu on vielä kalliimpaa.  Pitänee toivoa että insinöörien innovaatiot mahdollistavat sähköautoille pitkän toimintasäteen.

Viikon varrelta

Viikon uutisvirrasta poimin otsikon julkisen hallinnon tehottomuudesta. Tehostamista varmaan löytyy niin valtion kuin kuntienhallinnosta, mutta kritiikki kohdistui virkamiehiin.Läheltä  virkamiestyötä seuranneena voin sanoa että tehtävä ei ole helppo eikä aina kiitollinen. Työpäivät ovat usein pitkiä, venyen iltamyöhään. Poliittinen ohjaus tekee tehtävistä haastavia. On tasapainoiltava oman substanssiosaamisen ja poliittisen tahtotilan välimaastossa. Suomalaiset virkamiehet ovat osaavia, siksi on joskus vaikea ymmärtää luottamuksen pulaa ja juopaa poliittisen päätöksenteon ja virkamiestyön välillä.
Toinen uutinen joka tarttui viikolta liittyi negatiivisuuteen. Tutkimusten mukaan me suomalaiset olemme poikkeuksellinen kansakunta tässä suhteessa. Negatiivisempia kuin muut ja negatiivisuus ruokkii lisää negatiivisuutta. Suhtaudun varauksella moisiin yleistyksiin mutta saattahan asiassa jotain totuuden siementä olla. Kielteisyys kun taitaa paremmin myydä mediassa kuin positiivisuus, tältä ainakin joskus tuntuu. Omaa työviikkoa taaksepäin katsoen, ei viikosta ole kielteistä sanottavaa. JET-koulutus alkoi ja vaikuttaa hyvältä tutkintokokonaisuudelta. Työnantajalta se on myös iso kädenojennus oman ammattitaidon kehittämiseen ja ylläpitoon. Työviikko muutenkin oli monipuolinen; palaveria apulaisrehtorin kanssa, johtotiimin kokoontuminen, yhteissuunnittelua ja koulutusta väestövastuumallista oppilaaksiotossa. Keskeytymätön kansliatyö tiistaina tuntui ruhtinaalliselta.
Ennakkoarvaukseni Skotlannin kansanäänestyksestä meni kuitenkin pieleen. Olin varma ja toiveikas että historian lehti kääntyy.Mutta ei niin paljon huonoa ettei jotain hyvääkin, brittihallitus ehti lupaamaan skoteille enemmän autonomiaa ennen äänestystä. Jää nähtäväksi mitä Espanjan Kataloniassa ja Baskimaakunnassa tapahtuu, sitä mielenkiinnolla odottelen.

Kohti ruskaa, tuntien vain pientä tuskaa

Viisi viikkoa koulutyötä takana.Perjantaina alkoi vahvasti tuntua että lukujärjestys toimisi.Aineet,luokat ja opettajat kohtaisivat toivotulla tavalla.Jos lukujärjestykset olisivat vain tekninen suoritus niin haasteita ei olisi, mutta tarvitaan maalaisjärkeä,” äitiviisautta” ja hyppysellinen pedagogiikkaa että kokonaisuus toimii. Lukujärjestykset ovat ehkä se pienin päänvaiva tällä hetkellä.Uusi oppilashuoltolaki astui voimaan 1.8.2014.Rehellisesti sanoen tämä syyslukukausi mennään flow-tilassa. Sisäinen sotilas sanoo että annettu ohje täytetään, mutta se pieni anarkisti joka sisällä asuu kapinoi uudistusta vastaan.Kokonaisvaltaisesta oppilashuollosta mikä minun mielestäni edusti kokonaisvaltaista ihmiskäsitystä on siirrytty lokeroihin.Lokeroissa on yksittäiset asiat.Yhdessä lokerossa terveys, toisessa sosiaalinen kasvu ja kolmannessa psykologia. Anteeksi kriittisyys ja kiitos ymmärryksestä. Rehtorikollega kuvaili koulunpitoa hyvin.Olemme menossa suuntaan missä juridisoidaan, medikalisoidaan  koulunpitoa.Itse lain tarkoituksena on parantaa oppilaan mahdollisuutta saada oppilashuollon palveluja määräajassa ja matalalla kynnyksellä. Kun opetuksen järjestäjällä on oikeus saada opetuksen järjestämistä varten tarvittava tieto, niin veikkaukseni on että kädenvääntöä tulee olemaan siitä mitä tarvittava tieto on.Mikä on esimerkiksi oppilaan terveyteen liittyvä tieto millä opetuksen järjestämisen kannalta on oleellinen tieto.( esim.oppilaan turvallisuus). Jos tulkinta täytyy hakea oikeusteitse niin metsässä ollaan.
JET-tutkinnon suorittaminen alkaa ensi viikolla, myöhäistä perua.Koulutusta varten piti arvioida itseään. Pohjalaiselle haastava tehtävä kun pitää tehdä nöyrällä asenteella ilman itsekehua. Myös koulun itsearviointi prosessi etenee kuin höyryjuna, höyryä päästellen , mutta vakaasti eteenpäin puskien.Haastava syksy monellakin tapaa, mutta on silti hienoa olla omalta osaltaan mukana suomalaisen peruskoulun tarinassa. Jos jollakin vain olisi energiaa ja intoa haastatella suomalaisia opettajia ja rehtoreita, tulisi varmaan hieno kertomus ja hienojen ideoiden jakamista.

Ajatuksia

Lehdessä oli uutinen siitä että maassamme opetukseen käytetty rahamäärä vaihtelee kunnittain. Erot ovat huikeat, tarkasteli asiaa sitten tunteina tai rahana. Suurin syy lienee kuntien taloudellinen tilanne. 90-luvulla saman kunnan sisällä, jopa koulun sisällä, saattoi väljän opetussuunnitelman ja " akvaariokokeilun" hengessä olla koulukohtaisia ja luokkakohtaisia eroja. Tosin on muistettava, että usein erot johtuivat myös lama-ajan säästöistä. Itse jouduin noina vuosina luokkakohtaisen tuntivälyksen leikkaamaan minimiin ja isomman koulun rehtorit selvisivät pienemmällä leikkauksella. Silmää räpäyttämättä tälläiset ratkaisut hyväksyttiin noina vuosina. 2000-luvun puolessa välissä edellinen esimieheni linjasi ja korjausliikkeellä saattoi asiantilan tasa-arvon näkökulmasta oikeaan ratkaisuun. Saman kunnan sisällä noudatettiin oppilaan viikkotuntimäärissä yhtenäisiä periaatteita. Olisi naivia väittää että tämä yksin ratkaisisi tasa-arvon näkökulmasta mitään.Oli tarkastelun kohteena valtakunnallinen tai paikallinen tasa-arvo perusopetuksessa, niin liikkuvia " palikoita" on niin paljon ettei pelkästään rahaa tuijottamalla voine sanoa tasa-arvon toteutuneen tai jääneen toteutumatta. Raha on vain yksi mittari.Kuluneen uutisviikon aikana ei toisaalta hämmästytä uutinen koulujen koon kasvusta. Näen tässä syy-seuraus yhteyden. Isompi yksikkö talouden näkökulmasta on järkevä, tätä ei voine kieltää. Onko isompi yksikkö      muista syistä järkevämpi. Muistelen kollegan kirjoittaneen ettei selkeää  tutkimustulosta ole pienempien yksikköjen" paremmuudesta". Itse olisin taipuvainen ajattelemaan että molemmille on paikkansa ja tarpeensa.

Maanantaina katsoin internetistä erään kunnan valtuustokeskustelua. Keskustelu oli kovin koulumyönteistä. Väkisinkin käy silti mielessä ajatus lähestyvistä eduskuntavaaleista.Koulutuksella on " kavereita" juhlapuheissa. Jotain hyvääkin on tässä välillä tapahtunut. Oppivelvollisuuden pidentäminen meni sopivasti puihin.

Varhaiskasvatuslain remonttia ei vieläkään saada aikaiseksi.  Talouden ollessa tiukiilla yhteiskunnan perusrakenteet natisevat.Tälläisinä aikoina arvot punnitaan.Voi vain hämmästellä niitä kuntia jotka jättävät anomatta perusopetuksen pienentämiseen tarkoitetut avustukset.Argumentit että ennen vanhaan on ollut suuria ryhmiä, eivät kestä tarkastelua. Koulun pitää elää tässä ajassa ja tässä todellisuudessa. Kun metron rakentamista tai teiden peruskorjausta perustellaan hyödyllä ja synenergialla tulevaisuudessa niin argumentit puolesta perustetaan kasvulukuihin ja kerrannaisvaikutuksiin. Jostain syystä opetuksen ja kasvatuksen alalla hyötyajattelu  ja katse tulevaisuuteen on joskus hämärän peitossa. Hiukan huolestuneena sitä tällä hetkellä katsoo nykymenoa, mutta ei kai auta kun uskoa humanististen arvojen voittokulkuun