Läksyt ikuisuuskysymys

Eläkkeellä oleva kollegani oli aamu-tv:ssä puhumassa miten lasta voidaan tukea koulunkäynnissä. Keskustelussa puhuttiin myös läksyistä. Kotitehtävät lienevät yksi koulunkäyntiin liittyvä kestosuosikkiaihe, arvioinnin lisäksi, vuosikymmenestä toiseen.Muistelin opettajan uran alkuaikojen vanhempainiltoja. Lähes poikkeuksetta läksyistä keskusteltiin aina. Mielipiteet huoltajilla saattoivat olla yhtä kaukana kuin pohjoisnapa ja etelänapa toisistaan. Mielipiteet eivät voi olla absoluuttisesti oikeita tai vääriä ja opettajan tehtäväksi jäikin usein saada keskustelijat navoilta päiväntasaajan paikkeille.Mikko Saari bloggasi myös aiheesta taannoin. Asian suhteen joudun minäkin kirjoittamaan mututuntumalla. En ole tutustunut aiheesta oleviin tutkimuksiin.Oppimista ja lahjakkuutta käsittelevissä kirjoituksissa kertaamisen ja harjoittelun merkitys on tunnustettu yhtenä osatekijänä. Läksyt ovat sikäli hankala asia ettei asiasta ole yleisohjetta tai erillisiä määräyksiä. Harkinta asiassa on opettajalla. Harkinnassa tulee kuitenkin huomioida perusopetuslain lähtökohdat iäastä ja kehitystasosta ja riittävästä levosta.Luokkien heterogeenisyyttä ajatellen läksyt eivät välttämättä ole yhteismitallisia ,eri oppilaila voi olla eri määrä läksyjä. Mihin läksyjä oikeastaan tarvitaan? Eikö koulu ole nimenomaisesti oppimista varten. Naapurimaa Ruotsin alan lehtiä tulee satunnaisesti silmäiltyä ja sama keskustelu on siellä jo käyty.Pyrkimyksenä oli erottaa selkeästi lapsen ja perheen vapaa-aikaa lapsen koulutyöstä luopumalla ja vähentämällä läksyjä. Onko läksyistä hyötyä. Äkkiseltään mieleen tulee kaksi asiaa.Kasvatuksellinen merkitys vastuun ottamisena omasta työstä ja ainakin alkuopetuksen vuosina huoltajat voivat seurata koulutyön etenemistä. Onko läksyistä hyötyä oppimisen kannalta.Tätä voisi kai tarkastella kahdesta vinkkelistä; missä oppiaineessa hyötyä on selkeästi ja tarkastella itse läksyjä, mitä ne ovat.Viitteitä on että lukutaidon ja matematiikan taitojen kehittymiseen läksyillä on merkitystä. Millaisia läksyjen tulisi olla. Mieleen tulee seuraavanlaisia asioita; läksyn tulisi olla mielenkiintoinen ja sillä on oltava selkeä yhteys ja funktio opittavaan asiaan. Läksyistä voi käydä ja on suositeltavaa keskustella oppilaiden kanssa, läksyjä voisi antaa ryhmäläksyinä ja mahdollistaa niiden tekemistä kerhomuotoisesti tai kummi/tukioppilaiden kanssa.Oppilaan mielekkääksi kokema läksy lisää parhaimmillaan oppimisen iloa ja onnistumisen kokemusta.Vaikka läksyjä tulee lähestyä jo uuden opetussuunnitelman vuoksi uudenlaisesta tulokulmasta niin taitaa silti löytyä asioita missä perinteinen harjoittelu tuottaa tuloksia, kertotaulu taitaa olla niistä kuuluisin esimerkki vaikka joku matemaatikko saattaa tästä minule ärähtää.Vieraskielisten sanojen opettelu perinteisesti pänttäämällä sopii ainakin osasta oppilaille. Itselläni on ollut ilo seurata yhden vuosiluokan kokeilua viime syksyn aikana. Vieraan kielten opiskelua lukuun ottamatta opiskelua on tapahtunut koulussa ilman läksyjä ja oppimisen näkökulmasta ollaan päästy hyviin tuloksiin. Uskon että läksyt jatkossakin jakavat mielipiteitä.

70-luku, kansakoululaisesta oppikoulun kautta peruskoululaiseksi

Rinnakkaiskoulujärjestelmän väistyessä pohjoisesta etelään vyöryneen peruskoulun tieltä oli allekirjoittanut saavuttanut oppivelvollisuusiän.1968 keväällä äidin kanssa kävimme ilmoittamassa minut kansakouluun. Kotona kun isoäiti puhui oppikoulusta, tuntui kansakoulu vain ikävältä välivaiheelta ennen oppikoulua. Keväällä 1972 ei oppikouluun enää järjestetty pääsykokeita vaan sisäänotto tapahtui kansakoulun päästötodistuksen keskiarvon perusteella.Opintie oppikouluun meinasi katketa ennenkö se oli alkanutkaan. Keskiarvon perusteella opiskelupaikkaa ei keväällä herunut.Ratkaisun tilanteeseen toi lähestyvä peruskoulu-uudistus. Kaikille halukkaille tarjottiin aloituspaikka oppikouluun koska tiedossa oli että 1974 uudistus koskettaisi myös kotikunnan koululaitosta. Voi kai hyvällä omallatunnolla sanoa että peruskoulun ansioista tie oppikouluun aukeni Vaikka olen kiitollisuudenvelassa velassa peruskoululle, olen myös vahvasti sitoutunut sen ideologiaan.Silti muistelen lämmöllä kahta vuotta silloisessa oppikoulussa. Ikäluokat olivat kohtalaisen pieniä ja vahva oppimisen halu ja innostus tarttui allekirjoittaneeseen. Itselle sopi opettajien vaihtuminen ja uudet oppiaineet jotka tulivat siirryttäessä kansakoulusta oppikouluun.Opettajana ja pedagogina olen usein uran aikana miettinyt, miten poikien kypsyminen opiskeluun poikkeaa tyttöjen tavasta opiskella. Oppikoulussa opinnot alkoivat sujua ja päästötodistuksessa keskikoulun oppimäärän mukaan oli keskiarvo noussut lähes kahdella numerolla. Opintojen jälkeen työelämään siirtyessä peruskoulu oli vakiinnuttanut paikkansa.Siitä murroksesta mitä peruskoulun tulo Suomessa merkitsi, ei ole omakohtaisia kokemuksia opettajana.Olen tutustunut jonkin verran kirjallisuuteen aiheesta ja aikalaisten haastatteluihin. Suppean ja ehkä pintapuolisenkin aiheeseen tutustumisen perusteella voi kirjoittaa että muutos on ollut iso ja merkittävä. Yhteisesti verovaroilla ylläpidetyn koulun ansiosta koulunkäynti ei ollut kiinni rahasta.Muutos oli myös haastava koulutuksen järjestäjille. Pitihän entisten kansakoulun, kansalaiskoulun, keskikoulun ja lukion opettajien sijoittamista ja sijoittumista miettiä. Aihe sivuaa itseä läheltä siten että enoni toimi Lapuan oppikoulussa matematiikan opettajana ja muutostilanteessa opettajana järjestelyt liittyivät myös häneen. Isoäitini kuului niihin jotka epäilivät uudistuksen järkevyyttä ja tarkoituksenmukaisuutta. Hänellä oli näkemys että pitkällä aikavälillä muutos vaikuttaisi kädentaitajien vähentymiseen ja loppumiseen.Ajatuksessa oli toki tottakin, syyt kädentaitajien vähenemiseen johtunevat kuitenkin enemmän automaation ja koneellistumisen lisääntymisestä. Kun muistelen muutosta 1974 oppikoululaisen näkökulmasta niin olihan se iso muutos. Oppikoulun tokaluokkalaisesta tuli kesän jälkeen peruskoulun seitsemäsluokkalainen. Ikäluokka joka oli kahdessa erillisessä oppikoulussa ja yhdessä sivukylän keskikoulussa yhdistettin yhteen vanhoista oppikouluista ja lukioikäiset yhdistettiin yhdeksi ikäluokaksi toisessa oppikoulussa. Muutokset niin henkilöstöön kuin hallintoon ovat olleet isoja ja haastavia.Oppilaan näkökulmasta muutos näkyi isompana ja äänekkäämpänä joukkona.Niille jotka siirtyivät kansalaiskoulusta muutos merkitsi varmasti teoreettisempaa koulunkäyntiä.Positiivisena asiana muistan sen että tasokurssit eivät koskettaneet omaa ikäluokkaa. Muistan että tasokursseista aiheutui myöhemmin nuoremmille ikäluokille hankaluuksia lukioon siirryttäessä. Tasokurssit olivat varmaan oman aikansa lapsi, peruskoulun tuotos mistä onneksi luovuttiin. Kuten kirjoitin ja olen kirjoittanut, olen sitoutunut peruskouluun ja sen ideologiaan koko kansan kouluna.Peruskoulussa on kysymys myös kansallisesta tahtotilasta. Silti heitän ilkikurisuuttani ilmaan sen ajatuksen jota joskus heittelen. Mitä oikeasti tapahtuisi jos täysin markkinavetoinen koulu saisi järjestämisluvan. Olisi kalliit lukukausimaksut, kalliisti palkatut opettajat ja valtavat kiinteistö- sekä ylläpitokulut. Oppilaat patsastelisivat pihalla samanlaisissa koulupuvuissa. Keneltä se olis pois ja mihin se johtaisi.Jonkinlaisen kustannusrakenteen hahmottavana alan ihmisenä vastaisin. Ei tapahtuisi mitään , ei johtaisi mihinkään.

80-luku koulussa

Edellisen vuoden lopussa mietin kuumeisesti, jatkaako bloggaamista. Onko kaikki kirjoitettavan arvoinen kirjoitettu ja muistot muisteltu. Pienen tauon ja pohdinnan jälkeen tulin kuitenkin siihen tulokseen että kirjoitettavaa ja muisteltavaa on niin paljon ettei tiedä mistä taas aloittaisi. Jos minulta kysytään: mikä vuosikymmenistä työuralla koulussa on parhaiten jäänyt mieleen? Vastaan vieläkin 90-luku. Vuosikymmen herättää edelleen ristiriitaisia tunteita.Uskon että moni kollega ja aikalainen jakaa tunteen kanssani. Kouluun kohdistui ennennäkemättömät säästöpaineet mutta toisaalta vuosikymmenessä oli koulun kehittämisen pioneerihenkeä. Tuota pioneerihenkeä vahvistettiin opetushallituksen akvaarioprojektilla ja haasteella profiloida kouluja. Akvaarioprojektista ja kehittämisestä olen kirjoittanut aikaisemmin 90-lukua käsittelevissä blogeissa. 1980-luku oli vuosikymmen jolloin koulua voin tarkastella lukiolaisen, opiskelijan ja työntekijän näkökulmista.Vuosikymmeneen liittyy ensisijaisesti myönteisiä muistoja. On ehkä hyvä katsoa mitä suomalaisessa yhteiskunnassa ja maailmassa tapahtui ymmärtääkseen myös sen mitä suomalaisessa koulussa tapahtui. Idän ja lännen välinen jännite lientyi ja kylmä sota voitiin katsoa loppuneeksi. Puolassa alkoi vuosikymmenen alussa solidaarisuus-liikkeen liikehdintä.Mihail Gorbatsov käänsi uuden lehden Neuvostoliiton historiassa ja liikehdintä itäisessä Euroopassa piirsi Euroopan ja naapurin kartan uusiksi 90-luvulle tultaessa. Tekniikassa commodore 64 aloitti tietotekniikan marssin koteihin. Suomessa Kekkosen pitkän kauden loppu oli erään aikauden loppu. Toinen iso muutos oli rahamarkkinoiden vapautus; kun rahaa oli ollut jopa vaikea saada niin markkinoiden vapauduttua sitä suorastaan tyrkytettiin. Kaikilla oli kaveri Kansallisosake-pankista kuten mainos sanoi.Kansantalous kasvoi ja talousveturi puuskutti. 1970 öljykriisi oli vain kalpea muisto. Vauhti vain oli liian kova ja pudotus korkea markkinoiden ylikuumennettua surullisen kuuuluisin seurauksin. Peruskoulu sai osansa hyvästä talouskasvusta. Kouluverkkoa oli varaa ylläpitää, maaseudulla löytyi kylästä koulu. Armovuosilla käyviä alle 12-oppilaan kyläkouluja pidettiin loppuun asti.Peruskoulua kohtaan esitetty kova kritiikki tasaantui ainakin hetkeksi. 90-luvulla äänenpainot taas kovenivat sitä myöden kun raha väheni. Kuntien ja valtion taloudessa alkoi normipurku 1980-luvulla. Kouluissa se näkyi jonkinasteisena kuntien vapautena päättää enemmän opetuksen järjestämisestä kuin ennen.Valtionhallinnossa läänintason koulujen tarkistustoiminta lopetettin. Kenttäharjoittelussa 1984 kenttäkoululle saapui vielä tarkastaja ja lajissaan tarkastus oli viimeinen.Suuntana oli nähtävissä oman itsearvionnin lisääminen mikä myöhemmin lakiin myös kirjattiin 1990 -luvulla. 1985 lakimuutokset olivat myös merkittäviä. Ei puhuttu enää apukoululaisista vaan käyttöön tulivat Eha,Esy Emu muutokset. Selkärankaa peruskoulussa työlle antoi myös tasokurssien poisto. Ensimmäiseen työpaikkaan astuminen opintojen jälkeen 1986 oli mukava kokemus. Kerhotoimintaan ja tukeen oli resursseja. Opsia oli päivitetty. Uuden opetussuunnitelman jalkauttamisessa läänien sivistysosastoilla oli merkittävä rooli. Eri aineissa oli lääninkouluttajia. Kouluissa oli ohjaava opettaja järjestelmä. Itse pääsin verkostoitumaan ja kouluttautumaan 3-6 luokkien ohjaavan opettajan ominaisuudessa. Vaikka aika henki muutoksen halua niin opetus oli aika opettajajohtoista.Vaihtoehtoisiin pedagogiikkoihin suhtauduttiin hiukan epäillen. Muistan pari kertaa ehdottaneeni läänintason tapaamisissa että voisimme kuulla tuulahduksia myös sieltä suunnalta. Lopulta myös saimme asiantuntijoita kertomaan Montessori-pedagogiikasta vanhan Vaasan läänin ohjaavien opettajien tapaamiseen Kauhajoelle.Yksi vakaimmista ja seesteisimmistä ajanjaksoista uralla osuu vuosiin 1986-1990. Peruskoulussa oli vakaata ja turvallista.Suurimmat haasteet opettajana liittyivät niinä vuosina leirikoulun järjestämisiin. Tänä päivänä ne ovat monissa kouluissa arkipäivää ja linjaukset niiden järjestämiseen on tehty niin työnantajan kuin ammattiliiton puolesta.Ahvenanmaalle lähteminen oli aika kova juttu 80-luvulla. Ei hassumpi vuosikymmen