Inspection, blast from the past

1995 tapasin sattuman kautta Vaasassa skotlantilaisen rehtorin, joka oli tutustumassa kielikylpyopetukseen.Tapaamisesta poiki vuosia kestänyt yhteistyö ja ystävyys. Väistämättä keskustelut koskevat usein ammatillisia asioita ja  koulujärjestelmän vertaamista. Paljon on yhtäläisyyksiä mutta on myös kansallisia eroavaisuuksia. Skotlannissa aluehallinnolla on vankka asema. Kun suomessa koulujen tarkistukset lopetettiin 80- luvulla, niin Skotlannissa niitä tehdään edelleen säännöllisin välein. Itsearvioinnin rinnalla on siis ulkopuolinen tarkistusjärjestelmä.Ystäväni kertoi että jollain tavalla tieto tarkistuksesta saa aina " varpaisille" vaikka onkin kysymys tutusta asiasta jonka pohjimmainen tarkoitus on auttaa kouluja kehitystyössä.Suomessa viimeiset tarkistukset tapahtuivat 80-luvulla ja 90-luvulta alkaen niin koulutuksen järjestäjä kuin yksittäiset koulut ovat kehittäneet itsearviointiaan. Itselläni tarjoutui mahdollisuus toimia vanhan Vaasan läänin alueella mentorina koulujen arviointijärjestelmien käynnistämisessä.

Suorittaessani kenttäharjoittelua 80-luvun alkupuolella kenttäharjoittelukouluun tuli tarkastaja. Tarkistus taisi olla lajissaan viimeinen mutta noudatteli silti perinteistä mallia; hallinon tarkistus, onko diaarit ja arkistot kunnossa sekä opetuksen seuraamista. Tarkastajana toimi nyt jo eläkkeellä oleva Pauli Rautama.Pitkän viran lääni- ja aluehallinnossa tehneenä hänellä on kokonaiskuva hallinnon muutoksista. Kasvatushistoriallisen seuran artikkelissa Rautama kirjoittaa hyvin yhteiskunnan muutoksista ja vaikutuksista hallintoon.Olen joskus leikitellyt ajatuksella että olisi tohtorinväitöskirjan arvoinen aihe tutkia hallinnon muutosten ja koulun arjen toimintojen välistä suhdetta, siis muuttuiko mikään ja koskaan Laitan liitteksi tähän tuon mainitsemani kirjoituksen linkin. Hyviä lukuhetkiä ketä historia ja muutokset kiinnostavat

http://www.kasvatus-ja-aika.fi/site/?lan=1&page_id=299

Kansalaistaitoa kaipaillen

Opiskeluvuosien jälkeen osa kurssistani hakeutui kaupunkiin ja osa maaseudulle. 80-luvun puoliväli oli sikäli poikkeuksellista aikaa että virkoja löytyi niin maalta kuin kaupungista. kaupungin imu oli aika kova ja usein keskuskaupunkeja ympyröivien kuntien virkoja oli jossain määrin haasteellista täyttää.Olipa valinta silloin kaupunki tai maaseutu niin molemmissa on niin puolensa kuin haasteensa. Opettaja isossa kaupungissa on enemmän ingognito, jos ei nyt satu asumaan työpaikkansa vieressä ja mitä pienempi on maaseutupaikka missä työskentelee opettajana. pappina tai muussa julkisessa virassa niin sitä näkyvämpi on halusi tai ei. Aloittessani ensimmäisessä työpaikassa nuorelle opettajalle tarjoutui mahdollisuuksia tarttua erilaisiin vastuutehtäviin ja haasteisiin. Nuorena ei myöskään aina osaa sanoa ei, joten ensimmäisinä vuosina kasautui monenmoista tehtävää. Yksi tälläisistä tehtävistä oli toimia raittiusyhdysopettajana. Oma sukupolveni muistaa ehkä ajan jolloin kunnista löytyi raittiussihteeri. Nämä kunnalliset viranhaltijat koordinoivat yhdessä koulujen ja nuorisotyön kanssa raittiusteemaan liittyviä toimintoja. Koulussa raittiusyhdysopettaja oli koulun ja raittiussihteerin linkki. Joku lukijoista saattaa muistaa raittiuskirjoituskilpailut yhtenä koulussa toteutettuna toimintamuotona. Opettajan uralta edellä mainittuun tehtävään suostuminen oli yksi niitä tehtäviä jotka suostumisen jälkeen herättivät kysymyksen, minäkö?. Toisaalta muistan sen että hetken tuumattuani tulin johtopäätökseen että tämä on yksi tehtävä muiden joukossa, tässä ei mitata henkilökohtaista elämäntapaa tai arvomaailmaa. Raittiuskasvatusliittoa sittemmin nuorisokasvatusliittoa ohjasti edesmennyt sosiaalineuvos Kosti Helimäki. Hänen aikanaan ehkä näkyi toiminnassa ja tavoitteissa yhteiskunnan muutos.Seminaareissa joihin itse osallistuin puhe oli jo kääntynyt täydellisen raittiuden ihanteesta kohtuullisen ja sivistyneen käytön tapaan, ei maalailtua enää viinapiruja seinille.Suurempi huoli yhteiskunnassa 90-luvulle siirryttäessä nousi huumeista. Coloradon ja Washingtonin osavaltioiden päätös vapauttaa kannabis on oman ikäluokkani ihmiselle vaikea käsitellä, edustan kuitenkin sitä joukkoa jonka kouluaikana huumeet kaikissa muodoissaan ja käyttötavoiltaan on teilattu täysin. Käsitykseni huumeiden käytön laajuudesta on ollut hyvin naivi ja sinisilmäinen. Vielä 2000-luvulla huomasin ajatuksissani ja puheissani kliseen että huumeet ovat kaupunkien ja Etelä-Suomen juttu kunnes poliisiystäväni palautti maan pinnalle kertomalla alueellsista ongelmista ja haasteista. Vanhojen perään ei liikaa kannata haikailla mutta kansalaistaito nimistä oppiainetta on hiukan ollut ikävä. Kansalaístaito integroitiin muihin oppiaineisiin mutta on käynyt ajatus mielessä että sillä olisi tänä päivänä tilauksensa ja paikkansa peruskoulussa

Näihin ajatuksiin ja tunnelmiin

Kuntien lomautukset, viimeinenkö keino ?

Ystäväni jakoi seinällään  Helsingin sanomien uutisen liittyen kuntien aikomukseen lomauttaa opettajia. Aukaisin muutaman uutisen alla olevista linkeistä ja hämmästelin verkkokeskusteluja aiheesta. Ahon hallituksen aikana 90-luvulla kun kuntapuoli lomautti laajasti, käytiin saman sisältöistä keskustelua; kun lomautetaan niin lomautetaan kaikki työntekijäryhmät tasa-arvon nimissä. Keskusteluhan pitäisi käydä siitä onko kuntalaisen oikeusturvan ja turvallisuuden nimissä lomauttaminen asianmukaista. Mitä seuraamuksia on terveys- ja sosiaalipuolen lomautuksilla, opetuspuolen . päivähoidon ja varhaiskasvatuksen lomautuksilla. Kaikkien edellä mainittujen toiminta perustuu normeihin. Niiden kautta on määritelty toiminnan rajat. Lähes poikkeuksetta kun aluehallintovirasto on saanut tehtäväkseen tutkia esimerkiksi opetuspuolen lomautusten aikana tapahtuvan opetuksen asianmukaisuus niin järjestelyt eivät täytä perusopetuksen lainsäädännön kriteereitä.  Seurakunnallisissa ja kunnallisissa luottamustehtävissä  yli kymmenen vuoden ajan toimineena, on kuntien osalta todettava yksikantaan että voimassa oleva kuntalaki määrittää selkeästi kunnan tehtävät. Laissa määrättyjen tehtävien hoitaminen on ensisijainen tehtävä. Kuntatalouden haaste on rahoituspohja, verovarat ovat ensisijainen tulonlähde. Jonkin verran tuloja kertyy erilaisista maksuista kuten päivähoito  tai muu vastaava tulonlähde. Kun veropohja kapenee on sillä vaikutus kuntien tulopuoleen. Laissa määriteltyjen tehtävien hoitamisvelvoite ei kuitenkaan poistu. Kuntien täytyy miettiä tarkasti missä määrin se omassa toiminnassaan osallistuu muihin kuin sille säädettyihin tehtäviin. Mitä riskejä sisältyy sen alueella toimiviin yrityspuistoihin, teollisuusalueisiin ja millä panostuksella ollaan mukana. Edellä mainittujen onnistuessa ja toimiessa ratkaisut tuottavat verotuksen kautta tuloja ja mahdollisesti muuta synenergiaa. Toisaalta tässä maassa on surullisen kuuluisia esimerkkejä myös vääränlaisesta riskinotosta myös hyvinäkin aikoina. Suomalaiseen kuntapuoleen kuuluu voimakkaasti kansanvallan ja demokratian toteutuminen. Haastavaksi sen tekee osaaminen, enkä puhu nyt siitä hallintolain mukaisesta muoto-osaamisesta vaan asiaosaamisesta. Yksittäisen kylän valaistus tai tieosuus asiat ovat kyllä jotenkin konkreettisia ja ymmärrettäviä asioita, näitä aloitteita on aikoinaan tullut kuulleeksi, mutta  iso kuva kunnan taloudesta ja sen toiminnasta on merkityksellisin. Luottamustehtävissä pääsee käyttämään valtaa ja valtaan kuuluu olennaisena osana vastuu, vastuun toteuttaminen lisämääräraha-arvioina ei vastaa omaa käsitystäni  vastuusta, joskin on avoimesti myönnettävä että myös ennakoitamattomissa olevia asioita on luottamustehtävissä tullut vastaa.

Kuntakentällä vellova keskustelu kuntaliitoksista on tasoltaan vaihtelevaa. Kun lehdestä lukee ettei pääkaupunkiseudun asukas huomaa kuntarajoja niin herää monta kysymystä. Meri on yhtä sininen matkalla Helsingistä Espooseen ja tie yhtä harmaa Vantaalle ajaessa mutta  millaisen palvelun kuntalainen saa?  Millaista on vantaalaisen koululaisen opiskelu, millaista on terveydenhoito Espoossa? Rajakyltin poisto ei ratkaise mitään vaan palvelun laajuus ja sisältö.

Ajatukseni tiivistyy seuraaviin kysymyksiin. Onko suomalaisten kuntien palvelutuotannon ohjaaminen ja johtaminen ollut ajan tasalla  ja laadukasta. Tuottaako  kuntien poliittinen päätöksenteko neljää vuotta kestävämpiä ratkaisuja. Pitäisikö poliittisessa päätöksenteossa kunnissa pyrkiä ammattimaisempaan suuntaan. Antaako tulokset kuntaliitoksista viitteitä siihen että ratkaisut ovat olleet oikeita. Miten laajalla alueella sijaitseva kunta selviytyy, keskittyykö palvelut säästöjen ja tehokkuuden nimissä keskuksiin.

Viime päivien hyvä uutinen on ollut että hallituksen kanssa oppositio istuu keskustelemaan siitä suunnasta mihin tässä maassa pitäisi nyt mennä. Itse toivon että keskusteluun liittyy myös työllisyys ja sitä tukevat toimenpiteet; innovaatiot ja suomalaisen osaamisen nosto.

Osaamista tulevaisuuteen vai tulevaisuuden osaamista?

Marjukka Liiten Helsingin Sanomien toimittaja kirjoitti kolumnissaan lukiouudistuksesta. Kirjoituksessa nostettiin aiheellisesti esille lukion  ympärillä pyörivä keskustelu. Kun lukion tehtävä on antaa kattava yleissivistys ja valmistaa korkeakoulu-opintoihin niin ollaan ainakin jälkimmäisen tavoitteen kohdalla perustavaa laatua olevien kysymysten edessä. Toisaalta myös ensimmäinen tavoite on yhtä haastava. Onko toisen asteen ammatillisissa opinnoissa mahdollisuus  tai tarve lisätä yleissivistäviä opintoja. Yksi mahdollisuus on tietenkin vierittää perusasteelle enemmän  historiaa, yhteiskuntatietoa, taloustietoa jne. Aiheellisesti voi tietenkin kysyä , kannattaako. Peruskoulun yläluokat ovat nuoren elämässä muutenkin haastava elämänvaihe, kiinnostus usein on muissa asioissa kuin koulussa.

Mitä sitten voisi jättää pois tai vähentää lukiosta, mietitäänpä. Matematiikan, fysiikan, kemian , luonnontiedon vähentäminen saavat lääketieteen, insinöörialan ja matemaattis- luonnontieteellisten alojen edustajat kipristämään kulmakarvojaan. Kielten vähentäminen  ja kaventaminen ei liene vientiteollisuuden mieleen. Kaikki muu humanistinen oppiaines  on merkittävää ihmisen kasvun kannalta.

Lukiota sen enempää kuin korkeakoulutustakaan ei tulisi nostaa liikaa jalustalle. Suomi tarvitsee tulevaisuudessakin kädentaitajia ja osaajia. Hitsarit, metallimiehet, sähkömiehet, putkimiehet, puusepät ,kiinteistöhoitajat ovat ammattiryhmiä joita tarvitaan tulevaisuudessa. Joidenkin ministerien lausuma tavoite ikäluokkien korkeakoulutustavoitteesta ei tunnu kovin realistiselta. Ammatillisten opintojen suosio  onkin kiitettävästi kasvanut vuosien saatossa. 90-luvun lopussa itselläni oli mahdollisuus tutustua Vaasan ammattioppilaitoksen toimintaan . Tietotekniikan opiskelijoiden peruskoulun päättötodistuksen keskiarvo oli korkeampi kuin lukion sisäänpääsyraja ja sijoittuminen työelämässä oli niinä aikoina sataprosenttinen. Myös muille suosituille aloille oli kilpailua joten  ” amikseen” ei jouduttu vaan sinne todella päästiin.

Monella tapaa vahva ammatillinen osaaminen on aina luonut mahdollisuuksia etenemiseen ja luo edelleenkin. Ystävänpäivänä sain käsiini isoisästäni Einosta 1960 paikallislehdessä kirjoitetun jutun. Juttu oli kirjoitettu 60 – vuotispäivien kynnyksellä ja tiivisti isoisän elämäntarinan. Nuorena herännyt kiinnostus mekaniikkaan oli tuonut miehen Lapuan Patruunatehtaalle missä moninaiset ja mielenkiintoiset tehtävät  olivat työllistäneet työn opettajasta työnjohtajaan.

Koulutuksen tulevaisuuden suuntaviivoja piirrettäessä pitäisi osata rinnalle piirtää tulevaisuuden suuntaviivat. Millainen on Suomi tulevaisuudessa. Olemmeko ulkoistaneet tuotannon  ulkomaille, hinnoitelleet itsemme ulos. Millainen on metsäteollisuutemme, kasvaako puumme Brasiliassa  luonnon nopeammalla aikataululla. Tuleeko pelibisneksestä  Nokian korvike ja talouden pelastaja. Viemmekö koulutuksen osaamista muualle, onko referenssit asiasta kunnossa myös tulevaisuudessa.

Näitä ajatuksia  iltapäivän ratoksi tai kiusaksi, miten haluatte

Laatikon piirtämisestä palveluun

Rehtorin virkaan vaatimuksena on opetushallinnon tutkinto. Tutkinnon tarkoituksena on perehdyttää omaan hallinnon alaansa ja julkishallinnon perusteisiin. Tutkintoa voisi verrata esimerkiksi kirkkoherraksi haluavien pastoraalitutkintoon ja johtamisopintoihin .Opetushallinnon tutkinto tuli 90-luvun alussa korvaaman opetushallinnon kolmiportaista arvosana suoritusta. Itse suoritin tutkinnon tentit opetushallitukseen 2000-luvun puolessa välissä. Opintokokonaisuus  oli mielenkiintoinen, se sisälsi aimo annoksen myös kunnallishallinnon perusteita, samoja joita hallintotieteen perusopinnoissa tulee alkuvaiheessa. Edellä mainituista sisällöistä oli myös hyötyä luottamuselimissä toimiessa. Mitä kapeampi organisaatio on ja hallinnon tukipalvelut rajoitetut niin sitä tärkeämpi hallinnon alan osaaminen ja substanssi on. Isojen kuntaorganisaatioiden etuna usein onkin hallinnon tukipalvelut. Ennen tutkintoa osallistuin valmentavaan kurssiin ja parhaimpana antina jäi mieleen lause missä kiteytyy  hallinnon syvin olemus. ”  vanhassa hallintokulttuurissa kansalainen oli julkisen vallan kohde ja kielenkäytössä puhuttiin hallintoalamaisista, uuteen kulttuuriin kuuluu että hallinnon tehtävä on palvella ja tuottaa palveluja kansalaisille. Lukiessani uutista Kreikasta missä järvivirasto oli saanut tehtävänsä valmiiksi vuonna 1957 mutta toimi edelleenkin kenenkään tarkkaan tietämättä mikä viraston tehtävä on, palautui tuo lause kurssilta mieleen.

Suomessa neljän vuoden välein kunnat piirtelevät organisaatiokaavioitansa uusiksi, samaa voitaneen kai sanoa hallituksesta ja valtakunnallisista piirroksista. Usein kuule edellä mainittuihin liittyen kuulevan sanan tehokkuus ja tuottavuus sekä taloudellisuus. Sitä me kaikki varmasti odotamme , onhan kysymys julkisista verovaroin ylläpidetyistä palveluista. Pieni huoli nousee kuitenkin kun palvelun käyttäjän näkökulma jää taka-alalle. Helsingin sanomissa nousi esille syrjäseutujen asema ja palvelut. Huoli on varmaan aiheellinen ja korostuu Lapin ja Pohjois-Suomen harvaan asutuilla alueilla. Suomen tulisi olla hyvä asua paikasta ja alueesta riippumatta. Kehä kolmosen sisälle ei liene tarkoitus pakkautua. Kuntauudistus on yksi hallituksen kärkihankkeista joka jakaa mielipiteitä puolueista riippumatta. Tuoko uudistus kansalaisen ja palvelujen kannalta muutosta ja millä aikavälillä on ” miljoonien eurojen kysymys”. Yhdistynyt Seinäjoki on talouden kovalla kuurilla.  Ennustajia meistä ei ole kukaan, eikä sen enempää hankkeen puolustajia kuin vastustajiakaan voi moittia. Kaikilla on kuitenkin se ajatus että kansantalouden kannalta muutokset ovat välttämättömiä mutta näkemykset keinoista erilaisia.  Kun  kokonaisuuteen lisätään vielä  Sote-uudistus niin haasteet ovat mittavat. Itseäni sivusta seuranneena kiusaa hiukan se ettei nämä asiat kulkeneet käsi kädessä tai siten että olisi lähdetty sote-uudistus kärkihankeena eteenpäin.

Jos hallinnon aloista ottaa opetuspuolen ja tarkastelee sekä vertailee alueellisesti  kuntia tai kaupunkeja niin erot voivat olla suuria, tarkasteltiinpa sitten tuntikehyksen kautta tai oppilaaseen käytetyn rahan  kautta tai muulla mittarilla. Mihin tasoon opetus asettuu ” köyhän ja rikkaan” naimakaupassa?  Viime kädessä on kysymys tässäkin siitä palvelun tasosta mitä kansalaiselle , myös pienelle sellaiselle tarjotaan. Kun kuntien menot pääsääntöisesti ovat sivistys, terveys ja sosiaalimenoja niin kokemukseni pitkältä ajalta on se että sinne myös säästöt purevat. 90-luvun lama-aika on kipeänä muistissa vieläkin. Toisaalta kysymys on suuressa määrin myös tahtotilasta, jääköön kunnan nimi tässä mainitsematta mutta erään kollegani kunnassa  90-luvun lamassa koulupuolella ei leikattu opetuksesta.

Kaikille tutuille jotka luottamusmiehinä toimitte kuntapuolella toivon jaksamista. Tehtävät ovat nyt haastavat ja mittavat. Samoin tutuille eduskunnassa.

pedagogiikassa, pedagogiikasta,pedagogiikkaan.............

pedagogiikassa, pedagogiikasta, pedagogiikkaan

Oletteko koskaan yrittäneet taivuttaa pedagogiikka sanaa suomenkielen sijamuodoissa sekä yksikössä että monikossa, kokeilkaapa huviksenne. Opinnäytetyötä tuttavallisemmin gradua kirjoittaessa tuota sanaa tuli taivuteltua lähes kaikissa sen muodoissaan. Piti  oikein syöttää sanaa hakukoneeseen  ja katsoa mitä Wikipedia kertoo pedagogiikka sanasta:

”Pedagogiikka tarkoittaa tapaa, jolla opetus järjestetään, sekä sen näkemyksellisiä kasvatuksellisia periaatteita.[1] Pedagogiikka-sanalla on historiallisesti ollut useita merkityksiä. Se on tarkoittanut 1) koko kasvatustieteen tieteenalaa, 2) kasvatus- ja opetusoppia, 3) kasvatus- tai opetusoppia, 4) opetus- tai kasvatustaitoa, 5) kasvatuksellisia suuntauksia (kuten Steiner-pedagogiikka) sekä 6) tietyn kohdealueen kasvatustieteellistä opetusta ja tutkimusta (kuten erityispedagogiikka tai korkeakoulupedagogiikka).[2] Pedagogiikan kreikankieliset kantasanat ovat paidia (παιδιά) ja ágō (άγω, "johtaa"); tässä "paidia" viittaa lapsiin, minkä vuoksi aikuisopetusta ei aina lasketa pedagogiikan osaksi (katso andragogiikka). Suomessa pedagogiikkaa opiskellaan yliopistojen kasvatustieteen laitoksilla sekä ammattikorkeakoulujen ammatillisessa opettajankoulutuksessa.

Teoksessa Hermeneuttisen pedagogiikan pääsuuntaukset Pauli Siljander luonnehtii käsitteiden pedagogiikka ja kasvatustiede eroa siten, että pedagogiikkaa käytetään yleensä laajempana käsitteenä sisältäen sekä kasvatuksen teoreettisen puolen että kasvatuskäytännön.[3]

Makrotasolla pedagogiikka tarkoittaa valtion ja kuntien tasolla koulutusjärjestelmäratkaisuja ja niiden koulutuspoliittisia ratkaisuja. Mesotasolla sana tarkoittaa koulun tapaa järjestää opetus ja sen perustelut opetussuunnitelmassa. Mikrotasolla pedagogiikka tarkoittaa opettajan tapaa järjestää opetuksena sekä ratkaisujen takana olevaa opetusnäkemystä.[1]

Pajapedagogiikka on oppilaitoksen ja työpajan välistä jaettua pedagogista vastuuta, jossa opetus ja sen tahti rakennetaan yksilön ominaisuuksien, erityispiirteiden ja toimintakyvyn ympärille vaihtoehtoisessa oppimisympäristössä.”

Kysymys on todella laaja-alaisesta asiasta. Tekisi mieli lopettaa kirjoittaminen tähän paikkaan ja todeta maybe next time.  Ansioitunut rehtori kollega on kirjoittanut pedagogiikasta vuosia ja pukenut kirjalliseen muotoon pedagogiikan keskeiset käsitteet, sekin kertoo omaa kieltään aiheen laajuudesta. Hetken tässä tuumailtuani  ja luettuani vielä uudelleen ensimmäisen lauseen, tuli kuitenkin mieleen ajatus että jokaisen alan ihmisen pitäisi pystyä kirjoittamaan aiheesta. Hiukan kärjistäen, voiko olla opettajaa  jolle ei ole syntynyt ajatusta opetuksen tavoista ja näkemyksellisistä kasvatuksen periaatteista. Samaan hengenvetoon  tunkee ajatuksiin kysymys , onko vääränlaista pedagogiikkaa. Lienee viisasta olla vastaamatta  edellä oleviin kysymyksiin, ei pidä provosoida eikä pidä provosoitua vaan lähestyä asiaa toisin mitä hyvää on pedagogiikasta saanut muilta ja mitä voisi jakaa muille  lähes 30 vuoden kokemuksella.

Arvostamani opettajakollega ( opettajia kolmessa polvessa) puhuu  usein lämpimästi ja sydämellä rakkauden pedagogiikasta. En tunne käsitteen historiaa tarkemmin mutta alan kirjallisuudessa ja artikkeleissa vilahtelee. Itse olen ymmärtänyt tämän niin että kaikki mitä tehdään lähtee lapsen tarpeista  ja lasta kunnioittaen. Voisiko toimintaa tuon paremmin kuvailla.

Mitä itsellä on jäänyt vuosista mieleen, mitä haluaisi sanoa. Viesti pitää kiteyttää siihen toimintaympäristöön ja kontekstiin missä suurimman osan urastaan on toiminut. Ajatukset kumpuavat yhdysluokista, maaseudusta ja maaseutumaisista olosuhteista, kaksikielisyydestä ,luonnosta ja kansainvälisyydestä. Seuraavat asiat itselle kumpuavat mieleen pedagogiikasta:

Ohjaaminen tai opettaminen on myös asioiden ja ihmisten johtamista. Ohjataksesi muita pitää osata johtaa itseään. Kasvatuksen ja opetuksen tavoitteet on hyvä kirkastaa omassa mielessä ja toiminnassa.

Kasvatus- ja opetustyöhön tulee olla sisäinen motivaatio, kutsumus ja innostuksen liekki.

Jos innostuksen ja intohimon liekki meinaa hiipua niin täytyy miettiä mitä tehdä, hakeako opetus- ja kasvatustyöhön puhtia uusista haasteista vai vaihtaa alaa.

Lapset ja nuoret ovat opettajantyön syy toimia, muut syyt ovat toisarvoisia. Työ ei ole helppoa tai rahakasta, tätä työtä ei pidä tehdä vääristä syistä tai motiiveista.

Aikuisen täytyy olla aito ja rehellinen  lasten edessä , täydellinen ei tarvitse olla mutta teeskentelyn lapset haistavat.

Hyvälle perustalle on aina helppo rakentaa . periaate koskee niin taloja kuin lapsia. Ryhmäytymisestä ja pelisäännöistä  rakentuu kaikki.

Pelisäännöt rakentavat perusturvallisuutta.

Lapsia ei ole tarkoitettu istumaan pulpeteissa 5/7 . Aina kun mahdollista lapsia pitäisi viedä ulos ja luontoon. Linnuista ja kukista ei kannata puhua jos ne voi nähdä ja kokea.

Lapset ovat yleensä joustavampia ja mukautuvampia kun aikuiset. Kun aikoinaan sekoittelin yhdysluokkia kaikilla muilla kuin perinteisillä tavoilla, ongelma oli asiasta aikuisilla , ei lapsilla.

Kieliä niin kotimaisia kuin muita oppii parhaiten kuuntelemalla ja puhumalla. Ensin kieltä ja sitten rakennetta vai miksi me suomalaiset vaikenemme sujuvasti monilla kielillä.

Suomalaisen kulttuuri ja kansainvälisyys käyvät käsi kädessä ne eivät sulje toisiaan pois.

Ei ole kilttejä tai tuhmia lapsia, tyhmiä tai viisaita lapsia. On vain erilaisia lapsia jotka ovat meille yhteisiä ja tärkeitä.

Ystävänpäivän fiiliksissä nämä ajatukset jaan kanssanne

vekkuli dokumentti vai tuloskortti

Vekkuli asiakirja vai tuloskortti

Valtakunnallisella opetussuunnitelman perusteilla pyritään ohjaamaan että peruskoulun opetuksen sisältö on yhtenäinen ja varmistaa opetuksen sisällöllisen tasalaatuisuuden . Opetussuunnitelma  on myös opettajan työtä ohjaava dokumentti ja oppilaan näkökulmasta katsoen  määrittää sitovat tavoitteet, näissä asioissa oppilaalla on oikeus saada kirjatut tavoitteet. Kun opetussuunnitelma on normidokumentti niin toteutuuko oikeus ja miten kunnallisessa päätöksenteossa sitovuus ja velvoittavuus aukeaa niille jotka resursseista päättävät. Kysymys on monitahoinen johon liittyy virkamiesvalmistelun vastuullisuus ja substanssin hallinta ja viime kädessä päättäjän ymmärrys ja tahtotila. Työuralta muistan hienon esimerkin velvoitteen ja päätöksenteon kohtaamisesta liittyen uinninopetukseen. Esimieheni oli  budjetin valmistelussa avannut selkeästi opetussuunnitelman velvoittavuuden ja rahoitus uinninopetukseen huomioitiin budjetissa. Itse muistan kunnallisista luottamustoimista budjettien valmistelussa merkittävänä tekstiosiot, kuvaus siitä mihin seuraavan budjettivuoden aikana rahaa käytetään. Tätä taustaa vasten opetussuunnitelma itsessään on eräänlainen tuloskortti, muuttumaton ( päivitysten välissä) ja velvoittava.

Toteutuuko opetuksen tasalaatuisuus  Hangosta Utsjoelle?  Kun monisarjaisessa koulussa kielen tunti todennäköisesti ja toivottavasti on jaettu niin jossain tuo kaksi viikkotuntia voi olla yhdysluokan tunnit 3-6 kaikille oppilaille yhtä aikaa. Jokainen voi vetää asiasta omat johtopäätöksensä, pitkän yhdysluokkauran tehneenä voisin sanoa ettei asia ole mustavalkoinen mutta tasa-arvo ei välttämättä toteudu. Tämä oli vain yksi esimerkki  ja löytyisi lisää tarvittaessa. Kun uutiset keskittyvät nyt vain säästöihin niin koulutuksen tarpeet eivät saa silti hukkua uutisten alle. Opetuspuolella ops on aina ollut haastava dokumentti mutta toisaalta myös unohdettu voimavara. Missään ei ole kirjattu että opetus tulisi tapahtua kirjojen avulla vaan opetussuunnitelmaan perustuen. Moniko meikäläinen on heittänyt kirjat rohkeasti  varastoon ja lähtenyt rakentamaan oppimista muille alustoille kuin perinteiset kirjat. OPS myös armahtaa  kun punakynällä vetää rohkeasti kirjasta henkselit päälle asioihin jotka eivät ole opetussuunnitelman edellyttämiä. En suoranaisesti ole minkäänlaisen kontrollin ystävä mutta oppikirjoja pitää uskaltaa tarkastella myös kriittisesti, toki kaikki kunnia niille jotka kirjoja tekevät .Mitä tai kuinka asioita kirjataan on monella tapaa merkityksellinen asia. Jos Suomen talvet alkavat olla tälläisiä niin liikunnan opetuksen osalta miettisin millaiseen sanamuotoon pukisin talvilajit. Esimerkit menevät nyt vähän ” lillukan varsiksi” mutta tästähän viime kädessä on kysymys; realistiset ja tarkoituksenmukaiset tavoitteet, asiasta riippumatta.

Käytännön työtä nuo sisällöt ohjaavat ja ovat opettajan arjen kannalta tärkeitä dokumentteja. Onko ikä ja ura tehnyt jo tehtäväänsä mutta oma kiinnostukseni on tällä hetkellä opetussuunnitelman arvopohjassa. Millaisille arvoille rakentuu peruskoulutuksemme tulevaisuus. Yksilön ainutlaatuisuus, oikeus opetukseen, moniarvoisuus ja sen kunnioittaminen, ihmisyyteen kasvu. Tuosta arvopohjasta kun toiminta lähtee ollaan oikeilla poluilla.

Tulkinnat siitä mikä edistää mitäkin vaihtelevat, uskonnon opetus peruskoulussa  jakaa mielipiteitä voimakkaasti. Lukion opetussuunnitelmatyön yhteydessä on keskusteltu  innokkaasti historian asemasta. Tuohon uskontokysymykseen jätän ottamatta kantaa, niin monet sodat ovat syttyneet uskon asioista, mutta en nyt hyvällä tahdollakaan oikein ymmärrä jos historian asema lukiossa muuttuisi. Tiedättehän sen myötähäpeän tuntee”  kilpailija numero 6 , neiti Nättinen, milloin Suomi itsenäistyi” öööhhm 1971.

Viran puolesta uutta ja tulevaa opetussuunnitelma päästään valmistelemaan. Meillä on hieno ja tärkeä työ edessämme. Jaksamista meille kaikille

Muuttuuko peruskoulu ja mihin suuntaan

Sallittakoon pieni vitsi kylmän sodan hengessä. Nixon tiedusteli Jumalalta milloin Amerikan presidentti saisi arvostusta johon Jumala vastasi ettei sinun aikanasi Richard. Virkaveli Brezhnev päätti myöskin kääntyä Jumalan puoleen kysyäkseen milloin kommunismin aate valtaisi maailman johon Jumala vastasi että hyvä Leonid ei minun aikanani.

Itselleni olen silloin tällöin esittänyt kysymyksen milloin peruskoulu muuttuu. Vastauksesta en ole aivan varma. Uusi opetussuunnitelma on mahdollisuus, parhaimmillaan se muuttaa toimintakulttuuria mutta kääntyykö laiva? Koska olisi vähintäänkin kyseenalaista kirjoittaa tässä yhteydessä ettei nuorena opettajana ja rehtorina opetussuunnitelma kiinnostanut, muotoilen tämän näin; ikä  ja kokemus on lisännyt kiinnostusta opetussuunnitelmaa ja sen merkitystä kohtaan tärkeimpänä dokumenttina perusopetuksen lainsäädännön lisäksi. Huolenaiheena itsellä on ollut ettei lipsahdettaisi ” lillukan varsiin”. Uudistuksen tarkoituksena kun on luoda toiminnallisempaa, yhteisöllisempää ja oppimiseen keskittyvää kulttuuria. Yhteisöllinen toimintakulttuuri lähtee ihmisistä, olemmeko siis valmiimpia ja asenteiden tasolla virittäytyneet muutokseen vai olemmeko kiinni yksin tekemisen ja puurtamisen työkulttuurissa. Yksiselitteistä tai oikeaa vastausta kysymykseen ei ole, koulut ovat varmaan asiassa eri tasoilla ja eri lähtökohdissa. Eräs kollega kertoi amerikkalaisesta opettajasta joka kertoi suomalaisen järjestelmän oppilashuoltoineen ja toimijoineen olevan pidemmällä kuin amerikkalainen järjestelmä mitä tulee opettajien ja aikuisten väliseen yhteistyöhön. Metsä on hyvä nähdä puilta. Uraansa aloittavan opettajan kannalta on merkityksellistä miten työyhteisöön otetaan vastaan. Oman urani alusta muistan tärkeänä sen miten uudessa työpaikassa vanhemmat kollegat ottivat vastaan, mentoroinnista ei silloin puhuttu mutta sitä se oli rakentavassa ja pedagogisessa hengessä. Toimintakulttuuri on monen osatekijän summa, onhan se pitkälti johtamiskysymys, oikeiden asioiden tekemistä, mahtikäskyllä sitä ei synny. Rehtorikollega joka on toiminut myös opetushallituksen ops- työryhmässä oli vilpittömästi iloinen että puhutaan oppimisesta eikä yksipuolisesti opettamisesta. Muistaakseni joskus oli tutkittu ettei huonokaan opettaja voi estää lasten oppimista. Monella tapaa tuleva opettaja sukupolvi meistä vanhemmista puhumattakaan on haasteen edessä, opettajasta oppimisen ohjaajaksi. Itse näen asian niin että olemme isojen haasteiden edessä suhteessa tiedon valtavirtaan, millaiset medialukutaidot annamme, millaiset taidot käsitellä kriittisesti tietoa. Tämän päivän vanhemmat kamppailevat myös samojen asioiden kanssa.

Muuttuuko siis peruskoulu ja mihin suuntaan, katsotaan!

Opettajankoulutus, missä tilassa , mihin menossa

Nuoria ja uusia opettajia rekrytoidessa  huomaa että heistä hehkuu intohimo työhön ja ennakkoluulottomuus, kaikkeen ollaan valmiita tarttumaan rohkeasti. Miten tuo  intohimon liekin työhön saisi hehkumaan koko työuran ajan, se on myös työnantajan velvollisuus.  Kun ikää tulee lisää ja uusiin asioihin alkaa suhtautua varauksella niin joskus käy kieltämättä ajatus mielessä että onko tullut viisaammaksi  vai elääkö mukavuusalueella  vailla rohkeutta ja uusiin asioihin heittäytymistä. Varmasti kysymys on molemmista. Työnantajalle kirjoitin pohdintaa siitä mihin haasteisiin opettajankoulutuksessa tulisi vastata. Niissä yhteyksissä kun olen tavannut joskus opettajakoulutuksen lehtoreita olen usein kysynyt, tiedättekö millaisiin haasteisiin tämän päivän kouluissa teidän tulisi opettajia kouluttaa. Kysymys ei ole helppo, tarkasteli sitä sitten rehtorin pöydän takaa tai opettajankoulutuksen näkökulmasta. Voiko opettajankoulutus ennakoida tulevaisuuden koulun haasteita, itse vastaisin kyllä ja ei. 80-luvun alkuvuosien opettajankoulutus oli oman aikansa lapsi , hyvässä noususuhteessa  koulutettiin ” opetusteknikkoja” jotka  90-luvun laman alkaessa joutuivat  tilanteisiin mihin ei osattu  varautua, kirjojen kierrätystä, työkirjojen tilaamatta jättämistä, kerhojen karsintaa ja pahimmillaan tukiopetuksen karsintaa. Lasku lankesi myöhemmin ja lyhytnäköinen säästäminen ei tuottanut pitkällä aikavälillä säästöä, päinvastoin. Toinen  todellisuutta vääristävä asia on harjoittelukoulut. On lähtökohtaisesti oikein että opinnot voidaan suorittaa asianmukaisissa olosuhteissa  ja viimeisimmällä tekniikalla mutta kyllähän pudotus todellisuuteen ensimmäisessä kenttäharjoittelussa oli huikea. Tässä asiassa on menty monellakin tapaa eteenpäin ja kenttäharjoittelut  ymmärrykseni mukaan ovat lisääntyneet.

Silmiini osui Jyväskylän  yliopiston Välijärven materiaali  opettajankoulutuksen tilasta ja  suunnasta.  Myönteisenä näin sen että  esille nostettiin suomalaisen koulun haasteet oppilaiden heterogeenisyys laajassa mielessä, yhteiskunnan muuttuminen ja yhteiskunnan teknistyminen. Näihin tulisi  tulevia ja nykyisiä opettajia valmistaa. Pääkaupunkiseutu on oma lukunsa, sen Pohjanmaalta muuttaneena voin varmistaa. Kulttuurien kohtaamistaidot ovat varmaan  haasteita nyt ja tulevaisuudessa,  miten kohdata niin heterogeeninen oppilasaines; menemmekö kultaista keskitietä ja laidan kulkijat ovat oman onnensa varassa vai etenemmekö laaja valtaväylää johon kaikki mahtuvat. Kun 90-luvun puolella ainakin itse piti itseään nörttinä tietotekniikassa niin tämän päivän diginatiivien rinnalla olo on kuin dinosauruksella. Voiko siis tietotekniikan kehitykseen varautua  opettajankoulutuksessa, I care but honestly I do not know.

Toinen opettajantyöhön liittyvä asia on opettajien täydennys- ja jatkokoulutus. 80-luvun opeilla juna meni jo kauan sitten. Tämä on iso kysymys mihin ei ole oikeaa vastausta, riittää kun löytyy tahtoila ja sen jälkeen rahoitus. Pitää uskaltaa puhua rahastakin, olipa hallitus mitä mieltä tahansa tulevista vuosista.

Pieni pilke nousee kieltämättä silmään kun ajattelee että allekirjoittanut  kirjailee opettajankoulutuksesta. Aloittaessani omia opintoja olin täydellisen pihalla tutkinnonuudistuksesta tai opintojen sisällöistä ja vaatimuksista, toisin kun kurssini  naisopiskelijat joilla oli opinto-opas käsissä jo ensimmäisenä päivänä. Meikäläinen kun oli lähtenyt opettajaksi opiskelemaan autuaan tietämättä että opintoputki syytää maistereita. Toisaalta tuo sisäinen ” Forrest Gump ” on  elämän Flowssa vienyt asioihin ja joskus myös paikkoihin joihin suunnittelulla ei olisi päätynyt.

Mitä sitten teettekään , älkää antako  intohimon liekin sammua työhön, säädelkää kuitenkin liekkiä ettette palaisi loppuun

Elämän paradokseja vol.2,

Apu-lehden vitseissä oli 70-luvulla Flora mainosta mukaileva vitsi; muistatko mummu kuka oli presidenttinä ennen Kekkosta ? Lapsi, mummukaan ei muista niin vanhoja aikoja.

Meille 60-luvun molemmin puolin syntyneille Kekkonen oli synonyymi presidentti sanalle. Olihan Urkki pressana meidän syntyessä ja pressa lukiosta päästessä. Kekkonen oli johtaja. Arvovallasta ja kunnioituksesta kertonee jotain se että vasta Urkin poismenon jälkeen moni  poliitikko uskaltautui arvioimaan ja arvostelemaan Kekkosen kausia presidenttinä. Monella tapaa nuoruuden ajan johtajat loivat mielikuvaa johtajista, myös mielikuvaa johon oli vaikea samaistua. Mielessä ei käynyt että johtamisesta tulisi uraa tai elämäntyötä. Katsoipa poliittisia, kunnallisia tai yksityisen puolen uratarinoita niin kaikille on yhteistä että tehtävään kasvetaan ja asema ansaitaan. Taaksepäin katsoen erilaisia johtamiskokemuksia on kertynyt kolmenkymmenen vuoden aikana erilaisista yhteyksistä. Jotain ajatuksia johtamisesta on kokemus synnyttänyt:

Synnynnäisiä johtajia ei ole mutta ominaisuuksia kasvaa johtajaksi löytyy jokaisesta, joistain ehkä enemmän joistain vähemmän.

Johtamista tulee haluta, kenenkään ei pitäisi joutua johtamisasemaan vasten tahtoaan.

Johtajaksi kasvetaan

Nöyryys ja avoin mieli ovat myös johtajan hyveitä

Omat vahvuudet johtajana ja ennen kaikkea omat kehittymisen tarpeet johtajana on hyvä tunnistaa

Rekrytoi avuksesi osaajia ja ammattilaisia, itse ei tarvitse osata kaikkea, riittää kun hallitsee kokonaisuuksia

Virheitä tulee mutta niistä oppii

Johtajana ei ole koskaan valmis

Ole aito, teeskentely näkyy läpi

Johda edestä ja esimerkillä, vaadi itseltäsi kuten vaadit alaisiltasi

Erota työ ja vapaa-aika

Haasta työyhteisösi älylliseen pohdintaan ja haasteisiin, älä käskytä koskaan turhaan.

 

Elämän paradokseja vol.1

Jos ekaluokkalainen Olli-Pekka Hiipakalle olisi 1968 sanottu että isona sinusta tulee opettaja niin allekirjoittanut olisi hämmentynyt ,ehkä ahdistunut. Pitkän uran aikana on nähnyt monta aloittavaa ikäluokkaa jotka innolla ja malttamattomana odottavat koulun alkamista. Itse kuulun siihen pieneen vähemmistöön joka ei halunnut kouluun eikä koulun alkaminen kiinnostanut. Olisi ehkä liioiteltua sanoa että koulu olisi ollut erityisen inhon aihe mutta ei  se suoranaisesti  kiinnostanut tai sytyttänyt. Vika ei toki ollut koulussa sen enempää kuin opettajissa vaan kiinnostuksen puutteesta. Kansakoulu  oli ehkä mielikuvissa jonkinlainen ikävä välivaihe ennen oppikoulua, olihan kotona mummi puhunut vain oppikouluun menemisestä. Jollakin tapaa ymmärrystä löytyy niitä nuoria kohtaan joiden mielestä moni asia koulun ulkopuolella ja verkossa on kiinnostavampi kuin itse koulu. Mielenkiintoisempana  kuin koulun muistan avaruuden valloittamisen uutiset ja pienen pojan haaveet astronautin urasta. Oppikoulun alkamisessa 1972 oli jotain hohdokasta varsinkin kun pääsy oppikouluun ei ollut mitenkään itsestään selvää, todistukset kun kertovat myös kiinnostuksesta. Muistan tunteneeni lievää pettymystä kun peruskoulu-uudistus kotikaupungissani mylläsi lukiot ja koulut uuteen kuosiin, jokin hohto katosi kun perinteikkäästä oppikoulusta, missä parin sukupolven ajan perheestä oli opiskeltu, muuttui peruskouluksi. Lukioaika monellakin tapaa on jäänyt mieleen kouluajalta parhaimpana aikana ja kokemuksena. Olihan lukio koulumuoto missä valinnanvapaus ensi kertaa todella toteutui. Lukion jälkeen oma suunta ja tie oli vielä monella tapaa hakusessa. 11 kuukautta isänmaan palveluksessa antoi onneksi miettimisaikaa ja mahdollisuuden kypsytellä ajatuksia. Selkeä käsitys oli muotoutunut siitä ettei yrittäjän ura ollut vaihtoehto. Monenlaista ehdotusta sai kuulla lähipiiriltä. Onnenpotkuna voinee pitää armeijan loppuvaiheessa tullutta pyyntöä lähteä sijaisopettajaksi Paavolan kouluun. Monella tapaa kokemus oli käänteentekevä uravalinnassa. Poika joka ei ollut edes halunnut kouluun ekaluokalle innostui työstä ja sen haasteista ja taival koulussa on venähtänyt  46 vuoden mittaiseksi  ekaluokan aloituksesta laskien. Jos taaksepäin katsoo koulua ja miettii mitä omalta kouluajalta on jäänyt mieleen niin ystävien lisäksi yksittäiset opettajapersoonat ovat inspiroineet ja jättäneet jälkensä . Anni Kojola joka opetti kansakoulussa englantia inspiroi  kielten opiskeluun,  Muilun Heikki eli Jönssi haastoi historian ja yhteiskuntaopin tunneilla lukiossa miettimään syys- ja seuraussuhteita. Olen miettinyt että jos työuransa aikana edes yhden oppilaan elämässä on onnistunut olemaan vaikuttaja ja suunnan näyttäjä niin ura ei ole mennyt hukkaan. Ilkikurisesti olen joskus sanonut entisille oppilailleni, jotka ovat kertoneet hakeutuvansa opettajankoulutukseen, että ” älä ole hullu ”. Puolustuspuheenvuorot ovat kuitenkin olleet vakuuttavia; tiedän että vaativaa työtä mutta tykkään lapsista ja haluan tehdä sitä. Voiko tulevilta opettajilta muuta odottaakaan. Tietoisuus työn haastavuudesta, halu opettaa ja lapsista tykkääminen .Moni tuttu ja ansioitunut kollega kirjoittaa  opetuksesta ja kasvatuksesta. Jonkinlainen käsitys vuosien varrella oman työn kautta aiheesta on syntynyt ja jossain vaiheessa kirjoitan blogissani ” omat teesini” asiasta

Navigare necesse est

60-luvun alkuvuosista seitsemänkymmentä luvun puoleen kesiin kuului lomailu enon mökillä Loviisassa. Moni asia mökkeilystä on noista mökkeilykesistä jäänyt muistona mieleen. Mökiltä oli hyvät näkymät Svartholman linnakesaaren länsipuolella kulkevalle syväväylälle Valkon satamaan. Ajan hengestä kertoivat itänaapurin lipun alla kulkevat rahtilaivat joiden kiikaroiminen oli ajanvietettä. 70- luvulla Loviisan ydinvoimalan rakentaminen toi itäisiä naapureita turvallisen kiikarointimatkan päästä sienestämään ja marjastamaan lähimetsään. Muistelen jonkun naapurin kertoneen että kansainvälisin käsimerkein oli pitänyt myös kertoa ettei laiturin päähän ole sopivaa rantautua ongelle. Ydinvoimalaitoksen turvatoimet olivat hyvät jo rakennusvaiheessa, isän ja enon kanssa ajoimme veneellä katsomaan rakennusvaiheessa olevaa laitosta eikä mereltä päin alueelle päässyt” avoimien ovien periaatteella”  samaahan Greenpeace on yrittänyt ydinvoimaloihin ,onneksi yhtä huonolla menestyksellä kuin mekin aikoinaan. Jos ydinvoimalaan oli mahdoton päästä niin Svartholman linnakkeelle pääsi vaivattomasti ja vapaasti. Museoviraston telineitä Svartholmassa oli 60-luvulla pystyssä joskaan ketään en muista telineillä koskaan nähneeni. Hiljaa kuitenkin hyvää tulee ja mainoksesta luin että linnakesaarelta löytyy tänä päivänä museo, kahvila, vierasvenesatama ja kesäisin säännöllinen lauttayhteys, 40 vuoden projekti ei siis mennyt hukkaan. Mainoksen mukaan tänä päivänä Svartholmassa saa opastettuja kierroksia mutta 40 vuotta sitten saari tuli tutuksi itseopastuksella.5 hevosvoimainen Johnsson kuljetti kilometrin päähän joutuisasti. Saarella löytyi opastustauluja ja niistä erityisesti yksi jäi mieleen;Henrik Renqvist toimi täällä vankilapappina. Silloin tällöin uutiskynnyksen ylittää tapaukset missä tuomiokapituli saa puitavakseen sielunpaimenien edesottamuksia tai tyytymättömän lauman valituksia paimenensa sopivuudesta tai sopimattomuudesta. Renqvistin oli Porvoon piispa passittanut Svartholmaan ja käytännössä sitä voi verrata vankeuteen.1820 luvun linnakesaari oli kalsea paikka talvikuukausina mutta Renqvist selvisi 9 vuoden ajastaan saarella.

Suhde mereen ja merellä liikkumiseen syntyi uudestaan veneen hankkimisen myötä vaikka elämästään on puolet viettänyt Pohjanlahden vieressä. Veneilyn myötä Suomenlahdesta on kiinnostunut enemmän kuin ennen. Onko aika kullannut muistoja, en tiedä mutta välillä tuntuu että näkyvyys meressä oli parempi 70- luvulla. Loviisassa lukemani mukaan ydinvoimalan lauhdevedet ovat lisänneet rehevöitymistä. Hiukka huolestuneena olen seurannut Helsingin suunnitelmia rakentaa Vartiosaareen, eiköhän rakentamatonta maata löydy muualtakin kun parhaimmista ulkoilusaarista. Käsitys Helsingistä on muuttunut huomattavasti kun sitä on päässyt katsomaan mereltä päin , kaunis kaupunki ja kaunis saaristo.

Veneilykesää odotellen