Koodaus- parempi asia kuin kuvittelin

Heinäkuussa 2014 kummastelin blogissani hehkutusta liittyen koodaukseen kouluissa. Mediassa asia tarjoiltiin mahdollisuutena. Roviossa nähtiin uusi Nokia. Tähän päivään asti olen nähnyt kyseisen taidon hiukan irralisena ja teknisenä asiana. Tällä iällä on kuitenkin mukavaa että voi tarkistaa käsityksiään ja myös muuttaa niitä tarvittaessa. Mikä jäärän päätä sitten käänti.Alkuopetuksen luokassa käydessäni silmiin osui lastenkirjailija Linda Liukkaan kirja " Hello Ruby" tarinan muotoon oli yksinkertaistettu mistä koodamisesta on kysymys. Yksinkertaisesti sanoen loogisesta ajattelusta ja siitä miten eri vaihtoehtoja punnitessamme koodamme tosiasiassa toimintaamme arjessa. Samaan aikaan sijaiseksi sattui vielä luokanopettaja- opiskelija jonka lopputyö käsitteli koodaamista koulussa. Ei tämä koodaus nyt niin huono asia ollutkaan kun sitä tarkastellaan arjen ratkaisujen ja käytännön kautta.

Näetkö mahdollisuudessa ongelman vai ongelmissa mahdollisuuksia?

Suomen akatemian rahoittamassa tutkimuksessa käy ilmi että lähes puolet 12-vuotiaista suhtautuu kyynisesti koulunkäyntiin. Koulua ja koulunkäyntiä ei koeta merkityksellisenä. Nuoret kokevat ettei heidän tapansa käyttää ja hyödyntää digitalisaatioita kohtaa koulujen käytäntöjä.Itseäni tulos ei yllätä. Kukaan ei meistä voi ennustaa tulevaisuutta mutta sähköiset palvelut ja digiasiat ovat yhä enemmän tulevaisuuden kansalaisten käytössä. Tutkimuksen mukaan peli ei ole menetetty vaan yhdessä tehden voidaan luoda merkitystä koulunkäynnille huomioiden paremmin nuorten osaaminen ja kiinnostus.Tutkimuksessa mukana ollut professori Katariina Salmela-Aro kiteyttää asian hienosti. Meillä ei ole varaa menettää tätä sukupolvea.Salmela-Aron mukaan tulee varmistaa, että nuoret kokevat merkityksellisyyttä ja oppimisen intoa, joka kantaa heitä tulevaisuuteen. Nuori kokee intoa, kun haasteita on sopivasti suhteessa kykyihin. Nuorten pitäisi kehittää taitoja, joilla he voivat luotettavasti suuntautua ja navigoida tulevaisuuden yhä epävarmemmassa digitaalisessa ja globaalissa työelämässä. Kolme ässää eli sosiaaliset taidot, sisukkuus, ja sopeutumiskyky ovat avaintekijöitä. ”Onnistumisten ja virheiden kautta nuoret oppivat. Usein juuri virheet ja epäonnistumiset luovat pohjaa oppia ja kehittyä. Lannistamisen sijaan tulee kuitenkin kannustaa ja löytää nuorten vahvuuksia. Koulujen pitää valmistaa nuoria mahdollisiin epäonnistumisiin ja kehittää heidän pystyvyysuskomuksiaan ja innostustaan kohti töitä, joita ei ole vielä luotu, teknologiaan, jota ei ole vielä kehitetty, sosiaalisiin ongelmiin, joita emme vielä tiedä tulevan.” Paljon puhuttu digiloikka on yksi askel tähän suuntaan vaikka mielummin puhuisin askeleista.Valitettavasti liian usein vieläkin digiasiat nähdään vastakkain oppilaan sosiaalisen kasvun kanssa mutta nähtyäni yli luokkarajat ylittävää työskentelyä missä eri-ikäiset työstävät ja kommunikoivat opittavien asioiden kanssa digitaalisia laitteita käyttäen, olen myös itse joutunut tarkistamaan omia näkemyksiä digitaalisen oppimisen ja sosiaalisen kehityksen yhteydestä.

Sipulista tulppaaniksi-tekemisen meininkiä

Syyslukukauden loppua voinee pitää lukuvuoden välitilinpäätöksenä, en viittaa tällä rahaan vaan toiminnallisuuteen.Lukuvuoden alkaessa ja matkan varrella on miettinyt useasti, miten ajan ja voimavarat koulussa saa riittämään.Elokuussa kylvetään monelle asialle siemen.Tässä vaiheessa on nähtävissä asioissa kasvua ja kukoistusta. Lukuvuosien alussa kirjoitan saatekirjeen missä sanoitan keväällä yhteisesti sovitut tavoitteet tulevalle lukuvuodelle. Opetussuunnitelmatyö hallitsee monin tavoin kuluvan lukuvuoden ajankäyttöä. Se mitä on tavoiteltu eli keskustelu uuden opetussuunnitelman perusteista on edennyt toivotulla tavalla. Toinen selkeä tavoite on miettiä oppilaan osallisuutta oman opiskelun suunnittelussa. Lukuvuotta aloittaessa listasimme niitä rakenteellisen osallistamisen tapoja jotka usein koskettavat tiettyä ikäluokka ja osaa oppilaista.Sellaisia asioita on pitkä lista; kummitoiminta 1,2 ja 5,6 luokilla, välituntilainaamovastuut 5-6 luokka, ruokasalijärjestäjät 3-4 luokat, kirjastoapulaiset 4-6 luokat,tvt-tutorit, versosovittelijat, oppilasparlamentin jäsenet. Monenlaista siis koulun rakenteissa ja silti on mietittävä että jokainen vuosiluokkien 1-6 aikana osallistutetaan johonkin. Kummioppilastoiminta on ehkä selkein toimintamuoto minkä piirissä jokainen on alakoulun aikana.Uutena haasteena ennakoiden tulevaa lukuvuotta on ollut pilotoida oppilaan osuutta oman oppimisen suunnittelussa. Vielä asialle ei ole rakenteita vaan olemme kokeilleet erilaisia tapoja. Alkuopetuksen liikunnassa ( 2lk) keväällä oppilaat osallistuivat liikuntatunnin suunnitteluun ja saivat toteuttaa keksimiensä leikkien ohjaamista liikunnassa. 4 luokka on syksyn aikana kokeillut työtapojen ja työjärjestyksen valintaa annetuissa aiheissa .Opettaja on pitkälti valinnut aiheet ja sisällöt mutta tarkoitus on lisätä oppilaiden osuutta sisällön ja aiheiden valinnassa. 2 luokka opetteli koodamista jo ensimmäisellä vuosiluokalla ja toimi opettajina 4 luokkalaisille. Monenlaisia mielenkiintoisia asioita on luokissa meneillään. Tämä on hyvää pohjustusta kun mietitään mitä voidaan ottaa rakenteisiin. Koulumme on yksi kehittyvien toimintaympäristöjen pilottikouluista .Marraskuun ajan ideariihessä on ollut ilmiöt.Kuusi erilaista ilmiötä on pohdittuna ja lisää on vielä pari tulossa. Keväällä on sitten tarkoitus kaikilla luokka-asteilla toteuttaa vähintään viikon kestävä ilmiöpohjaisen oppimisen jakso

Oppilasarvioinnin muutos - liian pieni muutos

Vuosiloman jälkeinen torstai kului OPS- seminaarissa missä käsiteltiin arviointia. Erja Vitikka opetushallituksesta johdatti meitä aiheeseen. Kirjoitettuna kaikki näytti hyvältä, mutta myönnän olevani silti pettynyt. Perusopetuksen lainsäädännön ja opetussuunnitelman perustetekstin välillä on ristiriitaa liittyen käsitteisiin. Lähtökohtana on edelleenkin oppiaineet ja niiden pohjalta kirjoitetut kriteerit. Tämä on hiukan ongelmallista koska monialaisten oppimiskokonaisuuksien arvioinnin kannalta on turhauttavaa miettiä kokonaisuutta oppiainenäkökulmasta.itse olisin odottanut OPH.lta selkeää linjausta arvioinnin painotukseen.Nyt tekstiosio ohjaa sisältöjen arviointiin kun sen pitäisi ohjata myös laaja-alaisen osaamisen arviointiin. Vaikka kannatan kuntien autonomiaa koulutuksen järjestäjänä niin näillä kriteereillä ei synny valtakunnalista tasalaatuisuutta. Itse käännän mielelläni ajatuksen niin että toimintakulttuurin muutos synnyttää arviointikulttuurin muutoksen mutta arviointikulttuuri synnyttää myös omalta osaltaan toimintakulttuuria. Asia ei ole mitenkään mustavalkoinen, onhan tosiasia että perusopetuksen jälkeen toiselle asteelle siirtyminen perustuu numerotodistukseen ja ainejakoiselle arvioinnille. Laaja-alaisen osaamisen arviointi voi jäädä perinteisen ainejaon jalkoihin, miten huomioidaan monialaisten oppimiskokonaisuuksien arviointi aidosti ?

Ajan riittävyys-pirullinen dilemma

Viikonloppuun laskeutuessa mielessä pyörii työajan käyttöön liittyvät kysymykset.Opetusalan työaikakysymykset ovat ikuisuuskysymys. Kysymys on askarruttanut alan ihmisiä ja suurta yleisöä. Kokonaistyöaika voisi olla yksi ratkaisu mutta sen hintalappu olisi eri kuin hintalappu nyt. Tilanteessa missä OPS pitäisi saada työstettyä yhteissuunnitteluajan ja virkaehtosopimuksen puitteisssa voi sanoa että vähintäänkin haastavaa. Suo siellä ja vetelä täällä. Tyytyväisyyteen on silti aihetta ,prosessi kuitenkin etenee ja mielissä tapahtuu muutosta opetussuunnitelman kannalta oikeaan suuntaan. Kyllä se tästä.

Yhteiskuntavastuu koulussa

Yritysten yhteiskuntavastuu on käsite mikä ajoittain nousee esille.En ole varma onko käsite auennut itselleni kokonaisuudessaan, mutta tarpeeksi yksinkertaistaen lienee kysymys sääntojen ja sopimusten puitteissa toimimisesta. Julkisuudessa näkökulmaksi yhteiskuntavastuusta nousee usein ympäristöön liittyvä toimintapa. Talvivaara lienee siitä tuorein ja kuuluisin esimerkki. Yritysten yhteiskuntavastuusta puhuttaessa kannattaa kuitenkin erottaa kaksi asiaa. Yritysten vapaaehtoinen toiminta erotettuna lain edellyttämistä ja velvoittavista toimenpiteistä yrityksille ja se ettei lahjoitukset tee yrityksistä vastuullisia vaikka imagovaikutusta onkin. Sosiaalinen vastuu kiteytyisi kahteen asiaan luontevasti työntekijöiden hyvinvointiin ja koulutukseen. Yhteiskuntavastuulla on monellakin tapaa selkeä yhteys kestävän kehityksen mukaiseen toimintaan. Kapein näkemys yhteiskuntavastuusta lienee erään tunnetun pankkiirin tulkinta" Yhtiön toiminnan tarkoitus on tuottaa voittoa osakkeenomistajille". Eihän tuo näkemys vääräkään ole jos vain pelkkkää osaekeyhtiölakia lukee. Erilaisten hankkeiden ja projektien arjessa, muistutan itseäni ja tarvittaessa muitakin koulun perustehtävästä. Kompleksisessa maailmassa on mukava yksinkertaistaa asioita. Koulun perustehtävä on pysynyt aika muuttumattomana vuosisatojen ajan. Kiteyttäen voisi sanoa mekaaninen ja ymmärtävä lukeminen, kirjoitustaito, matematiikan perusteet ja perustieto ympäristöopista. Koulussa yhteiskuntavastuun voisi kiteyttää samoin kuin yritysten yhteiskuntavastuun eli toimiminen ohjaavan lainsäädännön puitteissa ja mukaisesti. Joskus on kuitenkin hyvä astua ulos virkamiehen roolista ja tarkastella koulua laajemmassa kontekstissa. Koulu on myön monen ammattiryhmän työpaikka. Koululla on siis työllistävä vaikutus kun se opetuksen lisäksi järjestää erilaiset tukipalvelut liittyen oppilas- ja kiinteistöhuoltoon.Koulutuksen leikkauksilla on usein välittömät vaikutukset työllisyyteen. Koulu on myös oppimisen paikka muillekin kuin oppilaille.Toisen asteen erilaisille opiskelijoille esimerkiksi hoitoalalta koulu tarjoaa usein harjoittelupaikan. Eilen tapasin Omnian datanomi-opiskelijoiden ohjaajan ja laskeskelimme että yhteistyö on jatkunut jo usean vuoden ajan.Koulu on nykyäänkin usein se ainoa paikka kylissä ja taajamissa mistä löytyy harrastustilat ja kokoontumispaikat. Koulun toiminnassa ja sen sisällöissä on myös paljon asioita joilla oppilaita ohjaamaan vastuullisesti. Yhteiskuntavastuu ulottuu monin tavoin myös yritysen ulkopuolelle.

Kynän ja tussin voimaa

Aikana jolloin kaikki pyritään tallentamaan ja tuottamaan sähköisessä muodossa on virkistävää tarttua kynään ja tussiin.Runsas viikko sitten perusopetuksen linjapäällikkö kehotti rehtoreita sanoittamaan vision koulun tulevaisuudesta uuden OPS: hengessä.Kehittyvän toimintakulttuurin pilottihanke koulussamme antoi pohdinnalle taustatukea koska koulummme vahvuuksia ja haasteita on pohdittu. OPS.iin tavalla tai toisella voi törmätä opettajanhuoneessa, kirjahyllyssä ja kanslian ovessa. Muutama kuva liitteeksi

Montessori

Suomalaisen yhdysluokkapedagogiikan tutkija ja puolesta puhuja Esko Kalaoja suhtautui myönteisesti nuoren opiskelijan pyyntöön tutkia opinnäytetyössään Montessori-pedagogiikan mahdollisuuksista yhdysluokkaopetuksessa.Yhtä kiinnostava kun itse pedagogiikka oli sen kehittäjä Maria Montessori.Häntä voi pitää poikkeuksellisena naisena oman aikansa Italiassa. hän oli kiinnostunut erityisesti matematiikasta ja pääsi opiskelemaan vain pojille tarkoitettuun tekniseen kouluun. Tämä ei kuitenkaan riittänyt hänelle vaan ympäristönsä ja isänsä vastustuksesta huolimatta hän pyrki opiskelemaan lääketiedettä. Tehtävä ei ollut helpppo mutta hän väitteli ensimmäisenä naisena Italiassa lääketieteen tohtoriksi. Valmistuttuaan hän työskenteli kehitysvammaisten lasten kanssa. Häntä alkoi kiinnostaa kehitysvammaisten lasten opetus. Montessori tutustui Rousseaun, Pestalozzin,Fröbelin ja Sequinin ajatuksiin ja kasvatusopilliseen teoriaan. Pedagoginen ura alkoi 1907 Rooman slummia-alueelle perustetussa koulussa. Koulu oli tarkoitettu 3-6 vuotiaille lapsille. Montessorista tuli koulun ensimmäinen johtaja ja hän alkoi kehittää omaa pedagogiikkaansa. Montessorin ajatukset joutuivat törmäyskurssille Mussolinin ajan Italiassa ja hän joutui lähtemään maanpakoon. Mitä on montessoripedagogiikka? Montessoripedagogiikka on maantieteellisesti laajimmin levinnyt kasvatusmenetelmä. Yhteistä kaikille montessorikouluille on lapsen omatoimisuuteen perustuva ohjaus ja aikuisen tasavertainen asenne lapseen. Montessorimenetelmän yksi keskeisimmistä kasvatustavoitteista on lapsen itsenäistymiskehityksen tukeminen. Jokainen tarvitsee apua oppiakseen, mutta varsinaisessa oppimistilanteessa lapselle annetaan mahdollisuus kokeilla ja selvitä itse. Onhan kaikki tarpeeton apu vain este lapsen edistymiselle. Montessorikoulujen kansainvälinen tunnuslause on: ”Auta minua tekemään itse” Pedagogiikan kulmakivet Montessoripedagogiikka perustuu lapsen kehityksen tukemiseen huomioiden hänen erityiset kehitys- ja herkkyyskaudet, tendenssit sekä vastaanottavaisen mielen. Herkkyyskaudet Maria Montessori huomasi, että tietyt asiat ja toiminnot kiinnostavat lapsia tiettyinä aikoina. Hän kutsui näitä lapsen kehitystä ohjaavia kausia kehityskausiksi. Alle kuusivuotiaalla lapsella Montessori mainitsi mm. seuraavat herkkyyskaudet: kielellisen kehityksen herkkyyskausi, jonka aikana lapsi omaksuu äidinkielensä ja myös muiden ympäristössä olevien kielien omaksuminen on helppoa liikkeen koordinaation herkkyyskausi, jolloin lapsi mielellään suorittaa toimintoja, jotka vaativat ponnistelua ja tarkkuutta liikkeissä järjestyksen herkkyyskausi, jonka aikana järjestys ympäristössä ja päivärutiinissa on tärkeää aistien kehittämisen herkkyyskausi, jolloin lapsi jäsentää aistihavaintojaan ja tutustuu ympäristöönsä aistien välityksellä sosiaalinen herkkyyskausi, jonka aikana lapsi on kiinnostunut kodin, koulun ja oman yhteisönsä tavoista Aikuinen ei pysty suoraan vaikuttamaan herkkyyskausiin, mutta voi auttaa lasta järjestämällä lapselle ympäristön, jossa lapsi voi tehdä tehtäviä ja oppia asioita, joista hän on kiinnostunut Vastaanottavainen mieli Samalla kun herkkyyskaudet ohjaavat lapsen kehitystä, lapsi saa jatkuvasti vaikutteita ympäristöstään. Montessori huomasi, että lapsi ottaa vastaan vaikutteita eri tavoin kuin aikuinen ja antoi lapsen mielenlaadulle oman nimen: vastaanottavainen mieli (absorbent mind). Vastaanottavainen mieli toimii kolme ensimmäistä ikävuotta tiedostamattomasti keräten kaiken ympäristöstään mitään valikoimatta tai erityisesti haluamatta. Vasta vähitellen lapsen kokemukset jäsentyvät loogisesti. Montessoriympäristö ja selkeä välineistö ovat apuna tässä prosessissa. Valmisteltu ympäristö Casa dei Bambinissa, Rooman San Lorenzon slummikorttelin Lastentalossa, syntyivät ne montessoriympäristön ulkoiset puitteet, joita noudatetaan edelleen. Montessori halusi antaa lapselle mahdollisimman luonnollisen työympäristön. Kaiken tuli vastata lapsen ikää, kokoa ja kehitysvaihetta. Hän piti tärkeänä ulkoistenkin esteiden poistamista kehityksen tieltä. Kaikissa Lastentalon lapsissa tapahtui sama kehitys, mielenkiinnon kerran herättyä alkoi heidän sisäinen itsekurinsa ja terve itseluottamuksensa kasvaa ja taito valita tarkoituksellisesti mielekästä tekemistä kehittyä. Montessori kutsui tätä prosessia normalisoitumiseksi. Sillä hän tarkoitti normaalia, luontaista olotilaa, joka saa kehittyä spontaanisti. Edellytyksenä tälle kehitykselle on, että ympäristö antaa siihen mahdollisuuden. Valmisteltu oppimisympäristö on montessorimaailman tunnusmerkki ja perusjalka, joka koostuu fyysisistä ominaispiirteistä sekä ilmapiiristä. Valmisteltu ympäristö on rauhaisa ja hyvin järjestelty kodinomainen paikka, jossa lapsi saa rauhassa keskittyä ja toteuttaa itseään. Montessoriympäristö on suunniteltu tukemaan lapsen itsenäistymistä, liikkeen ja liikkumisen kontrollia, keskittymistä sekä sosiaalisuutta. Valmisteltu oppimisympäristö antaa puitteet lapsen vastaanottavaisen mielen työstettäväksi. Valmisteltu ympäristö on paikka, joka vastaa lapsen fyysisiin, psyykkisiin, emotionaalisiin, sosiaalisiin sekä älyllisiin tarpeisiin. Kehityskaudet Montessorin mukaan lapsen elämä jakautuu neljään noin kuusi vuotta kestävään kehityskauteen: 0–6; 6–12; 12–18; 18–24 v. Kullakin kehityskaudella on oma erityisluonteensa lapsen kehityksessä. Kaiken oppimisen lähtökohta on lapsen oma tiedonhalu ja aloitteellisuus. Lapset ovat innokkaita oppimaan voidessaan itse valita etenemisnopeuden ja tehtävät oman mielenkiintonsa mukaan. Montessoripedagogiikka eri ikäryhmissä Montessoriympäristöt jakautuvat kehityskausien mukaan. Suurin osa Suomen montessoritoiminnasta painottuu tällä hetkellä 3-6 -vuotiaiden varhaiskasvatukseen. Suomessa toimii muutamia alle kolme vuotiaille suunnattuja pienten yhteisöjä sekä perusopetusta luokilla 1-6. 0-3-vuotiaat Alle 3-vuotiaille tarkoitettuja montessoriympäristöjä kutsutaan pienten yhteistöiksi. Pienten yhteisöissä ympäristön osa-alueet ovat motoriikkaharjoitukset, kieli ja arkipuuhat. Työn tekeminen on tärkeämpää kuin työn tulos. Itsenäisyyden, oma-aloitteisuuden ja hyvän itsetunnon kehityksen tukeminen ovat erityisen tärkeitä pienille lapsille. 3-6-vuotiaat 3-6 -vuotiaiden ympäristöjä toimii Suomessa niin koko- kuin osapäiväisesti sekä kerhomuotoisena, niin kunnallisissa kuin yksityisissä päiväkodeissa. Montessoriryhmä koostumus pyritään pitämään sellaisena, että siinä on tasapuolisesti 3-, 4-, 5- ja 6-vuotiaita tyttöjä ja poikia. Järjestely perustuu Montessorin huomioon, että eri-ikäiset lapset voivat antaa toisilleen paljon. Vanhemmista lapsista otetaan mallia ja nuorempia autetaan. 3-6 -vuotiaiden ympäristön montessorivälineistö jaetaan käytännön elämän töihin, aistivälineisiin, äidinkielen, matematiikan sekä kulttuurin alueen välineisiin 1980-luvulla minulla oli mahdollisuus tutustua Oulussa toimineeseen Montessori-luokkaan. Muutama vuosi sitten pääsin tutustumaan Bergamossa Montessori-kouluun. Pedagogiikassa on paljon elementtejä jotka tukevat lapsen itsenäistä työskentelyä ja tutkivaa oppimista.

Kouluturvallisuus

Kun allekirjoittanut kävi koulua, niin turvallisuus näyttäytyi erilaisena kuin tämän päivän koulussa ja yhteiskunnassa.Kotoa lähtiessä ulkoavain laitettiin postilaatikkoon, koulupiha oli "pyhää maata", pojat ja tytöt tulivat iltaisin korkeintaan palloa potkimaan.Kauhajoen ja Jokelan koulusurmat herättivät suomalaisen koulumaailman Ruususen unesta. Se mitä oli tapahtunut Yhdysvalloissa, tapahtui kotinurkilla. Opetushallitus on ohjeistanut kouluja kriisitoimintaan kuten myös opetuksen järjestäjät; kunnat ja kaupungit. Arjen turvallisuuteen kiinnitetään huomiota myös entistä tarkemmin.Arjen asiat ovat usein hyvin yksinkertaisia ja järkeenkäypiä. Onko liukkaalla hiekoitus hoidettu, onko liikenne turvallista ja monta muuta maalaisjärjellä hahmoteltavaa asiaa. Lääkärikielelle kääntäen; lääkitys on kunnossa mutta mikä on tauti ja taudin syyt.Läntisessä naapurissa tapahtuneet koulutragediat kertovat ehkä omaa kieltään yksilöiden ja joskus myös yhteisöjen pahoinvoinnista .Ratkaisut ovat osittain ennakoinnissa.Yhteiskunnan ja koulun tulee toimia sen suuntaisesti että " kaveria ei jätetä". Kenenkään ei pidä jäädä sosiaalisten verkkojen ulkopuolelle ja on tunnistettava ajoissa ongelmat. Uusi opetussuunnitelma arvopohjaltaan tukee koulujen kehittymistä yhteisöllisiksi ja oppiviksi yhteisöiksi. Oleellisin kysymys on ettei arvot jää sanahelinäksi vaan viedään käytännön toimiksi ja tehtäviksi.