Kaapin paikka

Otsikosta voisi päätellä että blogi kertoo perheen valtasuhteista mutta kun vaimokin on puoliksi pohjalainen niin ei kai asiassa liene epäselvyyttä. Oikeasti olen positiivisen ongelman edessä, mihin sijoittaa rengin kaappi vuodelta 1824. Isältä kaappi oli kulkeutunut äidin veljelle joskus 1960 luvulla. En tunne tai tiedä tarinaa tarkemmin mutta lähes viidenkymmenen vuoden jälkeen kaappi palasi sukuun jouluna. Tavatessa serkkuja joulupäivällisellä, Kari serkkuni yllätti sanomalla että autossa on joululahja joka kaipaa kantoapua. Pienen hikikarpalon noustessa otsaan teki mieli hyräillä että ” ennen oli kaapit puuta ja miehet rautaa, kaapit ovat Ikeaa nyt ja miehet ovat puuta” .Kaappi lienee isoisän isän isoisän ajalta, en tiedä oliko kaapin tehnyt isäntä tai renki mutta suvussa se on kulkenut. Kun tavaratalosta ostettu tulostin tai muu kulutuselektroniikan tuote alkaa temppuilla niin aika usein soitto maahantuojalle kertoo ettei tuotetta kannata korjata vaan ostaa uusi. Sotien jälkeisessä Suomessa  kun kaikesta oli puutetta ja vaikea saada tarvikkeita moinen kulutustapa ei olisi tullut kuuloonkaan. Setäni kertoi että kun 50-luvun alussa isän isä alkoi rakentamaan maalaistaloa Tiistenjoen Mullolan mäelle niin nauloja oli vaikea saada  ja kaikesta muustakin oli pulaa. Itse tekemällä ja keksimällä piti urakasta selviytyä tiilten polttamista myöden. Talonpojat ovat olleet monella tapaa käsistään käteviä, suurin osa tavaroista tehtiin itse. Olen ihaillut tuon rengin kaapin oven koristeuria, tänä päivänä ne tehtäisiin luultavasti jonkin sortin yläjyrsimellä mutta kyllä taltalla on syntynyt kaunista ja tasaista jälkeä käsin. Kun tänä päivänä tuskailee silloin tällöin Ikean ohjeiden kanssa eikä voi olla varma tuotteen kestävyydestä ja iästä niin kyllä läpeensä puuta oleva lähes 200 vuotta vanha kaappivanhus päihittää levysukupolven. Kun monia asioita ja ilmiötä peilaa työnsä kautta niin toivoo että kestävän kehityksen asiat ja kädentaidot eivät unohtuisi nykymaailmassa