Kalevalan päivän tunnelmissa

Taannoin maakuntalehdissä oli kirjoittelua syntymäkaupunkini sivukirjaston mahdollisesta lakkauttamisesta. Sivistys voitti ja sivukirjasto saa jatkaa toimintaansa. Työskellessäni ensimmäisessä    opettajapaikassa, kivenheiton päässä tuosta sivukirjastosta, oli koululla sivukirjasto jota sivutoimisesti kollegani pyöritti. Koulu tarjosi myös tilat kansalaisopiston iltatoiminnalle. Koulu monella tapaa on yhteisössään perustehtävän lisäksi myös yhteisöllisen toiminnan  tukipilari. Kun pari vuotta sitten kollegani pääsi muuttamaan uuden karheaan kouluun Saunalahteen, niin monellakin tapaa alueen ja yhteisön kannalta oli tehty hienoja ratkaisuja.Samasta rakennuksesta löytyy mm. kirjasto ja nuorisotilat. Upea mahdollisuus niin koululle kuin kirjastolle. Perinteiset koulukirjastot ovat monella tapaa haasteiden edessä. Kiristyvä talous voi olla esteenä kirjahankinnoille. Alueellisten kirjastojen ja kirjastoautojen rooli muuttuu merkityksellisemmäksi. Koulukirjastot voivat kuitenkin muuttua ajan hengessä. Tietotekniikka voi tarjota helpotusta koska monet klassikkoromaanit ja kirjallisuuden helmet ovat luettavissa ja ladattavissa ilmaisversioina. Linkitän tähän paikallisen asukasyhdistyksen lehden jutun koulukirjastostamme.

http://latokaski.fi/lehti-arkisto/2015_Latokaski_lehti.pdf

Juttu löytyy scrollaamalla sivuja alaspäin

Helmikuun kirja

Isää pyydettiin usein esittämään Havukka-Ahon ajattelijasta Konstan monologia Mikille. Isän kirja on ollut vuosia hyllyssä ja oivalsin etten tiedä kirjasta muuta kuin monasti kuulemani monologin. Poskiontelotulehdus höystettynä kurkunpääntulehduksella ja kolmen päivän sairaslomala sai tarttumaan kirjaan.
Kirjan kieli on värikästä ja Konstan tuumailut mielenkiintoisia. Huumori on valloittavaa ja tarina kansanomainen. Mielenkiintoinen klassikkoteos.

Mitalin kaksi puolta

Tieto-ja viestintätekniikka ovat helpottaneet arkeamme ja asioiden hoitoa. Koulussa oikein käytettynä ja ohjeistettuna tekniikkaa voi toimia ja toimiikin jo oppimisen apuvälineenä. Asian puolestapuhujana suhtautumiseni asiaan ei ole kuitenkaan varaukseton tai kritiikitön. Viime aikoina on lehtien palstoilla nostettu aiheellisesti myös lasten ja nuorten verkossa olemiseen käytetty aika. Eräässä kirjoituksessa kirjoittaja kuvaili koulun käytävän tunnelman olevan kuin zombie elokuvasta. Elottomia, älypuhelimeen tuijottavia ja käveleviä nuoria. Kuvaus on ehkä hiukan karrikoitu, mutta kertoo omaa kieltään muutoksesta. Asiasta noussut huoli on kuitenkin aiheellinen, Sosiaalisilla ja ammatillisilla verkostoilla verkossa on paikkansa ja tarpeensa mutta eivät ne voi koskaan korvata aitoja kohtaamisia. Kouluissa ja oppilaitoksissa on mahdollisuus säädellä verkossa vietettyä aikaa mutta kenellä on hallussa lasten ja nuorten vapaa-ajalla tapahtuva verkkkossa oleminen. Älypuhelimet ovat tässä asiassa niin siunaus kuin kirous. Nykyään lienee helpompaa ostaa edullinen älypuhelin yhteydellä varustettuna kuin soittamiseen tarkoitettu peruspuhelin. Hyvästä rengistä voi tulla huono isäntä;pelaaminen karkaa käsistä, kiusaaminen saa uusia ulottuvuuksia. Kiusaaminen siirtyy nurkan takaa taskuun. Nyt olisi verkko-operaattoreilla ja laitevalmistajilla " tuhannen taalan paikka"kehitellä suodattimia ja estotyökaluja.Jos lapsi pääsee älykännykällä  surffaaamaan aikuisviihteen  sivuille, on peli menetetty. Tässäkään asiassa kiellot ja estot eivät ole ainoa ratkaisu, rinnalla täytyy niin kodeissa kuin kouluissa olla keskustelua ja valistusta oikeista tavoista. Omassa työssä on viimeksi kuluneen vuoden aikana huomannut että älypuhelimet ovat haaste kodeille ja kouluille liittyen niiden haittakäyttöön. Kirkaalla mitalilla on myös himmeämpi puoli

Show must go on

Lapsuuden- ja nuoruudenystäväni tiedusteli kerran, olenko töissä sirkuksessa. Mieleeni palautui nopeasti oppikouluikäisenä ideoimani ajatus lasten- ja nuorten sirkuksesta. 70-luvun visioistani tuli kaksikymmentä vuotta myöhemmin totta kun Suomeen alettiin perustaa erilaisia sirkus- ja temppukouluja. Vastasin ystävälleni että olen työllistynyt sirkustirehtöörin toimenkuvaa vastaaviin tehtäviin. Muistan lukeneeni jutun Sirkus Finlandiassa tapahtuneessa sukupolvenvaihdoksesta. Jutussa uusi nuori johtaja kertoi että työtä ei tehdä rahasta, taidemuotona se kilpailee kaiken muun viihteen kanssa ja johdettavana on ammattilaisten joukko. Olen siis työllistynyt toiseen unelma-ammattiini, astronautin ura kun ei vieläkään ole meidän leveysasteilla auennut.
Tirehtöörin uraa koulussa on hoideltua vuodesta 1991. Sinä aikana on tutuksi tullut työ luottamustoimisena rehtorina ja virkarehtorina. Opettajan ja rehtorin työssä on työvuosinani ollut havaittavissa työmäärän lisääntyminen. Asiat joita on tullut lisää eivät toki ole huonoja. Kouluissa on eko-toimintaa, Kiva-koulua, arvokasvatusta, lions-quest, loppumaton luettelo hyviä asioita.Osa asioista istuu luontevasti toimintakulttuuriin ja opetukseen mutta silti tulee joskus miettineeksi ; milloin se meidän perusbisnes eli opetus ja oppimisen mahdollistaminen tehdään. Sähköinen asiointi on tuonut virkamiehen työhön helpotusta mutta asioiden määrä on moninkertaistunut.
Positiivisella tavalla eläkeiän nostoon liittyvien keskustelujen rinnalle on noussut kysymys työssä jaksamisesta. Asia on varmasti tärkeä alasta ja työstä riippumatta. Rehtorikollegani tiedusteli kiinnostustani ja mahdollisuuksiani osallistua vaikuttamaan rehtorien jaksamiseen ja työnkuvaan vaikuttamiseen. Vastasin myöntävästi ja tuntui hyvältä ratkaisulta. Ammattiyhdistyksen rehtorijaostossa voi ainakin yrittää vaikuttaa työnkuvaan. Työnkuvaan vaikuttaa niin monet perustyöstä riippumattomat tekijät. Kuntien innokkuus liikelaitostaa toimintojaan ja palvelutuotannossa käyttää tuottaja-tilaaja mallia vaikuttaa välillesesti ja suoraan meidän tirehtöörien toimenkuvaan. Lukuvuoden alusta käyttöön otettu työnseuranta malli , pienestä ponnistuksesta huolimatta sen käytössä, auttaa hahmottamaan omaa työnkuvaa ja sen sisältöä.
Loppuun sopisi lainaus kummisetä elokuvasta ” just When I think I was out ,they pull me back” Michael Corleone.

Syksy näkyvissä

Satunnaisesti tavattuani opettaja Eeva Hautalaa on häntä aina naurattanut muisto ensitapaamisesta keväällä 1968. Hän oli viran puolesta vastaanottamassa uusien ekaluokkalaisten ilmoittautumisia -68. Henkilötietojen lisäksi kysyttiin vanhempien ammattia johon oli vastannut että minusta tulee astronautti. Monen pojan haaveissa se siihen aikaan olikin, niin voimakkaasti pinnalla olivat Apollo-ohjelman miehitetyt lennot. Reilut kaksikymmentä vuotta myöhemmin olin itse pöydän toisella puolella kirjaamassa kouluun ilmoittautujia. Pienen kunnan ja pienten koulujen kohdalla ilmoittautuminen tapahtuu edelleen samalla tavalla kuin 47 vuotta sitten omalla kohdallani. Isoissa kaupungeissa ilmoittautuminen tapahtuu sähköisesti Wilman avulla. Nykyinen työnantajani on toiseksi suurin kunnallisen perusopetuksen järjestäjä Suomessa. Olen usein kirjoittanut ja puhunutkin siitä: miten pieni on kaunista mutta rehellisyyden nimissä on kirjoitettava myös siitä mitä etuja ja synenergiaa on suuruudesta. Isossa kuntaorganisaatiossa toimivien prosessien luominen on joskus haaste, mutta kun prosessit saadaan toimimaan, niin arki sujuu palveluntuottajan ja käyttäjän näkökulmasta hyvin. Kouluissa käynnissä olevat oppilaaksioton ja hankinnan sekä rekrytoinnin prosessit ovat tulevan lukuvuoden 2015-2016 asioita. Vuosittaisten rutiininomaisten prosessien lisäksi uuden opetussuunnitelman valmistelu on käynnissä. Hyvin johdetussa ja organisoidussa valmistelussa on hyvä olla mukana. Ison organisaation etuna on virastotuki ja hyvä esivalmistelu.
Opetussuunnitelmamuutos on tietenkin alalla toimiville iso muutos, mutta muutoksen pitää koskettaa tietenkin arjessa tärkeintä kohderyhmää eli oppilaita ja välillisesti tietenkin heidän huoltajiaan. Kuluneen viikon lopuksi yhdessä kotisivupäivittäjän kanssa saimme aloitettua kotisivulle rehtoripalstan.Joka kuukausi siihen tulee OPS- uudistusta koskeva kirjoitus. Maaliskuussa saamme vanhempainiltaan Lauri Järvilehdon joka valoittaa oppimisen hauskasta puolesta .Syksyä ja Opsia kohden mennään ja lujaa...