Sekulaarinen yhteiskunta

Istuin taannoin tekemässä ryhmätyötä ja puhe ryhmässä kääntyi hetkellisesti sekularismiin. Nykyistä Turkkia on pidetty hyvänä esimerkkinä valtiosta missä uskonto ja valtio on erotettu Ataturkin ajoista alkaen.Erdogan yrittää nyt suuntaa kääntää ja seuraukset ovat nähtävissä. Suomessa kirkon ja valtion suhde on omalla tavallaan kompleksinen. Kirkolla suhteessa jäseniinsä on veronkanto-oikeus, koulun ja kirkon suhde on ollut tiivis. Meillä Suomessa kirkolla on ollut suuri yhteiskunnallinen merkitys lukutaidon edistäjänä ja juurruttajana kansan syvissä riveissä.

Samaa sukupuolta olevien avioliittolain käsittely on hyvä esimerkki siitä miten maallinen ja hengellinen päätöksenteko ja sen sovittaminen yhteiskuntaan lyö korkeita laineita. Se ei liene ainoa haaste.Kirkon oma hallintorakenne pyrkii sisäisesti ratkaisemaan työoikeudellisia asioita mutta asioiden kärjistyessä maallisen oikeuden ovi myös heilahtaa.

Kävin lukemassa vapaa-ajattelijoiden sivuilta muutamia ajatuksia ja näkökulmia ymmärtääkseni myös toisenlaista näkökulmaa

Valtion tulee olla oikeudellisesti sitoutumaton suhteessa uskontoihin ja vakaumuksiin
On oikeus uskoa tai olla uskomatta erilaisiin uskontoihin tai vakaumuksiin.
Uskontokunnalla ei lainsäädännössä tule ola erityistä asemaa.
Argumentit ovat mielestäni järkeviä ja kestävät tarkastelun. Kritiikki ei kohdistu uskontoon vaan kirkon asemaan Suomessa. Yhdysvallat ja Ranska ovat hyviä esimerkkejä kirkon ja valtion selkeästä erosta. Silti Yhdysvalloissa kirkko voi hyvin ja sillä on vaikutusvaltaa , käynnissä oleva presidenttikampanja kertoo siitä omaa kieltään.

Vaikka uskontokuntia ei pitäisi laitaa ranking-järjestykseen , niin Suomessa kristillisyys on ainakin tilastollisesti vahvoilla. Oma kysymyksensä on kuinka moni on kristitty tilastossa ja kuka oikeasti. Meillä kun on myös voimakas tapakristillisyyden perinne. Tosin ei tässä pidä ensimmäistä kiveä heittää.
Koulujen uskonnonopetus sisältää myös paljon historiallista ainesta mikä auttaa osaltaan ymmärtämään länsimaisen kulttuurin muovautumista.

Mitä siis tapahtuisi jos kirkko ja valtio erotettaisiin ja veronkanto-oikeus poistuisi. Kylmiä seiniä ja työttömiä sielunpaimenia luultavasti tai sitten yhteisönsä tukema hyvinvoiva kirkko.

Tähän kohtaan kai sopisi sanonta, ei maalata piruja seinille. Kirkolla on tarpeeksi haasteita ilman kauhukuvien maalausta.
Miten kirkon sana lähimmäisen rakkaudesta toteutuu ., miten kirkko rantautuu ihmisten luo.Ehkä paremmin kun ennen.
Tähän loppuun sopinee arkkipiispamme puheesta Naantalista pieni lainaus:

Juuri nyt yksi niistä kysymyksistä, joissa kirkko kohtaa oman identiteettinsä syvärakenteet, koskee avioliittoa. Niin tapahtuu monissa kirkoissa, niin tapahtuu luterilaisissa sisarkirkoissa ja niin tapahtuu meillä. Avioliittokeskustelun yhteydessä käsitellään koko luterilaista perintöä aina raamatuntulkinnasta kirkon ja valtion välisiin suhteisiin saakka. Sellainen meidän kirkkomme on: kirkon teologinen perinne ja kirkon jäsenten elämänkokemus ja moraalitaju asettuvat vuorovaikutukseen. Ajattelen, että tätä varten tarvitaan sellainen turvallinen henkinen ja hengellinen tila, jossa keskustelua ei käydä vain rohkeiden ja varmojen ehdolla, vaan siinä ovat mukana myös ne äänet, jotka ovat hiljaisia ja arkoja ja itsestään epävarmoja. Tila, jossa kaikkien kokemuksilla, peloilla, unelmilla, uskolla ja epäilyksellä on olemassaolon ja todesta otetuksi tulon oikeus. Se ei ole itsestään selvää. Yritän omasta puolestani tehdä työtä, että sellainen on mahdollista. - See more at: http://www.arkkipiispa.fi/avioliittokeskustelu-koskee-luterilaista-identiteettia/#sthash.szYpkkv6.dpuf

Tulkinnan sietämätön keveys

30 vuotta sitten allekirjoittanut sai Helsingin yliopiston teologiseen tiedekuntaan opinto-oikeuden luokanopettajan erikoistumisopintoja varten. Parasta oli että opinnot pystyi suorittamaan kesäyliopistossa Oulussa. Opintojen parasta antia oli Miikka Ruokasen pitämä raamatun tulkinnan ja eksegetiikan kurssi. Pitäjällä oli asiasta substanssiosaaminen kohdallaan ja esitys oli kansantajuista.Mielenkiintoista on että jo alkukristillsellä ajalla kirjaa tulkittiin kahden linjan mukaisesti;kirjaimellinen ja historiallinen tulkinta sekä allegorinen tulkinta (eli kertomuksia ei tulkita kirjaimellisesti). Näiden alkukristillisten tulkintojen jälkeen on pyhää kirjaa sitten tulkittu monella eri tapaa. Eri aikakausina tulkinnat ovat myös vaihdelleet.

Raamattu on myös kirja jota lienee tulkittu eniten omaksi hyväksi. Tästä tulee sanonta " lukea kuin piru raamattua". Yksittäisestä sanasta ja jakeesta haetaan pontta omille näkemyksille ja käsityksille. Nainen vaietkoon seurakunnassa oli aikoinaan naispappeuden vastustajien suosikkijae. Ruokanen sanoi hyvin, raamatun synty on kontekstissa aikaan ja paikkaan missä se on syntynyt Oman aikansa tuotos myös omalla tavalla ja evenkeliumimien kohdalla suulliseen perimätietoon nojaava. Vanhin evankeliumi lienee syntynyt vuosien 60-70 lukujen aikana joten Jeesusksen aikalaisia ei kukaan kirjoittajista ole ollut. Historilallisesta Jeesuksesta tiedetää hyvin vähän mutta kuoleman ajankohdaksi on ajateltu 30-luku ajanlaskun alusta , mikä sekään ei ole eksaktia tietoa.

Olen tavannut niitä joille raamatun tulkinta on tulkintaa sanasta sanaan( pohjoisen poikia) ja jokaisella on toki oikeus uskoa siihenkin tulkintatapaan. En tiedä miten tuo kielitieteelisen tarkastelun kestäisi kun raamttu on käännetty hepreasta ja kreikasta nykykielelle ja suomen kielessä vuosisatojen kaikana moneen otteeseen

Tälläinen maallikkoteologi on taipuvainen seuraavaan tulkintaan, Raamattua pitäisi tulkita allegorisesti;kertomuksia ei voi lukea kirjaimellisesti vaan ne viittaavat johonkin muuhun sisältäen opetusta.

Tulkinta-asiat tässä nousivat mieleen kun kohina avioliittoasioista velloo otsikoissa

Isompi konteksti

Opetusalan erilaiset keskustelufoorumit sosiaalisessa mediassa ovat
lähtökohtaisesti mukavia foorumeita; tarjoavat käytännön vinkkejä , ajatuksen vaihtoa ja hienoja keskusteluja. Alan ihmisille hieno tilaisuus kohtaamiseen. Pienet kurkistukset jäsenlistoihin paljastaa jäsenistön olevan enimmäkseen alan ihmisiä. Vaikka jäseninä palstoilla on opetusalataustaisia vaikuttajia, jää hyvät asiat monelta vaikuttajalta piiloon. Ehkäpä jotkut sisällöt maallikoille jäisivät vaikeaselkoiksi jos substanssiosaamista koulusta ei ole.
Siksi muulloinkin kun vaalien alla kannattaisi koulutuksen asioista kirjoittaa kansantajuisesti ja liittää ne isompaan laaja-alaiseen yhteiskunnalliseen kontekstiin. Itseäni ainakin lämmittää kaikki ne papit jotka puhuvat kansantajuisesti teologiasta eivätkä sorru " jargoniin"


Ehkäpä koulutksen merkityksestä tulisi puhua ja kirjoittaa enemmän kansantajuisesti ja painottaa sen yhteiskunnallista merkitystä:

1 Millaisia haasteita on niissä maissa missä koulutustaso on alhainen. Minkälainen on tasa-arvo tilanne on näissä maissa, miten rikollisuus ja syrjäytyneisyys aiheuttaa ongelmia.

2 Millaista yhteiskunnallista kehitystä koulutus edistää.

3 Miten koulutus palvelee yksilön kasvua ja kehittymistä

4 Onko koulutuksesta haittaa ?

5 millainen olisi kouluttamaton kansakunta

Mietippä näitä !

Kuukauden se kestää

Koulun alku on aina kilpajuoksua ajan kanssa. Lukujärjestysten hienosäätöä, avustajien työjärjestysten säätöä, pakollisia rutiininomaisia paperitöitä ja yllättäviä satunnaisia.Kun lukuvuoden toimintaa ohjaavat dokumentit sai kaikki yhteen kansioon; rerurssilaskelmat,hankkeet ja erilaiset ohjeistukset ,niin hetkellisesti tunsi hallitsevansa asioita ja että kaikki langat ovat käsissä. No hetkellisesti vain, kun yhdestä luukusta ei tuuli käy ,löytyy varmasti uusi puhuri.Lehdessä oli juttua ettei rehtorin virkoihin ole suoranaista tunkua, no en ole yllättynyt ,samaa trendiä on meidän rajojemme ulkopuolella. Maksamaton mainospuheenvuoro lienee paikallaan; tämä ammatti on kyllä näköalapaikka suomalaiseen yhteiskuntaan Eilen olin kutsuttuna puhumaan Jet 30 ryhmälle missä vilahteli tuttuja Sitolaisia. Viestini oli että johtajana ei ole koskaan valmis, olipa sitten ikävuosia tai virkavuosia takanapäin vuosikymmeniä. Hyvä työnantaja ymmärtää myös johtamisen arvon ja merkityksellisyyden sekä tukee sitä koulutuksen kautta. Tälläinen kuukausi takana ,uteliaana seuraavaa odotellen.

huonoja häviäjiä ja väärin sammutettu

Syysistuntokauden aluksi eduskunta keskusteli kauan jo kertaalleen hyväksytystä avioliittolaista mikä mahdollistaa samaa sukupuolta olevien avioliiton. Kansanedustuslaitoksen tehtävä on käyttää maallista valtaa. Universaalina ilmiönä avioliitto ensisjaisesti on yhteiskunnallinen instituutio missä on kahden aikuisen välille solmittva liitto oikeuksineen sekä velvoitteineen. Miten lainsäädäntö sitten suhtautuu samaa sukuouolta olevien avioliittoon on kansallinen kysysmys. Eduskunnan hyväksyessä lain Suomi liittyi niiden maiden joukkoon missä lainsäätäjä on asialle antanut hyväksynnaän. Tästä on päätetty. Miten päätetään sitten adoptio-oikeudesta tai muista vastaavista kysymyksistä on on oma kysymyksensä ja prosessinsa.

Pappisystäväni totesi kaksi vuotta sitten että ennemmin tai myöhemmin Piispainkokous joutuu ratkaisemaan asiaa kirkon näkökulmasta. Piispat päättivät odotetusti. Kirkon näkökulmasta pitäydytään siinä kirkon opissa ja perinteessä mitä kirkko edustaa. Evankelisluterilainen kirkko ei ei tässä suhteessa poikkea muista kritillisistä kirkoista. Voiko muuta tulkintaa olla tai tulla? se näkee ken elää. Ottihan kirkkomme naispappeuteen selkeän kannan vaikka vastustajat aikoinaan etsivät raamatusta kaikki argumentit asiaa vastaan.

Kirkolle asia lieneee vaikea. Espoonlahden kirkkoherra Jouni Turtiainen kirjoittikin joskus kotimaa24 sivulla osuvasti; olisiko vielä kompromissin mahdollisuuksia ja millainen voisi olla kompromissi joka kelpaisia kaikille. Vaikeita kysymyksiä ovat.

Poimin helmen uutisvirrasta

Uuden OPS:n yhteydessä on puhuttu ja kirjoitettu enemmän oppimisesta, ei vain opettamisesta. Riippumatta siitä miten oppiminen ymmärretään tai käsitteellistetään, olen iloinen että se on noussut asiana esille. Opetuksesta ja opettamisesta on kyllä puhetta riittänyt. Uutisten virrasta nousee ajoittain asioita joista on puhuttu vähän tai ei juuri lainkaan. Yksi tälläisistä asioista oli kirjoitus herkistä poikalapsista. Kuunnellessani eilen eduskunnan keskustelua kertaalleen hyväksytystä avioliittolaista, tuli mieleeni kaksi kysymystä ; onko asioiden priorisointi kohdallaan kun tulisi keskustella työllisyydestä .Toinen mielessä pyörinyt kysymys oli ,lokeroimmeko elämän kanssakulkijat ? Jälkimmäiseen tiedän vastauksen. Kyllä, lokeroimme ihmiset.Koulussa on lokeroitu niin kauan kun oma muistini riittää vuosiin kansakoulussa ja siitä eteenpäin. Ketkä olivat futareita, ketkä painijoita ja liuta monia muita lokeroinnin perusteita.

Vaatii paljon lapselta olla oman tiensä rohkea kulkija. Pitää olla hyvä itsetunto, rohkeus ja oma tahto. Kaikilta lapsilta ei siihen löydy tahtoa, eikä rohkeutta vaan on helpompi mukautua lokeroon, löytää oma viiteryhmänsä. Kun Jorma Uotista haastateltiin Pori-Arennan yhteydessä, muisti hän lämmöllä liikunnan opettajaa joka ei herkkää kaveria pakottanut kontaktilajeihin vaan mahdollisti kävelyn tai muun korvaavan liikunnan. Nosta tälle hattua, löytyi aito pedagogi.


Koulussa pitäisi tunnistaa ja vahvistaa yksilön ominaisuuksia.Herkkyys pitäisi kääntää voimaksi , hyväksytyksi ominaisuudeksi, ei pyrkiä muokkaamaan samalla valumuotilla kaikkia.

Kuin muurahaispesässä

Koulua voisi lukuvuoden alkaessa verrata muurahaispesään. Kaikki liikkuvat ristiin rastiin vauhdikkaasti.

Rehtorin tehtävät ovat aika samansisältöisinä säilyneet joskin kirjoituskone vaihtui aikoinaan tietokoneeseen.Alkavassa lukuvuodessa on kuitenkin jotain erilaista verrattuna aikaisempaan. Uusi opetussuunnitelma askarruttaa, mietityttää ja ehkä vähän pelottaakin. Monen huulilla on kysymys ;mitä kertoa huoltajille.Tässä vaiheessa voi tietenkin kertoa ne välittömät muutokset.Ruotsin kieli alkoi 6. luokilla, lukuvuoden aikana on vähintään viikko monialaisisia oppimiskokonaisuuksia ja 4-6 luokkiin pyörii viikottain valinnaisaineet. Me olenmme jakaneet ne tasaisesti lukuvuodelle , mutta muitakin tapoja olisi. Katsotaan nyt vuosi rauhassa. Huoltajille voi ehkä kertoa senkin ettei Ops-uudistus ole sormia napauttamalla tapahtuva yhtäkkinen muutos vaan prosessi. Rauhallisuutta rakastavana ihmisenä voi myhäillä tyytyväisenä. Kukaan ei ole paniikisssa uudesta opsista.

Digitaalisuus, digioppiminen se vaan jaksaa puhuttaa alan keskustelupalstoilla. Kuten olen kirjoittanut monasti;keskustelu on tervetullutta, poteroihin kaivautuminen ei.Tähän vuoteen liittyy positiivinen asia. Koulujen ict -kanta paranee merkittävästi ja ollaan hyvän kysymyksen edessä . Mitä niillä laitteilla tehdään. Huoli pois, kyllä koulut sen tavan löytävät ja moni on jo löytänytkin.

Arjen haasteita vielä kohtuullisesti, bloggaan taas enemmän jos arki tästä vielä tasaantuisi.