Oppiminen ja ympäristö

Sana oppimisympäristö pyörii mielessäni. Julkisuudessa mediakynnyksen on ylittänyt lehtiartikkelit jotka kertovat erilaisesta tai poikkeuksellisesta tavasta järjestää luokkahuone .Iso tilannekuva suomalaisista kouluista näyttäisi luokat hyvin perinteisellä tavalla kalustettuina ja järjestettyinä. Liika yleistäminen asiassa ei kuitenkaan tee oikeutta niille kouluille missä asiaan on kiinnitetty huomiota ja toimittu kalustamisen suhteen innovatiivisesti. Vierailin  jo 90-luvulla koulussa missä oppimisympäristö oli järjestetty työpistemäisesti. Pyöritellessäni oppimisympäristö sanaa mielessäni joudun kamppailemaan itseni kanssa etten näkisi asiaa vain kalustusasiana tai luokkahuoneena. Oppimisen ympäristö on monitahoinen asia. Luokkahuoneen ulkopuolella tapahtuu paljon ja pitäisi tapahtua paljon. Lähimetsät, museot, vierailukohteet ja pitkä lista kohteita missä oppimista tapahtuu.
Väkisinkin kysyn itseltäni mikä on oppimisen ja ympäristön suhde. Onko oppimnen riippuvainen ja sidoksissa ympäristöön vai ympäristöstä riippumaton. Ensimmäisenä tulee mieleen kotitalous, tekninen työ ´sekä kemian ja fysiikan opetus. Perustelluista syistä voisi kai sanoa että ne vaativat monelta osin tietyllä varustetun ympäristön. Opettajaa esineellistämättä , opettaja on myös osa oppimisympäristöä. Oppilaslähtöisesti toimiva opetuksen ammattilainen on osa oppimisen ympäristöä.
Iso kysymys maassamme on terveet oppimisympäristöt, homeeton, terve koulu. Koulujen työergonomia niin lasten kuin aikuisten on asia joka jää liian vähälle huomiolle. Koko päivien kestävien koulutustilaisuuksien jälkeen ei voi muuta kuin nostaa hattua oppilaille jotka istuvat pulpeteissa koko päivän esimerkiksi yläkoulussa.
Oppimisympäristöt ovat siis tärkeä kysymys ja ansaitsevat huomion