Sivistys?

Arkiset askareet eivät mahdollistaneet Suomi Arenalle osallistumista , mutta monen tuttavan päivitys kertoikin hyviä uutisia. Oaj Opetushallitus ja Opetusministeriö alkavat keskeisille päättäjille järjestää sivistyksen " maanpuolustuskursseja" Olisihan tuohon kolmen koplaan sopinut hienosti Kuntaliittokin neljänneksi. Voisi kai sanoa että oli aikakin. Esimerkiksi isoissa kunnissa ei ole ongelma löytää asiantuntevia kouluasioista päättäjiä, mutta pienten kuntien ongelma se on.Tästä on itselläkin kokemusta.


Kun puhutaan sivistyksestä, niin mistä kokonaisuudesta silloin puhutaan? Eräs ystäväni sanoi kerran että hän on tavannut koulutettuja ihmisiä jotka eivät ole sivistyneitä ja vastaavasti kouluttamattomia joita hän pitää sivistyneinä ihmisinä. Voisi kai puhua sivistyksen palapelistä missä koulutus on vain osa isoa palapeliä. Mistäs ne muut palat löytyvät. Itse ajattelen näin: Sivistys on vuorovaikutusta, ihmisyyttä, empatiaa ja arvoja. Koulutuskin kuuluu palapeliin mutta sivistystä ei voi peilata vain sen kautta. Kun puhutaan siitä miten 100-vuotias Suomi pidetään sivistysvaltiona, puhutaan myös eettistä ja humanistisista arvoista joille sivistys rakennetaan.

Korkea-aste

Yritän aina mahdollisuuksien mukaan välttää kirjoittamasta kolmesta asiasta; uskonnosta, politiikasta ja maahanmuutosta. Niistä kirjoittamalla voi päästä helposti kavereista eroon ja saada leiman otsaan, jos sitä ei vielä satu olemaan. Niistä kirjoittaminen on kuin liikkuisi heikolla jäällä. Yliopistosta ja korkea-asteesta kirjoittamisen kanssa on vähän sama juttu kun heikkojen jäiden kanssa. Ei minulla niistä tietoa ole muuta kuin se minkä normikansalainen mediasta päättelee ja omat kokemukset 30 vuoden takaa sekä jälkikasvun seuraaminen korkea-asteella.

Suomalainen koulutuskenttä kokonaisuudessaan on liikkeessä ja myllerryksessä. Esiopetuksen varhaistaminen, peruskopetuksen OPS, toisen asteen ratkaisut ja ammatillinen koulutus puhuttavat ja näkyvät uutisissa. Yliopistomaailman tapahtumat näyttäytyvät suurelle yleisölle vain harvakseltaan ja ei ehkä niin valoissa merkityksessä; ammatikorkeakouluverkon tulevaisuus, lakkautetut yksiköt esim. opettajaankoulutuksessa, munaukset opiskelijavalinnoissa. Silloin tällöin uutinen siitä miten suomalainen yliopisto sijoittuu kansainvälisissä ranking listoissa . Uuusikyläläisesti voisi tietenkin kysyä; onko se hyvä asia.

Suomessa koko koulutuskentän tulisi olla valtiovallan suojeluksessa yksi prioriteeteistä. Kansallinen osaaminen ja sivistys rakentuu koulutuksen pohjalle. Meidän haaste on ollut koulutuksen riippuvuus markkinavetoisuudesta ei arvopohjasta tai arvopohja on ollut väärä. Moniko kunta on sanonut talouden pohjamudissa; koulutuksesta emme leikkaa , se on investointi tulevaisuuteen. Ikääntyessä alkaa arvostaa Kari Uusikylän tyylisiä kavereita jotka ovat kuin sadun Keisarin uudet vaatteet sadun pikkupoika. Muiden ihastellessa ja huudellessa tuo pikkupoika huutaa Keisarihan on alasti.

Yliopistomaailmaa ajatellessa tulee väkisinkin mieleen ajatus; onko se suomalaisen korkea-asteen kehto vai markkinavetoinen laitos jonka rahotuksen määrittelee perustutkintojen määrä ja valmistumistahti.Vain tohtoritutkinto tuottaa rahaa jatkotutkinnossa. Pari vuotta sitten kyselin muutamasta yliopistotosta, olisko lisurin tekeminen mahdollista. Vastaukst olivat nihkeitä syystä ettei se tuota yliopistolle mitään, harrastusmielessä ei siis voi opiskella jos et sitten hae mahdollisuutta tohtoriohjelmaan, minusta sääli,henkilökohtaisesti.

Suomessa on aina puhuttu yliopistojen autonomiasta. Mitä se autonomia on ? Me puuhastelemme parhaaksi katsomalla tavalla? Autonomiaan liitty vastuu ja miten tuon vastuun totettamista valvotaan. Onko eri yliopistoissa samaa tutkintoa suorittavien opiskelijoiden näkökulmasta ja oikeusturvasta katsoen opiskelun sisältö ja vastaavuus yhtenäinen. Millainen on opiskelijan oikeusturva ?

Kuten jo kirjoitin tietämätön taas huutelee puskista, mutta mielikuvilta ei voi välttyä jotka media omalta osaltaan luo, eikä kirjoitustani pidä tulkita yliopistovastaiseksi, moni tuttu tekee siellä arvokasta ja hyvää duunia. Ehkä korkea-asteen oppilaitosten , niin ammattikorkeakoulujen kuin yliopistojenkin pitäisi tulla aktiivisemmin julkisuuteen ja kirkastaa kuvaa.

kommunikaatio ratkaisee

Organisaatioasiantuntija Pekka Järvinen on julkaisuissaan ja esiintymisissään tuonut selkeästi esille miten toimiva organisaatio tarvitsee toimivat rakenteet. Johtamiseen liittyvässä kirjallisuudessa ja julkaisuissa organisaatiot kuvataan usein vertikaalisella kuvauksella. Pyramidi on verraten usein käytetty kuten alekkain olevat laatikot tai pallot. Harvoin kuvaus löytyy horisontaalisena vaan malli on perinteinen ylhäältä alas.Kolmenkymmenen vuoden aikana erityisesti vaalien jälkeen on tullut noita kuvauksia nähtyä niin työntekijänä kuin luottamustehtävissä.

Vuosikymmenten jälkeen on kuitenkin pakko sanoa että on yhdentekevää millainen piirros organisaatiosta on. Organisaation järjestäytyminen on toisarvoista jos viestintä pystysuunnasa ja sivusuunnassa ei toimi.Organisaation koko osaltaan säätelee viestinnän tapaa mutta aika usein viestintä on järjesttty suodattimella alhaalta ylös.

Huonoin vaihtoehto organisaatiossa on ettei informaatio kulje riittävällä tavalla molempiin suuntiin ja operatiivisella tasolla strategiajohdon tavoitteet jäävät epäselviksi. Strategiajohdossa on myös ongelma uskottavan strategian rakentamiseksi mikäli operativistä tasoa ei riittävästi osallistuteta tai kuulla .

Mielenkiintoista onkin että monessa johtajahaastattelussa kuluneen kevään aikana kommunikaatio ja tiedonkulku nostetaan ykkösasiaksi. Kommunikaatio ja kohtaaminen luovat omalta osaltaan edellytykset menestyksekkäälle organisaatiolle.

Kehittyvissä ja eteenpäin menevissä organisaatiossa joustavuus ja tehokkaaseen tiedonkulkuun perustuva toiminta luo edellytykset menestykselle. Organisaatiossa on jokaisella tehtävä ja vastuunsa ja niistä ei voi laistaa, mutta niiden taakse ei voi myöskään mennä. " ei kuulu mulle " tyyppiset kommentit ovat merkki sitoutumattomuudesta kokonaisuuteen.
Hyvässä johtamisessa organisaatiossa kohdataan työntekijän lisäksi aina ihminen.

Hyvään johtamiseen liittyy aina johtamisen teot. Yhtenä hyvänä esimerkkinä hyvästä johtamisesta nostaisin esimerkkinä entisen toimialajohtajan rohkean avauksen liittyen kiinteistöhoidon ja kustannusten hallintaan. Kun näiden asioiden proseduuri hoidetaan tietyn kaavan mukaisesti, niin hän teki rohkean avauksen ja pyysi rehtoreita olemaan suoraan yhteydessä häneen ja antamalla palautetta. Kun toimialajohtajan vastuulla on suuressa määrin oman alansa strategiset kysymykseen ja haasteet, oli inspiroiva veto tarttua arjen haasteeseen.

Miten näyttää arvostusta

Harva opettaja päätyy kuka kukin on kirjaan tai pedagogeja esitteleviin teoksiin, oikeastaan minimaalinen määrä alan ihmisiä. Jokainen opettaja on kuitenkin pedagogi. Kun opettaja jättää työelämän ,vie hän mennessään vuosikymmenien tietotaidon. Meiltä siis lähtee vuosittain tuhansien vuosien osaaminen, kokemus ja tieto.Alan tutkijoiden tuottama tieto on siis pieni jos sitä vertaa siihen tietoon mikä on ja vuosittain poistuu. Ollakseni reilu on nostettava esiin myös nuoret opettajat. Omalla tavallaan myös huikea voimavara. Rehtorina on kohdannut valmistuneita tai muutaman vuoden työskennelleitä opettajia joilla on huikeita ajatuksia ja liikkuvat omissa sfääreissään. Suuri vääryys onkin yrittää pakottaa heitä ns.ruotuun, mikäli ei halua karsia alalta innovaatioita ja uusia näkemyksiä.

Pointtini on että meillä on osaamista ja tietoa. Siitä huolimatta koulun uudistuksessa me emme osaa riittävällä tavalla tuota hyödyntää.Yksittäiset kyselyt eivät kesää tee, vaikka ovat toki oikeansuuntaisia. Kansallisella, alueellisella ja paikallisella tasolla hukkaamme valtavan potentiaalin. Miten sitten henkistä ja käytännön osaamista kerättäisiin järjestelmällisesti ? Sitä minä en tiedä,on helppo huudella täältä puskista että näin pitäisi tehdä. Mikäli kuitenkin näin tehtäisiin systemaattisesti, näkyvästi ja selkeästi, olisi se myös arvostuksen näyttöä opettajan osaamista ja ja henkistä pääomaa kohtaan.

Millä mitata arvostusta

Isän täti oli oman aikansa edelläkävijä. Vastoin isänsä tahtoa hän lähti Jyväskylän seminaariin ,valmistuen sieltä opettajaksi 1920 luvulla. Isoisäni isä Johan olisi pitänyt soveliaampana vaihtoehtona jäädä kotitanhuville ja naida talollinen. Lienee Jussia korventanut myös ajatus siitä että ruokakunnasta pois lähtevää täytynee myös rahallisesti tukea. Johanille työ edusti sitä luterilaista henkeä, otsa hiessä pitää leipä ansaita ja työ oli kuokan, viikatteen ja lypsyhinkin kanssa toimimista. Kun rahasta oli pulaa, oli Johan isäntä ehdottanut että kysytään Sannalta kun hänellä on ilmassa roikkuvaa rahaa. Sannan uran alkamisesta alkaa olla aikaa 100 vuotta. Ilkikurinen ajatus hiipii mieleen, onko sadassa vuodessa tapahtunut edistystä opettajan työn arvostuksessa. Kaupassa ja teollisuudessa kun tulos on niin helppo mitata rahassa. Peruskoulun tulon jälkeen moni taho vaati näyttöjä koko kansan peruskouluttamisen järkevyydestä. Isoaäitini kuului myös tähän epäileväisten joukkoon. Ensimmäisten Pisa-tulosten tultua keskustelu sitten loppui, mutta nousiko
opettajien arvostus ?

Vientiteollisuudessa nousu aika usein mitataan palkoissa. Kuntasektorilla näin ei tapahdu. Kun nuori akattemisen loppututkinnon tehnyt siirtyy työelämään 4-5 vuoden opiskelun jälkeen opintolaina harteilla,voi vain kysyä onko palkka suhteessa mihinkään, enkä nyt kirjoita kuntasektorin opettajista vaan kaikista ammattiryhmistä.


Niin porvaritaustainen kun olenkin, niin olen aina arvostanut Lauri Ihalaista. Toimiessaan ammatiyhdistysjohtajana hän kiteytti eräässä haastattelussa hienosti. Työntekijälle on sama onko palkka 100 vai tuhat.Oleellisinta on mitä sillä saa. Kun työvoiman liike on kohti kasvukeskuksia, niin suuressa määrinn kysymys on siitä mihin vastavalmistuneen palkka riittää.

Kyllä raha on yksi arvostuksen mittari, katsotaanpa vain pörssiyhtiöisen johtajien palkkoja.Mutta arvostusta täytyy pystyä mitata muutenkin. Väkisin koulumaailmaan istutetut tulosmittarit eivät ole oikea keino. Myönnän olevani hiukan huolissani. Opettajien, poliisien ja muiden julkista valtaa edustavien virkamiesten arvostus on hiipumassa. Arvostus on aina toki ansaittava ja vääryksiäkin tapahtuu, mutta arvioimmeko ja arvostammeko kokonaisuutta yksittäisten tapausten perusteella ? Eittäin huolestuttavana näen sen että nuorten kiinnostus opettajaopintoja kohtaan on laskemassa. Nyt jos koskaan pitäisi ala nähdä mahdollisuutena ja dynaamisena vaihtoehtona. Työ suomalaisen sivistyksen eteen pitäisi olla yksi arvostuksen mittari, enkä tarkoita nyt niitä juhla-ja vaalipuheita.