Elämänpolulta poimittua: 2016

torstai 29. joulukuuta 2016

Vuosi pulkassa

Vuosi hurahti nopeasti. Mitä jäi käteen? Koulumme oli yksi Keto - hankeen pilottikouluista ja myönnän olleeni asiasta innostunut, potien kuitenkin lievää huonoa omaatuntoa panoksesta koulukohtaisen opetussuunnitelman valmisteluun osallistumisesta, joskaan asia ei ole mustavalkoinen, olihan Keto-hankkeessa kysymys myös uuden opetussuunnitelman jalkauttamisesta etupainotteisesti. Syksyn tullessa huomaan pysyneeni uskollisena niille asioille joita nuorena opettajana pidin tärkeinä 1986 siis kolmekymmentä vuotta sitten. Pois pulpetista, ylös ja ulos, Opi myös muilta ja muista. Kun opettajat liikkuvat aherasti Kulps retkillä ja maailma rantautuu kouluun, voi myhäillä tyytyväisena.Koulussa on toki miljoonia muitakin tärkeitä asioita , joita noin viran puolesta pääsee hoitamaan, mutta oman työssä jaksamisen kannalta on tärkeää pitää jostakin innostuksen liekkiä yllä.

Onhan se arki myös tasapainoilemista, muistutan itseäni ja opettajia entisen kollegani Martin viisaista sanoista" meillä on tätä uutta opsia aikaa viedä ja jalkauttaa 10 vuotta. Pieni ahdistus nousee välillä pintaan vain katsoessa niitä koulutuksia ja hypetystä uuden OPSin ympärillä.
Toisaalta pitäisi kai olla iloinen ja tyytyväinen siitä miten koulusta halutaan tehdä vielä parempaa;vahvuuksilla, hyveillä, digitalisoinnilla, ihmisenä kasvun tuella.Pahoinvointi kun lienee este oppimiselle ja kasvamiselle. Silti tunnistan itsessäni Uusikyläläisen kapinoitsijan joKa välillä kysyy, kuka puhuisi siitä perustyöstä," vanhanaikaisesta " opettamisesta. Dinosauruksille pitää myös olla tilaa, aikansa ja paikkansa.

Lueskelin pienen tauon jälkeen alan somejulkaisuja.Niitä lukiessa tulee väkisinkin mieleen , onko meillä mitään suuntaa tai yhteistä käsitystä suomalaisen koulun suunnasta.Jos tämä nyt ketään lohduttaa niin näinhän on ollut pitkään. Loppujen lopuksi kysymys on ehkä suhtautumisesta, keskustelu on hyvästä niin kuin erilaiset mielipiteetkin.

Uuden vuoden alkaessa taas miettii, jatkaisiko blogikirjoittelua, mutta eiköhän se jatkune edelleen. Kiitos lukijoille, 10 000 menee kohta rikki ja hyvää alkavaa vuotta

OP

keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Perustuslaki

Olen pariin otteeseen kirjoittanut ruotsin kielen asemasta Suomessa. Maassamme käydään ajoittain keskustelua muiden kielivähemmistöjen asemasta ja oikeudesta, sekin on tervettä keskustelua. Sveitsiläiset ovat mallikkaasti asian järjestäneet, kiitos kantonien rajojen ja historian. Meillä Suomessa tuntuu unohtuneen että perustuslaissa on määritelty kansalliset kielet ja oikeus saada palvelua näillä kansalliskielillä. Asia koskettaa myös henkilökohtaisesti. Osa äidin puoleisesta suvusta on käynyt koulutuksensa ja opiskelunsa ruotsiksi ja vaimon kautta ruotsinkieleen on tuntuma .Keskustelu Vaasan keskussairaalan asemasta yllättää. Tuntuu että päätöstä tehdessä olosuhteiden tuntemus puuttuu. Ymmärrettävää jos alueen erityisolosuhteita ei tunne, mutta jos alueen kansanedustaja osoittaa ymmärtämättömyyttä, niis se harmittaa. Ruotsin kieli näyttäytyy tässä maassa hiukan erilaisena kehä 3 sisällä katsoen verrattuna läntiseen rannikkoon. Moni ruotsinkielinen kollega pääkaupunkiseudulta vaihtaa helposti kielen ruotsista suomeen, ehkä myös muussakin asioinnissa ja ruotsinkieli ei kuulu arjessa. Tästä huolimatta toki heilläkin tulee tarvittaessa olla mahdollisuus palveluun omalla kielellä. Pohjanmaalla asia kuitenkin näyttäytyy hiukan erilaisena. Monelle vaihto äidinkielestä suomeen ei onnistu mutkattomasti ja sairaanhoidosta puhuttaessa hätätilanteessa ihminen puhuu äidinkieltään ja siihen tulee ennen kaikkea olla oikeus. Ymmärrän että asia herättää tunteita oikeutetusti. En välttämättä pidä puhelinsoittokierrosta Seinajoen sairaalan oikeana tapaa ratkaista asiaa mutta en myöskään yleistämistä tai leimaamista yksittäisten henkilöiden perusteella.

Ruotsinkielisten asiointi Seinäjoella ei välttämättä ole paras ratkaisu .Suhtaudun epäilevästi tuohon kielisitoumuksen täyttymiseen ja Turku missä kielellistä osaamista löytyy on kaukana ruotsinkieliseltä Pohjanmaalta katsoen. Tämä alueellistaminen ja maakuntaratkaisut ovat kieltämättä ongelmallisia ja niiden valmistelua on leimannut päättämättömyys ja kiire. Vaasan seutu on ollut hallinnon rakennemuutosten kohteena. Puolustusvoimien rakennemuutos koski aikoinaan Vaasan varuskuntaa ja sillä oli moninaisia vaikutuksia. 12+1 malli olisi ollut oikea ratkaisu. Vaasan keskussairaala saattaa näivettyä erikoisosaamisen ja terveydenhoidon valuessa Seinajoelle tai Turkuun.Olen toki sitä mieltä että yhteistyö on suotavaa mutta Pohjanmaalla Vaasan ja Seinjoen kilpailu on ehkä enemmän erottanut kun yhdistänyt vaikka yhteistyö toisi enemmän. Itse lähestyn asiaa kielinäkökulmasta suhteessa perustuslakiin, mutta näen asiassa myös voimakkaan aluenäkökulman ja huolen alueen palvelujen kehittämisestä vs näivettämisestä. Ymmärrän Pohjanmaan ruotsinkielisten huolen asiasta ja olen harmissani eräiden kokoomuslaisten ulostulosta tässä asiassa. Valitettavasti media revittelee asian myyvillä otsikoilla ja objektiivisen käsityksen muodostaminen on hankalaa. Vahinko on tapahtunut niijn valmistelu kuin päätösvaiheessa, Voiko sitä korjata Vaasan alueen kannalta tarkoituksenmukaisella tavalla? Siinäpä kysymys

maanantai 12. joulukuuta 2016

Pisan juurella

Kesäkuussa 1982 seisoin Pisan tornin juurella katsellen kallistuvaa tornia. Vaikka torni järin korkea ei olekkaan, sai se ihmislapsen tuntemaan itsensä pieneksi. Pisa-tulokset tulivat viime viikolla ja nekin saavat kunnan virkamiehen tuntemaan itsensä pieneksi.Tulokset me tiesimme ja arvasimme ennen julkistusta, mutta kukaan ei oikeasti tiedä mitä pitäisi tehdä vai pitäisikö tehdä mitään ?

Väkisinkin mielessä pyörii ajatus; pyöriikö koulutus Pisaa varten ja elämmekö Pisasta. Kirkkain palkintopalli jäi saavuttamatta mutta olemme edelleen huippujoukossa. Olo on vähän kuin sillä oppilaalla joka saa kuvaamataidosta seitsemän ja uskoo loppuelämänsä ettei osaa piirtää tai osaa kuvaamisen taidetta. Kansallinen itseruoskinta jäi onneksi tämän julkistamisen jälkeen vähemmälle.

Kun Suomessa vaaditaan rahalle vastinetta, halutaan nojautua mittauksiin tai tutkimuksiin. Tässä Pisassa olisi taas kerran evidenssiä mihin suomalaisen yhteiskunnan tulisi investoida. Nostan muutamia asioita Pisan ympäriltä jotka me kaikki tiedämme.

1 onko meillä yli vaalikausien ja vaikeiden aikojen yli ulottuvaa strategiaa koulutuksesta ?

2 alueelliset erot kasvavat entisestään

3 tyttöjen ja poikien erot kasvavat

4 meillä on yhden asian missioita joiden sekaan hukkuu monia merkittäviä asioita esim. digiloikka

5 yksittäiset asiat rikastuttavat koulua mutta opettajan rooli myös opettajana sanan varsinaisessa merkityksessa on tärkeä; digiloikat , ilmiöt eivät nosta koulua

6 kun yhteiskunta voi huonosti , voi koulukin huonosti

7 meiltä puuttuu se kultainen keskikaista,ajamme mielellään vauhtikaistaa

8 viihtyvyys koulussa ei ole viihdyttämistä

9 katosiko inkluusion ajatus euroon? oikeus lähikouluun vs oikeus saada tarvitsemaansa tukea

10 mitä hyvää oli " vanhassa koulussa " / väärin ymmärretty OPS

lauantai 26. marraskuuta 2016

Ei ne seuraukset vaan syyt

Keskustelu koulutuksen haasteiden parissa jatkuu vilkkaana. Lähestyvät kuntavaalit tulevan soten alla, ohjaavat väkisinkin päättäjien mielenkiinnon focusta kouluasioihin. Kun digikeskustelussa selvästikin eletään välirauhan aikaa, kääntyy keskustelu työrauhaan, kiusaamisasioihin ja muihin koulun arkipäivän haasteisiin. Mikään edellä mainituista ei kouluissa ole uusia asioita vaan yhtä vanhoja kuin koulukin. Lukkarin piiska on vaan vaihtunut muihin menetelmiin . Lähimmäisen kohtaamisen haasteet lienevät yhtä vanhat kuin ihmiskuntakin.Historian aikana on yritetty rakentaa ja toteuttaa utopiaa ihanteellisista yhteiskuntamalleista mutta täydellinen on vieläkin löytämättä. Ihmiskunta lienee kehittynyt vuosituhansien saatossa mutta onhan meillä vielä tarve kehittyä.

Keskustelu työrauhan ympärillä liikkuu kovasti keinojen ympärillä ja opettajan näkökulmasta kysymys on tärkeistä työkaluista.Itseä kuitenkin kiusaa keskustelun puute siitä miksi rauhattomuus koulussa ja yhteiskunnassa lisääntyy.Hoidammeko vain oireita ja lievitämme vai pureudummeko syihin. Rauhattomuus kertoo enemmän ajastamme ,arvoistamme ja maailman menosta. En lähde siihen keskusteluun etkä saa minua mukaan politiikan syntipukkien etsimiseen. USAn kahtiajakautuneisuus vaalien jälkeen kertoo kahtia jakautuneesta maasta. Suomen monipuoluejärjestelmä tekee omasta politiikastamme monipuolisempaa ja tuo asioiden eri puolet ja näkemykset esiin.Kaikki siis tarvitaan heilutitpa millaista puoluekirjaa tahansa. Kun keskusteluun on nostettu keinot erottaa oppilas rehtorin päätöksellä määräajaksi, on se toki keino tilanteen tilapäiseksi rauhoittamiseksi mutta entäs sitten , tilannehan on jo päässyt liian pitkälle ja miksi? Missä ovat ne syyt jos tähän turvaudutaan. Kysymys on varmaan monisyinen vyyhti missä pitäisi uskaltaa katsoa asiaa kaikista ikkunoista eikä etsiä syitä pelkästään koulusta. Olen kysynyt tämän joskus ennenkin , mitä yhteiskunnallisia päätöksiä pitää tehdä perheiden tukemiseksi. Neuvos -ystävä Pohjanmaalta sanoi hyvin , tässä asiassa ei pidä ruveta jeesustelemaan. Olen samaa mieltää, täytyy olla keinovalikoimia ,eikä seuraamuksia tai tukikeinoja kumpaakaan pidä sulkea pois. Kysymys on aina myös yksilön lisäkisi ryhmäm oikeuksista turvalliseen opiskeluun

perjantai 18. marraskuuta 2016

Ruuhkaa

Aamun työmatkojen ratoksi autoradiosta kuuluu Radio Nova. On yksi harvoja kanavia joista liikennetiedotteet tulevat realiaikaisina. Taannoin viikolla aamuradiossa puhe kääntyi ruuhkavuosiin. Ajanjaksoon elämässä jolloin uran rakentaminen ja perheen perustaminen käyvät käsi kädessä.Jäin kyllä miettimään että ruuhka ei välttämättä katoa elämästa lasten vartuttua, se vain muuttaa muotoaan.

Työssä kulunut syksy on ollut poikkeuksellinen.Kun lokakuussa on aikaisemmin ollut rehtorin työssä ja koulussa jonkinlainen suvantovaihe niin tänä syksynä sitä ei tullut. Osa kiirestä on tullut annettuna ja osa otettuna. Kiireen keskellä on kuitenkin aina hyvä pysähtyä katsomaan ja miettimään asioita joista voi olla iloinen.Kanadan matkasta poiki yhteistyö 5-6 luokkien kanssa perinteisellä kirjeenvaihdolla aloittaen.Vanhempainyhdistys jaksoi ponnistaa huomiseksi yhdessä oppilaiden kanssa lauantaikoulupäivän. Tietokoneluokan kalustus vei tilan uudelle vuosituhannelle, on osoittaa ryhmätyöskentelyyn edes yksi soveltuva tila.

Hyvällä hapetuksella tästä jouluun

tiistai 1. marraskuuta 2016

Kanadassa

Itseään voisi pitää kai onnekkaana, koska monet hyvät asiat ovat tapahtuneet by accident.Pari kesää sitten vastaanottaessani koulun alun kynnyksellä kanadalaisen rehtorin Albertan provinssista, en arvannut että tapaaminen johtaisi vierailuun häneen kouluunsa. Täällä kuitenkin ollaan ja olen saanut tavata opettajia ja keskustella heidän kanssaan.Lukiessani tänään paikallista opettajalehteä olin yllättynyt miten Suomen koulujärjestelmä kiinnostaa ja siitä löytyi tuoreessa numerossa useampi sivu.Vaikka Suomesta ei keltaisia koulubusseja tai koulun urheilutiimeja loydy samalla tavalla kuin Kanadasta,olen kollegani kanssa paatynyt siihen tulokseen etta meilla on yllattavan paljon yhteista. Tasa-arvo suunnitelmat, monialaiset oppimiskokonaisuudet ja laaja-alaisuus nayttaytyvat hyvin samanlaisina vaikka termisto hiukan poikkeaa toisistaan. Saadessani kateen tuoreen kirjan collaborative methods niin silmaily paljasti etta Leppilammem Askon ja kumppanien oppeja eri kielella. Haasteet monella tavalla ovat myos samanlaisia, ehkapa nuorison keskuudessa suurin riski talla hetkella Kanadassa on kovien huumeiden leviaminen.Kotouttamisessa korostui taalla kaksi asiaa yli muiden .1 perheiden mukaan saaminen ja koulujen aktiivinen ensiaskel asiassa on tarkea 2 mikali kotoutettavat lapset tulevay sotaolosuhteista pakolaisina on ensimmaiseksi hoidettava emotionaalinen puoli ja traumat, ilman sita ei tapahdu oppimista eika myoskaan kotoutumista
ltr" style="text-align: left;" trbidi="on">

lauantai 15. lokakuuta 2016

Lastu lainehilla

Viikon sisään laineet ovat vieneet mennessään edunvalvonnan asioihin ja johtamisen asioihin. Oikeastaan kolikon katsomista molemmilta puolin. Edunvalvonta mielletään liian usein työntekijäpuolen asiaksi.Tälläisessä ajassa se koskettaa ,se koskettaa operatiivista johtoa kuten strategistakin johtoa. Työtehtävät kun lisääntyvät entisestään ,eikä monellakaan alalla vapaa-aikaa voi hinnoitella.Raha ei ole ainut autuaaksi tekevä ratkaisu vaikkei sen merkitystä pidä vähätellä. Olen aina arvostanut niitä jotka jaksavat ja ovat sitoutuneet hoitamaan yhteistä edunvalvontaan. 80- 90 lukujen vaihteessa toimin kahden koulun yhdysopettajana luopuen tehtävästä aloittaessani ensimmäistä johtajapestiä. Kun nuorempi rehtorikollega kysyi kiinnostusta pari vuotta sitten ammattiyhdistyksen rehtorijaostoon ajattelin että katsotaan. Vuosi sitten tulin valituksi yhdistyksen hallitukseen. Hallituspaikka on mielenkiintoinen näköalapaikka isoon kenttään. Suomalaisen rehtorin pätevyysvaatimuksiin kuulu oman asteensa opettajakoulutus. Poikkeuksetta kaikki rehtorit ovat tehneet myös uran opettajina joten kyky asettua opettajan asemaan onnistuu matalalla kynnyksellä. ir="ltr" style="text-align: left;" trbidi="on">

Niin työnantaja kuin työntekijäpuoli tietävät että opetusalan virkaehtosopimus istuu huonosti tähän aikaan missä uusi OPS pitää jalkauttaa . Se on haaste kouluissa niin rehtoreille kuin opettajille. Tällä sopimusmallilla keskustelu menee helposti lillukanvarsiin. Vuosityöaika olisi ratkaisu, signaaleja siihen positiiviseen suuntaan ilmassa, toivottavasti asiat nytkähtivät siihen suuntaan. Ennen muutosta olemme kaikki puun ja kuoren välissä.Dialogin tärkeys on nyt tärkeintä puolin ja toisin.

Lainehille vei myös oman viiteryhmän rehtorien seminaari.Me olemme isojen haasteiden edessä. Vertikaalinen johtamismalli on aikansa elänyt ja verkostojen hallinta sekä niistä riippuvuus on arkipäivää.Johtamiskulttuurin näkökulmasta delegoinnista pitää pyrkiä kohti yhteistoiminnallista toimintamallia. Ajan riittävyys on se pirullinen dilemma tässäkin asiassa. Välillä nostalgiset muistot kyläkoulusta missä uran alkuvaiheessa tepastelin koulun käytävällä villatossut jalassa ja etenin kiireettömästi oppilaiden kanssa palaavat mieleen. Voisiko ajan kelloa edes pikkuisen vääntää taaksepäin.

torstai 6. lokakuuta 2016

Seppä ilman ahjoa

Selailin uutisia ja kävi mielessä että digiloikasta puhuminen pitäisi toistaiseksi kieltää. Ei siksi että se olisi huono asia vaan siksi että valtakunnallisesti tilannetta voisi verrata sepän pajaan ilman ahjoa, kokeilkaapa huviksenne raudan työstöä ilman ahjoa," oon meinaan pari kertaa sen virheen tehny ja aina on sanomista tullu" ( lainaus legendaarisen Pulkkinen -sarjan piispan kommentista)

Omalta kohdalta en valita isommasti, on sen verran iso työnantaja ja toimija takana. Tuttuja on kuitenkin tässä maassa etelästä pohjoiseen ja maailma näyttää kyllä erilaiselta muualta katsoen. Kyllä se tutorointi on oikea askel oikeaan suuntaan mutta perusasiat valtakunnallisesti pitää saattaa kohdalleen. Sisäinen opettaja kuiskuttelee; pedagogiikka on tärkeää ei rauta mutta sisäinen Ruutsoni sanoo notta rautaa pöytähän ja nopiasti ja joka kylähän

maanantai 3. lokakuuta 2016

storming, forming and norming

Lähes poikkeuksetta erilaisten ja erikestoisten kurssien jälkeen on takki tyhjä.Sitä kysyy itseltään;mitä jäi mieleen vai jäikö mitään.Alitajunta ei kuitenaan lakkaa hämmästyttämästä ajoittain.Leppilammen Asko veti 90-luvulla yhteistoiminnallista kouluttajakoulutusta ja pitää muuten asian tiimoilta kera kelpo kumppanien kanssa aiheesta FB-sivustoa. Erityisesti mieleen jäi ryhmän muotoutumisen vaiheet; myrskyää,muotoutuu, normiutuu. Sopii muuten moneen asiaankin.Sellainen joka blogiini on eksynyt useammin kuin kerran, tietää miten vaivautunut olen ollut siitä keskustelusta mikä velloo digioppimisen ja yleensä digitalisaation ympärillä. Jokseenkin haastavaa on ollut koko digioppimisen määrittely. Sen tiimoilta onkin vielä tekemätä videoleike missä kyselen asiasta arkikäsityksia, jäi vähän vaiheeseen.

Minusta kuitenkin asian ympärillä on vihdoin noustu poteroista ylös. Keskustelu on rakentavampaa kuin vuosi sitten.Polun laidoilla on nähty että tuossa keskelläkin kulkee polku. Askelmerkit ovat hyvät .Tutoropettajia tulossa joskin niistä ei ole apua ilman koneita.
Uusikylän Kari jaksaa myös kirjoituksillaan piristää. Sivuaa digiasioita, lanseerattuja käsitteitä. Joistakin kirjoitukset saattavat tuntua provosoivilta tai kehityksen vastaisilta. Siitä tuskin on kysymys.Uusikylä oli peruskoulun puolustajia siloin kun se kritiikin kohteena oli. Emeritus vaan terveellä tavalla muistuttelee että pyörä on keksitty vaikka se välillä nimetään uudestaan. UUden opsi asioista suurin osa oli 70-luvun opsisssa eri nimillä tosin ,vrt oppimiskokonaisuudet. Kun menee lujaa, on hyvä että joku palauttaa miettimään perusasioita ja perustavien kysysmysten äärelle joiden juuret on humanismissa ja ihmisen kasvussa

lauantai 1. lokakuuta 2016

Ei nimi miestä pahenna

1990-luvun alussa osallistuin silloisen Vaasan läänin sivistysosaston järjestämään uusien rehtorien ja koulunjohtajien alkukoulutukseen. Vauhdikkaimmat koulutuspäivät vietimme Lipiäisen Toivon seurassa. Ensin päivämenot ja päälle iltamenot. Vuosikymmenen alussa elettiin vaikeita taloudellisia aikoja. Tarvittiin vuoropuhelua työnanantajien ja tekijöiden kanssa. Varsinaisen ohjelman ulkopuolella puhe usein kääntyikin hankalaan tilanteeseen maassamme ja sen ajan vastuunkantajiin Aho, Viinanen Ihalainen.

Topi sanoi Lauri Ihalaisesta osuvasti " olkoon hää mitä puoluetta onkin, hää on hyvä poika" Opetushallitukseen pääjohtajaksi oli ehdolla monta hyvää poikaa ja tyttöä, olkoot he mistä puolueesta tahansa. Ansioutuneita politiikassa, työssä, tehtävissään. Kaikilla oli näkemystä suomalaisesta koulusta ja koulutuksesta, tosin hiukan erilaisista näkökulmista. Valinta on tehty joten nyt pulinat pois kuten eräs poliitikko aikoinaan lausui. Monien suosikki jäi ehkä rannalle tai joku näkee poliittisia virkanimityksiä, en lausahtaisi kovin suureen ääneen viimeksi mainittua , eiköhän sitä ole tässä maassa ollut laidasta laitaan. Nyt uutta rakentamaan 1.1.2017 ja työrauha.
Näillä tuumin OPH

keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Sekulaarinen yhteiskunta

Istuin taannoin tekemässä ryhmätyötä ja puhe ryhmässä kääntyi hetkellisesti sekularismiin. Nykyistä Turkkia on pidetty hyvänä esimerkkinä valtiosta missä uskonto ja valtio on erotettu Ataturkin ajoista alkaen.Erdogan yrittää nyt suuntaa kääntää ja seuraukset ovat nähtävissä. Suomessa kirkon ja valtion suhde on omalla tavallaan kompleksinen. Kirkolla suhteessa jäseniinsä on veronkanto-oikeus, koulun ja kirkon suhde on ollut tiivis. Meillä Suomessa kirkolla on ollut suuri yhteiskunnallinen merkitys lukutaidon edistäjänä ja juurruttajana kansan syvissä riveissä.

Samaa sukupuolta olevien avioliittolain käsittely on hyvä esimerkki siitä miten maallinen ja hengellinen päätöksenteko ja sen sovittaminen yhteiskuntaan lyö korkeita laineita. Se ei liene ainoa haaste.Kirkon oma hallintorakenne pyrkii sisäisesti ratkaisemaan työoikeudellisia asioita mutta asioiden kärjistyessä maallisen oikeuden ovi myös heilahtaa.

Kävin lukemassa vapaa-ajattelijoiden sivuilta muutamia ajatuksia ja näkökulmia ymmärtääkseni myös toisenlaista näkökulmaa

Valtion tulee olla oikeudellisesti sitoutumaton suhteessa uskontoihin ja vakaumuksiin
On oikeus uskoa tai olla uskomatta erilaisiin uskontoihin tai vakaumuksiin.
Uskontokunnalla ei lainsäädännössä tule ola erityistä asemaa.
Argumentit ovat mielestäni järkeviä ja kestävät tarkastelun. Kritiikki ei kohdistu uskontoon vaan kirkon asemaan Suomessa. Yhdysvallat ja Ranska ovat hyviä esimerkkejä kirkon ja valtion selkeästä erosta. Silti Yhdysvalloissa kirkko voi hyvin ja sillä on vaikutusvaltaa , käynnissä oleva presidenttikampanja kertoo siitä omaa kieltään.

Vaikka uskontokuntia ei pitäisi laitaa ranking-järjestykseen , niin Suomessa kristillisyys on ainakin tilastollisesti vahvoilla. Oma kysymyksensä on kuinka moni on kristitty tilastossa ja kuka oikeasti. Meillä kun on myös voimakas tapakristillisyyden perinne. Tosin ei tässä pidä ensimmäistä kiveä heittää.
Koulujen uskonnonopetus sisältää myös paljon historiallista ainesta mikä auttaa osaltaan ymmärtämään länsimaisen kulttuurin muovautumista.

Mitä siis tapahtuisi jos kirkko ja valtio erotettaisiin ja veronkanto-oikeus poistuisi. Kylmiä seiniä ja työttömiä sielunpaimenia luultavasti tai sitten yhteisönsä tukema hyvinvoiva kirkko.

Tähän kohtaan kai sopisi sanonta, ei maalata piruja seinille. Kirkolla on tarpeeksi haasteita ilman kauhukuvien maalausta.
Miten kirkon sana lähimmäisen rakkaudesta toteutuu ., miten kirkko rantautuu ihmisten luo.Ehkä paremmin kun ennen.
Tähän loppuun sopinee arkkipiispamme puheesta Naantalista pieni lainaus:

Juuri nyt yksi niistä kysymyksistä, joissa kirkko kohtaa oman identiteettinsä syvärakenteet, koskee avioliittoa. Niin tapahtuu monissa kirkoissa, niin tapahtuu luterilaisissa sisarkirkoissa ja niin tapahtuu meillä. Avioliittokeskustelun yhteydessä käsitellään koko luterilaista perintöä aina raamatuntulkinnasta kirkon ja valtion välisiin suhteisiin saakka. Sellainen meidän kirkkomme on: kirkon teologinen perinne ja kirkon jäsenten elämänkokemus ja moraalitaju asettuvat vuorovaikutukseen. Ajattelen, että tätä varten tarvitaan sellainen turvallinen henkinen ja hengellinen tila, jossa keskustelua ei käydä vain rohkeiden ja varmojen ehdolla, vaan siinä ovat mukana myös ne äänet, jotka ovat hiljaisia ja arkoja ja itsestään epävarmoja. Tila, jossa kaikkien kokemuksilla, peloilla, unelmilla, uskolla ja epäilyksellä on olemassaolon ja todesta otetuksi tulon oikeus. Se ei ole itsestään selvää. Yritän omasta puolestani tehdä työtä, että sellainen on mahdollista. - See more at: http://www.arkkipiispa.fi/avioliittokeskustelu-koskee-luterilaista-identiteettia/#sthash.szYpkkv6.dpuf

sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Tulkinnan sietämätön keveys

30 vuotta sitten allekirjoittanut sai Helsingin yliopiston teologiseen tiedekuntaan opinto-oikeuden luokanopettajan erikoistumisopintoja varten. Parasta oli että opinnot pystyi suorittamaan kesäyliopistossa Oulussa. Opintojen parasta antia oli Miikka Ruokasen pitämä raamatun tulkinnan ja eksegetiikan kurssi. Pitäjällä oli asiasta substanssiosaaminen kohdallaan ja esitys oli kansantajuista.Mielenkiintoista on että jo alkukristillsellä ajalla kirjaa tulkittiin kahden linjan mukaisesti;kirjaimellinen ja historiallinen tulkinta sekä allegorinen tulkinta (eli kertomuksia ei tulkita kirjaimellisesti). Näiden alkukristillisten tulkintojen jälkeen on pyhää kirjaa sitten tulkittu monella eri tapaa. Eri aikakausina tulkinnat ovat myös vaihdelleet.

Raamattu on myös kirja jota lienee tulkittu eniten omaksi hyväksi. Tästä tulee sanonta " lukea kuin piru raamattua". Yksittäisestä sanasta ja jakeesta haetaan pontta omille näkemyksille ja käsityksille. Nainen vaietkoon seurakunnassa oli aikoinaan naispappeuden vastustajien suosikkijae. Ruokanen sanoi hyvin, raamatun synty on kontekstissa aikaan ja paikkaan missä se on syntynyt Oman aikansa tuotos myös omalla tavalla ja evenkeliumimien kohdalla suulliseen perimätietoon nojaava. Vanhin evankeliumi lienee syntynyt vuosien 60-70 lukujen aikana joten Jeesusksen aikalaisia ei kukaan kirjoittajista ole ollut. Historilallisesta Jeesuksesta tiedetää hyvin vähän mutta kuoleman ajankohdaksi on ajateltu 30-luku ajanlaskun alusta , mikä sekään ei ole eksaktia tietoa.

Olen tavannut niitä joille raamatun tulkinta on tulkintaa sanasta sanaan( pohjoisen poikia) ja jokaisella on toki oikeus uskoa siihenkin tulkintatapaan. En tiedä miten tuo kielitieteelisen tarkastelun kestäisi kun raamttu on käännetty hepreasta ja kreikasta nykykielelle ja suomen kielessä vuosisatojen kaikana moneen otteeseen

Tälläinen maallikkoteologi on taipuvainen seuraavaan tulkintaan, Raamattua pitäisi tulkita allegorisesti;kertomuksia ei voi lukea kirjaimellisesti vaan ne viittaavat johonkin muuhun sisältäen opetusta.

Tulkinta-asiat tässä nousivat mieleen kun kohina avioliittoasioista velloo otsikoissa

torstai 15. syyskuuta 2016

Isompi konteksti

Opetusalan erilaiset keskustelufoorumit sosiaalisessa mediassa ovat
lähtökohtaisesti mukavia foorumeita; tarjoavat käytännön vinkkejä , ajatuksen vaihtoa ja hienoja keskusteluja. Alan ihmisille hieno tilaisuus kohtaamiseen. Pienet kurkistukset jäsenlistoihin paljastaa jäsenistön olevan enimmäkseen alan ihmisiä. Vaikka jäseninä palstoilla on opetusalataustaisia vaikuttajia, jää hyvät asiat monelta vaikuttajalta piiloon. Ehkäpä jotkut sisällöt maallikoille jäisivät vaikeaselkoiksi jos substanssiosaamista koulusta ei ole.
Siksi muulloinkin kun vaalien alla kannattaisi koulutuksen asioista kirjoittaa kansantajuisesti ja liittää ne isompaan laaja-alaiseen yhteiskunnalliseen kontekstiin. Itseäni ainakin lämmittää kaikki ne papit jotka puhuvat kansantajuisesti teologiasta eivätkä sorru " jargoniin"

Ehkäpä koulutksen merkityksestä tulisi puhua ja kirjoittaa enemmän kansantajuisesti ja painottaa sen yhteiskunnallista merkitystä:

1 Millaisia haasteita on niissä maissa missä koulutustaso on alhainen. Minkälainen on tasa-arvo tilanne on näissä maissa, miten rikollisuus ja syrjäytyneisyys aiheuttaa ongelmia.

2 Millaista yhteiskunnallista kehitystä koulutus edistää.

3 Miten koulutus palvelee yksilön kasvua ja kehittymistä

4 Onko koulutuksesta haittaa ?

5 millainen olisi kouluttamaton kansakunta

Mietippä näitä !

Kuukauden se kestää

Koulun alku on aina kilpajuoksua ajan kanssa. Lukujärjestysten hienosäätöä, avustajien työjärjestysten säätöä, pakollisia rutiininomaisia paperitöitä ja yllättäviä satunnaisia.Kun lukuvuoden toimintaa ohjaavat dokumentit sai kaikki yhteen kansioon; rerurssilaskelmat,hankkeet ja erilaiset ohjeistukset ,niin hetkellisesti tunsi hallitsevansa asioita ja että kaikki langat ovat käsissä. No hetkellisesti vain, kun yhdestä luukusta ei tuuli käy ,löytyy varmasti uusi puhuri.Lehdessä oli juttua ettei rehtorin virkoihin ole suoranaista tunkua, no en ole yllättynyt ,samaa trendiä on meidän rajojemme ulkopuolella. Maksamaton mainospuheenvuoro lienee paikallaan; tämä ammatti on kyllä näköalapaikka suomalaiseen yhteiskuntaan Eilen olin kutsuttuna puhumaan Jet 30 ryhmälle missä vilahteli tuttuja Sitolaisia. Viestini oli että johtajana ei ole koskaan valmis, olipa sitten ikävuosia tai virkavuosia takanapäin vuosikymmeniä. Hyvä työnantaja ymmärtää myös johtamisen arvon ja merkityksellisyyden sekä tukee sitä koulutuksen kautta. Tälläinen kuukausi takana ,uteliaana seuraavaa odotellen.

sunnuntai 11. syyskuuta 2016

huonoja häviäjiä ja väärin sammutettu

Syysistuntokauden aluksi eduskunta keskusteli kauan jo kertaalleen hyväksytystä avioliittolaista mikä mahdollistaa samaa sukupuolta olevien avioliiton. Kansanedustuslaitoksen tehtävä on käyttää maallista valtaa. Universaalina ilmiönä avioliitto ensisjaisesti on yhteiskunnallinen instituutio missä on kahden aikuisen välille solmittva liitto oikeuksineen sekä velvoitteineen. Miten lainsäädäntö sitten suhtautuu samaa sukuouolta olevien avioliittoon on kansallinen kysysmys. Eduskunnan hyväksyessä lain Suomi liittyi niiden maiden joukkoon missä lainsäätäjä on asialle antanut hyväksynnaän. Tästä on päätetty. Miten päätetään sitten adoptio-oikeudesta tai muista vastaavista kysymyksistä on on oma kysymyksensä ja prosessinsa.

Pappisystäväni totesi kaksi vuotta sitten että ennemmin tai myöhemmin Piispainkokous joutuu ratkaisemaan asiaa kirkon näkökulmasta. Piispat päättivät odotetusti. Kirkon näkökulmasta pitäydytään siinä kirkon opissa ja perinteessä mitä kirkko edustaa. Evankelisluterilainen kirkko ei ei tässä suhteessa poikkea muista kritillisistä kirkoista. Voiko muuta tulkintaa olla tai tulla? se näkee ken elää. Ottihan kirkkomme naispappeuteen selkeän kannan vaikka vastustajat aikoinaan etsivät raamatusta kaikki argumentit asiaa vastaan.

Kirkolle asia lieneee vaikea. Espoonlahden kirkkoherra Jouni Turtiainen kirjoittikin joskus kotimaa24 sivulla osuvasti; olisiko vielä kompromissin mahdollisuuksia ja millainen voisi olla kompromissi joka kelpaisia kaikille. Vaikeita kysymyksiä ovat.

perjantai 9. syyskuuta 2016

Poimin helmen uutisvirrasta

Uuden OPS:n yhteydessä on puhuttu ja kirjoitettu enemmän oppimisesta, ei vain opettamisesta. Riippumatta siitä miten oppiminen ymmärretään tai käsitteellistetään, olen iloinen että se on noussut asiana esille. Opetuksesta ja opettamisesta on kyllä puhetta riittänyt. Uutisten virrasta nousee ajoittain asioita joista on puhuttu vähän tai ei juuri lainkaan. Yksi tälläisistä asioista oli kirjoitus herkistä poikalapsista. Kuunnellessani eilen eduskunnan keskustelua kertaalleen hyväksytystä avioliittolaista, tuli mieleeni kaksi kysymystä ; onko asioiden priorisointi kohdallaan kun tulisi keskustella työllisyydestä .Toinen mielessä pyörinyt kysymys oli ,lokeroimmeko elämän kanssakulkijat ? Jälkimmäiseen tiedän vastauksen. Kyllä, lokeroimme ihmiset.Koulussa on lokeroitu niin kauan kun oma muistini riittää vuosiin kansakoulussa ja siitä eteenpäin. Ketkä olivat futareita, ketkä painijoita ja liuta monia muita lokeroinnin perusteita.

Vaatii paljon lapselta olla oman tiensä rohkea kulkija. Pitää olla hyvä itsetunto, rohkeus ja oma tahto. Kaikilta lapsilta ei siihen löydy tahtoa, eikä rohkeutta vaan on helpompi mukautua lokeroon, löytää oma viiteryhmänsä. Kun Jorma Uotista haastateltiin Pori-Arennan yhteydessä, muisti hän lämmöllä liikunnan opettajaa joka ei herkkää kaveria pakottanut kontaktilajeihin vaan mahdollisti kävelyn tai muun korvaavan liikunnan. Nosta tälle hattua, löytyi aito pedagogi.

Koulussa pitäisi tunnistaa ja vahvistaa yksilön ominaisuuksia.Herkkyys pitäisi kääntää voimaksi , hyväksytyksi ominaisuudeksi, ei pyrkiä muokkaamaan samalla valumuotilla kaikkia.

tiistai 6. syyskuuta 2016

Kuin muurahaispesässä

Koulua voisi lukuvuoden alkaessa verrata muurahaispesään. Kaikki liikkuvat ristiin rastiin vauhdikkaasti.

Rehtorin tehtävät ovat aika samansisältöisinä säilyneet joskin kirjoituskone vaihtui aikoinaan tietokoneeseen.Alkavassa lukuvuodessa on kuitenkin jotain erilaista verrattuna aikaisempaan. Uusi opetussuunnitelma askarruttaa, mietityttää ja ehkä vähän pelottaakin. Monen huulilla on kysymys ;mitä kertoa huoltajille.Tässä vaiheessa voi tietenkin kertoa ne välittömät muutokset.Ruotsin kieli alkoi 6. luokilla, lukuvuoden aikana on vähintään viikko monialaisisia oppimiskokonaisuuksia ja 4-6 luokkiin pyörii viikottain valinnaisaineet. Me olenmme jakaneet ne tasaisesti lukuvuodelle , mutta muitakin tapoja olisi. Katsotaan nyt vuosi rauhassa. Huoltajille voi ehkä kertoa senkin ettei Ops-uudistus ole sormia napauttamalla tapahtuva yhtäkkinen muutos vaan prosessi. Rauhallisuutta rakastavana ihmisenä voi myhäillä tyytyväisenä. Kukaan ei ole paniikisssa uudesta opsista.

Digitaalisuus, digioppiminen se vaan jaksaa puhuttaa alan keskustelupalstoilla. Kuten olen kirjoittanut monasti;keskustelu on tervetullutta, poteroihin kaivautuminen ei.Tähän vuoteen liittyy positiivinen asia. Koulujen ict -kanta paranee merkittävästi ja ollaan hyvän kysymyksen edessä . Mitä niillä laitteilla tehdään. Huoli pois, kyllä koulut sen tavan löytävät ja moni on jo löytänytkin.

Arjen haasteita vielä kohtuullisesti, bloggaan taas enemmän jos arki tästä vielä tasaantuisi.

maanantai 22. elokuuta 2016

Hitaasti mutta varmasti

Lukuvuoden alkaessa olen virittäytynyt tunnelmaan ja työmoodiin lukemalla alan blogeja ja uutisointia. Uusi opetussuunnitelma ylitti uutiskynnykset.Alan uutiset ja avaukset ovat tervetulleita muulloinkin kun vaalien alla. Hyvin monipuolisena käy keskustelu kesän jälkeen palstoilla.
Muuttuuko koulu, vastaako opettajankoulutus haasteisiin, onko meillä koulutuspolitiikkaa ja lukematon määrä muita hyviä kysymyksiä.

Kaikkiin kysymyksiin ei välttämättä löydy yhtä ja oikeaa vastausta. Koulun suunasta ja koulutuspolitiikasta ajatukset vaihtelevat.Olemmeko yksimielisiä mistään on hyvä kysymys.Kun asiat monimutkaistuvat on hyvä yksinkertaistaa ja palata perusasioihin.

Meillä on peruskoulu joka tarjoaa yhtenäisen koulutuksen. Sitä päivitetään, sen ylläpitoon liittyy haasteita.Silti se on yksi arvostetuimpia maailmassa. Se ei ole valmis eikä täydellinen.

Koulu muuttuu hitaasti ,se ei ole kenenkään syy tai vika vaan monien asioiden summa. Se liittyy opettajakoulutukseen, joskus perinteen taakkaan, uskallukseen tai sen puutteeseen, muutoksen hankaluuteen, arvoihin ,oppimiskäsitykseen,
Muutosta silti tapahtuu ja usein oikeaan suuntaan. Rahtilaivakin kääntyy mutta hitaasti ja pienin liikkein.

Koulutuksesta ja kasvatuksesta pelkästään Suomessa on tehty lukuisia tutkimuksia, olen tutustunut niistä osaan kuten luulen suurimman osan tehneen, silti uskon diversiteettiin. Meillä on monia tapoja,menetelmiä ja erilaisia tulokulma asioihin.Arvostan niistä suurinta osaa mutten usko yhteen tapaan ja totuuteen järjestää opetusta.

Koululle on sälytetty lukematon määrä tehtäviä.Koululta odotetaan paljon mutta perustehtävä lukemaan opettamisessa ,kirjoittamisessa ja matematiikan perusteissa on ydintehtävä, edelleen.

Koululle ja opettajille on tarjolla monenlaisia apuja, lähestymistapoja ja menetelmiä. Kaikkea emme voi toteuttaam, eikä asioiden pitäisi kilpailla keskenään. Pientkin askeleet tehdä asioita toisin koulussa ovat askeleet toimintakulttuurin muutokseen. Armahda itsesi OPS -muutos ei tapahdu sormen napsautuksella.

Ruoho aidan toisella puolella näyttää aina vihreämmältä mutta omaa työtä ja omaa koulua pitää arvostaa.Vaikka jossain tehtäisiin eri lailla , joitain asioita jopa paremmin, usein helmet ovat nenän edessä ja ulottuvilla. Jokaisen pitää etsiä työstään ne omat helmet.

Opsista kun löytää yhden asian jota kokeilee opettajana ja kouluna , on löytänyt jo paljon ja hyvän alun.

Ly

sunnuntai 14. elokuuta 2016

Miten tähän on tultu

Lähi-idästä kotoisin oleva ystäväni kertoi keväällä että Suomessa vietettyjen vuosikymmenten jälkeen hän ensimmäisen kerran törmäsi Suomessa tuijotteluun julkisissa liikennevälineissä. Syyksi hän arveli median nostot maahanmuuttokeskusten ympärillä.Ystäväni oli asiasta näräkästynyt. Yli kaksi vuosikymmentä Suomessa työntekijänä ja veronmaksajana ja suomalaiseen yhteiskuntaan integroituneena ystäväni harmistus on ymmärrettävää. Olemme monet kerrrat istuneet pohtimassa elämän menoa. Ystäväni sanoi että vähemmistöön kuuluvan ikävänä osana usein on leimatuksi tuleminen. Kun yksittäinen etniseen tai uskonnolliseen vähemmistöön kuuluva töpeksii, leimataan kaikki . Tästähän meillä on kotikutoista kokemustakin. Kaikki romanit harrastavat hevosia ja varastavat, vai miten se menikään.

Viisas ystäväni sanoi että tiedon puute lisää ymmärryksen puutetta ja ennen kaikkea pelkkoa.Islamin uskoisen ystäväni kanssa olemme aidosti kiinnostuneita toistemme uskonnoista ja enemmän olemme löytäneet yhteisiä asioita ja pohjaa kun erottavia asioita. Hänen mukaansa ongelma kautta historian aina tähän päivään saakka on ollut uskonnon käyttö poliittisiin pyrkimyksiin ja vallan tavoitteluun. Uskonnon varjolla tehdään asioita jotka ovat kaukana uskonnon aidosta olemuksesta tai tarkoituksellisesti tulkitaan väärin. Toinen ongelmana liittyy uskonnon ja kulttuurin sekoittamiseen. Osa kulttuurisista asioista tulkitaan uskonnollisiksi asioiksi. Islamin maailma ei myöskään ole homogeeninen vaan näyttäytyy ei puolilla maailmaa erilaisena Saudi-Arabiassa, Turkissa tai Ranskassa Pohjoismaista puhumattakaan.
Syrjäytymisen esto nuorten kohdalla onkin yksi tärkeistä asioista estää radikalisoitumista.

Muutama vuosi sitten päällisin puolin maailma näytti siltä että suomalainen yhteiskunta olisi suvaitsevaisempi ja kansainvälisempi. Miten oma historia on niin kadoksissa. Sotien jälkeen järjestettiin siirtokarjalaisten asuttaminen, autettiin niitä joilta kaikki oli viety. En ole viitsinyt enää lukea ala-arvoisisa kirjoituksia maahanmuuttoon liittyen. Miten tähän on tultu että äänenpainot ja asenteet ovat niin kovia.

perjantai 12. elokuuta 2016

Positiivisesti esillä

Kouluun ja koulutukseen liittyvät asiat eivät aina mediassa näyttäydy myönteisinä. Terve kritiikki on aina paikallaan kun se kohdistuu oikeisiin asioihin. Koulun kynnyksellä on ollut ilo huomata että valtamediassa uusi opetussuunnitelma herättää kiinnostusta ylittäen uutiskynnyksen radiossa, televisiossa ja Hesarissa. Positiivista suhinaa on muutenkin meneillään, espoolaisia poliitikkoja yli puolerajojen oli pitämässä keskustelua koulutuksen tulevaisuudesta. Täällä kertaa aikataulut eivät antaneet myöden vaikka olis ollut mukava osallistua.

Uusi lukuvuosi alkamassa ja nyt pitäisi opetussuunnitelmaa jalkauttaa käytäntöön .Entinen kollega julkaisi somessa 100 vinkkiä joista osaa aioin kokeilla. Kyllä se tästä, alkaa työmoodi vihdoinkin löytyä.

tiistai 2. elokuuta 2016

Kokoomus valitsi kesäkokouksensa aikana hakemuksen perusteella jäseniä erilaisiin vaikuttajaverkostoihin. Työelämä on pitänyt allekirjoittaneen tiiviisti yli 30-vuoden ajan sivistyksen ja koulutuksen asioiden parissa. Olin positiivisesti yllättynyt saadessani tiedon että olen valittu ja omalta pieneltä osaltani voin ainakin yrittää vaikuttaa siihen millainen on tulevaisuuden koulu. On kaiketi kohtuullista kirjoittaa heti alkuun että koulutuspolitiikka ei mielestäni voi olla yhdenkään puolueen masinoimaa politiikkaa vaan suomalainen koulutus on arvo sinänsä jonka taakse tulee sitouttaa koko poliittinen kenttä väristä ja puolueesta riippumatta, anteeksi siis etukäteen epäpoliittisuuteni.

Kun puhutaan koulutuspolitiikasta niin se herättää aina ristiriitaisia tunteita. Pitäisi aiheellisesti kysyä; onko meillä koulutuspolitiikkaa. Suomalainen peruskoulu näyttää opetussuunnitelmissa hyvältä, on aina näyttänyt. Isoa kirjaa siteeraten voisi kuitenkin kysyä, onko sana muuttunut lihaksi. Teemmekö mitä lupaamme suunnitelmissa ja onko se ylipäätään mahdollista. Yksittäinen opettaja ja koulukin tunnistaa paineet joita opetukseen kohdistuu. Meidän pitäisi mahdollistaa yksilön kasvu, unohtamatta että yhteiskunta asettaa koulutukselle erilaisia odotuksia ja jopa vaatimuksia. Kun yhteiskunta asettaa odotuksia koululle, tulisi järjestelmän huolehtia että puitteet ovat kunnossa. Olen jo monta vuotta sivuuttanut niin kunta-ja eduskuntaehdokkaiden lupaukset koulutuksesta. Julkisin varoin tuettu koulu elää talouden syklien mukaan. Kun menee huonosti heijastuu se aina kouluun. Ydinkysymys onkin mistä leikataan. Varsin usein leikkaukset kohdistuvat varsinaiseen toimintaan eli tunteihin. Koulujen ikääntyminen ja huono kunto ovat myös aikapommi joka monessa kunnassa on lauennut tai on laukeamaisillaan. Perusopetuksen vaikuttajaryhmässä yhtenä tehtävänä on ollut miettiä nelikenttäanalyysiä suomalaiselle koulutukselle.Edellä kirjoittamaani viitaten yksi uhkakuva on että koulutus nähdään vain kulueränä eikä investointina.

Toinen uhkakuva joka mielestäni osittain on toteutunut on eriarvoistuminen kansallisella tasolla, rikkaat kunnat vs köyhät kunnat.Kolmas uhkakuva liittyy kehittämisen tuen puutteeseen.Itse uskon lapsenomaisesti siihen että koululla ja opettajilla on vilpitön halu kehittyä eikä "jämähtää sementtiin ". Meillä on Suomessa meneillään hienoja hankkeita kouluissa, isoja ,pieniä, mielenkiintoisia. Ne kertovat omaa kieltään halusta kehittyä mutta muutoksen tuki ja mahdollistaminen pitää olla kunnossa. Neljäs uhkakuva on ettei koulu muutu.Eihän suomalainen koulu huono ole mutta sen täytyisi olla aidosti paikka kaikille lapsille. Jokainen voisi kasvaa omien edellytystensä ja vahvuuksien pohjalta ja uusikyläläisesti jokainen löytäisi oman lahjakkuutensa.

Jos meillä on uhkakuvia, aika isojakin,niin meillä on paljon vahvuuksia. Sellaisia vahvuuksia jotka tekevät suomalaisesta koulusta tunnetun.Kun ensimmäisten Pisa-tulosten jälkeen viimeiset epäilevät Tuomaat joutuivat tunnustamaan että suomalainen peruskoulu on hyvä, niin Suomessa on sitouduttu yhtenäiseen koulujärjestelmään. Säännöllisesti päivitettävä opetussuunnitelma määrittää kansallisesti opetuksen sisällöt ja tavoitteet. Koulujen itsearviointi on lähtökohtaisesti hyvä asia jos sitä vertaa muissa maissa oleviin arviointi-ja tarkistusjärjestelmiin. Se kertoo myös omaa kieltään että kouluihin ja opettajiin luotetaan. Opettajien autonomia ja pedagoginen vapaus ovat myös hyviä asioita kunhan tietyt reunaehdot täyttyvät. Vapauteen liitty vastuu valita oppilaan kannalta oikeat tavat ja autonomiaan liittyy myös vahvasti velvoite itsensä kehittämiseen ja yhteisöllisyyteen.Yhtenä vahvuutena voi nähdä sen että suomalaisia kouluja johtavat opettajakoulutuksen saaneet henkilöt. Millaisia ovat sitten mahdollisuudet kun ajatellaan suomalaista koulua. Meillä on hyvä koulu mutta siitä voidaan tehdä vielä parempi kun huomioidaan jokaisen oppilaan mahdollisuudet, vahvuudet ja tarpeet.Suomalaisessa koulussa on aineksia vientituotteeksi mutta kuten joskus aikaisemmin olen kirjoittanut koulua sellaisenaan ei voi viedä muualle, mutta hyvät asiat ovat viennin ja brändäämisen arvoisia. Millaisia heikkouksia löytyy.Vaikea kysymys vastata kun tarkastelun alla on kokonaisuus.Näitä asioita ainakin tulee mieleen; Uskalluksen puute on yksi heikkous. Uskallusta puuttuu niin arjen tasolla kuin strategisella tasolla.Moni on mielummin tuulimylly kuin niitä vastaan taisteleva Don Quioute. Perusrahoituksen rittämättömyys jos erilaisten asioiden järjestäminen hoidetaan lukemattomilla hankkeilla. Turha byrokratia; jos lapsi tarvitsee apua niin tarvitaanko nykyisen kaltaista lomakeviidakkoa. Muutosten hitaus ja talouden vuoristoradalla kulkeminen ylös ja alas. Johtajuuden puutetta;missä ovat ne laivan kapteenit jotka katsovat horisonttiin Tälläisiä ajatuksia pelkistetymmin laitoin nelikenttään ja eteenpäin.

keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

kv

Kansainvälisyystyö- ja kasvatus kouluissa on omalla työuralla ollut yksi sydäntä lähellä oleva aihe. Olen puhunut asiasta eri yhteyksissä ja kirjoittanut aiheesta muutaman jutun. Joku voisi kysyä; miksi se kansainvälisyydestä kirjoittaa kun koulussa on isoja asioita ja muutoksia meneillään. Uuden opetussuunnitelman jalkauttaminen alkaa, digitalisaatiota pitää kehittää oppimisen apuna ja kiusaamisen vastainen työ sekä kouluviihtyvyys haastavat työhön. Kansainvälisyyskasvatuksen arvopohja on syy miksi koen työn tärkeäksi tässä ajassa ja tulevaisuudessa. Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeuksien julistus toisen maailmansodan jälkeen kiteyttää arvoista tärkeimmän ihmisarvon. Ihmisarvo merkityksellisyydessään ylittää poliittiset, ideologiset ja uskonnolliset rajat.Koulun tehtävä globaalisti on edistää ihmisarvoa ja hyväksymistä globaalisti.Tosiasia on että maailmassa ollaan hyvin erilaisissa asetelmissa ja lähtökohdissa ihmisarvon suhteen siksi tuleviin sukupolvien pitää koulutuksen ja kansainvälisyyden kautta vaikuttaa. Vaikka monella maalla olisi annettavaa toisille maille siinä ,miten suvaitsevaisuutta ja erilaisuuden hyväksymistä voidaan edistää ja kehittää niin viime kädessä muutos lähtee aina peiliin katsomalla, Näin on myös Suomessa.On kysyttävä edistämmekö kouluna erilaisuuden ymmärtämistä ja monimuotoisuuden hyväksymistä. Pelkkä koululaitoksen itsearviointi ei riitä, on pystyttävä peilaamaan koko yhteiskuntaa. Kun olen puhunut tai keskustellut tästä aiheesta, huomaan usein keskustelun kääntyvän siihen kysymykseen että monimuotoisuus yhteiskunnassa asetetaan vastakkain suomalaisen kulttuurin ja kulttuuriperinnölle kanssa. Kimurantiksi aiheen tekee ae että suomalainen kulttuuri edustaa ja tarkoittaa monelle niin erilaisia asioita. Ja kyllä!Minäkin haluan että siirrämme tuleville sukupolville kansalliseepoksemme Kalevalan tuntemusta, suomalaista juhlaperinnettä, suomalaista saunaperinnettä ja liudan muitakin suomalaisina pidettyjä asioita mutta ei edellämainitut asiat ole esteenä sille etteikö muihin kulttuureihin tutustuttaisi. Kansainvälisyyskasvatus koulussa on moniulotteinen asia.Omalla koulupolulla lähdin aikoinaan liikkeelle yhteistyöstä kotimaan rajojen ulkopuolelle. Se on ollut antoisaa, enkä kadu valintaa mutta kaikkien vuosien jälkeen on pakko todeta että kansainvälisyyskasvatus koulussa lähtee arkipäiväisistä asioista; erilaisuuden hyväksymisestä ympärillämme, tiedon siirtämisellä. Parasta mitä koulu voi tehdä, on hoitaa opetus missä sivutaan maita ja kansoja,uskontoja ja kulttuureja laadukkaasti ja monipuolisesti. Vihapuheen juuret ajassamme ovat ennakkoluuloissa ja suvaitsemattomuudessa jotka syntyvät tiedon puutteesta.

keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Olipa lukuvuosi

Lomaa odottaa aina mutta tänä kesänä sitä on erityiseti odottanut,tuntuu erityisen ansaitulta. Koulukohtainen OPS johtokunnassa hyväksytty, Ketohanke maalissa, paljon otti mutta enemmän antoi, ekoayn hallitusta ja rehtorijaostoa, onnistunut rekrytointi ja paljon mukavia pedagogiikkaan liittyvia asioita tulossa syksyllä. Hyvä fiilinki, hyvä meininki

Kehityskeskustelut

Aloittaessani mykyisessä työssä lupasin itselleni ja työyhteisölleni että joka vuosi pidämme kehityskeskutelun. Näennäisesti pienessä työyhteisössä pitäisi olla helppo järjestää, mutta kun viimeiset keskustelut ajottuvat toukokuulle tavoitteeksi asetetun maalis-huhtikuun sijaan , niin tavoite asetetun ajankohdan osalta ei toteudu. Muutamaa työelämää käsittelevässä kirjoituksessa kehityskeskustelu on nähty menneen ajan jäänteeksi ja korostetaan jatkuvaa akitiivista vuoropuhelua yksittäisen tapaamisen asemasta. Ajatuksena kyllä ihan järkeenkäypä, mutta haluaisin tehdä benchmarkin vierailun sinne missä se oikeasti toteutuu,Itse arvostan perinteistä tapaa missä kohdataan kasvokkain ja luottamuksellisesti keskustellaan työn haasteista ja sisällöistä

tiistai 31. toukokuuta 2016

Tulipa tehtyä

Opiskelun jälkeen muistan ajatelleeni että opiskelut saavat riittää. Työuralla on monasti joutunut toteamaan ettei opinnot riittäneet vaan osaamista on päivitettävä.Työnantajaa on kiitettävä ja kehuttava jÄrjestelmällisestä johtamistyön koulutuksesta ja kehittämisestä.Johtamisen peruskurssin ja Leader-kurssin jälkeen ajattelin että nyt riittää, mutta kun kolmannen kerran kävi kutsu Jet-koulutukseen , vedin johtopäätöksen että pitänee hakea.Ehdotus siitä että voisiko tämän hoitaa keskustelulla ei tuottanut toivottua tulosta. Vielä viime metreillä piti ottaa lusikka kauniisti käteen ja tehdä näytöt ohjeen mukaan. Suosittelen silti koulutusta, pitkän esimieskokemuksen jälkeen opintokokonaisuudella oli paljon tarjottavaa. Kiitokset työkavereille, esimehelleni Tommi Tuomiselle avusta. Tänä keväänä valmistuneet: Hellsten Mimmu Hiipakka Olli-Pekka Hindsberg-Karkola Viktoria Juvanen Sari Kaidesoja Sari-Nina Korhonen Marikka Lappalainen Eila Marttila Erna Nieminen Sanna Nikkari Riikka Pirinen Mirja Poukari Sanna Rättyä Anne Saarelainen Sanna Sipiläinen Jani Tahvanainen Ilkka Wilenius Eva Zinne Marja TULIPA TEHTYÄ

lauantai 21. toukokuuta 2016

Kohta lukuvuoden maalissa

On ihmisiä jotka valittavat ja niitä jotka eivät.Itse kuulun jälkimmäiseen ryhmään. Silti on pakko ilmaista tyytyväisyytensä siihen että lukuvuosi on melkein lopussa. Työntäyteisyys on kuvaava sana lukuvuotta taakse katsoen. Pieni väsähdys tuntuu kuitenkin hyvältä, johtuuhan se hyvistä syistä.Kehittyvien toimintaympäristöjen hanketta on viety eteenpäin ja käteen jäi muutakin kuin " luu ". 12 viikkoa ilmiöpohjaista opiskelua ykkösestä kuutosen asti, oppilaiden ja opettajien huikea panos viikkojen onnistumiseksi, oppilaiden osallistuminen otti pitkän loikan eteenpäin( kehtaa sanua notta meillä kersat häärii kaikenmoosta), uusia verkostoitumisia ja sparraamista. Hyvä fiilis kun on aidosti saanut työskennellä pedagogisten asioiden kanssa, pelkkä virkamiesrooli näivettäisi allekirjoittaneen. Kiitos kaikille hyville sparraajile ja kumppaneille.

perjantai 6. toukokuuta 2016

Perustehtävä?

Yksi lukuvuosi lähenee loppuaan ja taakse katsoen sitä voi kuvailla työntäyteiseksi. Kaikkihan ne lukuvuodet ovat työtä täynnä mutta kuluneeseen vuoteen on opetussuunnitelman koulukohtaisen osion valmistelu tuonut oman lisänsä, ehkä kuormittavankin.Muutostilanteessa puhe kääntyy herkästi koulun perustehtävään.Jokaisella alan ihmisellä lienee arkikäsitys siitä mitä koulun perustehtävä on.Itselläkin siitä jonkinlainen arkikäsitys on muodostunut.Tukea perustehtävälle voi aina hakea koulutuksen lainsäädännöstä mutta keskustelussa koulun perustehtävästä unohtuu joskus se näkökulma mistä perustehtävää tarkastellaan. Kuka on siis asianomistaja perustehtävässä; opettaja vai oppilas.Jos opettaja valitsee opetuksensa työtavat opiskelijan lähtökohdista ja näin käyttää pedagogista vapautta vastuullisesti ,niin hyvä näin. Voiko perustehtävä olla vain edellä mainittua. Perustehtävän kuuluu myös itsensä ja työnsä kehittäminen. On totta että koulun arki on ajoittain hektistä, mutta koulu tai opettajan työ ei ole paikallaan pysyvää.Tästä syystä on paikallaan keskustella säännöllisesti , mitä ymmärrämme perustehtävällä.

perjantai 8. huhtikuuta 2016

Vähän sieltä ja täältä

Kouluissa eletään taas aikaa jolloin kuluvaa lukuvuotta laitetaan pakettiin ja katseet sekä focus ovat jo tulevassa lukuvuodessa.Satunnaiset hetket oman alan blogien parissa saavat mietteliääksi.Olen yrittänyt pitkään ymmärtää miksi sana digitaalisuus herättää vastaikkainasettelua ja keskustelua puolesta ja vastaan. Täysin subjektiivinen tuntemukseni on että keskustelua hallitsee ääripäät.Missä on se ääripäiden välissä oleva iso, joskus vähän harmaakin massa, joka lähestyisi digitaalisuutta koulussa neutraalisti. Missä on se keskustelu missä puhutaan diversiteetistä, tunnistetaan hyödyt mutta tunnustetaan myös haitat tai uhkakuvat. Arvostettu tutkija Liisa Keltikangas-Järvinen kirjoitti taannoin mahdollisista haitoista ( lapualainen muuten ). Kirjoitus oli hyvä vaikka sen jokunen heti teilasi.Minusta on tervettä että keskustelua käydään, pitäisi vaan muistaa tehdä se erilaisia mielipiteitä kunnioittaen. Arvostamani opettaja puhuu usein lapsuuden arvosta ja siitä miten lapsuutta ja viattomuutta pitää suojella. Kun yli 30-vuotta on takana, tulee väkisinkin miettineeksi muutosta yhteiskunnassa ja koulussa. Olen miettinyt pariinkiin otteeseen loppuuko lapsuus aikaisemmin kuin ennen vai onko lapsuus saanut uuden sisällön tai merkityksen.Kun 60-lukulaisen kotona mietittiin tv-ohjelmien sopivuutta lapsille niin tässä ajassa missä lapsen älypuhelimessa on saatavilla kaikki sopimaton sisältö voi vaan miettiä selviääkö koti ja koulu roolistaan opastajana ja ohjaajana.Moni asia on rahalla korjattavissa mutta rikkinäistä lasta ei voi korjata rahalla. Toisaalta ei pidä syyllistää esim.älypuhelimia tai kasvattajiakaan. Kysymys on paljon laajemmasta asiasta. Onko yhteiskunnassa arvot kohdallaan ja olemmeko laajassa merkityksessä lapsiystävällinen yhteiskunta. En ole varma edellisessä esittämästäni kysymyksestä. Kun kaikki yhteen ääneen sanoivat vaalien jälkeen että koulutuksesta ei leikata, niin voi tietenkin kysyä realisoituiko lupaukset.On kyseenalaista sanoa että koulutuksesta leikataan näin paljon jos samalla kuntien valtionapuja leikataan.Kuntahan pyörittää kahta isoa asiaa koulutusta ja sosiaalipuolta. Kun Sote-uudistus toteutuu ja peruskuntien tehtäviä siirtyy alueille niin kuntapolitiikot eivät juuri päätä muusta kuin koulutuksesta. Tälläisen skenaarion kuulin, jää nähtäväksi mitä tapahtuu. En usko hetkeäkään etteikö kuntien valtionavun pienenminen leikkaisi myös koulutuksesta lisää jo tehtyjen säästöjen lisäksi. Suuria ennustajan lahjoja ei tarvittu kun kirjoitin blogissani että on mielenkiintoista nähdä mitä lukioissa tapahtuu. Kannatan kaikenlaista kokeilua ja kehittämistä, eihän tätä työtä muuten jaksaisi tehdä. Onko vauhti vaan liian kova jos yleissivistävässä koulussa esimerkiksi oppilas ei lukisi lukiovuosinaan historiaa.syntyykö sivistyksen vajetta. Koululla on perustehtävänsä. Sen toteuttaminen tapahtuu perinteisesti mutta myös uusilla tavoilla ja asenteella. Uusia tapoja tarvitaan ja asennetta.50-luvun Suomisen Olli elokuvan koulua ei enää ole, toivottavasti ei? Blogeissa vilahtaa yhteistoiminnallisuus, monialaisuus, ilmiöt, hyveet, positiivinen pedagogiikka, NDLP,digioppiminen. Paljon uusia sanoja ja käsitteitä, paljon vanhoja tuttuja asioita jotka nostetaan esille. Kehityksen ja historian syklin toistumista kouluissa. Mikä on yläkäsite, mikä on alakäsite, mikä asia sijoitetaan jollekin alisteisesti.Vuodet koulussa saavat sormen menevän suuhun, kaikkien näiden vuosien jälkeen. Pointti on kuitenkin se että seinien tulisi olla laveat, kaikki hyvät asiat löytävät paikkansa, pirstaloimatta kokonaisuutta , näin uskon.onko vääriä ratkaisuja sitä en lähtisi edes spekuloimaan.

lauantai 26. maaliskuuta 2016

Rehtoriuden ytimessä-lyhyt oppimäärä

Selattuani yhteisöpalvelu Facebook ystävälistaa huomio kiinnittyi siihen että ystävissä on paljon rehtoreita; entisiä, nykyisiä,eläkkeellä olevia. Kolmessa vuosikymmenessä tuttuja kertyy eri yhteyksistä. Rehtoriystäviä löytyy erilaisilta kouluasteilta perusopetuksesta opistoihin.Jäin miettimään rehtori-nimikettä. Wikipediaan kurkistus avasi asiaa sen verran että rehtori sana tulee latinan kielen rector sanasta mikä on johdettu regere verbistä ( hallita). Nimikettä oli aikoinaan käytetty kirkkoherroista mutta Pohjoismaissa termi siirtyi kirkolliselta alalta koulutukseen. Rehtori nimistystä käytetään oppilaitoksen johtajasta ala-asteelta yliopistoon. Suomessa rehtori on myös yksi Tasavallan presidentin myöntämistä arvonimistä. Kauniaisten lukion entinen rehtori Tapani Ala-Reinikka on yksi arvonimen haltijoista. Perusopetuslaissa puhutaan yksiselitteisesti rehtorista oppilaitoksen johtajana. Virkaehtosopimuksessa käytetään nimityksiä koulunjohtaja tai rehtori riippuen koulun koosta. Luin taannoin Anne Karikosken väitöskirjaa " Aika hyvä rehtorksi".Tutkimukseen osallistuneiden rehtorien arkitilanteiden kuvaukset ovat kovinkin tutun oloisia.Koulun arki on kovinkin muuttumaton. Rehtorin työ yhden jaottteluperusteen mukaan on hallintotyötä, henkilöstötyötä ja pedagogiikan johtamista.Ajan hengessä työllä on taipumusta painottua hallinnollisiin tehtäviin ja pedagogiikka jää liian vähälle huomiolle, ainakin toisinaan. Suomalaisella rehtorilla on kuitenkin hyvät mahdollisuudet vaikuttaa koulunsa kehittämiseen.Keskustelut ulkolaisten kollegoiden kanssa ovat vahvistaneet käsitystäni asiasta Rehtorit ovat haasteiden edessä ajatellen uuden opetussuunnitelman jalkauttamista.Hallinnoliisten tehtävien sujuvuus ja tietty jouhevuus ovatkin ajankäytön kannalta suomalaiselle rehtorille tärkeitä kun halutaan pedagogiikalle aikaa ja tilaa rehtorin työssä

perjantai 25. maaliskuuta 2016

24/7 yhteiskunta

Myönnän kuuluvani siihen joukkoon joka kannatti kauppojen aukioloaikojen vapauttamista.Monille ammattiryhmille kirkollisten juhlapyhien aika on ollut työntäyteistä; pelastusala, hoitoala, logistiikka,ym ja kirkkoon kuulumattomille vapaapäivä muiden joukosssa.Silti myönnän tuntevani pientä hämmennystä uudesta tilanteesta missä pääsiäispyhien aikana kaupat ovat auki. Tuoreesssa muistissa on pääsiäisen pyhät jolloin jonkin elintarvikkeen päästessä loppumaan on epätoivoisesti etsinyt elintarvikekioskia.Menetetäänkö jotain uudessa tilanteessa; hiljaisuutta, pysähtymistä ja isojen kysymysten ääreen pysähtymistä. Aika näyttää miten pysähtymätön kauppa muuttaa perinteisiä tapojamme. Pääsiäisen aikana ollaan kuitenkin kristinuskon ydinkysymysten äärellä.Ajassa missä vannotaan tieteen nimiin ja haetaan asioile vahvistusta tieteen tuloksista, on poikkeuksellista että ihminen joutuu tieteen ulottumattomissa olevien asioiden kanssa vastakkain.Pääsiäisenä itse kukin kristityksi itseään kutsuva joutuu pohtimaan, uskonko että puusepän poika joka ristiinnaulittiin nousi kuolleista ja meitäkin maallisen vaelluksen jälkeen odottaa taivaallinen vaellus. Mielenkiintoinen kysymys jonka kanssa moni kamppailee , ehkä koko elämänsä. Kristinuskon parhaita puolia on kuitenkin toivo. Pääsiäisen tavat ja perinteet muistuttavat meitä uudesta ja jatkuvuudesta. Mustasta mullasta nousee rairuoho, kevätaurinko muistuttaa pimeän talven taittumisesta. Hyvää pääsiäistä

lauantai 5. maaliskuuta 2016

Jakamista ja uuden oppimista

Yksi sosiaalisen median hyödyistä on jakaminen. Opetusalalla seminaarisalit ja kammiot ovat vaihtuneet oman alan ryhmiksi missä voidaan jakaa ja oppia toisilta. Jokainen voi oppia uutta ja se yllättää ja ilahdutta aina posittivisesti. Lyhyen ajan sisällä olen oppinut yrityksen ja erehdyksen kautta imovien käyttöä. Alun haparoinnin jälkeen on syntynyt jo pieniä pätkiä. Yritän omalta osaltani edelleenkin jakaa ja laittaa hyvää kiertoon.Kevään aikana haastattelen opetusalan ihmisiä ja jaamme yhdessä ajatuksia ja vinkkejä.

tiistai 23. helmikuuta 2016

Näkökulmaa kv-toimintaan koulussa

Myönteiset omakohtaiset kokemukset koulujen kansainvälisyystoiminnasta ja kiinnostus asiaa kohtaan innostavat lukemaan asiaan liityviä kirjoituksia ja artikkeleita.Taannoin silmiini osui kirjoitus missä kirjoittaja esitti näkemyksen että kansainvälisyyskasvatus ja globaalikasvatus ovat nuorison mielipiteen muokkausta monikulttuuriseen yhteiskuntaan missä suomalaisuudella ei ole mitään erityisasemaa. Ajatuksenakin edellä mainittu on kaukana siitä mitä kansainvälisyyskasvatuksella tavoitellaan. Kirjoitan muutaman asian ajattelun tueksi liittyen kansainvälisyyskasvatukseen. Taustana asialle voi pitää Unescon perustusasikirjaa. Järjestön yhdeksi tehtäväksi kirjattiin kansojen välisen yhteistyön edistäminen sekä rauhan ja turvallisuuden ylläpitäminen. Unesco Charter vuodelta 1945 oli perusta modernille kansainvälisyyskasvatukselle. Unescon lisäksi monet tahot ovat aktiivisia toimijoita kansainvälisyyskasvatuksen saralla. Kaikkien toimijoiden yhteisenä tavoitteena on antaa valmiudet tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Opetusministeriö on linjannut 2000 luvulla samansisältöisiä tavoitteita kansainvälistyvälle yhteiskunnalle. Opetus-ja kulttuuriministeriön julkaisussa 2010 hahmoteltiin ehdotusta kansallisen kansainvälisyyskasvatuksen toimenpideohjelmaksi.Tiivistetysti ehdotus sisälsi seuraavia asioita: - näkökulmavalinta: sisällytetään kansainvälisyyskasvatuksen näkökulma keskeisiin koulutus-, tutkimus- ja kulttuuripoliittisiin sekä yhteiskuntapoliittisiin linjauksiin - prioriteetteina varhaiskasvatus, koulut ja oppilaitokset, opettajankoulutus: vahvistetaan kansainvälisyyskasvatuksen toteuttamista käytännössä varhaiskasvatuksessa, kouluissa, oppilaitoksissa sekä opettajankoulutuksessa - sekä kansalaisjärjestöt ja muut kansalaisyhteiskunnan toimijat: lisätään tukea kansalaisjärjestöille ja muille kansalaisyhteiskunnan toimijoille heidän tehtävässään kansainvälisyyskasvattajina - tutkimus, yliopistot, korkeakoulut: tuetaan kansainvälisyyskasvatuksen tutkimusta ja korkean asteen koulutusta - verkostot ja kumppanuudet - toimijoiden yhteistyö: vahvistetaan kumppanuutta julkisen hallinnon, yritysten, medioiden sekä kansalaisjärjestöjen ja muiden kansalaisyhteiskunnan toimijoiden kesken Kansainvälisyyskasvatuksen voidaan katsoa rantautuneen kouluihin laajemmin 1970- luvulla.Kansainvälisyyskasvatuksen määritelmä on pysynyt hyvin samanlaisena kuin Erkki Viljanen esitti 70-luvulla kasvatustieteen sanastossa:" oppilaiden varustamista sellaisilla asenteilla, tiedoilla ja taidoilla jotka tekevät mahdolliseksi heidän osallistumisensa kansojen väliseen yhteistyöhön ja vuorovaikutukseen sekä yksityshenkilönä että kotimaansa kansalaisina " Elementit ovat pysyneet hyvin samalaisina vuosikymmenien ajan. Vuoden 2002 Maastricht Declaration sisältää samoja asioita kuin Viljasen määritelmä. Kansainvälisyyskasvatus on laaja-asia.Sillä on erilaisia ilmenemismuotoja ja näkökulmia.Unescon kansainvälisyyskasvatuksen perusta on globaalissa kehityksessä ja sen suositukset nojaavat voimakkaasti Yk:n ihmisoikeuksien yleismaailmalliseen julistukseen. Kansainvälisyyskasvatusta Suomessa 1970-luvulla toteutti esimerkiksi Suomen Yk-liitto.Järjestö oli valtionhallinnosta riippumaton.Koulun kansainvälisyyskasvatus ei millään muotoa ollut kuitenkaan ulkoistettua koska silloisen opetussunnitelman perusteissa löytyi perusteet toiminnalle. 1980-luvun opetussuunnitelmassa näkyy myös selkeästi perusteet koulujen kansainvälisyystyölle. Erilaiset teemapäivät ja viikot tulivat näkyvimmin osaksi koulujen toimintaa. 1990-lukua voidaan monellakin tapaa pitää virstanpylväänä. Suomen Eu-jäsenyys ja Cimon perustaminen avasivat uusia ovia; opettajien ja oppilaiden liikkuvuus Euroopassa. Kansainvälisyyskasvatuksen teoriamäärittelyssä erilaisia määritelmiä. Viljasen 1970-luvun määritelmä kestää ajan hampaan. 1990 -luvulla ja 2000-luvulla käsittenä on perinteisen määritelmän rinnalle tullut interkulttuurikasvatus ja monikulttuurikasvatus, jälkimmäinen Suomessa erityisesti 1990-luvulta lähtien. Yhteistä kaikille on pyrkimys kulttuurien tuntemukseen ja ennen kaikkea ymmärrykseen. Koulujen kansainvälistyminen ei ole itsetarkoitus.Muuttuvassa ja globalisoituvassa maailmassa se on mahdollisuus kulttuuriseen osaamiseen ja myös kielitaidon kehittymiseen. Kv-toiminta ei ole myöskään pois oman maan tuntemuksen ja kulttuurin tuntemuksesta, parhaimmillaan se tukee myös sitä erilaisten projektien kautta. Kouluissa on hyvä muistaa ettei kansainvälinen toiminta ole yksinomaan liikkuvuutta vaan siinä on selkeästi erilaisia tasoja jotka OPH ja Cimo ovat yhdessä määritelleet 2009 1 kansainvälisyys alkaa yksilön asenteista ja tiedoista sekä taidoista 2 Kotikansainvälisyys tuo maailman kouluun 3 Kansallinen kansainvälisyys on osaamisen vaihtoa kotimaassa 4 Henkilöliikkuvuus ja hanketoiminta vievät yli maan rajojen Lopuksi, opettajien ja koulun tehtävänä on kasvattaa oppilaista kansalaisia globalisoituvaan maaailmaan. Koulu tarjoaa sen tietämyksen ja kulttuurisen osaamisen mitä tarvitaan maailmassa

lauantai 20. helmikuuta 2016

Lukio ja toinen aste

Lukiokoulutuksesta kirjoittamista voisi verrata heikoilla jäillä kävelemiseen.Substanssiosaamista asiasta kun ei allekirjoittaneella ole. Kokemukset lukiosta rajoittuvat omaan lukioaikaani 1977-1980 ja kokemuksena kahden lukiolaisen isänä 2000-luvun lopussa.Kirjoittamiseen innoitti kuitenkin lukion rehtorikollegan sanat. Onnitellessamme valtakunnallisesti menestyneen lukion kollegaa, hän totesi että kiitos kuuluu koko koulupolulle alakoulusta lukioon asti. Kommentti teki minuun ainakin vaikutuksen, katsottiin koko metsää , ei vain sen yksittäistä puuta. Vuosien saatossa olen yrittänyt säännöllisin välein muistuttaa itseäni siitä että on kysymys koko suomalaisesta koulutusjärjestelmästä , ei vain siitä asteesta tai koulumuodosta mitä itse edustaa.Toinen kirjoittamaan innoittava syy oli Hesarissa ollut kysymys; estääkö ylioppilaskirjoitukset lukion kehittymistä/kehittämistä. Kysymys on aika mielenkiintoinen.Itse olen aina pohtinut sitä että lukion oppimäärän suorittamisesta voi saada todistuksen ja toisaalta koulumuoto tähtää ylioppilaskirjoitukseen mikä omassa nuoruudessa oli kriteeri jatko-opinoille.Koulu heijastaa aina yhteiskunnan trendejä, tämä on näkynyt myös lukiossa.1977 keskikoulunsa/peruskoulunsa päättävällä oli karkeasti jaotellen seuraavat vaihtoehdot a hakea lukioon b hakea ammattikouluun c hakea kauppaopistoon. Mikään valinnoista ei estänyt jatko-opintoja mutta työtä ja omaa aktiivisuutta ne vaativat koska valmiita väyliä ei ollut.Tiedän yhden tohtorin joka valmistui ensin ammattikoulusta . Sen jälkeen tentti yksityisesti oppikoulun. Oppikoulusta tie jatkui yliopistoon ja akateemiset opinnot huipentuivat tohtoritutkintoon. Olen tavannut omia oppilaitani jotka ovat puurtaneet sekä ammattitutkinnon että ylioppilastutkinnon. Paljon on menty eteenpäin niistä päivistä kun oma lukioaika sujui koulumaisesti.Kurssimuotoisuus on arkea tämän päivän lukiolaisille. Hesarissa oli taannoin myös juttua siitä ,pitäisikö lukiossa olla mahdollisuus keskityä vain osaan aineista. Mielenkiintoista nähdä mihin suomalainen lukio etenee.

lauantai 16. tammikuuta 2016

Läksyt ikuisuuskysymys

Eläkkeellä oleva kollegani oli aamu-tv:ssä puhumassa miten lasta voidaan tukea koulunkäynnissä. Keskustelussa puhuttiin myös läksyistä. Kotitehtävät lienevät yksi koulunkäyntiin liittyvä kestosuosikkiaihe, arvioinnin lisäksi, vuosikymmenestä toiseen.Muistelin opettajan uran alkuaikojen vanhempainiltoja. Lähes poikkeuksetta läksyistä keskusteltiin aina. Mielipiteet huoltajilla saattoivat olla yhtä kaukana kuin pohjoisnapa ja etelänapa toisistaan. Mielipiteet eivät voi olla absoluuttisesti oikeita tai vääriä ja opettajan tehtäväksi jäikin usein saada keskustelijat navoilta päiväntasaajan paikkeille.Mikko Saari bloggasi myös aiheesta taannoin. Asian suhteen joudun minäkin kirjoittamaan mututuntumalla. En ole tutustunut aiheesta oleviin tutkimuksiin.Oppimista ja lahjakkuutta käsittelevissä kirjoituksissa kertaamisen ja harjoittelun merkitys on tunnustettu yhtenä osatekijänä. Läksyt ovat sikäli hankala asia ettei asiasta ole yleisohjetta tai erillisiä määräyksiä. Harkinta asiassa on opettajalla. Harkinnassa tulee kuitenkin huomioida perusopetuslain lähtökohdat iäastä ja kehitystasosta ja riittävästä levosta.Luokkien heterogeenisyyttä ajatellen läksyt eivät välttämättä ole yhteismitallisia ,eri oppilaila voi olla eri määrä läksyjä. Mihin läksyjä oikeastaan tarvitaan? Eikö koulu ole nimenomaisesti oppimista varten. Naapurimaa Ruotsin alan lehtiä tulee satunnaisesti silmäiltyä ja sama keskustelu on siellä jo käyty.Pyrkimyksenä oli erottaa selkeästi lapsen ja perheen vapaa-aikaa lapsen koulutyöstä luopumalla ja vähentämällä läksyjä. Onko läksyistä hyötyä. Äkkiseltään mieleen tulee kaksi asiaa.Kasvatuksellinen merkitys vastuun ottamisena omasta työstä ja ainakin alkuopetuksen vuosina huoltajat voivat seurata koulutyön etenemistä. Onko läksyistä hyötyä oppimisen kannalta.Tätä voisi kai tarkastella kahdesta vinkkelistä; missä oppiaineessa hyötyä on selkeästi ja tarkastella itse läksyjä, mitä ne ovat.Viitteitä on että lukutaidon ja matematiikan taitojen kehittymiseen läksyillä on merkitystä. Millaisia läksyjen tulisi olla. Mieleen tulee seuraavanlaisia asioita; läksyn tulisi olla mielenkiintoinen ja sillä on oltava selkeä yhteys ja funktio opittavaan asiaan. Läksyistä voi käydä ja on suositeltavaa keskustella oppilaiden kanssa, läksyjä voisi antaa ryhmäläksyinä ja mahdollistaa niiden tekemistä kerhomuotoisesti tai kummi/tukioppilaiden kanssa.Oppilaan mielekkääksi kokema läksy lisää parhaimmillaan oppimisen iloa ja onnistumisen kokemusta.Vaikka läksyjä tulee lähestyä jo uuden opetussuunnitelman vuoksi uudenlaisesta tulokulmasta niin taitaa silti löytyä asioita missä perinteinen harjoittelu tuottaa tuloksia, kertotaulu taitaa olla niistä kuuluisin esimerkki vaikka joku matemaatikko saattaa tästä minule ärähtää.Vieraskielisten sanojen opettelu perinteisesti pänttäämällä sopii ainakin osasta oppilaille. Itselläni on ollut ilo seurata yhden vuosiluokan kokeilua viime syksyn aikana. Vieraan kielten opiskelua lukuun ottamatta opiskelua on tapahtunut koulussa ilman läksyjä ja oppimisen näkökulmasta ollaan päästy hyviin tuloksiin. Uskon että läksyt jatkossakin jakavat mielipiteitä.

tiistai 12. tammikuuta 2016

70-luku, kansakoululaisesta oppikoulun kautta peruskoululaiseksi

Rinnakkaiskoulujärjestelmän väistyessä pohjoisesta etelään vyöryneen peruskoulun tieltä oli allekirjoittanut saavuttanut oppivelvollisuusiän.1968 keväällä äidin kanssa kävimme ilmoittamassa minut kansakouluun. Kotona kun isoäiti puhui oppikoulusta, tuntui kansakoulu vain ikävältä välivaiheelta ennen oppikoulua. Keväällä 1972 ei oppikouluun enää järjestetty pääsykokeita vaan sisäänotto tapahtui kansakoulun päästötodistuksen keskiarvon perusteella.Opintie oppikouluun meinasi katketa ennenkö se oli alkanutkaan. Keskiarvon perusteella opiskelupaikkaa ei keväällä herunut.Ratkaisun tilanteeseen toi lähestyvä peruskoulu-uudistus. Kaikille halukkaille tarjottiin aloituspaikka oppikouluun koska tiedossa oli että 1974 uudistus koskettaisi myös kotikunnan koululaitosta. Voi kai hyvällä omallatunnolla sanoa että peruskoulun ansioista tie oppikouluun aukeni Vaikka olen kiitollisuudenvelassa velassa peruskoululle, olen myös vahvasti sitoutunut sen ideologiaan.Silti muistelen lämmöllä kahta vuotta silloisessa oppikoulussa. Ikäluokat olivat kohtalaisen pieniä ja vahva oppimisen halu ja innostus tarttui allekirjoittaneeseen. Itselle sopi opettajien vaihtuminen ja uudet oppiaineet jotka tulivat siirryttäessä kansakoulusta oppikouluun.Opettajana ja pedagogina olen usein uran aikana miettinyt, miten poikien kypsyminen opiskeluun poikkeaa tyttöjen tavasta opiskella. Oppikoulussa opinnot alkoivat sujua ja päästötodistuksessa keskikoulun oppimäärän mukaan oli keskiarvo noussut lähes kahdella numerolla. Opintojen jälkeen työelämään siirtyessä peruskoulu oli vakiinnuttanut paikkansa.Siitä murroksesta mitä peruskoulun tulo Suomessa merkitsi, ei ole omakohtaisia kokemuksia opettajana.Olen tutustunut jonkin verran kirjallisuuteen aiheesta ja aikalaisten haastatteluihin. Suppean ja ehkä pintapuolisenkin aiheeseen tutustumisen perusteella voi kirjoittaa että muutos on ollut iso ja merkittävä. Yhteisesti verovaroilla ylläpidetyn koulun ansiosta koulunkäynti ei ollut kiinni rahasta.Muutos oli myös haastava koulutuksen järjestäjille. Pitihän entisten kansakoulun, kansalaiskoulun, keskikoulun ja lukion opettajien sijoittamista ja sijoittumista miettiä. Aihe sivuaa itseä läheltä siten että enoni toimi Lapuan oppikoulussa matematiikan opettajana ja muutostilanteessa opettajana järjestelyt liittyivät myös häneen. Isoäitini kuului niihin jotka epäilivät uudistuksen järkevyyttä ja tarkoituksenmukaisuutta. Hänellä oli näkemys että pitkällä aikavälillä muutos vaikuttaisi kädentaitajien vähentymiseen ja loppumiseen.Ajatuksessa oli toki tottakin, syyt kädentaitajien vähenemiseen johtunevat kuitenkin enemmän automaation ja koneellistumisen lisääntymisestä. Kun muistelen muutosta 1974 oppikoululaisen näkökulmasta niin olihan se iso muutos. Oppikoulun tokaluokkalaisesta tuli kesän jälkeen peruskoulun seitsemäsluokkalainen. Ikäluokka joka oli kahdessa erillisessä oppikoulussa ja yhdessä sivukylän keskikoulussa yhdistettin yhteen vanhoista oppikouluista ja lukioikäiset yhdistettiin yhdeksi ikäluokaksi toisessa oppikoulussa. Muutokset niin henkilöstöön kuin hallintoon ovat olleet isoja ja haastavia.Oppilaan näkökulmasta muutos näkyi isompana ja äänekkäämpänä joukkona.Niille jotka siirtyivät kansalaiskoulusta muutos merkitsi varmasti teoreettisempaa koulunkäyntiä.Positiivisena asiana muistan sen että tasokurssit eivät koskettaneet omaa ikäluokkaa. Muistan että tasokursseista aiheutui myöhemmin nuoremmille ikäluokille hankaluuksia lukioon siirryttäessä. Tasokurssit olivat varmaan oman aikansa lapsi, peruskoulun tuotos mistä onneksi luovuttiin. Kuten kirjoitin ja olen kirjoittanut, olen sitoutunut peruskouluun ja sen ideologiaan koko kansan kouluna.Peruskoulussa on kysymys myös kansallisesta tahtotilasta. Silti heitän ilkikurisuuttani ilmaan sen ajatuksen jota joskus heittelen. Mitä oikeasti tapahtuisi jos täysin markkinavetoinen koulu saisi järjestämisluvan. Olisi kalliit lukukausimaksut, kalliisti palkatut opettajat ja valtavat kiinteistö- sekä ylläpitokulut. Oppilaat patsastelisivat pihalla samanlaisissa koulupuvuissa. Keneltä se olis pois ja mihin se johtaisi.Jonkinlaisen kustannusrakenteen hahmottavana alan ihmisenä vastaisin. Ei tapahtuisi mitään , ei johtaisi mihinkään.

maanantai 11. tammikuuta 2016

80-luku koulussa

Edellisen vuoden lopussa mietin kuumeisesti, jatkaako bloggaamista. Onko kaikki kirjoitettavan arvoinen kirjoitettu ja muistot muisteltu. Pienen tauon ja pohdinnan jälkeen tulin kuitenkin siihen tulokseen että kirjoitettavaa ja muisteltavaa on niin paljon ettei tiedä mistä taas aloittaisi. Jos minulta kysytään: mikä vuosikymmenistä työuralla koulussa on parhaiten jäänyt mieleen? Vastaan vieläkin 90-luku. Vuosikymmen herättää edelleen ristiriitaisia tunteita.Uskon että moni kollega ja aikalainen jakaa tunteen kanssani. Kouluun kohdistui ennennäkemättömät säästöpaineet mutta toisaalta vuosikymmenessä oli koulun kehittämisen pioneerihenkeä. Tuota pioneerihenkeä vahvistettiin opetushallituksen akvaarioprojektilla ja haasteella profiloida kouluja. Akvaarioprojektista ja kehittämisestä olen kirjoittanut aikaisemmin 90-lukua käsittelevissä blogeissa. 1980-luku oli vuosikymmen jolloin koulua voin tarkastella lukiolaisen, opiskelijan ja työntekijän näkökulmista.Vuosikymmeneen liittyy ensisijaisesti myönteisiä muistoja. On ehkä hyvä katsoa mitä suomalaisessa yhteiskunnassa ja maailmassa tapahtui ymmärtääkseen myös sen mitä suomalaisessa koulussa tapahtui. Idän ja lännen välinen jännite lientyi ja kylmä sota voitiin katsoa loppuneeksi. Puolassa alkoi vuosikymmenen alussa solidaarisuus-liikkeen liikehdintä.Mihail Gorbatsov käänsi uuden lehden Neuvostoliiton historiassa ja liikehdintä itäisessä Euroopassa piirsi Euroopan ja naapurin kartan uusiksi 90-luvulle tultaessa. Tekniikassa commodore 64 aloitti tietotekniikan marssin koteihin. Suomessa Kekkosen pitkän kauden loppu oli erään aikauden loppu. Toinen iso muutos oli rahamarkkinoiden vapautus; kun rahaa oli ollut jopa vaikea saada niin markkinoiden vapauduttua sitä suorastaan tyrkytettiin. Kaikilla oli kaveri Kansallisosake-pankista kuten mainos sanoi.Kansantalous kasvoi ja talousveturi puuskutti. 1970 öljykriisi oli vain kalpea muisto. Vauhti vain oli liian kova ja pudotus korkea markkinoiden ylikuumennettua surullisen kuuuluisin seurauksin. Peruskoulu sai osansa hyvästä talouskasvusta. Kouluverkkoa oli varaa ylläpitää, maaseudulla löytyi kylästä koulu. Armovuosilla käyviä alle 12-oppilaan kyläkouluja pidettiin loppuun asti.Peruskoulua kohtaan esitetty kova kritiikki tasaantui ainakin hetkeksi. 90-luvulla äänenpainot taas kovenivat sitä myöden kun raha väheni. Kuntien ja valtion taloudessa alkoi normipurku 1980-luvulla. Kouluissa se näkyi jonkinasteisena kuntien vapautena päättää enemmän opetuksen järjestämisestä kuin ennen.Valtionhallinnossa läänintason koulujen tarkistustoiminta lopetettin. Kenttäharjoittelussa 1984 kenttäkoululle saapui vielä tarkastaja ja lajissaan tarkastus oli viimeinen.Suuntana oli nähtävissä oman itsearvionnin lisääminen mikä myöhemmin lakiin myös kirjattiin 1990 -luvulla. 1985 lakimuutokset olivat myös merkittäviä. Ei puhuttu enää apukoululaisista vaan käyttöön tulivat Eha,Esy Emu muutokset. Selkärankaa peruskoulussa työlle antoi myös tasokurssien poisto. Ensimmäiseen työpaikkaan astuminen opintojen jälkeen 1986 oli mukava kokemus. Kerhotoimintaan ja tukeen oli resursseja. Opsia oli päivitetty. Uuden opetussuunnitelman jalkauttamisessa läänien sivistysosastoilla oli merkittävä rooli. Eri aineissa oli lääninkouluttajia. Kouluissa oli ohjaava opettaja järjestelmä. Itse pääsin verkostoitumaan ja kouluttautumaan 3-6 luokkien ohjaavan opettajan ominaisuudessa. Vaikka aika henki muutoksen halua niin opetus oli aika opettajajohtoista.Vaihtoehtoisiin pedagogiikkoihin suhtauduttiin hiukan epäillen. Muistan pari kertaa ehdottaneeni läänintason tapaamisissa että voisimme kuulla tuulahduksia myös sieltä suunnalta. Lopulta myös saimme asiantuntijoita kertomaan Montessori-pedagogiikasta vanhan Vaasan läänin ohjaavien opettajien tapaamiseen Kauhajoelle.Yksi vakaimmista ja seesteisimmistä ajanjaksoista uralla osuu vuosiin 1986-1990. Peruskoulussa oli vakaata ja turvallista.Suurimmat haasteet opettajana liittyivät niinä vuosina leirikoulun järjestämisiin. Tänä päivänä ne ovat monissa kouluissa arkipäivää ja linjaukset niiden järjestämiseen on tehty niin työnantajan kuin ammattiliiton puolesta.Ahvenanmaalle lähteminen oli aika kova juttu 80-luvulla. Ei hassumpi vuosikymmen