Valborgin aaton tuumailuja

Rehtorin pöydän takaa katsoen focus on tulevassa syksyssä vaikka kevätlukausi ei ole vielä loppunut. 24 rehtorivuoden perusteella ei voi sanoa että lukuvuodet olisivat veljeksiä keskenään mutta pikkuserkkuja ne ainakin ovat. Riippumatta kunnasta opetuksen järjestäjänä, samat lukuvuoden rytmiin toistuvat kuviot  ovat meneillään paikasta riippumatta; oppilaaksiotto, resurssointi, rekrytointi ja moni muu koulun vuosikelloon liittyvä asia. Järjestelmät ja hallinnon sähköiset työkalut voivat poiketa toisistaan, mutta rehtorin työ on hyvin samankaltaista kaikkialla. Syksy on monellakin tapaa mielenkiintoinen , sitä hallitsee opetussuunnitelmatyö. Olen tutustunut muutamaan muutosteoriaan ja muutoksen johtamiseen mutta olen vakuuttunut siitä että todellinen muutos voi lähteä vain ajattelun ja asenteen muutoksesta opetussuunnitelmassakin. Muutama sosiaalisen median kirjoitusta lukiessa olen kiinnittänyt huomiota siihen että oma ammattijärjestön arvostelu on paikoin kohtuutonta. Järjestö esitetään jarruna ja perään kuulutetaan joustavuutta. Tosin tälläiset ulostulot eivät ole yllätys kun muistelee talouden taantumia aikaisemmin. Joustavuutta toki tarvittaisiin esimerkiksi uuden työaikajärjestelmän luomiseksi mutta kustannusneutraalisti sitä ei voitane toteuttaa. Syksyksi pari ulkolaista delegaatiota on tiedustellut mahdollisuutta tulla tutustumaan suomalaiseen kouluun. Valmiit esitykset on tehty englanniksi jo edellisille vierailijoille ja kertovat suomalaisesta koulusta tässä ja nyt. Mielessä pyörii kuitenkin koko ajan pitäisikö kertoa myös siitä mihin olemme menossa; mitä tavoittelemme opetussuunnitelman uudistuksella, millaisia visioita oppimisympäristöjen suhteen on. Kun olen tiedustellut potentiaalisilta vierailijoilta syitä miksi he haluavat tulla tutustumaan, syyksi mainitaan koulujemme PISA- menestys. Ehkäpä tulevaisuudesta kannattaisi mainita sananen koska pienen Pisa-notkahduksen jälkeen on selkeästi todettu että koulujärjestelmämme kaipaa päivitystä, mikäli mielimme jatkossakin pärjätä Pisassa. Ruotsalainen tutkija menneellä viikolla esitti mielenkiintoista tulkintaa suomalaisen koulujärjestelmän menestyksestä. Kyseinen tulkinta provosoi mutta onneksi aktivoi arvostettuja alamme toimijoita oikomaan esitettyjä väitteitä. Kari Uusikylä kirjoitti taannoin viisasti siitä miten Pisa tosiasiassa on ollut suomalaisen peruskoulun pelastaja.
Rinnakkaiskoulujärjestelmästä siirtyminen peruskouluun kohtasi aikoinaan vastustusta. Ei nähty tarkoituksenmukaisena tai järkevänä koko ikäluokan kouluttamista. Viimeistään siinä vaiheessa kun Suomi nousi Pisan kärkimaihin viimeisetkin epäilevät Tuomaat myönsivät peruskoulun onnistumisen.

Luulen että käyn sisäistä kamppailua vielä pitkään siitä mitä kerron tai jätän kertomatta menestyneen Pisa-maan kouluista. Kevään korvalla olen vilpittömästi iloinen siitä että sähköisen oppimisympäristön alkeistasosta: esimerkiksi sähköiset oppimateriaalit ollaan siirtymässä vähitellen taitajatasolle, olen nähnyt sellaista ilmiöpohjaista ja projektimaista työskentelyä mikä on askel etennpäin tavoitetasoa,aktiivisia oppijoita, yhteistoiminnallista oppimista. Askeleita on tosin otettava vielä paljon ja matka on pitkä.