Yhteistyökumppani ja ystävä Skotlannista oli käymässä

Ystävä Skotlannista oli käymässä. Yhteisestä projektista syntyi ystävyys joka on kestänyt kolmella vuosikymmenellä. Kun keskiverto skotti ei vieraile elämässään Suomessa kertaakaan oli vierailu ystävälleni järjestyksessään 25. Yritämme välttää koulusta puhumista, mutta niinhän siinä kävi että "elämän vesi" kirvoitti keskustelun siihen mitä Skotlannissa tapahtuu ja mitä Suomessa tapahtuu. Skottien itsemäärämisoikeudet ovat aika laajat.Selvästi tämä näkyy oikeutena ja riippumattomuutena järjestää koulutus briteistä riippumattomasti. Jos Suomessa perusopetuksessa eletään myllerryksen vaihetta, niin eletään sitä Skotlannissakin.

Viime vuosina Skotlannissa on yritetty jalkauttaa kansallista opetussuunnitelmaa. Vertailukohta meiltä löytyy 1994 opetussuunnitelman perusteisiin. Ystäväni sanoi että tosiasiassa se on ensimmäinen kunnollinen yritys luoda kansallista suunnitelmaa eikä vain sisältöjä. Syyt uudistukseen olivat moninaiset .Ennen nykyistä suunnitelmaa opiskelu painottui liikaa testeihin ja koulunkäyntiä tehtiin testaus edellä. Tämä johti siihen että ne jotka menestyivät testeissä huonosti ,menestyivät niissä huonosti koko kouluajan. Koulunkäynti ei siis tarjonnut onnistumisen elämyksiä. Samanaikaisesti inkluusio lisääntyi. Sen pohjalla on sama ajatus kuin meilläkin .Lähikoulu on jokaisen koulu. Raadollisempi totuus taustalla on kuitenkin että harvaan asutuilla pohjoisen alueilla ei myöskään ole tarjota erityisluokkia tai kouluja vaan ne löytyvät isoista kaupungeista. Kun tähän liitetään huono työllisyystilanne, nuorten syrjäytymine alkoholi ja huumeongelmineen, oli selkeää että muutoksia tarvitaan. Nyt voimassa oleva opetussuunnitelma lähtee siitä että jokainen löytäisi vahvuutensa, kuulostaako tutulta ?Ystäväni kertoi että Skotlanti hakee asiantuntemusta ja mallia muualta, tässä yhteydessä vilahti Pasi Sahlbergin nimi ja muutama muu.Gordon totesi että mikään malli sellaisenaan ei sovellu tuotavaksi Skotlantiin , vaan on löydettävä omat ratkaisut.

Inkluusiolla on Skotlannissa pitkä tie mutta se ei ole onnistunut. Opettajien täydennyskoulutus ja koulutus yleensä erityisen tuen haasteisiin on ollut lapsen kengissä. Arki on ollut todellista learnin by doing toimintaa, mutta tilanne on parantunut. Rahoituksen malli on kehittynyt ,mutta onko sitten inkluusikehityksen taipaleella hukattu yksi "koekaniinien " ikäluokka , jää nähtäväksi. Usein ja toki oikeutetusti puhutaan siitä että inkluusio on asennekysymys, mutta pitää mieli kirkkaana muistaa aina että se on myös rahoituskysymys, muuten inluusio on satua.
Skotlannissa koulunkäyntiavustajia saa nyt hiukan paremmin kuin ennen, mutta ystäväni sanoi ettei näillä ole koulutusta sen enempää kuin pedagogista osaamista. Tässä suhteessa me Suomessa voimme olla tyytyväisiä .

Totesimme ystäväni kanssa sen minkä olemme todenneet monasti aikaisemminkin , opettajan työn ja koulunkäynnin ongelmat ovat universaaleja. Opettaja ja rehtori kohtaavat samat haastetet niin Suomessa kuin Skotlannissa

tarinaa

90-luvun laman aikana meikäläinenkin passitettiin kuuntelemaan ruotsalaista konsulttia joka puhui tulosjohtamisesta ja strategiasta. Yksinkertaistaen siis siitä että jostain on leikattava ja on tehtävä valintoja. 20- vuotta myöhemmin näkyi tulokset tehdyistä leikkauksista.Pidettiin siis kansalliset talkoot kuten nytkin. Nyt tosin se on nimetty kikyksi , Ahon hallituksen aikana käytettiin jotain muuta nimeä. Olen yrittänyt tietoisesti sinnitellä eroon 90 luvulla opituista termeistä. Oppilas on mielestäni oppilas, ei asiakas sen enempää kuin huoltajakaan. Koulu on koulu , ei tulosyksikkö. Strategia- sanaan on kuitenkin jäänyt viehtymys. Tosin sen käyttäminen meikäläisen pelikentällä on aina yhtä haastavaa ja hämmentävää. Kun olen puhunut strategiasta, on kuulijasta näkynyt joskus hämmennys.Mistä se puhuu ? Kieltämättä itsestäkin on tuntunut joskus strategiasta puhuttaessa että on väärässä paikassa väärään aikaan.

Aluehallinnosta kuntajohtoon siirtynyt tuntemani kunnanjohtaja oli strategiatyön osaaja.Voin vain kuvitella millaista keskivertokunnassa oli päättäjillä mieltää strategian markitys ja tarve. Usein paikallinen kylän lamppupylväs onkin ollut strategiaa helpompi ja konkreettisempi asia. Mielenkiintoista onkin että moni kunta ja kaupunki pukee strategiaansa tarinan muotoon siis kansainomaistaa strategiaa arkikielelle. Kolmella vuosikymmenellä on ollut mahdollisuus tehdä yhteistyötä puolustus- ja pelastustoimen kanssa, maastopuvussa ja ilman. On pakko sanoa että edellä mainituilla on strategiatyö kunnossa. Vaikka puolustusvoimia saatetaan pitää jäykkänä organisaationa, on se tosiasiassa yhteiskunnan muutoksiin ja haasteisiin nopeasti reagoiva. Siellä on ymmärretty yhteiskunnan toimijoiden vahva sitoutus yhteiseen strategiaan ja toimijoiden kuuleminen. Kun strategiaa rakennetaan alhaalta ylös, niin siihen sitoutuminen on helpompaa. Strategia toimii jos se sanallistetaan ymmärrettävään muotoon,jos siihen saadaan sitoutettua ja sitä johdetaan.

En ole ihan varma onko uusi opetussuunnitelma onnistunut strateginen valinta. Sen valmistelussa oli runsas asiantuntijoiden joukko, sitä oli mahdollisuus kommentoida, esittää näkemyksiä. Jostain syystä on käynnissä korjausliikkeiden sarja ja keskustelu sen toimivuudesta. Onhan se hieman epäreilua. Annetaan nyt aikaa ja arvioidaan järkevälä aikajänteellä , ei yhden lukuvuoden perusteella.

Boxin ulkopuolelta

Tuoko ikä ja virkavuodet viisautta ja ymmärrystä. Siihen olen kyllä jäävi vastaamaan omalta osaltani. Sen verran voi sanoa että työtä arvioidessa varttuneemmalla iällä ei arvioi tunteella.Kaikkea ei voi myöskään täydellisesti hallita vaan sattumalla ja inhimillisellä elämänkululla on sormensa pelissä, niin hyvässä kuin pahassa. Olen yrittänyt työuran ajan pitää kiinni taidosta katsella asioita boxin ulkopuoleta. Miten uskottavasti tai objektiivisesti siinä on onnistunut, sen arvioitkoot muut.Pojasta joka ei halunnut kouluun tuli koululaitoksen palvelija. Tuota palvelua on kertynyt 32 vuotta ja rapiat päälle. Matkan varrella on kyselty ja houkuteltu muuhun, mutta olen halunnut pitää kiinni tästä ,joskus kivisestäkin , polusta. Leikittelen joskus omaksi ilokseni ajatuksella; millaiselta suomalainen koulu näyttäisi jonkun muun ammatin edustajan /huoltajan näkökulmasta. ,Millaisia ajatuksia pyörisi mielessä ?

Puhutaanpa ensin mielikuvasta. Mielikuvaa koulusta ja koulutuksesta muokkaa voimakkaasti julkisuuden luoma kuva koulusta, erityisesti niillä joilla ei ole omia lapsia , lasten lapsia, kummilapsia tai muuta viiteryhmää mielikuva syntyy julkisuudesta. Julkisuuden kiro piilee siinä että koulusta on aina houkuttelevampaa tehdä myyvä ja raflaava juttu kiusauksesta tai muusta vastaavasta. Niiden nurja puoli on siinä että esille tulee vain yksi näkökulma. Koulu kun ei oppilaitoksena tai sen edustajansa opettajan tai rehtorin suulla voi koskaan kommentoida yksittäisen oppilaan asiaa. Kuinka paljon lehdet, televisio tai verkkomediat tuovat niitä onnistumisia ja mukavia juttuja, no joskus. Voin silti hyvin kuvitella että ikäiseni tai vanhempi pohtisi tässä ajassa. Eivätkö ne vieläkään ole onnistuneet karsimaan kiusausta kouluista.

Millaisena koulu näyttäytyy huoltajalle riippuu mielestäni siitä millaisen kuvan koulu antaa. Totuus on ettei koulu ole, eikä voi olla yhteiskunnasta erillään oleva saareke. Omasta toiminnasta täytyy riittävällä ja selkeällä tavalla tiedottaa. Tämän asian opin 90-luvun alussa kun akvaario-kokeilu antoi mahdollisuuden rikkoa totuttuja toimintatapoja ja kaavoja. On hyväksyttävä joskus kuitenkin se että jos viesti ei tiedonsaajaa miellytä niin tiedotuksen määrällä ei ole merkitystä. Tämä kuuluu muutokseen sekä viestintään ja sen kanssa on vain opittava elämään.

Kun koulu löytää tapansa viestiä Wilmalla, kotisivulla, sosiaalisella medialla ja kutsumalla vanhempia osallistumaan , niin se on tehnyt paljon. Paljon jää myös huoltajan vastuulle ja aktiivisuuden varaan. Opetussuunnitelma uudistuksesta kerrottiin mediassa paljon ja myönteisellä tavalla. Ainakin hetkellisesti suomalainen koulu ja sen muutos oli median fokuksesa

Jos katselisin boxin ulkopuolelta näkisin luultavasti näitä asioita: " meidän Maijan ja Matin koulussa on tabletteja, heillä on uusi opetussunnitelma, harmi että koulussa on vielä kiusaamista ". Näkisin varmaan paljon muutakin mutta em.asiat mausteeksi.

Boxin sisäpuolella koulumaailma näyttäytyy myös samanlaisena joskin vähemmän pelkistetyltä. OPS-muutoksen keväänä olen miettinyt useasti Leppilammen Askoa. 90-luvun alkuvuosina hän veti yhdessä Ulla Piekkarin kanssa akvaariokoulujen vastaaville 10 opintoviikon kouluttajakoulutuksen. Harjoittelimme koulutuksessa yhteistoiminnallista oppimista. Silloin asia oli verraten uusi, monet saattoivat pitää höpöhöpö juttuna, mutta on todettava että muutoksessa yhteisöllisyydellä ja yhteistoiminnalla on paikkansa ja tilauksensa. Tälläinen "vanhan kansan " rehtori ja kunkku on jo kauan sitten joutunut toteamaan että me kaikki tarvitsemme toisiamme, ei tätä yksin voi tehdä

Takki tyhjä

Juuri päättynyt lukuvuosi oli monin tavoin haastava. Uuden opetussuunnitelman jalkauttaminen oli toimintaa ohjaavaa. Kuutosten alkaneesta ruotsin opiskelusta jäi positiiviset kokemukset, arviointikeskustelut koettiin myönteisiksi, monialaiset oppimiskokonaisuudet sujuivat. Paljon siis myönteisiä asioita mutta muutos ja sen johtaminen myös kuormittaa. Kaksi edellistä lukuvuotta työuralla ovat olleet työntäyteisiä.Työ kuitenkin palkitsee tekijäänsä. Kyllä koulu on muuttunut yli kolmenkymmenen vuoden aikana ja myös hyvään suuntaan vaikka paljon on tekemistä.Lukuvuoden lopetukseen liittyy myös haikeutta. Pienistä ekaluokkalaisista kasvoi kuudessa vuodessa hienoja nuoria jotka on aika luovuttaa eteenpäin. Pitkän uran tehnyt kollega jäi eläkkeelle ja oli kunnia pitää pitkän linjan ammattilaiselle kiitospuhetta. Kuinka paljon osaamista lähteekään kun ovi sulkeutuu. Sain myös puhua nuorelle kollegalle joka lopetti ensimmäistä vuottaan. Aikana kun opettajaopintoihin hakeutuu vähemmän nuoria, on valettava uskoa, kannustettava ja huolehdittava siitä ettei nuori opettaja jää yksin.

Virkarehtorin mielenkiintoinen aika vuodesta on käsillä, kuulee jopa omia ajatuksia kansliassaan. Kun päästään ensi viikkoon on aika jäädä tauolle ja vaikka itse sanonkin, niin anasaitulle sellaiselle.