Abroad

A couple of weeks ago I got an email from old friend of mine. We have known each other since 2003. Comenius-project brought us together. My friend works in administration in city of Ioannina. She asked me if I could come to Ioannina and speak about finnish educationsystem in seminar for educators. It is a challenge to make a presentation and think how to limit the subject and pick up essential information of finnish education system. I decided to accept the invitation and started to prepare presentation for seminar. I am grateful for many persons who helped me. I got help and material from Martti Hellström and Harri Peltomäki.
Finlands Pisa-reputation is still very strong and it is reason why delegations want to come and see finnish school and finnish educators are asked to make presentations abroad. I have done presentations before in Scotland and Canada but mainly in the single schools. This time was different because people were also interested in curriculum and our new two years old curriculum still wakes up a lot of discussion in Finland.

In seminar there were also greek members of European parliament and they talked education and economics. Difficult combination at the moment ,there is a will to improve and make reform in education system but there is not money to start large reform. Other member of parliament told that he was very impressed of the speech president Niinistö held in Brussels talking about importance of lifelong learning.

In my presentation I wanted to point out that finnish education system can not be transferred or exported just like that. Education system contains always cultural context. The best country can do is to think ; what good we have in our system and what we can borrow, what works.
All the changes do not necessarily need money sometimes it is new thinking and new attitude.
Change is always challenge and small steps are often best steps in reforms. One of the best things in finnish education is that we do not lead reforms from top to down. We want to make reforms by asking opinion of the field. Goverments come and go but we want to keep our system ever since from 1972.

Evaluation was one of the topics which interested teachers. I had to convince that we do not rank schools or teachers. Support schools and teachers is our way to maintain quality. Greek has a lot of challenges and money is not the smallest .i respect teachers in Greek. It is possible that it takes 10-20 years to achieve a decent economy . Teachers believe in future and are positive, that is probably only way to survive.

My respect

Hyviä hetkiä

Koulu on tyhjentynyt syyslomaksi opettajista ja oppilaista. Siivousta, painon virittäjää ja ovien asentajaa löytyy. Yksi parhaimpia hetkiä kuitenkin rehtorin syyslukukaudessa. Omat ajatukset kuuluu ja ajatustyö ei keskeydy. Hyvä hetki katsoa mitä on tullut tehtyä ja mitä jäänyt tekemättä. Onneksi tekemästöntä ei kuitenkaan paljon. Lokakuu on rehtorin vuosikellossa riskien arviointia ja loppukuusta kun määräaikaisten palkat ovat menneet maksuun , voi katsoa talouden kehitystä tähän asti ja miettiä mahdollisia hankintoja. Siinä on tekemistä. Erilaisten hankintojen lykkääminen johtaa pääsääntöisesti noidankehään jolle ei näy loppua, mutta priorisointi oppilaan etu edellä niin sillä selvitään. Parin vuoden jälkeen nykyisen opetussuunnitelman haasteet alkavat aueta entistä selkeämmin. Yleinen osa opetussuunnitelmaa elää omaa elämäänsä ja ainekohtainen osio omaansa, näin ainakin koen voimakkaasti. Meikäläinenkin on oman aikansa opettajankoulutuksen lapsi. Ainekohtaiset tavoitteet kuvattiin aikaisemmin selkeästi sisältöinä vuosiluokittain ja peilattiin oppimista sisältöihin vuosiluokittain. Olen käyttänyt aikaa suomenkielen opetussuunnitelman vuosiluokkatavoitteisiin. Minua häiritsee ettei kielen rakenteista puhuta tavoitteissa selkeästi. Tein kuitenkin oivalluksen. Tavoitteiden kanssa pitää lukea yhtä aikaa 6 luokan hyvän osaamisen kuvausta. Kuvaus raamittaa selkeästi sisältöjä. Oppilaan taitojen lisäksi on myös kysymys sisällöistä.

Ympyrä sulkeutuu

Nuori opettaja pienessä kunnassa tulee helposti vedetyksi seuratoimintaan, seurakuntaan ja politiikkaan. Harva myös osaa kieltäytyä kohteliaasti. Minä en aikoinani osannut sanoa ei. Vuosista erilaisten yhdistysten kokoonpanoissa voisi sanoa ; se antaa ja ottaa. Usein osallistuminen osuu vielä elämän ruuhkavuosiin. Muutto työn ja vaimon perässä vapautti kerralla 2009 kaikista velvotteista. Viimeiset kohta 10 vuotta onkin ollut oman paikan etsimistä ja löytyihän se lopulta pellon laidasta. Muutama viikko sitten kävi kutsu lähteä mukaan seurakuntavaaleihin. Omalla kohdalla se on jonkinlainen ympyrän sulkeutuminen, koska yhteisiin asioihin osallistuminen lähti juuri seurakuntatyöstä 90-luvun alussa kestäen aina vuoteen 2009.Suurempia kampanjoita en aio käydä, yhteisellä asiallahan tässä ollaan ja katsotaan miten käy. Väkisinkin tulee tässä yhteydessä mieleen vitsi Pohjanmaalta. Isäntämies oli tullut valituksi kirkkovaltuuston ja oli kovasti miettinyt miten esittelisi itsensä ensimmäisessä kokouksessa. Kun arvovaltaisessa joukossa oli ollut opettajaa, kirkkoväärtiä, ja muitakin hienohelmoja niin isäntä omalla esittelyvuorollaan oli sanonut, mä oon kuulkaa se syntisten erustaja. Näin Pohojanmaalla.

Miksi hanke tai projekti onnistuu

Viran puolesta ja omasta tahdosta on päässyt tai joutunut erilaisiin projekteihin tai hankkeisiin. Osasta on jäänyt myönteiset muistot ja osan mielellään unohtaisi. Kun miettii sekä onnistumisia ja epäonnistumisia , niin muutamia ajatuksia onnistumisen taustalta nousee.

1 Asenne ratkaisee. Olisipa aina nuoren abiturientin asenne kun tulee ensimmäisen kerran sijaiseksi kouluun. Kaikki käy ja usko onnistumiseen on horjumaton. Suurin osa risikitietoisista on asenteen jo kadottanut.

2 Usko onnistumiseen. Jos ei usko vankasti että tämä onnistuu, niin ei kannata lähteä projekteihin.

3 Työnteko ja yrittäminen. Meistä harva josko kukaan on tuo sarjakuvan Hannu Hanhi jolla on aina myötäinen onni. Tarvitaan tylsää, raskasta, pelkkää työtä.

4 Suunnitele oikeita asioita ja fokusoi.Olen istunut työryhmissä missä loputtomasti suunnitellaan tavoitteita ja arvioidaan riskejä. Pahimmillaan se tarkoittaa että sisältö ja operatiivinen toiminta on kadoksissa. Tavoitteet ovat niin korkealentoisia että ajatus siitä mitä käytännössä pitäisi tehdä on kadoksissa.

5 Katso maailmaa ja asioita vähän erilaisten silmälasien kautta. Siellä misssä muut näkevät ongelman ja mahdottomuuden, yritä nähdä mahdollisuus.

6 Löydä rohkeus. Kunnalla ja valtiolla alasta riippumatta on moni asia säädelty. Joskus joutuu liikkumaan harmaalla aluella. Tarkastele sitä mistä ei ole säädetty tai määrätty. Jos asiasta ei ole erillistä ohjetta luota itseesi ja harkintaasi.

7 Oikeat syyt Projekteissa voi olla hauskaa ja kivaa mutta niistä syistä ei pidä olla mukana tai lähteä mukaan. Mitä tavoitellaan ja hyödytään ovat syitä miksi kannattaa lähteä mukaa.

8 Oikeat arvot. Taustalla pitäisi aina olla arvot ei vastikkeelisen hyödyn tai rahan tavoittelu.Jos keskustelu lähtee siitä että tähän osallistuminen tuo rahaa, niin lähtökohta ei ole hyvä. Mihin asiaan rahoitus hankkeen tai projektin onnistumisen kautta tuo lisäarvoa , on oikea lähtökohta.

9 Tiedottaminen. Kaikesta muusta melkein selviää mutta tiedottaminen on haastavaa oli kysymys sitten työryhmien sisäisestä viestinnästä tai ulospäin tiedottamisesta. Sote- tiedottaminen tällä hallituskaudella lienee parhaimpia esimerkkejä tiedottamisen haasteista.

10 Epäonnistunut haaste ja projekti on myös oppimisen ja kasvamisen paikka. Ylpeyden nieleminen, pettymyksen sietäminen ja häviämisen taito ovat tärkeitä selviytymisen taitoja.

Tälläisiä asioita tuli mieleen taakse katsoessa

Loma kutsuu

Juhannussää ei päässyt yllättämään tänäkään vuonna. Kun viimeiseen 15-20 vuoteen keskikesän juhla on tullut vietettyä ulkomailla, niin tämä kotimaan juhannus vahvisti että lomaratkaisut ovat olleet hyviä. Säästä huolimatta mieli on iloinen,juhannuksen jälkeen alkaa virkarehtorin loma. Mieli on silti vielä käymistilassa; ajatukset harhailevat työasioihin. Jäikö jotain tekemättä. Tunne kuuluu asiaan, lomamieli valtaa mielen kun aamulla tajuaa ettei tarvitse lähteä töihin.Malttia vaatii myös oman mielen ohjaus, loma ei ole kodin rästitöitä varten vaan lepoa pitää olla. Erilaisia mielenkiintoisia juttuja on odotettavissa loman jälkeen. Linkedin tili tuottaa yllätyksiä, sain pyynnön kirjoittaa erääseen ulkomaiseen julkaisuun englanniksi artikkelin pedagogisesta johtamisesta. Nyt kuitenkin lomaillaan ja nautitaan.

kutsuja

Työsähköpostiin ja henkilökohtaiseen sähköpostiin tulee tasaisin välein kutsuja erilaisiin tilaisuuksiin, työpajoihin ja alan tilaisuuksiin. Kaikki ovat lähes poikkeuksetta mielenkiintoisia.Aika kuluisi rattoisasti osallistuen, mutta kun on varsinainen työ ja ikääntyessä alkaa arvostaa omaa vapaa aikaa, niin on tehtävä valintoja ja valikoitava.Viikko sitten sain haastattelukutsun eräältä koulutusalan startup yritykseltä. Halusivat kysellä ja kuulla ajatuksiani pedagogisesta johtamisesta.Kun rehtorien työnkuva on muuttunut siten että yleishallinnon asiat vievät tutkitusti yhä enemmän aikaa, niin tunsin huonoa omaatuntoa aihepiiristä. Koska tärkeysjärjestyksessä pedagoginen johtaminen on kuitenkin numero yksi, lähdin mielelläni tapaamiseen.Ennen haastattelua ehdin hiukan jäsentää ajatuksiani sillä pedagoginen johtaminen on niin moniuloitteinen ja laaja asiana että siitä riittäisi sanottavaa tunneiksi, jos ei päiviksi.

Mitä sitten tuli sanottua ja sanoitettua kun pyydettiin määrittelemään pedagogista johtamista ja periaatteita:

Pedagogisen johtamisen kulmakivi koulussa on oppilaan tarve oppia ja oppimisen mahdollistaminen oppilaalle. Opettajien usein käyttämä termi "pedagoginen vapaus" on hyvä termi jos ymmärretään sen merkitys ja tarkoitus.Olen kirjoittanut useasti että pitäisi puhua pedagogisesta vastuusta oppilasta kohtaan. Vapauden irvikuva on pahimmillaan opettajalle itselleen sopiva työtapa toimia luokassa. Mikä sopii yhdelle lapselle luokassa, ei sovi kaikille. Oppilaasta lähtevä opetustapa tai oppimisen järjestelyt sisältää ajatuksen siitä että opettaja huomioi jokaisen oppilaan tarpeet ja yksilölliset haasteet.
Johtaessaan yksikköään rehtorille avainasemassa on yhteinen keskustelu erilaisista asioista kuten arvioinnista, opetussuunnitelmasta ja yhteisistä toimintatavoista. Yhteinen keskustelu ja sopiminen luo ne yhteiset puitteet ja toimintatavat. Yhtenäinen toimintakulttuuri tekee koulunkäynnin lapsille tasa-arvoiseksi. Ei ole ns " mukavat opettajat vs paska opettajat".
Pedagoginen johtaminen edellyttää toisaalta suunnnitelmallisuutta mutta myös riittävän pientä vauhtia. Uusi opetussuunnitelma on ollut iso muutos. Lähtökohdiltaan se on erilainen. Sen perusteissa ihmiskuva ja kasvun arvopohja nousee eri lailla keskiöön kun vanhoissa opseissa. Se haastaa myös aineiden osalta siten että vanhoista sisältöluetteloista on menty taitojen opettamiseen millä arvioinnin kannalta on aivan uusi merkitys. Ei mitata sisältöjen osaamista vaan taitoa ja sovellusta. Tämä on iso kulttuurinen muutos arvioinnissa.
Opettajat haluaisivat keskittyä perustyöhön ja luokkatyöhön.Siksi on säännöllisin välein keskusteltava siitä mistä me puhumme kun puhumme perustyöstä. Sellainen ammatti missä tultiin aamulla kouluun ja lähdettiin iltapäivällä opetustuntien jälkeen kotiin, sitä ei ole. Opettajan työssä oma työpari , luokka-asteryhmä ja yhteisö ovat entistä tärkeämmässä roolissa. Rehtorina ajattelen itse sitä miltä koulu näyttää ulospäin huoltajiin päin, ei niinkään yksittäinen luokka tai luokka-asteet. Koulu ei voi olla yhteiskunnasta erillään oleva saareke siksi on mielestäni merkityksellistä jokaisen opettajan työn kannalta että mielletään koulun laajempi tarkoitus ja tehtävä yhteiskunnassa kun koulu vain yksittäisen opettajan tai luokan työskentelynä
Kun asenne ja arvot ovat kohdallaan on pedagoginen johtaminen myös käytännön tekoja rehtorille.Yksi peagoginen työkalu on lukujärjestysohjelma. Rehtorilla on suuri valta järjestää opetus pedagogisin perustein toimiviksi viikoiksi tai jaksoiksi. Itse olen käynyt sitä perinteistä Jaakobin painia perinteisten kysymysten kanssa; onko lukuaineet tarkoituksenmukaista sijoittaa aamupäiviin vaan lähestyäkö asiaa toisin järjestämällä liikuntaa vaikka poikavoittoisille luokille. Nämä ovat pedagogisia kysymyksiä joita rehtorit punnitsevat työjärjestyksiä suunnitellessaan.
Osana pedagogista johtamista on tärkeää miettiä miten tuetaan kouluttamalla opettajien osaamista.Viimeiset vuodet ovat tietotekniikan asiat olleet keskiössä mutta yhä enenevässä määrin on pohdittava sellaisia koulutuksia millä vahvistetaan ryhmien hallintaa.

Tässä maistiaisiksi muutamia asioita joita puhuin. Kerron kun on ajankohtaista mihin startup -yritys tietoja käytti

Kun saa siteerata itseään

Kun kirjoittelee jonkin verran, tulee päivä jolloin saa siteerata omia tekstejään. Jostain syystä keskustelu oppivelvollisuusiän nostamisesta jatkuu. Kaivoin kirjoittamani blogin vuoden 2014 elokuusta. Nuorten syrjäytymisestä keskusteltiin silloinkin ja lääkkeeksi tarjottiin samaa oppivelvollisuusiän nostoa. Hiukan hymyilytti kun asiasta kirjoitti Martti H ja Pete J taannoin Hesariin ja kaima Opetushallituksesta kynäili myös muutaman rivin.Syrjäytyminen on ongelma ja huolestuttava asia. Se on yksilön ja yhteiskunnan näkökulmasta tragedia henkilökohtaisella tasolla ja yhteiskunnalle taloudellinen menetys. Ongelma on kuitenkin marginaalinen, suurin osa nuorista tietää esimerkiksi peruskoulun jälkeen opiskelupolkunsa toiselle asteelle. Näitä nuoria kohtaan oppivelvollisuusiän nosto olisi mielestäni rangaistus. En valitettavasti näe siinä logiikkaa että kouluunsa kypsynyt nuori joka mahdollisesti on osan jo koulupolustaan pinnannut tai ei käytännössö käy koulua ollenkaan hyötyisi pakollisesta lisävuodesta. Kysymys ei ole pelkästän tästä nivelvaiheesta vaan syrjäytyminen on alkanut aikaisemmin. Laajassa katsannossa syrjäytymisen haasteet ovat yhteiskunnalliset eivät koulusta johtuvia. Usein on kysymys perheen syrjäytymisestä ja taustalta löytyy monia syitä;köyhyys, työttömyys, alkoholi, päihteet.

Syrjäytyminen on siis monitahoinen käsite ja ilmiö. Toki koululla on tehtävänsä myös sen ehkäisemiseksi. Tasa-arvoiset mahdollisuudet, yksinäisyyteen, kiusaamisen ja huonoon oloon puuttuminen. Summa summarum, olen samaa mieltä oppivelvollisuus iästä kuin olin neljä vuotta sitten. Oikeat konstit oikean ongelmaan, ei pakkoa.

Sama kaiku on keväiden,kyllä rexit tuntee sen

Oli vain ajan kysymys milloin jokakeväiset aiheet putkahtavat esille. Lukuvuoden lopun lähestymisen varma merkki on arvionnista ja sen oikeudenmukaisuudesta nouseva keskustelu. Vaikea kysymys mihin en ole löytänyt uran aikana vastausta, vaan eipä ole muutkaan.Niin kauan kun koulussa arvioidaan, tavalla tai toisella, niin tämä on kestoaihe.
Kari Uusikylä muistutti meitä blogissaan taas tärkeästä asiasta, arvosana seitsemän oppilas ei ole arvosana seitsemän ihminen. Siitä rexi sai puheessaan lähteville kuutosille arvokkaan teeman.Ja totuttuun tapaan suvivirsi keskustelu onnistui taas kerran nostamaan myös päätään. Opetushallitus linjasi muutama vuosi sitten ettei kysymys sen laulamisessa ole uskonnon harjoittamisesta vaan perinteestä, no nämä on näitä kestoaiheita.

Koulutuskeskustelu nousee julkisuudessa taas myönteisesti esille.Puheet ovat kauniita kuten ennenkin.Tosin tässäkin asiassa teot vain merkitsevät niin paikallisesti kuin valtakunnallisesti. Kaikki teemat eivät kolahda meikäläiseen hyvyydestään huolimatta. Tulevaisuuden näkökulmasta kestävä kehitys ( 2030 ), sosiaaliset taidot ja arvot/hyveet ovat ihmisten ja ihmiskunnan näkökulmasta ratkaisevia asioita.

Mittarissa alkaa olla ikää sen verran että kollegaa eläköityy tihenevään tahtiin.Läksiäisissa hymyilyttää ,miten vuosikymmenien aikana koulumaailmassa on koettu ja jaettu samat murheet ja ilot. Ne tulevat puheissa selkeästi esille. Maailman muutos näkyy myös selkeästi. Työelämään astuva opettaja tai aloitteleva rehtori kohtaa uudenlaisia haasteita. Aamulla töihin ajellessa mietin yhtä stereotypiaa syrjäytymisestä. Vanhassa ajattelussa syrjäytyminen nähtiin työttömyydestä, alkoholismista ja köyhyydestä nousevina asioina ja niiden vaikutus on toki kiistaton. Katsoisin myös asiaa toisesta näkökulmasta , vaurauteen ja varakkuuteen liittyy usein myös huoltajilla pitkät päivät , elämän myymistä työlle. Ne voivat myös aiheuttaa turvattomuutta lapselle jota ei voi kompensoida kivoilla "hilavitkuttimilla ja härpäkkeilla "

Yhdestä asiasta sitä koulutusalan ihmisenä haaveilee; jospa jokainen eläköityvä opettaja/ rehtori kirjoittaisi edes yhden viisauden tai pedagogisen oivalluksen muistiin jälkipolville, niin meillä olisi huikea aarre käsissämme.Hyvää osaamista valuu hukkaan ja unholaan.

Kynän voimaa

Aloittaessani nykyisessä tehtävässä, mietin miten tavoittaa neljässä rakennuksessa työskentelevä henkilöstö. Olen tiukasti pitänyt kiinni tavasta kirjoittaa henkilöstölle viikkokirjeitä. Halusipa tai ei, niin kirje tulee. Lukukausien lopussa muistan henkilöstöä joulukirjeellä ja kevätkirjeellä. Yritän muistutella itseäni että niissäkin on kiitoksen aika ja paikka. Kovin henkilökohtaisella tasolla niissä yhteisökirjeissä ei pysty kiitoksia jakamaan .Niille on oma paikkansa. Johtajan työ on loppujen lopuksi aika yksinäistä hommaa ja kiitokset harvassa, mutta niillä harvoilla kiitoksilla elää pitkään. Voisi kai kutsua itseään tässä hetkessä oman elämänsä Hannu Hanheksi koska lyhyen ajan sisällä on saanut myönteistä palautetta omasta työstä kolmelta eri taholta. Kiitoksia ei varsinaisesti odota, pessimisti kun ei pety vai miten se menikään, mutta kiitosta kohdatessa se tuntuu aina yhtä hyvältä. Kiitosta tuli kansainvälisyysasioiden edistämisestä mistä voisin puhua jo elämäntyönä, johtamisesta ja tuen huolehtimisesta sitä tarvitseville. Tässä kohtaa voisi kiittää myös blogin lukijoita. Pieni on kaunista siksi jaan vain harvakseltaan tekstejä ryhmiin mutta huomaan sosiaalisen median ystävissä oman uskollisen lukijajoukon, kiitos siitä

Yllätyksetöntä kevättä

Huomaan kirjoittavani joka kevät samat asiat, mutta miksi luopua hyvästä tavasta. Kevät ei tuonut yllätystä nytkään ; opettajat ovat yhtä kiireisiä ja stressaantuneita lukuvuoden lopetuksesta. Pitää arvioida ,järjestellä lopetusta ja jaksaa omistaa ajatus uudelle ,tulevalle lukuvuodelle. Oppilaat heräävät tsemppaamaan vielä vaikka arviointi koskee koko vuotta. Julkisessa keskustelussa käydään taas kerran kiivasta keskustelua lukuvuoden rytmityksestä, puolesta ja vastaan.
Eikö nyt mitään erikoista ? No sää on poikkeuksellinen. Toukokuun yksi lämpöviikko on tänä vuonna venähtänyt pidemmäksi jaksoksi. Mukavaa muuten mutta haasteellista luokissa, nyt jos koskaan on päivittäisten luontoretkien ja luokan yhteishenkeä korottavien ulkoleikkien aika. Iloinen voi olla myös tämän vuoden luokkaretkiläisten puolesta. On sitä seisty joskus sateessa Särkänniemessä. Näillä nyt mennään pari viikkoa ja aloitetaan sitten uuden lukuvuoden kasaaminen. Mukavia asioita tulossa ; otetaan lukuloikkaa ja jatketaan yhteisöllisyyden kehittämistä. Katse horisonttiin.

Rajojen hakua

Salon Heikki , Lapuan lahja suomalaiselle musiikkimaailmalle on ollut otsikoissa kun Yle katsoi että Herra Heinämäen orkesterin intiaanihahmo sulkapäähineineen loukkaa alkuperäisväestöä. Heikki on hiukan vanhempi mutta elänyt samaa lapsuutta 60-luvulla , avaruuden valloituksen, television tulemisen, Batmanin ja länkkärileffat. Me 60 luvun pojat olimme vuorotellen lännenmiehiä ja inkkareita, mielikuvituksen olleessa vain rajana. Ei me tiedetty että päällikön sulkapäähine ison veden toisella puolella loukkaisi jotakin. Olen tehnyt pitkän uran ja elämäntyön kansainvälisyys-ja globaalikasvatuksn parissa , joten erityisellä herkkyydellä suhtaudun siihen miten etnisten vähemmistöjen asiat esitetään opetuksessa ja muutenkin. Silti ajatus siitä missä menee hyvän maun ja asiallisuuden raja on vaikea kysymys. Kääntäen näkökulmaa voisi esittää kysymyksen; milloin keskiluokkalainen väestö närkästyy viihteessä viittauksiin tuulipukukansasta
keskiolutkansasta, sulkeutuneesta mörököllikansasta. Miten viihde sitten saisi käsitellä kansallisuuta tai etnistä taustaa.
Suurinta osaa meistä naurattaa suomalaista, ruotsalaisista ja norjalaisista kertovat vitsit, eikä niistä loukkaannuta. Lähes poikkeuksetta tv-viihteen vähemmistövitsit ammutaan alas.Hyvä kysymys onkin ruokkiiko viihde streotypiota vai olsiko myös lupa nauraa itselleen. Onko intiaanipäähine loukkaus Amerikan alkuperäiskansoja kohtaan.Jos savolainen pukeutuu Härmän pukuun, onko se loukkaus vai arvostusta.Esimerkkejä ja ajatusketjua voisi jatkaa loputtomiin.En tiedä, onko olemassa sellaista siivilää minkä kautta ratkaisisimme oikean tavan toimia näissä kysymyksissä.Minusta herra Heinämäen orkesterin hahmo oli sympaattinen sulkapäähineineen ja lasten pitämä.

Poimintoja vähän sieltä ja täältä

Suomalaisessa koulukeskustelussa on aiheita jotka nousevat uudestaan ja uudestaan keskusteluun. Yksi näistä aiheista on lukuvuoden työaikojen ja lomien rytmitys. Itse olen sukupolvea joka nykymallilla opiskeli ja sittemmin opetti. Totutusta on tullut tapa eikä muusta ole tietoa. Skotlannin yhteistyö on tuonut tutuksi tavan rytmittää lukuvuosi toisin. Rehtorikollega vitsaili Skotlannissa että kun koko vuoden sataa,niin on yhdentekevää miten rytmitetään. Keskiverto skotti ottaa äkkilähdön lämpimään joka tapauksessa.Seurailin hetken ajan keskustelua alan ihmisten keskutelupalstalla. Minua häiritsi että asia yksinkertaistettiin koska muutoksen vaikutuksilla olisi kerrannaisvaikutuksia joita pitäisi arvioida ja tutkia. Itse en näe kysymystä yksinkertaisena.Muutoksen vaikutukset tulisi arvioida isommassa kontekstissa huomioiden vaikutukset yhteiskunnan eri aloilla, ei vaan kotimaan matkailun näkökulmasta. Henkilökohtaisesti sopii että mennään näin. Katsotaan mitä tuleman pitää.

Mielenkiintoinen juttu oli taannoin myös oikeusasiamiehen tukistus liittyen syysloman valmisteluun liittyvässä oppilaiden kuulemisessa.En ole salaliittoteorioiden ystävä, mutta en voinut välttyä ajatukselta että syysloman pituteen liittyvässä väännössä ns. häviäjien puolelle jääneistä jokin olisi vinkannut että tälläinenkin puute valmistelusta löytyy. Kyllähän se erikoiselta tuntuu että yksittäisen kunnan toiminnasta tälläinen seikka nostetaan, entäs ne muut Suomen kunnat ja asian valmistelu niissä.Kestäisikö asian valmistelu ja päätöksenteon osallistuttaminen julkisen tarkistelun niillä periaatteilla mihin päätöksessa viitataan.

Taakse katsoen, olen osallistunut opetussuunnitelmatyöhön neljällä vuosikymmenellä. En muista että keskustelu OPS ympärillä olisi ollut niin vilkasta, kun se on ollut viimeiset kaksi vuotta. Ammutaan alas vaan vaikkei ole lentoon päästy.Ruotsalaista tutkijaa siteerattiin ,"varokaa ettette toista Ruotsin virheitä uudistuksissa". Vaikka naapurimaan koululaitoksessa on paljon samaa,on hyvä muistaa että eroavaisuuksia on. Silti kuuntelisin herkällä korvalla kokemuksia ja miettisin , mitä tämä tarkoittaa meillä.

Ilmassa pieniä merkkejä kaikista tulevista vaaleista. Toivottavasti mikään puolue ,ei ala lupailemaan koulutukseen hyvää ja satumaata. Ikävä sanoa mutta pakko sanoa, hallituspohjasta huolimatta koulutuksesta on leikattu. Perusrahoitus tulisi saattaa kuntoon. Koulutuksen hankerahat ovat myönteinen asia, mutta aikamoinen viidakko, entäpä parempi perusrahoitus ja korvamerkinnällä.

Suomalainen koulu on murroksessa, ei hukassa (toivottavasti). Positiivisuus ja myönteinen julkisuuskuva ovatkin kantavia asioita muutosta tehdessämme. En tiedä johtuuko iästä vai keväästä, mutta myönnän että kriittinen uusikyläläisyys nousee itsessäni, yritän silti välttää kyynistymistä. Meillä lähtökohtaisesti on asiat hyvin mutta muutoksen suunta koulussa on hiukan hukassa.Se mikä toimi luokassa 30 vuotta sitten,ei toimi tässä ajassa. Lapsia ei voi pyytää tarkistamaan asiaa tietosankirjasta, niitä ei juuri paineta. Googlataan ja katsotaan.Lapset ovat medialukutaitoisempia ja kriittisempiä tiedon suhteen kuin ennen. Absoluuttista hiljaisuutta ei ole kuin kirjallisessa koetilanteessa.Maailma on muuttunut ja lapsetkin sitä myöden, opettajienkin pitäisi jaksaa muuttua. Tosin se tuttu ja vanha turvallinen kun on mieluista, se vaan ei tahdo enää toimia. Perusasioiden juurella pitäisi olla nöyränä ja pienenä ; lukutaito, kirjoitustaito ja matikan perusteet ovat kirjasivistyksen alkeet.Ei silti unohdeta sydämen sivistystä , niilä ihmisyys viime kädessä punnitaan.

Mitä tulevaisuus tuo tullessaan

Pari viikkoa sitten rehtoreita johdateltiin tulevaisuuden haasteisiin koulussa ja johtamisessa. Mielessä on sen jälkeen pyörinyt kaksi asiaa; tulevaisuus ja opettajien koulutus. Olen pohtinut näitä yhdessä ja erikseen. Tulevaisuus on mielenkiintoinen aihe. Tässä ajassa näkyy mitä kohti ollaan menossa.Oma kysymyksensä on päädymmekö sinne mihin merkkejä ja trendejä tulkitsemalla oletimme päätyvän. Muutokset koulussa ovat aika hitaita. Meillä on turvauduttu usein turvalliseen ja tuttuun ja muutokset ovat vain korulauseita paperilla. Meidän yhteiskunnan muutokset ovat olleet hillittyjä ja vanhaa toimintatapa peruskoulussa on saanut vain kosmeettisia parannuksia. On vaikeaa sanoa, emmekö osaa lukea muutoksen merkkejä ja sitä miten ne vaikuttavat koulutukseen, ovatko jotkut muutokset vain nopeita tai puuttuuko meiltä ennakoinnin osaaminen. Käytän usein esimerkkinä tietotekniikan rantautumista kouluun.Commodore 64 pelaajat olivat vanhoja tekijöitä ja suomalainen yritysmaailma tietotekniikan hyödyntäjä kun koulu otti ensiaskelia tietotekniikassa. Tilanne ei ole parantunut. Digiloikkaa on tehty viimeiset 20 vuotta vaihtelevalla menestyksellä. Koulujen eriarvoistumisessa on onnistuttu asian suhteen. Toki tietotekniikka on vain yksittäinen asia. Erityisesti tällä vuoskymmenellä alueiden eriarvoistuminen on jatkunut. Kun kasvukeskukset jatkavat kasvamistaan , niin samanaikaisesti jotkut alueet ovat toistuvan muuttotappion alueita. Muuttovirrat Euroopassa tuovat kriisialueilta lisää ihmisiä ja näiden massojen vastaanotto luo omat haasteensa kouluille. Suomalainen koulu elää muutospaineessa ja odotusten ristipaineessa. Ovatko odotukset realistisia ja näkemys selkeä. Kuka näkee tulevaisuuteen. Vastaukseni on ettei kukaan täydellisesti. Uudenlainen aika tuo uudenlaisia haasteita. Valmistusaikojen toivotaan lyhentyvän koska joillain aloilla työvoimapula on huutava. Silti eräs ammatillinen opettaja ilmaisi huolensa siitä että toisen asteen ammatillisessa koulutuksessa piilee riskejä. Tuntien vähentäminen ja youtubeopiskelu eivät voi korvata opetusta. Ystäväni näki sähköalan koulutuksessa isoja riskejä. En tunne toisenalan ammatillista koulutusta niin hyvin , mutta tälläistä viestiä olen kuullut muualtakin. Oppimisen tapoja on toki hyvä kehittää ja lisätä , mutta eivät ne voi korvata opetusta.

Kysymys tulevaisuudesta on siis haastava. Meidän pitäisi yhteiskunnan tasolla osata lukea ja tulkita niitä merkkejä , mihin maailma on menossa ja hahmottaa tulevaisuutta ennakoivasti ja pystyä päättämään mitä toimenpiteitä se tarkoittaa. Helpommin sanottu kuin tehty.

Mitä ennakointi koulun kohdalla voisi tarkoittaa. Opettajien koulutuksessa pitäisi asia huomioida. Jos sanotaan että kasvatamme tulevaisuuden sukupolvea, niin pitäisi olla visio ja käsitys siitä , mitä se tarkoittaa. Olen arvostellut opettajien koulutusta omasta opiskeluajastani lähtien. Myönnän että se on täysin subjektiivistaa ja epäreiluakin koska arvostelu kohdistuu vain asioihin joita pitäisi kehittää. Näkemykseni taustalla on kaksi tekijää. Kenttäharjoittelijoiden ohjaus 1990-luvulla ja 2000-luvulla sekä uusien opettajien rekrytointi ja keskustelut ensimmäisen työvuoden aikana.
Lähes poikkeuksetta samat kertomukset toistuvat opiskelijoilla. Samoja tuntisuunnitelmia väännetään minuuttitarkkuudella kuin viimeiset 50 v.Kunnia suunnittelulle, siihen työ perustuu. Kun opettajan työssä ollaan tekemisessä pienten ihmisten kanssa jotka eivät käyttäydy oletusarvosi ja suunnitelmasi mukaisesti, tuntuu ihmeelliseltä nuorten opettajien kertomukset siitä , miten joku liikunnan lehtori on palautteessa jahkannut jonkin toimintapisteen jättämisestä liikuntaradasta.Pkle, ei näin.
Ammatillinen kasvu ja sen tukeminen edellyttää keskustelua ja tasa-arvoista vuorovaikutusta ja mielellään didaktikon jonka opetuskokemus on tuore. Kun opettajankoulutus antaa perusteet opettamiselle niin muihin asioihin ei jää aikaa. Koulun rutiinit, huoltajayhteistyö , opetushallinnon perusteet käytännössä, ei sitä lakitekstiä pelkästään, valvonnat, yhteissuunnittelu. Nämä asiat opetetaan sitten siellä käytännössä ja opitaan. Aloittavalle opettajalle tulisi olla mentori. Oikea mentori, ei kollega joka välitunnilla pikaisesti ohjaa vaan mentori jolla olisi aikaa. Meidän ovtes vain ei oikein taivu tälläisiin tehtäviin
Tehdään tulevaisuus mutta tehdään se järkevästi

Kun ei tiedä, mitä mieltä olisi

Monen nuoren elämään kuuluu harrastukset koulutyön lisäksi ja valitettavasti joidenkin nuorten elämästä ne puuttuvat. Moni nuori harrastuksessaan pääsee pitkälle, ehkä tuorein esimerkki on vihtiläislähtöinen kiekkoilija Eeli Tolvanen. Lahjakkuuuden lisäksi mittava määrä harjoitusta takana ja harrastusta tukeva perhe. Harjoittelu lienee avainsana menestykseen. Miten sitten sovittaa koulunkäynti harjoitteluun. On tunnustettu tosiasia että urheilupiireissä tunnistetaan koulunkäynnin merkitys ja se korostuu aktiiviuran jälkeen. Kysymys on aika hankala.Viime kädessä puhutaan kuitenkin siitä mitä suomalaisessa yhteiskunnassa arvostetaan.

Suomalaisessa yhteiskunnassa kansan syvissä riveissä urheilulla on paikkansa suomalaisten sydämissä.Itse esittäisin kysymyksen;onko taiteet ja kulttuuri samalla lähtöviivalla urheilun kanssa.Jos nostamme jonkin asian , painammeko samalla jotain toista asiaa alas. Vaikuttaa siltä että menestys vaatii yhä aikaisemmin aloitettua ja intensiivistä harjoittelua, olipa sitten kysymys liikunnasta tai taiteesta. Mikä sitten on muuttunut ? Suomalainen yhteiskunta on tuottanut lahjakkaita urheilijoita ja kulttuurin osaajia ennenkin. Missä määrin koulu ja harrastusten tukeminen pitäisi nivoa toisiinsa. Pääkaupunkiseudun kunnissa tälläisiä ratkaisuja ollaan hakemassa enkä tiedä rehellisesti sanoen mitä asiasta ajatella. Itse edustan sitä koulukuntaa missä koulunkäynnin arvo on arvo ja prioriteetti numero yksi. Onko huippu-urheilu ja siinä menestyminen arvo ? Kunnes evidenssiä löytyy riittävästi niin näkisin koulun ja harrastusten erillään pitämisen tarkoituksenmukaisena ja turvallisena ratkaisuna.

Trendejä tulee ja menee

Kolme vuosikymmentä hallintotyötä. Johtamisessa näkyy kuten kaikessa muussakin toiminnassa trendejä. Tulosjohtamisesta yhteistoiminnalliseen johtamiseen ja kaikkea siltä väliltä. Jotensakin agendalla tänä päivänä on voimakkaasti ihmisten johtaminen. Johtajalta odotetaan tunneälyä, empatiaa ja myönteistä otetta. Johtajalle tärkeitä ominaisuuksia, mutta viime kädessä johtajan pitää johtaa ja olla tarvittaessa se " less nice guy ". Työelämän ykkösasia kun on kuitenkin se työ. Itse näen pienen sudenkuopan siinä jos keskustelu työelämästä kietoutuu vain työhyvinvoinnin ympärille. Silloin on vaarana että työn tuottavuus ja innovatiivisuus kärsii.Edellinen lause kirvoittaa varmaan vastaväitteitä siitä miten työhyvinvointi lisää tuottavuutta ja innovatiivisuutta. Saattaa jopa näin jossain määrin ollakin mutta suomalaiseen työelämään kuuluu suorittaminen ja jonkinasteinen johtaminen ja managment by sisu ja perkele.

Onko sitten tapahtunut muutosta kolmen vuosikymmenen aikana esim. koulun kaltaisen asiantuntijaorganisaation johtamisessa ja toiminnassa. Opettajayhteisöissä näkyy paremmin kaverin tukeminen toimintatapa. Se on ehkä radikaalein muutos , kun muistelee omaa ensimmäistä työpaikkaa. Aloittava opettaja oli aika yksin ja kokemusten jakaminen oli aika minimaalista. Nuoren opettajan tukeminen on tänä päivänä enemmän sääntö kuin poikkeus. Paljon on menty eteenpäin mutta opettajuuteen tarvittaisiin rentoa otetta enemmän. Al Pacinon leffarepliikki " there are no mistakes in tango like in life, you just tango on" sopisi myös kouluun. Virheetön ja virheettömyyttä tavoitteleva opettaja on pahin mitä oppilaalle ja opettajalle itselleen voi tapahtua. Virheistä vain voi oppia. Ne kuuluvat osana kasvamiseen ja kehittymiseen työelämässä.

”Johtajuus on yhdistelmä strategiaa ja luonnetta. Jos pitäisi valita vain yksi, unohda strategia.”
Kenraali H. Norman Schwarzkopf

Kestoteema

Johtaminen nousee säännöllisesti esille keskusteluun kaikilla aloilla. Mikä sitten tekee johtamisesta laadukasta ja hyvää on aihe mistä lienee kirjoitettu oppaita kirjastollisen verran. Voisiko seniorina ja uran coaching- vaiheessa kertoa jotain kokemusperäistä asiasta. Jotain ajatuksia kolme vuosikymmentä herättää ja ehkä niistä nuorempi johtamista miettivä kollega voisi jotain hyötyä.

1 Johtajaksi pitää haluta eikä siihen pitäisi ajautua. Jos asiasta käy itsensä kanssa sisäistä keskustelua ja on epävarma haluaako esimiesasemaa ,kannattaa kokeilla ja tehdä kokeilun jälkeen omat johtopäätökset.

2 Johtajaksi ei pidä haluta vääristä syistä. Gloriaa tai suitsutusta nimike ei tuo mutta työtä ja jatkuvan sidosryhmien arvioinnin kohteena olemisen johtajuus tuo. Hyvä itsetunto ,nöyryys ja sitoutuminen auttavat tehtävässä.

3 Johtaminen on palvelutehtävä jonka taustalla on oltava kirkas visio omasta tehtävästä. Jos aamulla astuu työpaikan ovesta suorittamaan rutiineja ,astuu sisään vääristä syistä.Jos taustalla on kirkas kuva siitä mitä suurempaa tehtävää palvelee, on ajatukset oikeilla raiteilla.

4 Johtajan tehtävä on auttaa kaikkia loistamaan omassa yhteisössään.

5 Rekrytoidessa pitää uskaltaa olla rohkea, palkkaa itseäsi parempia. Se ei ole sinulta pois.

6 Ihmisen kohtaaminen johtamistyössä on perusta onnistumiselle.

7 Minä-kielen asemasta hyvä työyhteisö kuvailee toimintaansa Me-kielellä.

8 Johtamisen polku ei ole sarja voittoja ja onnistumisia vaan erehdyksiä ja virheitä ja niistä oppimista.

9 Viesti säännöllisesti ja kuvaa sekä kirkasta tavoitteita. Matti Alahuhdan työskennellessä Nokian johdossa hän viesti joskus koko henkilöstölle kirjein.

10 Johtaminen on yhteistoiminnan elementeistä huolimatta yksinäistä puuhaa. Verkostoituminen auttaa analysoimaan ja ratkaisemaan johtamisen haasteita.

11 Paineensietokyky ja rauhallisuus auttavat johtamistyössä. Asioiden epäonnistuessa katseet useinkin kohdistuvat johtajaan ja johtamiselle asetetaan joskus myös epärealistisia ja kohtuuttomia odotuksia.

12 Loppupeleissä teot ratkaisevat eivät puheet. Muista katsoa tekoja ja niiden määrää, niillä sinut punnitaan.

13 Yhteisen vision luominen ja sitouttaminen ovat johtamistyössä haastavia. Joskus visio mihin on helppo sitoutua syntyy helposti, joskus sen luominen on kuin kuopan kaivaminen lusikalla.

14 Ilman itsetuntemusta ja omien heikkouksien tunnistamista ei voi onnistua johtamistyössä.

15 Luottamus on kaksipuolinen peili, johtajan on sen ansaittava mutta toisaalta onnistuminen johtamisessa edellyttää että lähelläsi on ihmisiä joihin voit luottaa sataprosenttisesti.

16. Johtamisen taustalla on aina arvot. Katso säännöllisesti peiliin, onko johtamisesi arvojesi mukaista.

Yksinkertaiset asiat kompleksisessa maailmassa

Itselläni on tapana yksinkertaistaa asioita. Näin välttyy hienoihin sanoihin hukkumiselta. Koulusta ja kasvatuksesta puhuttaessa olen hyötynyt yksinkertaistamisesta yhteistyössä huoltajien ja opettajien kanssa. Meidän pitää muistuttaa välillä itseämme perusasioista , niistä asioista jotka tekevät meistä ihmisen.

Tulen teon taidon jälkeen yksi tärkeimmistä taidoista ihmiskunnassa on kyky viestittää ja lukea mitä halutaan viestittää. Koulussa me puhumme kirjoitus-ja lukutaidosta. Varhaisimmat viestit ovat kalliomaalauksia. Niillä ovat asukkaat halunneet maalausten avulla kertoa elämästä. Pitkässä kehityksessä kertomisen halu on jalostunut kirjoitetuksi tekstiksi. On vaikea ymmärtää sitä keskustelua mitä käydään viestimien tavoista ja välineistä. Käytämmekö tablettia vai lyijykynää. Pahin mitä voi tapahtua on kuitenkin viestittämisen tai lukemisen rapautuminen. Jos poikalapsi lukee Aku Ankkaa on se voitto lukutaidolle verrattuna siihen ettei lue mitään. Hienojen tavoitteiden ja sisältöjen keskellä on uskallettava laittaa tavoitteet tarvittaessa matalalle.

Keskustelussa mielellään syyllistetään kaksi tahoa huoltajat ja viihdeteollisuus. Olen kuullut sanottavan että vanhemmuus on kateissa. Vanhemmuus on aika syvällä oleva tunne meissä kaikissa. Minusta pitäisi puhua enemmänkin siitä että kasvatustaitoja tulis tukea ja kehittää. Viihdeteollisuus peleineen tai ohjelmineen ei sinänsä ole hyvä tai huono. Kysymys tässäkin on juuri niistä kasvatuksen taidoista. Oletko läsnä lapsellesi vai ulkoistatko ajan tietsarille tai tableteille.

Tiedän että koululta odotetaan paljon ja odotukset ovat myös epärealistisia, pakko kai se on sanoa. Me haluamme kansainvälisesti,valtakunnallisesti ja paikallisesti parhaan koulun. Mitä se sitten tarkoittaa, onkin oma kysymyksensä. Tavoitellaanko koulussa oikeita asioita ? Tietoja ja taitoja väheksymättä , kasvaminen ihmisyyteen ja eettisyyteen on viime kädessä parasta mitä koulu voi tarjota.

Olen ollut erilaisten alusten ruoreissa. Mitä isompi alus sitä hitaampi käännös. Suomalainen koulu on tuo tankkeri. Se kääntyy hitaasti ja Kielin kanavassa liikkeet pitää olla pieniä. 40 vuotta koulussa , oppilaana ja opettajana. Opseja on tullut ja mennyt mutta suomalainen opettaja on helposti vielä yksin puurtaja. Uskallus heittäytyä kokeilemaan ja virheiden pelko on vieläkin suuri.
Pedagoginen vapaus on ollut yksi opettajuuden kulmakivi, silti niin väärin ymmärretty.Pitää puhua pedagogisesta vastuusta, niistä tavoista jotka palvelevat oppilasta.

Suuruuden palvonta on haastava asia. Tunnusluvuilla mietittynä iso yksikkö tuottaa resursseja. Siinä on puolensa mutta valitettavasti se voi johtaa raha edellä etenemiseen hallinnossa kun pitäisi mennä ihmisen mittainen palvelu edellä.Kouluverkot ovat tästä hyvä esimerkki.

Koulumaailmassa puhutaan mielellään pedagogiikasta, unohtaen kuitenkin sen ettei pedagogiikka ole kaiken kattava ja ratkaiseva asia.Kouluun pitäisi rantautua enemmän aikuisia ammattikasvattajia, nuorisotyöntekijöitä. Meidän työehtosopimuksemme tosin ei tahdo taipua näihin nimikkeisiin

Pisa on menneen talven lumia jos keskitymme vain ja ainoastaan aineisiin. Meidän pitäisi keskittyä myös siihen mitä koulun kasvatustyö tuottaa, kysyä rohkeasti itseltämme, millaista inhimillistä pääomaa ja osaamista koulutuksemme tuottaa.

Mihin peruskoulu on menossa?

Palvelusvuosia suomalaisessa peruskoulussa on vähemmän edessä kuin takana. Koulu on monin tavoin ollut näköalapaikka suomalaiseen yhteiskuntaan. Yhteiskunta on monin tavoin muuttunut viimeisten vuosikymmenien aikana. Muutokset näkyvät koulussa niin hyvässä kuin pahassa.
Oman ikäluokkani eläköityessä vuosikymmenen vaihteessa uskon että työuralta 1990-luvun talouden taantumaa ja sen vaikutusta koulunpitoon ei unohda kukaan. Juhlapuheissa julkisin varoin ja kaikille tarkoitettua peruskoulua kehutaan, onhan se kansainvälisissä vertailuissa paikkansa lunastanut.Vaikka tahtotila suomalaisesta koulusta on vakaa, niin julkisin varoin ylläpidettty toiminta on herkkä talouden suhdannevaihteluille. Koulun kehittäminen rahassa mitattuna tapahtuu usein hankerahoituksien kautta. Hankkeet näyttäytyvät hyvinkin pysyvänä ilmiönä. Olisiko siis tarkasteltava perusrahoituksen tasoa jos vuodesta toiseen hankerahoituksiin löytyy raha.
Omat kolmikymppiset lapset ovat ikäluokka joka käytti 2000-luvulle tultaessa luontevasti irc-galleriaa ja meseä, nykyisten sosiaalisten medioiden edelläkävijöitä. Tuo samainen ikäluokka jätti jo Facebookin ja siirtyi erilaisten suoratoistopalvelujen snapshat ym. käyttäjiksi. Näinhän myös suurin osa meistä asioi pankissa, verkkokaupoissa ja muissa palveluissa chatin kautta.Koulukaan ei voi pestä käsiään siitä kehityksestä mitä ympärillämme tapahtuu. Me olemme se meri, ei saari ulkopuolella. Koulu tulee hiukan jälkijunassa kehityksessä. Tietotekniikka on hyvä esimerkki tuosta kehityksestä. Suomalainen teollisuus otti tuotannossa askeleita automaatioon ja tietotekniikkaan jo 60-luvulla. 1980 luvun loppuvuosina kouluissa alkoi kehitys tietotekniikan hyödyntämiseksi.Se on monin tavoin ollut pitkä ja kivinen tie. On vaikea pysyä kehityksen vauhdissa. Digitaalisuudella on koulutyössä välineellinen arvo. En itse usko että se lopullisesti syrjäyttäisi perinteistä oppikirjaa tai kynää. Viimeisen parin vuoden aikana on ollut vaikea ymmärtää sitä kiihkeää keskustelua digitaalisuuden ympärillä.Ymmärrän niitä argumenttejä missä ollaan huolissaan poikien opiskelusta, kynätaitojen katoamisesta ja vaikutuksesta ajatteluun. Asiat eivät ole mustavalkoisia. Keskusteluja seuratessa siltä mielikuvalta ei voi aina välttyä

Peruskoulun haasteet ovat mielestäni suuremmat kuin koskaan. Me kaikki alalla työskentelevät jaamme varmaan saman arvomaailman.Peruskoulu on kaikille ja jokaisen tarpeet huomioiva. Inkluusio koulussa on lähtökohtaisesti hyvä asia. En usko että tässä ajassa se olisi asennekysymys. Taustalla lähikouluperiaatteessa on ajatus mahdollisuus käydä koulua oman lähiympäristönsä ja yhteisönsä samanikäisten kanssa, ei siis karsinoida oppilasta jonkin tuen haasteen takia.Tämä nähdään subjektiivisena oikeutena ja hyvä niin. Silti pitää uskaltaa asettaa kysymys lapsen oppimisen oikeuden toteutumisesta, toteutuuko se inkluusiossa. Kolmella vuosikymmenellä olen saanut seurata Skotlannin ylämaan koulujen muutoksia.Trendit ovat globaaleja ajoittuen kuitenkin kansallisesti eri tavalla. Skotlannissa inkluusiota alettiin toteuttamaan ennenkö inkluusio sana nousi huulille Suomessa. Eläköitynyt kollega kiteytti asian näin.Onnistuimme toteuttamaan lähikouluperiaatteen mutta emme oikeutta oppimiseen. Jos tarvittava osaaminen puuttuu, on koulu lapselle säilytyspaikka palkatun avustajan kanssa. Tuen tarpeen kirjon ollessa mittava ,opettajien osaamisenkin tulisi olla mittava. On siis pohdittava tarkoin ja syvällisesti ratkaisuja joilla on lapsen tai nuoren oppimsen näkökulmasta elinikäiset vaikutukset.

Seurasin hetken mielenkiintoista keskustelua yhtenäisestä peruskoulusta. Lähtökohtaisesti koko peruskoulu on sitä 9-vuotinen kokonaisuus, missä vuosiluokkien 1-6 opetus tapahtuu pääsääntöisesti luokanopettajien antamana ja 7-9 luokilla aineenopettajien antamana. Millaisen lisäarvon samojen seinien sisällä annettu opetus antaa ja miten yhtenäisyys näkyy. Malleja ja tapoja on varmaan yhtä monta kuin on yhtenäistä peruskoulua. Huomioiden että 1-9 kouluja on ollut maassamme verraten pitkään, aihe tarjoaisi tutkimukselle monta eri lähestymistapaa.

Summa summarum ; vain huolenaiheita lukemalla voisi päätellä että suomalainen peruskoulu on hukassa ja harhateillä. Onneksi näin ei kuitenkaan ole. Suomalaisissa opettajissa on kasvamassa sukupolvi joka uskaltaa hiukan pöllyttää asioita, lähestyä uudella raikkaalla tulokulmalla; Pekka Peura, Kaisa Vuorinen ...

Ei ne oireet vaan syyt

Taannoin uutiskynnyksen ylitti uutinen antibiooteista ja resistensseistä. Potilaat osaavat antibiootteja pyytää ja lääkärit niitä osaavat kirjoittaa. Kysymys onkin syömmekö antibiootteja liikaa ja turhaan keskittyen vain oireiden lievitykseen kun pitäisi etsiä syitä. Kasvatustieteen maisterin osaaminen tämän kysymyksen pohdintaan loppuu tähän. Suomalaista koulua vaivaa sama ongelma. Me haemme epätoivoisesti ratkaisuja " oireiden lievittämiseen", kun meidän pitäisi etsiä syitä ja keinoja syiden poistamiseen. Helpommin sanottu kuin tehty, koska syyt ovat syvällä. Yhteiskunnan muutokset pääsääntöisesti ovat hyviä, mutta muutokset tuovat myös haasteita. 1960-luvun lapsi muistaa sen miten kotona oli aina joku aikuinen, pihalla oli turvallista, pienet naarmut ja kiipeilyt kuuluivat asiaan, ulko-ovea ei lukittu ja lapset olivat koko kylän lapsia. Naapurustossa oli kollektiivinen vastuu yhteisöstään. Oltiin tyytyväisiä siihen mitä oli.

Monet yhteiskunnan ja talouden rakenteen muutokset ovat kuitenkin olleet mullistavia. Perinteinen maatalous on muuttunut pientiloista suurtiloiksi ja työvoiman tarve vähentyi. 1960-luvulla ja vielä 1970-luvulla läntinen naapurimme Ruotsi hoiti tämän ongelman tyhjäten osan kylistä syrjäseuduilla. Nyt Suomessa asian hoitaa kehä kolmosen sisäpuoli sekä Tampereen, Oulun ja Seinajoen seutu .Meillä on jonkinlainen suuruuden ihailu juurtunut yhteiskunnan eri kerroksiin. Suuri koulu on hyvä kun se tuottaa resursseja,suuri metropoli on hyvä, vielä suurempi talo on parempi kuin edellinen, vielä pidempi ja kauemmas tehty lomamatka on parempi kuin edellinen, päiväkodeissa lasketaan päälukuja, määriä. Mihin jäi keskustelu laadusta ja aivan tavallisista asioista.

Milloin alkaisi keskustelu niistä aivan tavallisista asioista ? Terveellinen ja säännöllinen ruokailu, riittävä ulkoilu, aikuisen läsnäolo, lukeminen ja tarinoiden kuuntelu, kohtaaminen yli sukupolvien, riittävä uni, aikaa asioille. Me kouluväki puhumme mielellämme siitä miten koulu valmistaa tulevaisuuteen .Me haluamme ottaa haltuun digin, kielet ja monialaisuuden. Edellisillä on paikkansa ja tarpeensa mutta otammeko haltuun yksinkertaisia perusasioita ? Välineet ja monipuoliset keinot ovat vain keinoja ja välineitä.