Kynän voimaa

Aloittaessani nykyisessä tehtävässä, mietin miten tavoittaa neljässä rakennuksessa työskentelevä henkilöstö. Olen tiukasti pitänyt kiinni tavasta kirjoittaa henkilöstölle viikkokirjeitä. Halusipa tai ei, niin kirje tulee. Lukukausien lopussa muistan henkilöstöä joulukirjeellä ja kevätkirjeellä. Yritän muistutella itseäni että niissäkin on kiitoksen aika ja paikka. Kovin henkilökohtaisella tasolla niissä yhteisökirjeissä ei pysty kiitoksia jakamaan .Niille on oma paikkansa. Johtajan työ on loppujen lopuksi aika yksinäistä hommaa ja kiitokset harvassa, mutta niillä harvoilla kiitoksilla elää pitkään. Voisi kai kutsua itseään tässä hetkessä oman elämänsä Hannu Hanheksi koska lyhyen ajan sisällä on saanut myönteistä palautetta omasta työstä kolmelta eri taholta. Kiitoksia ei varsinaisesti odota, pessimisti kun ei pety vai miten se menikään, mutta kiitosta kohdatessa se tuntuu aina yhtä hyvältä. Kiitosta tuli kansainvälisyysasioiden edistämisestä mistä voisin puhua jo elämäntyönä, johtamisesta ja tuen huolehtimisesta sitä tarvitseville. Tässä kohtaa voisi kiittää myös blogin lukijoita. Pieni on kaunista siksi jaan vain harvakseltaan tekstejä ryhmiin mutta huomaan sosiaalisen median ystävissä oman uskollisen lukijajoukon, kiitos siitä

Yllätyksetöntä kevättä

Huomaan kirjoittavani joka kevät samat asiat, mutta miksi luopua hyvästä tavasta. Kevät ei tuonut yllätystä nytkään ; opettajat ovat yhtä kiireisiä ja stressaantuneita lukuvuoden lopetuksesta. Pitää arvioida ,järjestellä lopetusta ja jaksaa omistaa ajatus uudelle ,tulevalle lukuvuodelle. Oppilaat heräävät tsemppaamaan vielä vaikka arviointi koskee koko vuotta. Julkisessa keskustelussa käydään taas kerran kiivasta keskustelua lukuvuoden rytmityksestä, puolesta ja vastaan.
Eikö nyt mitään erikoista ? No sää on poikkeuksellinen. Toukokuun yksi lämpöviikko on tänä vuonna venähtänyt pidemmäksi jaksoksi. Mukavaa muuten mutta haasteellista luokissa, nyt jos koskaan on päivittäisten luontoretkien ja luokan yhteishenkeä korottavien ulkoleikkien aika. Iloinen voi olla myös tämän vuoden luokkaretkiläisten puolesta. On sitä seisty joskus sateessa Särkänniemessä. Näillä nyt mennään pari viikkoa ja aloitetaan sitten uuden lukuvuoden kasaaminen. Mukavia asioita tulossa ; otetaan lukuloikkaa ja jatketaan yhteisöllisyyden kehittämistä. Katse horisonttiin.

Rajojen hakua

Salon Heikki , Lapuan lahja suomalaiselle musiikkimaailmalle on ollut otsikoissa kun Yle katsoi että Herra Heinämäen orkesterin intiaanihahmo sulkapäähineineen loukkaa alkuperäisväestöä. Heikki on hiukan vanhempi mutta elänyt samaa lapsuutta 60-luvulla , avaruuden valloituksen, television tulemisen, Batmanin ja länkkärileffat. Me 60 luvun pojat olimme vuorotellen lännenmiehiä ja inkkareita, mielikuvituksen olleessa vain rajana. Ei me tiedetty että päällikön sulkapäähine ison veden toisella puolella loukkaisi jotakin. Olen tehnyt pitkän uran ja elämäntyön kansainvälisyys-ja globaalikasvatuksn parissa , joten erityisellä herkkyydellä suhtaudun siihen miten etnisten vähemmistöjen asiat esitetään opetuksessa ja muutenkin. Silti ajatus siitä missä menee hyvän maun ja asiallisuuden raja on vaikea kysymys. Kääntäen näkökulmaa voisi esittää kysymyksen; milloin keskiluokkalainen väestö närkästyy viihteessä viittauksiin tuulipukukansasta
keskiolutkansasta, sulkeutuneesta mörököllikansasta. Miten viihde sitten saisi käsitellä kansallisuuta tai etnistä taustaa.
Suurinta osaa meistä naurattaa suomalaista, ruotsalaisista ja norjalaisista kertovat vitsit, eikä niistä loukkaannuta. Lähes poikkeuksetta tv-viihteen vähemmistövitsit ammutaan alas.Hyvä kysymys onkin ruokkiiko viihde streotypiota vai olsiko myös lupa nauraa itselleen. Onko intiaanipäähine loukkaus Amerikan alkuperäiskansoja kohtaan.Jos savolainen pukeutuu Härmän pukuun, onko se loukkaus vai arvostusta.Esimerkkejä ja ajatusketjua voisi jatkaa loputtomiin.En tiedä, onko olemassa sellaista siivilää minkä kautta ratkaisisimme oikean tavan toimia näissä kysymyksissä.Minusta herra Heinämäen orkesterin hahmo oli sympaattinen sulkapäähineineen ja lasten pitämä.

Poimintoja vähän sieltä ja täältä

Suomalaisessa koulukeskustelussa on aiheita jotka nousevat uudestaan ja uudestaan keskusteluun. Yksi näistä aiheista on lukuvuoden työaikojen ja lomien rytmitys. Itse olen sukupolvea joka nykymallilla opiskeli ja sittemmin opetti. Totutusta on tullut tapa eikä muusta ole tietoa. Skotlannin yhteistyö on tuonut tutuksi tavan rytmittää lukuvuosi toisin. Rehtorikollega vitsaili Skotlannissa että kun koko vuoden sataa,niin on yhdentekevää miten rytmitetään. Keskiverto skotti ottaa äkkilähdön lämpimään joka tapauksessa.Seurailin hetken ajan keskustelua alan ihmisten keskutelupalstalla. Minua häiritsi että asia yksinkertaistettiin koska muutoksen vaikutuksilla olisi kerrannaisvaikutuksia joita pitäisi arvioida ja tutkia. Itse en näe kysymystä yksinkertaisena.Muutoksen vaikutukset tulisi arvioida isommassa kontekstissa huomioiden vaikutukset yhteiskunnan eri aloilla, ei vaan kotimaan matkailun näkökulmasta. Henkilökohtaisesti sopii että mennään näin. Katsotaan mitä tuleman pitää.

Mielenkiintoinen juttu oli taannoin myös oikeusasiamiehen tukistus liittyen syysloman valmisteluun liittyvässä oppilaiden kuulemisessa.En ole salaliittoteorioiden ystävä, mutta en voinut välttyä ajatukselta että syysloman pituteen liittyvässä väännössä ns. häviäjien puolelle jääneistä jokin olisi vinkannut että tälläinenkin puute valmistelusta löytyy. Kyllähän se erikoiselta tuntuu että yksittäisen kunnan toiminnasta tälläinen seikka nostetaan, entäs ne muut Suomen kunnat ja asian valmistelu niissä.Kestäisikö asian valmistelu ja päätöksenteon osallistuttaminen julkisen tarkistelun niillä periaatteilla mihin päätöksessa viitataan.

Taakse katsoen, olen osallistunut opetussuunnitelmatyöhön neljällä vuosikymmenellä. En muista että keskustelu OPS ympärillä olisi ollut niin vilkasta, kun se on ollut viimeiset kaksi vuotta. Ammutaan alas vaan vaikkei ole lentoon päästy.Ruotsalaista tutkijaa siteerattiin ,"varokaa ettette toista Ruotsin virheitä uudistuksissa". Vaikka naapurimaan koululaitoksessa on paljon samaa,on hyvä muistaa että eroavaisuuksia on. Silti kuuntelisin herkällä korvalla kokemuksia ja miettisin , mitä tämä tarkoittaa meillä.

Ilmassa pieniä merkkejä kaikista tulevista vaaleista. Toivottavasti mikään puolue ,ei ala lupailemaan koulutukseen hyvää ja satumaata. Ikävä sanoa mutta pakko sanoa, hallituspohjasta huolimatta koulutuksesta on leikattu. Perusrahoitus tulisi saattaa kuntoon. Koulutuksen hankerahat ovat myönteinen asia, mutta aikamoinen viidakko, entäpä parempi perusrahoitus ja korvamerkinnällä.

Suomalainen koulu on murroksessa, ei hukassa (toivottavasti). Positiivisuus ja myönteinen julkisuuskuva ovatkin kantavia asioita muutosta tehdessämme. En tiedä johtuuko iästä vai keväästä, mutta myönnän että kriittinen uusikyläläisyys nousee itsessäni, yritän silti välttää kyynistymistä. Meillä lähtökohtaisesti on asiat hyvin mutta muutoksen suunta koulussa on hiukan hukassa.Se mikä toimi luokassa 30 vuotta sitten,ei toimi tässä ajassa. Lapsia ei voi pyytää tarkistamaan asiaa tietosankirjasta, niitä ei juuri paineta. Googlataan ja katsotaan.Lapset ovat medialukutaitoisempia ja kriittisempiä tiedon suhteen kuin ennen. Absoluuttista hiljaisuutta ei ole kuin kirjallisessa koetilanteessa.Maailma on muuttunut ja lapsetkin sitä myöden, opettajienkin pitäisi jaksaa muuttua. Tosin se tuttu ja vanha turvallinen kun on mieluista, se vaan ei tahdo enää toimia. Perusasioiden juurella pitäisi olla nöyränä ja pienenä ; lukutaito, kirjoitustaito ja matikan perusteet ovat kirjasivistyksen alkeet.Ei silti unohdeta sydämen sivistystä , niilä ihmisyys viime kädessä punnitaan.