Purely by chance

It was purely by chance that the friendship between Tuovila and Broadford primary schools came about.

During a visit to Vaasa  to look at immersion teaching in Finnish and Swedish I visited a number of schools and nurseries in the city, with no plans for any visits elsewhere. However, the home of the then Director of Education in Vaasa was in Mustasaari and he felt that to gain a balanced view of immersion teaching he would arrange some visits for me in Mustasaari kommune where I could see how language immersion worked in rural schools.

Two of the schools I visited were in Helsingby and Tuovila and it was during the visit to the latter that the idea of an international exchange was planted.

In the beginning, the shared vision was simply one of a joint project with exchanges of letters, faxes (there was no email in those days), photographs and artefacts and it was not until I made a further  visit to Finland the following year that the concept of a family-to-family exchange of pupils on a regular basis was hatched. The real purpose of the 1998 visit was to set up an international project with a school in Vaasa and another in Haparanda but this was to fail as the Swedish school had to withdraw. However, during my stay in Tuovila we decided to float the idea of a pupil exchange with parents in both school communities and so began a connection which has now been firmly embedded in both schools’ forward planning for the past eight years.

There have now been four pupil exchanges between Broadford and Tuovila and as far as we can gauge from the feedback from pupils and parents, these have been highly successful, giving pupils who have been involved, unique insights into the reality of living in our two countries and communities by allowing them to experience them first-hand.

As well as pupil exchanges between our two communities, we have formed links with schools in other EU member states by inviting partners to join us in an international education project through the Comenius scheme. This ran with varying degrees of success for three years and made it possible for teachers and pupils from our two schools to visit each other and also to visit and experience schools in the mountains of north Greece and in the Basque Country of Spain.

The EU project is now over but links still remain with the partner schools, with none stronger than the link between Broadford and Tuovila where we are already discussing the next (fifth) exchange which is planned for May/June 2007.

And not only that !

We are also already considering ways of marking the tenth year of international co-operation between our two schools when the sixth exchange takes place in 2009.

Näin kirjoitti ystäväni ja kollegani 2006 onnitellessaan Tuovilan koulua 20 -vuotisjuhlien johdosta, Yhteistyö alkoi kirjeiden ja faxien lähettämisellä. Ensimmäisen vaihto-oppilas vierailun teimme  viiden oppilaan ryhmällä toukokuussa 1999. Vierailua oli edeltänyt huoltajien aktiivinen varainkeruu. Ensimmäisen vierailun jälkeen aloimme suunnitella välittömästi seuraavaa vaihtoa. Hyvin harjoiteltu yhteistyö poiki myös Comenius -projektiin osallistumisen vuosina 2002-2004.Tärkeintä kansainvälisessä yhteistyössä on lähteä liikkeelle pienin askelin. Itsetarkoituksena ei voi eikä pidä olla ulkomaan matkat vaan tutustuminen kulttuuriin ja kieliin. Mikäli liikkuvuutta oppilaiden ja opettajien keskuudessa toteutetaan niin antaa osallistujilleen unohtumattomia kokemuksia ja elämämyksiä.

Arkistojen kätköistä

Arkistointi työelämässä sen enempää kuin yksityiselämässäkään ei ole vahvimpia puolia, mutta jonkin sortin keräilijäluonne pinnan alla asuu. Mappikoteloita ja asiakirjalaatikoita selatessa putkahtaa satunnaisessa järjestyksessä yhteenvetoja ja raportteja vuosien varrelta. Puutarhasuunnitelmaa etsiessä käsiini sattui koonti akvaariokokeilusta ja yhteenveto kielisuihkusta ( päivätty 22.6.1996)
Keväällä 1993 olin sopinut ruotsinkielisen naapurikoulun johtajan kanssa yhteisestä opettajien tapaamisesta syksyllä 1993. Tarkoitus oli hahmotella yhteistyön kiinteät ja järjestelmälliset muodot. Syyslukukauden alkaessa opettajakunnat tapasivat ja sovimme luokkien 3-6 osalta käynnistettäväksi  kolmesta viiteen päivään kestävät oppilasvaihdot, alkuopetuksen osalta sovittiin että luokat kokoontuisivat yhdessä askartelun tai liikunnan merkeissä. Koulujen yhteistyöstä poiki myös yhteistyötä ja lähentymistä vanhempainyhdistysten kesken.
Samassa kiinteistössä toiminut päiväkoti aloitti esikouluoppilaiden kielisuihkutuksen 1994. Saman lukuvuoden aikana 1994-1995 koulussa toimi svenska klubben joka pohjusti seuraavana lukuvuonna alkanutta ruotsin kilelisuhkua luokille 1-2.Kun kielisuihkutusta suunniteltiin niin punaisena lankana suunnittelussa oli toiminnan liittäminen luonnollisella tavalla oppilaiden oppisisältöihin ja aihepiireihin.Onnenpotkuna voi pitää myös sitä että koulun itsearvioinnissa 1994 nousi esille huoltajien toive saada jatkoa päiväkodissa aloitetulle kielisuihkutoiminnalle.

Mielenkiinnollla luin ensimmäisen kielisuihkutusvuoden  yhteenvetoa.Valmista konseptia  toiminnalle ei ollut ja materiaalin opettaja oli valmistanut itse. Opetuspäiväkirjasta  opettaja oli koonnut yhteenvetoon kuukausittain käsitellyt aiheet.Esimerkiksi huhtikuussa 1996 oli käsitelty pääsiäistä ja tapoja.Lähes poikkeuksetta laulut olivat kuuluneet kielisuihkutuntien ohjelmaan.Seuraavina vuosina toiminta vakiintui ja sai uusia muotoja.Toimintaa käytiin myös
katsomassa, kaukaisin vierailija oli Skotlannista. Tuosta vierailuista alkoi kansainvälinen toiminta oppilasvaihtoineen sekä pitkä ystävyys kollegarehtorin kanssa. Kielisuihkun "pioneerivuosina" opettajalle ei maksettu kielisuihkutuksesta eri korvausta. Kun vuosikymmenen vaihteessa siitä olisi alettu maksaa niin kiinnostus toisaalta hiukan lopahti koska  kielitaitovaatimuksen näyttämiseksi olisi pitänyt suorittaa kielitesti jonka hinnan kattaminen maksetulla korvauksella ei ollut houkuttelevaa.Kansainvälisyys onkin sitten oma juttunsa, siitä myöhemmin lisää

Koulun kehittämien ei koskaan ole ollut kiinni opetussuunnitelmasta. Kansakoulun ja 

peruskoulun palveluksessa on aina ollut ennakkoluulottomia  opettajia jotka 

vallitsevien normien puitteissa ovat kehittäneet suomalaista koululaitosta. 90‐luvun 

henki suorastaan haastoi kouluja löytämään ja kehittämään vahvuuksiaan ja 

profiloitumaan. Itse muistelen vuosikymmentä säästöjen lisäksi myös voimakkaana 

koulujen profiloitumisen vuosikymmenenä. Aloittaessani  esimiestehtäviä koulussa  

kävin henkilöstön ja huoltajien kanssa vuoropuhelua kehittämisen 

suuntaviivoista.Alueen kaksikielisyys  nähtiin mahdollisuutena ja hyödyntämättömänä 

resurssina vaikka satunnaista yhteistyötä oli jo ollut. Kanadasta kielikylpy oli 

rantautunut Suomeen ja naapurikaupunki Vaasa oli edelläkävijä kielikylpyyn 

kehittämisessä. Kielikylvystä heräsi ajatus toteuttaa kielisuihkua ruotsin kielellä.

Onnellisena sattumana voi pitää että henkilökunnassa kaikilla oli 

perhetaustan,koultuksen ja työn kautta ruotsinkielen taidot hallussa.Saman katon alla 

toimiva päiväkoti aloitti myös ruotsin kielisuihkutuksen joten siirtymä päiväkodista 

kouluun oli kielisuihkun osalta helppo.Kielisuihku poiki pitkällä aikavälillä myös paljon 

hyvää; arviointikäytännöt muuttuivat  järjestelmällisiksi koulussamme, kansainväliset 

kontaktit ja kansainvälisen toiminnan voi laskea alkaneeksi kielisuihkusta.

KIELIKYLVYSTÄ JA -SUIHKUSTA

Kielikylpy

Kielikylpy sai alkunsa Kanadassa viime vuosisadan puolivälin jälkeen, jolloin jotkin englanninkieliset perheet näkivät sille olevan sosiaalista tilausta. He halusivat tarjota lapsilleen yhtäläiset mahdollisuudet tulevaisuudessa menestyä kaksikielisinä alueella, jossa sekä ranskan että englannin kielen osaamisesta oli erittäin paljon hyötyä esimerkiksi työmarkkinoilla. Nykyään Kanadassa on jopa 300 000 kielikylpylasta. 

Suomeen kielikylpy tuli noin 1980-luvun lopulla. Vieläkin se on aika tuntematon, vaikka Vaasan yliopistossa sitä on tutkittu jo jonkin aikaa. Kielikylvyn ja monikielisyyden keskus toimii Vaasan yliopistossa Pohjoismaisten kielten laitoksella. Vaasan seudulla kielikylpyä käytetään päiväkodeissa ja kouluissa paljon. Kielikylpykielenä siellä ensisijaisesti on ruotsi. 

Esimerkkinä englannin kielikylvystä voi mainita Vantaan kaupungissa toiminut English Kindergarten Y.E.S. Ensin yhdistysmuotoisena, nykyään kaupungin alaisuudessa toimivan Y.E.S.-päiväkodin perustivat aktiiviset vanhemmat vuonna 1993. He halusivat tarjota lapsilleen mahdollisuuden päästä kansainväliseen kouluun, johon kielikylpypäiväkoti toimi ponnahduslautana.

Vantaalla sijaitsee myös kansainvälinen koulu, jonka opetuskielenä on pääsääntöisesti englanti. Koulu tarjoaa perusopetusta sellaisille vantaalaisille oppilaille, joiden kotikieli on englanti tai joilla muuten on riittävä englannin kielen taito. Koulun eräänä  tavoitteena on kasvattaa taitavia ja oppimishaluisia oppilaita, jotka osaavat toimia kansainvälisessä ympäristössä ja selviytyä siinä englannin kielellä. Vantaa on kaupunkina siis hyvä esimerkki Suomessa toteutettavasta englanninkielisestä kielikylpymenetelmästä (englanninkielinen päiväkoti + englanninkielinen koulu).

Kielisuihku on kielikylvyn kevyempi versio

Kielenkäytön määrä kertoo sen, onko kyseessä täydellinen vai osittainen kielikylpy.

Kun kielikylpy on täydellistä upottautumista kielen oppimiseen eli opettajat käyttävät ainoastaan englanninkieltä. Päiväkotimaailmassa kielisuihkulle on ominaista laulujen, leikkien, lorujen ja jokapäiväisten fraasien oppiminen suihkukielellä. Tärkeämmät periaatteelliset keskustelut käydään lapsen omalla äidinkielellään. On hyvä huomata, että kielisuihkupäiväkodissa voi olla myös äidinkielenään englantia puhuva ja suomea kielisuihkuopetuksena saava tai jo täysin kaksikielinen lapsi.

Vaikka kielisuihku ei opetakaan kieltä yhtä kokonaisvaltaisesti kuin kielikylpy, antaa se kuitenkin mahdollisuuden tutustua kieleen.

90-luku perusopetuksessa, siunaus vai kirous

1980-luvulla työelämään astuneelle vuosikymmen muistuu mieleen vakaana aikana. Peruskoulu monellakin tapaa oli vakiinnuttanut paikkansa suomalaisessa koulutusjärjestelmässä ja resurssit olivat hyvät. Ilkeämielisesti voisi sanoa että kun oli rahaa oli myös hallintoa valvomassa rahan käyttöä. Ensimmäisessä työpaikassa tarjoutui mahdollisuus toimia 3-6 luokkien ohjaavana opettajana. Vanhan Vaasan läänin sivistysosasto kutsui vuosittain silloisia koulutoimenjohtajia, sivistysjohtajia ja ohjaavia opettajia seminaariin keskustelemaan ajankohtaisista asioista peruskoulutuksessa . Tapaamiset monellakin tapaa olivat merkittäviä verkostoitumisen ja yhteistyön kannalta. Vuosikymmenen loppupuolella tapaamisissa oli selvästi aistittavissa haaste  koulujen kehittämiseen ja profiloitumiseen. Myös läänintaso kuunteli kentältä tulevia syötteitä sisällöksi tapaamisiin koska vaihtoehtopedagogiikan edustajat esim. Montessorikoulusta kävivät esittäytymässä ja esittelemässä toimintaansa. Viestinviejän joskus epäkiitollinenkin tehtävä oli kertoa uusista tuulista ja suuntauksista mutta aika monellakin tapaa elettiin vakiintunutta ja hiljaista aikaa vuosikymmenen loppuun kunnes tuli 90-luku ja moni asia muuttui. Vuosikymmenen alkuun osui taloudellinen taantuma mikä vaikutti moneen asiaan koulussa. Lähtökohtaisesti  säästäminen koulutuksessa ja vääristä paikoista on aina huono asia. Uskaltaisin jopa väittää että  säästöt olivat sekä kirous että siunaus. Kun 80-luvulla päivitetty opetussuunnitelma oli hyvin perusteellinen niin 90 luvulla päivitetty OPS oli kalpea haamu entisestään. Eräs  hallinnossa toiminut ystäväni veisteli että 90 –luvun opetussuunnitelma henki periaatetta rahaa ei ole tehkää mitä pystytte. Ehkä asiassa piili myös pieni totuuden siemen koska rehtorina istuin kyseisen vuosikymmenen alussa tulosjohtamisen kurssilla. Jälkiviisaana voi todeta että kyseinen johtamistapa istui keinotekoisesti ja huonosti kouluun. 90-luku oli myös mahdollisuus, opetushallituksen akvaarioprojekti mahdollisti kokeilut ja kehittämisen uudella tavalla. Muistan kun silloinen esimieheni sanoi että  profiloituminen, näkyvyys ulospäin ja opetussuunnitelman lisäksi tavoiteltavien asioiden toteuttaminen mahdollistuu eri tavalla kuin ennen. Niin hyvältä kun edellä mainittu kuulostaakin niin kehittäjän/ kehittäjien kannalta asia ei ollut eikä näyttäytynyt aina niin ruusuisena. Jonkinlainen uusliberalismi sekä vanha koulutuspolitiikka törmäilivät mutta akvaariohanke silloisen kouluni kohdalla antoi sysäyksen koulun kehittämiselle. Pahimman laman väistyttyä opetussuunnitelmassa otettiin taas askelia taaksepäin tiukempaan ohjaukseen ja keskustelu koulujen profiloitumisesta kääntyi koulujen ja peruskoulun tasalaatuisuuteen. Mikä sitten käänsi keskustelun tähän suuntaan onkin mielenkiintoista; oliko kokeilut kuten Akvaario-kokeilu, ” kapea” opetussuunnitelma -94 ja eri tavalla eri kuntia koetellut lama syynä muutokseen vai yksinkertaisesti parempi taloudellinen aika 2000-luvulle siirryttäessä. Monella tapaa näen huolestuttavia merkkejä tässä ajassa ja kuntien kurjimuksessa. On toivottava että kansakunnan muisti olisi riittävän pitkä, edellisen laman leikkaukset maksoivat moninkertaisesti syrjäytymisestä ja muista sosiaalisista syistä johtuvina kustannuksina

Menikö lapsi pesuveden mukana

Kahden päivän ajan olen istunut rehtoriseminaarissa. Keskustelu on kahden päivän ajan pyörinyt  uuden oppilashuoltolain  ympärillä. Mielenkiintoiseksi asian tekee se ettei kenelläkään tällä hetkellä ole yksiselitteistä käsitystä siitä mitä muutos tuo tullessaan.Toivottasti asia linjataan niin että toimintatapa on yhtenäinen , silloinhan koulut toimivat yhtenäisesti ja tasainen laatu on taattu.Kun oppilashuollon nykytilannetta peilaa nykyisen työnantajan vinkkelistä katsoen, niin tilannehan on toimiva.Moniammatillinen oppilashuoltoryhmä toimii ja rehtori on luonnollinen osa ryhmää ja sen toimintaa.Miksi sitten muutosta  tarvitaan voi osittain olla valtakunnallisesta tilanteesta johtuvaa. Jos katsoo Ylen uutista missä lakimuutoksen sanotaan lisäävän kuntien kuluja, niin joidenkin kuntien on palkattava tulevan lain edellyttämiä oppilashuollon toimijoita. Toisaalta olemme myös tilanteessa missä toimivat käytännöt joudutaan muuttamaan lakimuutoksesta johtuen. Laitan tähän linkin oikeuskanslerin lausunnosta vuodelta 2012 liittyen oppilashuollon selvittämiseen valtakunnallisesti

http://oikeuskansleri.andersinno.fi/media/uploads/ratkaisut/arkisto_1997-2011/okv_1_50_2009.pdf

Talonpoikaissäädystä virkamiehiksi

Yhteiselo äidin vanhempien kanssa ja arjen jakaminen teki isovanhemmista läheisiä. Lapsuudessa toinen isoisäni Onni jäi vähän vieraammaksi mutta 80-luvulla eri yhteyksissä kohtaaminen korvasi määrän laadulla. Armeijan jälkeinen viransijaisuusvuosi Paavolassa oli elämän suunnan kannalta merkittävä työkokemus mutta myös merkittävä matka omille juurille ja historiaan. Työstä päin oli mahdollisuus käydä tapaamassa isoisä Onnia. Tapaamisilla oli suuri merkitys sillä kipinä sukututkimukseen ja oman suvun vaiheisiin syttyi noista tapaamisista. Entinen oppilaani Tuomo Paavola kirjoitti tilaustyönä Lapuan Tiistenjoen historian. Hän kirjoitti osuvasti että Tiistenjoella suullisella perimätiedolla ja kerronnalla on ollut vankat ja pitkät perinteet. Isoisäni kertoi suvun esivanhemmista ja osasi luetella kahdeksan sukupolvea esivanhempia taaksepäin. Tietoisuus siitä ketjusta johon kuuluu konkretisoitui kertomusten kautta. Kaupungissa tai niin kuin Lapualla sanotaan ” kylällä” kasvaneelle valkeni miten syvällä maassa ja savessa juuret on. Isoisä ymmärrykseni mukaan oli ylpeä talonpoikaisjuurista jotka ulottuvat 1500-1600 luvulle asti. Toisaalta tarinoissa eli arkirealismi siitä miten rankkaa talonpoikien elämä oli ollut ja lohtua oli tuonut pitkässä historiassa joko pullo tai uskonto, ensin mainittu huonoin seurauksin. Sotaväenotot olivat pitkässä historiassa olleet myös talonpoikien velvoitteena. Vapaussodan aikana isoisä oli talosta laitettu mieheksi ja osallistunut taisteluihin. Kauppiasura katkesi talvisodan vuosiin ja nuo kokemukset olivatkin väistämättä muovanneet ajatusmaailmaa. Ukrainan uutisia kuunnellessa tulee väistämättä Onnin sanat mieleen siitä miten sota on turha keino ongelmien ratkaisuun, toisaalta hänen puheissaan kävi selkeästi esille että talvisodan aikana tehtiin mitä piti tehdä.

Oman suvun historiaa tutkiessa kirjailija Antti Tuurin lause Pohjanmaa elokuvasta ” vanhois naisis asuu viisaus” pitää paikkansa. Kahdesti lähes viidensadan vuoden historiassa naiset ovat nostaneet ja pitäneet suvun ja nimen hengissä. Sukellus historiaan toi esille että esi-isistä löytyi myös säätypäivien talonpoikaisedustaja vuodelta 1668, Tuomas Ämmälä Ämmälän ja Hiipakan talojen isäntä. Jos Tuomas oli kunnon isäntä, niin löytyy suvusta myös niitä isäntiä jotka kievarissa istumalla saivat talonsa lähes rappiotilaan. Tuomaksen Tukholman edustusmatka oli mitä ilmeisemmin mennyt hyvin koska 1681 oli ollut vielä pitäjän edustajana Salossa missä ruotujärjestelmää oli yritetty saada talonpojille myönteisemmäksi.

1900-luvulla perinteinen talonpojan ja emännän ura ei ollut enää itsestään selvyys. Isoisän sisaruksista kaksi hakeutuivat seminaariin ja siitä opettajauralle Seuraavissa sukupolvissa kouluttautuminen oli  yleistä. Koulutuksen vähyys ei menneissä sukupolvissa ollut kuitenkaan este osallistumiselle ja vaikuttamiselle. Oma suku muiden vanhojen paikallissukujen kanssa oli osallistunut osuuskassan ,meijerin, nuorisoseuran ja monen toiminnan aloittamiseen

Isoisän tarinoissa nousi esille perinteiset talonpoikaisarvot, perhe, kotiseutu ja uskonnosta kumpuava arvopohja. Niiden arvojen varaan elämä oli rakentunut . Sukututkimus on monellakin tapaa mielenkiintoinen harrastus.

Helposti alkuun pääsee  HisKi tietokannasta.

Kaapin paikka

Otsikosta voisi päätellä että blogi kertoo perheen valtasuhteista mutta kun vaimokin on puoliksi pohjalainen niin ei kai asiassa liene epäselvyyttä. Oikeasti olen positiivisen ongelman edessä, mihin sijoittaa rengin kaappi vuodelta 1824. Isältä kaappi oli kulkeutunut äidin veljelle joskus 1960 luvulla. En tunne tai tiedä tarinaa tarkemmin mutta lähes viidenkymmenen vuoden jälkeen kaappi palasi sukuun jouluna. Tavatessa serkkuja joulupäivällisellä, Kari serkkuni yllätti sanomalla että autossa on joululahja joka kaipaa kantoapua. Pienen hikikarpalon noustessa otsaan teki mieli hyräillä että ” ennen oli kaapit puuta ja miehet rautaa, kaapit ovat Ikeaa nyt ja miehet ovat puuta” .Kaappi lienee isoisän isän isoisän ajalta, en tiedä oliko kaapin tehnyt isäntä tai renki mutta suvussa se on kulkenut. Kun tavaratalosta ostettu tulostin tai muu kulutuselektroniikan tuote alkaa temppuilla niin aika usein soitto maahantuojalle kertoo ettei tuotetta kannata korjata vaan ostaa uusi. Sotien jälkeisessä Suomessa  kun kaikesta oli puutetta ja vaikea saada tarvikkeita moinen kulutustapa ei olisi tullut kuuloonkaan. Setäni kertoi että kun 50-luvun alussa isän isä alkoi rakentamaan maalaistaloa Tiistenjoen Mullolan mäelle niin nauloja oli vaikea saada  ja kaikesta muustakin oli pulaa. Itse tekemällä ja keksimällä piti urakasta selviytyä tiilten polttamista myöden. Talonpojat ovat olleet monella tapaa käsistään käteviä, suurin osa tavaroista tehtiin itse. Olen ihaillut tuon rengin kaapin oven koristeuria, tänä päivänä ne tehtäisiin luultavasti jonkin sortin yläjyrsimellä mutta kyllä taltalla on syntynyt kaunista ja tasaista jälkeä käsin. Kun tänä päivänä tuskailee silloin tällöin Ikean ohjeiden kanssa eikä voi olla varma tuotteen kestävyydestä ja iästä niin kyllä läpeensä puuta oleva lähes 200 vuotta vanha kaappivanhus päihittää levysukupolven. Kun monia asioita ja ilmiötä peilaa työnsä kautta niin toivoo että kestävän kehityksen asiat ja kädentaidot eivät unohtuisi nykymaailmassa