Hintalappu hukassa , eikä tuotteessakaan kehumista

Viikonlopun askareiden välissä jäi aikaa tutustua menneen viikon verkkouutisiin ja sosiaalisen median päivityksiin. Opetusalan ammattilaisena uutisista jäi päällimmäisenä mieleen oppivelvollisuusiän nostamiseen liittyvä uutisointi uudistuksen hinnasta.Hinnasta tuntuu olevan hyvin eriävät käsitykset.Hintaa tärkeämpi kysymys on mielestäni uudistuksen tarpeellisuus.Yhteiskunnan herääminen siihen tosiasiaan ,että maassamme on syrjäytymisvaarassa olevia nuoria ,on lähtökohtaisesti hyvä asia, mutta ovatko keinot oikeat puuttua asiaan onkin toinen kysymys.Mieleen tulee vanha vitsi missä mummo valitti lääkärille ettei kuule enää omia pierujaan.Lääkäri alkoi kirjoittaa reseptiä mihin mummo tiedustelemaan että parantuuko kuulo.Lääkäri vastasi että pierut tällä kovenevat.
Nuorten työttömyys ja syrjäytymisen vaara on laajemmassa mittakaavassa myös euroopplainen ongelma eikä pelkästään kansallinen. Suomessa meidän täytyy tietenkin löytää omat ratkaisumme asiantilan parantamiseksi. Peruskoulunsa päättävä nuori hakeutuu toisen asteen opintoihin.Valinta on pääsääntöisesti joko lukio tai ammatillinen koulutus.Uskaltaisin veikata ilman käytössä olevaa tilasto- tai tutkimustietoa että suurin osa ikäluokasta hakeutuu jatko-opintoihin .Oppivelvollisuusiän nostaminen on mielestäni verrattavissa ”pakkoon”.Todennäköistä on että syrjäytymiskehitys on alkanut kauan ennen oppivelvollisuusiän täyttymistä . Yhteiskunnan tulisi suunnata voimavaroja ennaltaehkäisyyn.Pakkoratkaisu missä koulussa viihtymätön nuori ohjataan lainsäädännöllisin keinoin yhteen lisävuoteen , johtaa pahimmillaan ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen tilanteeseen ” kiitos ja näkemiin! Mun ei oo enää pakko” Oppivelvollisuusiän nostamisen hinta liikkuu hurjissa arvioissa. Mitä muuta syrjäytymisen ehkäisemiseksi voitaisiin tehdä samalla rahalla.Merenkulusta tiedän että aluksen kääntäminen kapeikossa ei ole helppoa mutta ei se ole mahdotontakaan.Näillä ajatuksilla nukkumaan ja uuteen viikkoon

Mihin katosi konsensus

Suomalaisen yhteiskunnan rakennemuutos on  ollut jatkuvassa käymistilassa sotien jälkeen.Maan sisäinen muuttoliike kasvattaa jatkuvasti pääkaupunkiseutua sekä kaupunkikeskuksia.Palvelut ja työvoima keskittyvät muuttovoittoalueille. Samanaikaisesti maaseutu sekä haja-asutusalueiden palvelut kaventuvat. Suomalainen kouluverkko on harventunut kiihtyvällä tahdilla.Samansuuntainen kehitys on sosiaali-ja terveyspalveluissa havaittavissa. Yhteiskunnassa on keskittymisen lisäksi havaittavissa palveluyksiköiden suurentumista , oppilaitokset mukaan lukien. Isoilla oppilaitoksilla on etunsa.Opiskelijamäärä ja resurssit kun käyvät käsi kädessä. Yksipuolisesti ei voi sanoa että isot koulut tai muut kunnallisia palveluja tarjoavat toimisivat paremmin kuin pienemmät yksiköt. Molemmissa on etunsa ja rajoituksensa. Kiristyvä talous ohjaa paikallisia ja valtakunnallisia ratkaisuja hakemaan tehokkuutta ja säästöjä yhä suuremmista kokonaisuuksista. Huolestuttavaa on se että kuntien kurjistuva talous saa kunnat lomauttamaan henkilöstöä. Kuntasektorilla lomautusten välittömät vaikutukset kohdistuvat koulutukseen, sosiaalipalveluihin ja terveydenhoitoon. Tulevaisuudessa joudutaan miettimään rahoitusjärjestelmää ja kuntien tehtäviä sekä velvotteita. Kuntien velvotteiden karsiminen ja tarkastelu on askel oikeaan suuntaan. Signaali jonka lomauttavat kunnat nyt antavat on väärä. Vanhusten ja sairaiden hoitaminen sekä lasten opettaminen tulisi yhteiskunnassa olla ensisijaisesti arvokysymys, ei rahakysymys. Jos oppilas koulussa jää ilman oman opettajan opetusta oppitunnin ajaksi, niin millaisen viestin me välitämme yhteiskunnassa? Minusta tuleville tulevaisuuden tekijöille viestitetään; ei tämä koulunkäynti ole tärkeää.Viikonloppuna on ehtinyt tutustua kuluneen viikon uutisiin.Ikävällä tavalla 90-luvun tapainen viestintä käsittelee lomautuksia ikään kuin kansalaistalkoina. Myönteisenä asiana näen kuitenkin sen että mediassa nousee otsikoihin koulutuksen asiat ja kuntien palvelut. Nyt tarvittaisiin sitä kuuluisaa konsensusta.

Ikä on vain numero

Vuosi tuli ikää lisää mutta tuliko viisautta lisää. Kysymykseen taidan olla jäävi vastaamaan. Toisaalta olen aina vierastanut rinnastusta iän karttumisesta viisauden karttumiseen. Itse näen asian niin ,että kokemukset kartuttavat viisautta, eikä niiden karttuminen aina katso ikää. Viisaus ilman ymmärrystä ei minusta ole tavoiteltavaa,  loppujen lopuksi elämässä ymmärryksen karttuminen on tärkeää. Toivottavastii ymmärrys iän karttuessa lisääntyy ,vaikkei viisauskaan pahasta ole.
Jostain kai ikääntymisenkin voi huomata. 80- luvun housut eivät ainakaan ole mahtuneet sitten 90- luvun. Ei välttämättä huono asia, ne eivät enää ole  muodissa ja tuuli ei kaada hongankolistajaa. Vuosi ja kilo pitää maanpinnalla. Pitäisikö olla  itsestä huolissaan kun Rolling Stones, Beatles ja ja vannoutunut rockin ystävä hyräilee Paula Koivuniemeä ja Katri Helenaa. Jonkinlaista pehmenemistä kai ikä tuo tullessaan, ei välttämättä huono asia. Ikääntymisen myötä huomaa itsessään sen että muutoksiin työssä ja elämässä yleensä osaa suhtautua ainakin hiukan paremmin kuin nuoruusvuosina, epävarmuuden sietokyky  ehkä paranee iän myötä.
Jos joku olisi vielä 6-7 vuotta sitten sanonut että allekirjoittanut työskentelee Etelä-Suomessa, niin olisin tyrmännyt ajatuksen. Asiaa puntaroituani tulin myös siihentuloksen ,että stabiilius työelämässä  on  sikäli harhaa ,että peruskoulu on omalla tavallaan ollut pienessä myllerryksessä siitä asti kun astuin työelämään 1986. Muutos itsessään ei siis ole ongelma vaan se miten osaamme ne kohdata. Ikä on onneksi vain numero, todellinen ikä asuu korvien välissä. Nuoremmalla pojalla on tapana sanoa minulle että älä ole lapsellinen. Vakiovastaukseni on että mulla on oikeus.
Suomessa on tapana marginalisoida asioita. Tietyt asiat katsotaan kuuluvaksi tiettyyn ikään ja sopiviksi. Onneksi on rajojen rikkojia, esikuvia, esimerkin antajia: Aira Samulin, Lenita, pari hyvää esimerkkiä mainitakseni.Isäni laittoi  ensimmäisen kerran laskettelusukset jalkaan 60 vuotiaana Saariselällä. Vielä on siis rajoja rikottavana.


Lähetetty iPadista

Pieniä ovat ihmisen taimet

Koulua edeltävällä viikolla koulun edellisiä kuudesluokkalaisia, tulevia seiskoja,  istui keinuilla.Oli mukava käydä jututtamassa ja kuulemassa kuulumiset kesältä, sekä huomata miten kesällä oli monella tullut vartta ja mittaa lisää.
Monellakin tapaa on etuoikeutettu saadessaan nähdä ihmislapsen kasvun ja kehityksen. Koulun alkaessa on hienoa saada olla vastaanottamassa uusia ekaluokkalaisia, joilla on yksi elämänsä tärkeimmistä päivistä. Pieniä ovat ihmisen taimet vielä 7- vuotiaina. Kuudessa vuodessa tapahtuu aikamoinen harppaus pienestä ekasta murrosikäiseksi.
Vaikka tällä alalla on haasteita niin on tässä ammatissa hienot hetkensä.

Muutoksen tuulia

The wind of changes
Heinäkuun lopussa palasin lomalta työhön. Tunne uuden lukuvuoden alkamisesta syntyy rehtorien aloitusseminaarissa. Päivän aikana avautuu kuulijalle lukuvuoden aikana olevat haasteet ja muutokset. Edessä on mielenkiintoinen lukuvuosi. Suomenkielisen opetuksen ylin virkamies jää vuorotteluvapaalle, mutta turvallisin mielin aloitamme, koska häntä sijaistaa osaava ja pätevä henkilö. Uusi opetussuunnitelma peruskouluun 1.8.2016 alkaen haastaa kouluja pohtimaan mitä muutos tarkoittaa käytännössä. Rehtorit saavat myös käyttöönsä työaikaseurannan työkalun. Näen asian positiivisena. Tulevat haasteet tietäen on tärkeää miettiä miten työaikansa käyttää.
Epävarmuustekijänä koulussa niin kuin suomalaisessa yhteiskunnassa yleensäkin on huoli talouden suunnasta ja vaikutuksista meidän jokaisen arkipäivään.
Oman haasteensa alkavalle lukuvuodelle tuo aloittavan rehtorin mentorointi.
Anyway, Mamban sanoin: vielä on kesää jäljellä